Gears of War 2 (Xbox 360)

03.11.2008 16:59 Tero Lehtiniemi

Pari vuotta sitten julkaistua Gears of Waria pidetään edelleenkin yhtenä Xbox 360:n parhaimmista FPS-peleistä. Ehkä jopa parhaana. Se oli tyly, Warhammer 40K -meininkiä hipova kuvaus ihmiskunnan taistelusta salaperäistä Locust-hirviölaumaa vastaan.

Peli yhdisti isot aseet, näyttävät veriroiskeet ja poikkeuksellisen armottoman meiningin toimivaksi ja teknisesti loistavaksi kokonaisuudeksi, jonka kruunasi loistava co-op-pelitila. Pelin ainoaksi suuremmaksi puutteeksi jäi kampanjan lyhyys. Loppuviikosta julkaistava Gears of War 2 lupaa olla kaikkea sitä mitä ykkösosa, ja vielä enemmän. Onko mainoslauseessa ”Bigger, Better, More Badass” sitten yhtään perää?

Ensimmäisessä osassa suoritettu Locustien tunneliverkoston tuhoaminen jättimäisellä valomassapommilla ei sujunut ihan odotusten mukaisesti. Vanhat tunnelit kyllä korventuivat, mutta ikävänä yllätyksenä Locustin palasivat pian vahvempina ja vihaisempina kuin koskaan. Ihmiskunnan epätoivoinen selviytymistaistelu sai ikävän käänteen kun paljastui, että Locusteilla on nyt keino saada kokonaisia kaupunkeja vajoamaan maan uumeniin. Marcuksella, Domilla ja kumppaneilla on taas töitä.

Epätoivoisen tilanteen eteen joutuneilla ihmisillä ei ole muuta mahdollisuutta kun suorittaa viimeinen, epätoivoinen hyökkäys Locusteja vastaan. Sota viedään nyt Locustien kotikentälle, maan alle. Luonnollisestikaan kaikki ei suju ihan ennakko-odotusten mukaan. Niinpä Delta-ryhmän matkasta maailman keskipisteeseen ei puutu käänteitä tai eksoottisia maisemia.

Lyhyen juonensa vuoksi ensimmäisen Gears of Warin tarina ja henkilöhahmot jäivät valitettavan pintapuolisiksi, joten tällä kertaa tilanteeseen on haettu apua ulkopuolelta. Ratkaisu oli Joshua Ortega -niminen kirjailija ja sarjakuvapiirtäjä. Joshualla on kokemusta tietokonepelien parissa myös aikaisemmin, hän on esimerkiksi tuottanut sisältöä moniin Microsoftin online-peleihin. Vaikka mies onkin allekirjoittaneelle ns. tuntematon kuuluisuus, tämän kädenjälki ja tarinaan panostaminen erottuvat positiivisessa mielessä.

Uutta vanhaa

Gears of Warin perusmeininki on ennallaan. Peli on suhteellisen hidastempoinen, taktiseksikin haukuttu 3D-räiskintä, joka rohkaisee sekopäisen ramboilun sijasta aktiiviseen suojauksen käyttöön ja varovaiseen etenemiseen. Yksinpelissä pelaaja kontrolloi Marcusta, samanaikaisessa kaksinpelissä toiselle pelaajalle jää Domi. Pääosin liikutaan yhdessä, mutta toisinaan peli ajaa sankarikaksikon tilapäisesti eri poluille. Yleensä tosin nämäkin liittyvät aina toisen auttamiseen, joten yhteispelin meininki pysyy myös näissä tilanteissa, tarjoten samalla yksinpelaajille mukavasti uudelleenpeluuarvoa.

Suojien takana kykkiminen on edelleen tärkeää, mutta ihan ykkösen tasoista asemasotaa ei enää kannata tai voi harrastaa. Sekä oma että vihollisen asearsenaali on nyt täynnä mitä moninaisempaa räjähtävää materiaalia, mikä tekee molemmin puolin suojiensa takana kyykkivien vihollisten savustamisesta helpompaa. Plussana ylimääräistä luotikilpeä voi hakea nyt myös kaatuneiden vihollisten ruumiista.

