UUSIMMAT

God of War: Ascension (PS3)

24.03.2013 14:00 | Tero Lehtiniemi

Tekijä: SCE Santa Monica
Julkaisija: Sony
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PlayStation 3
Pelaajia: 1, 2-8 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.godofwar.com
Arvostelija: Tero Lehtiniemi

Sonyn Santa Monican studion luoma God of War -sarja on vuosien saatossa lunastanut paikkansa yhtenä toimintaseikkailugenren kulmakivistä. Sodan jumala Kratoksen verenhuuruinen kostoretki on jättänyt jälkeensä kolmen pääosan ja kolmen sivupelin aikana varmasti miljoonia ruumiita, joukossa suurimman osan antiikin Kreikan jumalista.

God of War: Ascension on sarjan seitsemäs osa, ja toimii kokonaisuuden esiosana. Lisäksi se on myös ensimmäinen God of War, jossa on ihka oikea moninpeli. Samalla vanhaan konseptiin on tuotu mukaan piristäviä uudistuksia.

Ascensionin tarina pyörii Kratoksen sodanjumala Arekselle tekemän verivalan ja sen rikkomisen ympärillä. Suurin osa pelistä tapahtuu takaumina, joissa infernaalisen Hecatonchiresin vankilaan vangittu Kratoksen muistelee matkaansa ja taisteluaan verivalan vannomista valvovia Furyjä vastaan.

Koska Kratoksen murhanhimoisen matkan jäljiltä Antiikin Kreikassa ei taida olla enää kuin vanhoja filosofeja, on Santa Monica hakenut ideoita uusiin pahiksiin hieman kauempaa. Furyt, eli erinykset, olivat maanalaisia jumalattaria, joiden tehtävänä oli kiduttaa ja rangaista väärien valojen vannojia. Kunnioitettava yritys, mutta valitettavasti demoninen sisaruskolmikko ei aivan pärjää God of War -mittapuulla esimerkiksi Arekselle tai Zeukselle.

Mielenkiinnottomien pahisten lisäksi God of Warin suurimpia ongelmia onkin tarinan epäjohdonmukaisuus. Sen tapa pomppia vankilassa pelattavan nykyisyyden ja aiempien tapahtumien välillä on varsin sekava. Ilmeisesti tällä on yritetty hakea keskimääräistä nokkelampaa tarinankerrontaa, mutta ikävä kyllä metsään on menty.

Laatu korvaa määrän

Onneksi tarina on suurin piirtein ainoa God of Warin suurempi heikkous. Toiminta itsessään on nimittäin täyttä rautaa. Peli ensinnäkin hylkää God of Warin perinteisen toimintarakenteen siinä, ettei Kratos enää saa vastaansa kymmenittäin tylsiä perusvastustajia. Sen sijaa on haettu lähes Bayonetta-tyylistä lähestymistapaa, jossa vastaan tulee aalloittain pienempiä ryhmiä vaikeampia vastustajia.

Vastustajat ovat pääosin vanhoja tuttuja uusilla tempuilla, mutta muutamia uusiakin löytyy. Näistä mieleenpainuvin on massiivinen elefanttimies, joka jää mieleen lähinnä kokonsa ja helppoutensa takia. Muitakin uusia tuttavuuksia toki löytyy, eikä massiivisia vihollislaumoja ole täysin hylätty: välillä vihollisia on ruudulla niin paljon, että pienen Kratoksen löytäminen ruudulta on yllättävän vaikeaa.

Taistelussa olennaisena osana ovat edelleen tappoliikkeet, joilla heikentyneen vihollisen voi tappaa yleensä pienen QTE-episodin jälkeen. Tähän on lisätty kuitenkin uusi elementti: Kratos nappaa osan vihollisista esimerkiksi hallintaotteeseen, jossa on sekä pyrittävä lyömään vihollista että samanaikaisesti reagoitava ja väistettävä tämän vastahyökkäykset.

Itsepuolustuslajien aktiiviselle harrastajalle uudistus tuntuu periaatteen tasolla älyttömältä: muut kymmenen ympärillä pörräävää vihollista kun seuraavat alkanutta paini- ja silmäänpuukotusmatsia mitenkään reagoimatta. Idea on sinänsä kiva, joskin tappokohtaukset ovat vihollisesta riippumatta melko samanlaisia ja nopeasti rutinoivia.

Jumalallisten vihollisten puutteesta huolimatta peliin on saatu myös muutamia ihan vaikuttavia pomotaisteluita, mutta vielä God of War III:ssa nähty vau-faktori loistaa poissaolollaan. Lisäksi pelin taistelun vaikeustasoa vaivaa pieni epätasapaino: hillittyjen vihollisaaltojen ja anteliaasti jaettujen parannusarkkujen kansoittama peli nostaa aivan loppumetreillä vaikeustasokytkimen äärimmilleen, ja laskee sen taas alas hieman pettymykseksi jääneeseen viimeiseen pomotaisteluun.

Ketjupolttaja

Vaikka taistelun painopiste onkin hieman muuttunut, on taistelu itsessään pysynyt melko samana. Kratoksen pääase ovat edelleen ketjujen päähän kiinnitetyt terät, joilla tehtävät messevät kombot ja laajat hyökkäykset ovat pelisarjan persoonallisen taistelun perusta. Tällä kertaa asia pitää varsinaisen hyvin paikkansa, sillä muita aseita Kratoksella ei ole käytössään kuin satunnaisesti. Nämä ns. World-aseet ovat vihollisten pudottamia keihäitä, miekkoja ja vastaavia, joiden hyödyllisyys tuntuu hupenevan pelin edetessä.

Kaaosterien painottaminen ei suinkaan tee pelistä tylsää, päinvastoin. Kratoksella on nyt käytössään neljä jumalallista voimaa, joiden aktivointi muuttaa samalla ketjujen luonnetta: Areksen tuli sytyttää vihollisia tuleen, kun taas Hades kutsuu alamaailman henkiä sankarimme avuksi. Myös taikuuden luonne on muuttunut: uudet loitsut ovat yleensä koko ruutuun vaikuttavia, älypommityylisiä superhyökkäyksiä, joiden käyttöä on taikapisteiden rajallisuuden vuoksi syytä miettiä tarkasti.

Jumalvoimat erilaisina terveys- ja taikapistepalkintoineen on hauska idea, mutta käytännössä peli menee nopeasti siihen että pelaaja kehittää ja käyttää taikavoimista ainoastaan yhtä tai kahta. Tästäkin huolimatta pelin taistelu pysyy mielenkiintoisena ja viihdyttävänä loppuun asti.

Taistelemisen ohella Ascension on myös pullollaan loikkimista ja puzzlenratkaisua. Loikkiminen on toteutettu siinä mielessä järkevästi, että esteet ja kuilut on eroteltu fiksusti eikä satunnaisia äkkikuolemaan johtavia harhahyppyjä juuri esiinny. Tallennuspisteitä on runsaasti ja yleensä aina ennen haastavaa kohtaa.

Puzzlet ovat monen kentän selkäranka, ja moniosaisten, loogisten mutta yllättävän haastavien puzzlejen ratkaisu onkin tyydyttävää. Isona elementtinä ongelmanratkaisussa toimivat esineitä hajottava ja lahottava aika-amuletti sekä Kratoksesta kaksoisolennon luova valakivi. Näiden esineiden takia pelin ongelmanratkaiseminen painottuu kuitenkin vahvasti sen jälkimmäiselle puoliskolle.

Olympoksen valtiaat

Ascension esittelee meille ensimmäistä kertaa myös God of Warin moninpelitilan. Idea on sinänsä hauska: pelaaja valitsee yhden Kreikan jumalista herrakseen, ja aloittaa maineen keräämisen tämän nimissä. Pelitiloja on kymmenkunta yksinkertaisesta kuolonmatsista lipunryöstöön ja hallintaan. Taistelumekaniikka on pitkälti sama kuin peruspelissä, mutta eri voimien ja esineiden käyttöä on luonnollisesti rajoitettu. Hienosta torjuntaan ja vastahyökkäykseen perustuvasta taistelumekaniikasta huolimatta taistelu menee helposti yksinkertaiseksi ja kaoottiseksi nappulantakomiseksi, jota vielä korostaa se että pelihahmon suhteellinen voimakkuus on hyvin vahvasti kiinni pelatessa kertyvistä kokemuspisteistä ja varusteista. Tällainen pelaamiseen käytetyn ajan suora muuttaminen pelaajan voimakkuudeksi sopii kyllä verkkoroolipeleihin, mutta huonosti  toimintapeleihin.

Lopputulos on se, että ainakin omalla osallani moninpelaaminen jäi ihan hauskaksi kuriositeetiksi, joka ei kuitenkaan erityisemmin houkuttele palaamaan pariinsa.

God of War: Ascension on pohjimmiltaan äärimmäisen viihdyttävä peli. Sitä on mukava pelata ja katsella, kontrollit ovat tarkat ja toiminta pysyy viihdyttävänä loppuun asti. Se kärsiikin ehkä eniten sarjan aiemmista osista: mihinkään God of War kolmosen tyylisiin leuanloksauttajiin ei enää päästä, ehkä osittain pelialustan vanhuuden vuoksi. Tarinakin jää hieman laihaksi. Tämä asettaakin ehkä suurimman ja vaikeimman kysymyksen: Kratoksen verenhuuruisen sotaretken jäljiltä Kreikassa ei enää muuta tapettavaa kuin filosofeja ja korruptoituneita virkamiehiä. Kuinka God of War -sarja siis jatkaa tästä eteenpäin? Onko seuraava osa God of War: The Fall of Aristoteles vai God of War: The Sequestration of Hellas?

 

Toinen mielipide

 

Lisätietoja: Nelinpeli.com

 

Lisää aiheesta

God of War (PS2)

God of War II (PS2)

God of War III (PS3)

God of War 3:n tekijät haastattelussa – ”se oli valtava haaste – ja onnistuimme”

Lue myös

Borderlands 2: Captain Scarlett and Her Pirate’s Booty DLC (PC, PS3, Xbox 360)

Fester Mudd: Curse of the Gold Episode 1 (Android, iOS, Linux, Mac, PC)

Gears of War: Judgment OverRun –ennakko (Xbox 360)

Metal Gear Rising: Revengeance (PS3, Xbox 360)

Sly Cooper: Thieves in Time (PS3, PS Vita)

Tomb Raider (PC, PS3, Xbox 360)

 

Keskustelu

Itseäni vaivaa kauan leivotun näppäinten ja taistelutyylin vaihdos, mutta kyllä kai siihen tottuu. Ääni maailma ainaki 5.1 tuntui välillä aika oudolta. Aivan kuin äänet välillä vaimentuisi? Muuten kiven kova osa, mutta ei ehlä ainakaan vielä alkumetreillä lyö gow3:sta. Sää nähä kuinka kivaa moninpeli on.

Muropaketin uusimmat