Vaikka pelin pohjimmainen idea onkin pysynyt samana, yksi Gears of War 2:n vaikuttavimmista uudistuksista on sen tapa viedä vanha pelimekaniikka aivan uudelle tasolle. Vaikka pelin alkumetrit ovat sekä meiningin että ympäristöjen kannalta kuin suoraan ykkösestä, kyseessä lienee vain sarjaan vasta tutustuneille tarkoitettu kuherruskuukausi. Alle tuntia myöhemmin päällä on rähinä, joka saa minkä tahansa Gears of Warin taistelun näyttämään myrskyltä teekupissa.

Tässä muutoksessa isoa osaa näyttelee asearsenaalin kehittyminen. Kaikenlaista räjähtävää morkulaa on ilmassa tuon tuosta. Erilaisten tulivoimaisten sotakoneiden puikoissa ollaan aiempaa enemmän. Samalla tosin myös vihollisten kokoluokka on kasvanut, ja vastaan tulee toinen toistaan isompaa ja vaarallisempaa liha-, lima- ja tiesmitäkasaa.

Tulta ja tulikiveä

Ensimmäinen Gears of War ei jättänyt teknisesti pelaajiaan kylmäksi, eikä sitä tee kakkonenkaan. Siinä missä ykkösosan sinänsä hillitympi ja pienimuotoisempi rähinöinti sai pohjalla olleen Unreal Engine kolmosen toisinaan yskimään, on vanhalle alustalle nyt tehty muutakin kuin paperilla. Hidastelua ei ole nyt mainittavaksi asti, mikä tuntuu ihmeelliseltä ottaen huomioon liikkuvan kaman ja mittakaavojen kasvamisen.

Pelaaminen on muutenkin entistä sulavampaa. Liikkuminen, lähitaistelu ja suojalta toiselle liikkuminen tuntuvat entistä hiotummilta. Toimintaa on myös elävöitetty lisäämällä gorea ja sekä omien että vihollisten kärsimystä. Kaatuneet, herätystä odottavat pelaajat ja viholliset voivat yrittää ryömiä pelastajansa luo. Näiden onnettomassa olotilassa olevien otusten kitumisen lopettamiseen on tarjolla entistä verisempiä ja vivahteikkaampia menetelmiä, jotka vaihtelevat esimerkiksi kädessä olevasta aseesta riippuen.

Moninpeli oli tärkeässä osassa ensimmäisessä osassa. Ei siis ihme, että samanaikainen kaksinpeli on edelleen selkeästi paras tapa kokea peliä. Ainakin uusi Horde-pelimuoto vaikuttaa erityisen kiinnostavalta. Siinä pelaajat joutuvat torjumaan aalto aallolta vaikeutuvia vihollisia. Tätä pelimuotoa voi pelata myös yksin.

Saavutuksia on reilusti ja ne ovat luonteeltaan asiaankuuluvan liioiteltuja. Erityisesti 100000 pelaajan tai Locust-soturin tappaminen kuulostaa mielenkiintoiselta urakalta, laskuri tosin laskee sekä yksin- että moninpelitapot. Varsinaista kerättävää on ykkösosan COG-tageja enemmän. Nyt kenttiin on piilotettu esimerkiksi pelimaailmaa aluetta ja juonta valottavia raportteja, joilla pelikokemuksen syventäminen onnistuu entisestään.

Parasta on helppo parantaa

Huippupelin jatko-osan tekeminen on todennäköisesti maailman epäkiitollisinta hommaa. Edeltäjän asettamaa rimaa pidetään jonkinlaisena uuden suorituksen minimitasona, jopa silloin kuin puikoissa olisi täysin uusi porukka. Aina riman saavuttaminen tai ylittäminenkään ei riitä: jos peli on ollut vain vanhan jatkamista, voi olla että aikaisemmin hätkähdyttäneet ominaisuudet eivät enää vain yksinkertaisesti tunnu missään.

Gears of War on tässä perinteisen parannuksen ongelmavyyhdissä poikkeuksellisen onnellisessa asemassa. Sen suurin ongelma oli lyhyys, joka jätti varmaan jokaiselle pelaaja kurnivan tuhonnälän. Se myös piti taistelemisen vielä niin pienen mittakaavan rähinöinnissä, että tälläkään osalla suunta ei olisi voinut olla kuin ylöspäin. Takkia ei selkeästi vedetty tyhjäksi, vaan iso osa jekuista on jätetty jatko-osaan tarkoituksella.

Näistä lähtökohdista parantaminen on huomattavan helppoa. Mainostettu Bigger, Better, More Badass -resepti tuntuu äkkiseltään tarjoavan kaikkea tarvittavaa. Näinhän se on: Gears of War 2 on enemmän kaikkea: laadukasta teknistä toteutusta, raskaita aseita, hyvää meininkiä, pidempää tarinaa, syvällisempää hahmokehitystä, isompia Locusteja ja tuunattua moninpelikokemusta.

Lopputulos on paketti, jolta ei kehtaa enempää toivoa. Pari pientä osiota pelistä olisin ehkä jättänyt toteuttamatta tai ainakin tuunannut niitä olennaisesti, mutta Gears of War 2:n voi sanoa lunastaneen kuta kuinkin kaikki siihen kohdistuneet ennakko-odotukset. Jos ja kun pelisarjaa tullaan tästä vielä jatkamaan, voi näiden odotusten lunastaminen olla jatkossa entistä vaikeampaa.

Tätä on turha kuitenkaan murehtia vielä: Gears of War 2 on vuoden asenteellisimpia ja tylyimpiä pelikokemuksia, joka ei jätä yhtään lajityypin ystävää kylmäksi. Mikäli ykkösosa ei ole tuttu, kannattanee se kuitenkin pelata lämmittelyksi läpi. Peliä taitaa tätä nykyä löytyä kaupasta alle kahdella kympillä. Aikaa on perjantaihin saakka, joten nyt kannattaa pistää töpinäksi.

Tekijä: Epic Games
Julkaisija: Microsoft Games Studios
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: Xbox 360
Pelaajia: 1-10
Pelin kotisivu: http://www.gearsofwar.com
Tero Lehtiniemi

Toinen mielipide

Tunnustan: pidin Gears of Warista. Suuresti. Pelin tarjoama yhdistelmä puhdasta väkivaltaa, karun äijämäistä menoa ja huikeaa grafiikkaa yllättivät pusikoista ja iskivät kovempaa kuin moni peli aikoihin. Pelillä oli toki myös ongelmansa, mutta sitä varten keksittiin jatko-osat, kuten olen ehkä ennenkin sanonut.

Gears of War 2 onkin jatko-osana mitä mainioin. Se harhauttaa pelin alussa vasemmalle tarjoamalla harjoitteluosiossaan sitä tuttua putkijuoksua, mutta sitten pamauttaa oikealta päin naamaa jättimäisillä ulkoilmakentillä, mielettömillä Locust-laumoilla ja hyperväkivallalla, joka saa alkuperäisen pelin näyttämään kesyltä.

Yksinpeli siis rokkaa kovaa, mutta pelin todellinen stara on silti Horde-pelitila, jossa pelaaja ja tämän lähimmät ystävät pääsevät ottamaan yhteen täysin ylivoimaisten Locust-laumojen kanssa. Meno on tiukkaa, vaikeustaso nousee jyrkästi ja peli on niin hauskaa että oksat pois. Samalla esitellään myös se pelin merkittävin moninpeliuudistus: kommunikaatiopakko. Niin Horde kuin ne tutut PVP-tilatkin vaativat tiimiltä reilusti aiempaa enemmän kommunikaatiota ja tiukempaa tiimipeliä. Tämä on hyvä juttu.

Gears of War 2 on täyttä rautaa. Siinä on ongelmansa – joihin Tero pureutui yllä tarkemmin – mutta niistä huolimatta se iskee jälleen dynamiitin lailla ja todistaa, että Epicin pojat osaavat yhä tehdä huikeaa räiskintää.

Miikka Lehtonen