Goodbye Deponia (PC)

07.12.2013 14:00 Pekka Leinonen

Tekijä: Daedalic Entertainment
Julkaisija: Daedalic Entertainment
Testattu: PC Windows 7 64-bit, i7-4770K, 16 Gt muistia, GeForce 770 GTX
Saatavilla: Mac, PC
Laitevaatimukset: PC Windows XP tai uudempi, 2,5 GHz prosessori, 2 Gt muistia, 256 Mt näytönohjain, 3 Gt levytilaa / Mac Lion 10.7 tai uudempi, 2 GHz prosessori, 2 Gt muistia, 3 Gt levytilaa
Pelaajia: 1
Muuta: Ladattava peli, trilogian päätösosa, hinta noin 20e
Pelin kotisivu: http://deponia.de/en/
Arvostelija: Pekka Leinonen

Kun maailma on tuhon partaalla, tarvitaan joku pelastamaan tilanne äärimmäisellä taktiikalla. Klassisen seikkailupeligenren arkiaskareen ottaa harteillensa insinööri Rufus, joka ei ole eläessään onnistunut kuin lähinnä tuhoamaan jokaisen koneensa, ihmissuhteensa ja aivosolunsa.

Ei ihmekään että ne joilla vielä jotain päässä liikkuu, ovat päättäneet poistua maisemista nousemalla paratiisiin matkaavaan laivaan. Mutta tuleeko suunnitelmasta mitään, kun myös insinöörimme suuntaa samaan utopiaan, tietenkin naisen perässä?

Niin että mitenkä?

Oletteko koskaan katsoneet elokuvatrilogian päätösosaa kaverin kanssa, joka ei ole nähnyt kahta edeltävää elokuvaa? Sitten hän esittää toistuvasti kysymyksiä: ”kuka toi on? Mitä nää tekee? Onko tuo Maa?” Deponia-trilogian päätösosaa pelatessa olin se kaveri.

Goodbye Deponia ei juuri armoa tunne uusille tulijoille. Koko pelin aikana en tiennyt minkä takia maailma on tuhoutumassa, ketkä ovat pahiksia tai ylipäätään kuka mikäkin on. Paitsi se oli selvää, että kaikki olivat päästänsä sekaisin, kuin Ihmemaassa konsanaan. Kuin kärsisi muistinmenetyksestä, eikä kukaan suostu selittämään mikä on jutun juoni ja kenet pitäisi tuntea. Konkareilla olo on varmasti kuin palaisi kotiin. Päähenkilömme Rufus tapaa jatkuvasti vanhoja tuttujaan ja heittelee tämän tästä sisäpiirin vitsejä. Pelatkaa Goodbye Deponia mieluiten kun edelliset osat ovat läpäisty.

Vaikka tarina on tärkeä osa kokonaisuutta, niin joskus on vain annettava olla kuten peli opettaa. Nerokkaan koomista dialogia riittää sen verran paljon, että nauroin kymmenen tunnin ajan enemmän kuin hörhöt ilokaasuringissä. Lähes putosin tuolilta, kun Rufus ja psykiatri sanailivat samalla kun heitä tarkkaili vastakkaiselta kadulta hirttoköysikauppias miljoonan dollarin hymy kasvoilla. Rufus on muutenkin totaalinen sekopää ja kaikin puolin mulkku jätkä. Ilmankos häneen samastui vahvasti.

Edes jotain tuttua sentään

Point & click -ongelmat soljuvat sujuvasti, jos jaksaa edes hieman ajatella. Perinteiseen yritä kaikkea kaikkeen -ilmiöön ei törmännyt kuin yhdessä kohdassa, jossa olin jumissa parisen tuntia. Ratkaisu tietysti lopulta oli: ”seiso oikeassa paikassa oikeassa kulmassa ja paina oikeaa kohtaa.”

Asiat monimutkaistuvat hieman kun eräässä vaiheessa komennetaan kolmea hahmoa, jotka vihaavat toisiaan syvästi. Näiden kesken pitäisi saada yhteistyö toimimaan. Mikäli toisinaan vastaantulevat logiikkapuzzlet eivät kiinnosta, ne voi ohittaa näppärästi yhdellä klikkauksella.

Alun tutoriaali on enemmänkin vitsi ja sitä mieltä ovat myös opetusjakson hahmot. Kaikki toiminnot hoituvat klassisesti vasemmalla ja oikealla hiiren näppäimellä. Inventaario aukeaa rullasta. Välilyöntiä painamalla tulee pikselinmetsästykseltä pelastava kohdepaljastin.

Hän ei ole oikea Cowboy

Leppoisa taustamusiikki sopii tunnelmaan eikä ärsytä kuin eräässä tarkoituksellisessa kohdassa, kun erään Cowboy Dodo esittää kansaa villitseviä hittibiisejä. Unohtamatta tietenkään kuorossa veisattua Organonin hymniä, joka räjähtää korville kovaa ja korkealta.

Kohtauksia pätkitään kertojalla, joka kitaransa kanssa näyttää ja kuulostaa katuojalaulajalta. Sanoitukset häneltä sentään onnistuvat. Ääninäyttely on kautta linjan vahvaa melkein koko hahmokaartilta. Tosin pieniä käännösvirheitä esiintyy. Pariin otteeseen päähahmo saattoi puhua väärällä äänellä tai joku saattoi olla puhumatta, vaikka asiaa selvästi oli. Ei kuitenkaan häiriöksi asti.

Synkässä sotkuisessa tulevaisuudessa

Käsin piirretyt dystopiset 2D-ympäristöt ovat kohtalaisen komeaa katsottavaa. Taustat vaihtelevat raunioiden keskeltä viemäreihin, nollan tähden hotelliin, liukuhihnahelvettiin ja epäilyttävän puhtaaseen Taivaaseen nousun torniin. Välivideot ovat huvittavia ja laadukkaita. Kyllästymään ei kerkeä.

Tyylikkäästä piirroselokuvamaisesta grafiikkatyylistä ja K12-ikärajasta päättelisi, että Deponia on koko perheen peli. Ei ole, kaukana siitä. Pelissä käsitellään muun muassa syvää masennusta, narsismia, henkilönpalvontaa, itsemurhaa, diktatuuria, sotaa, pedofiliaa, kodittomuutta, elämän ja kuoleman päämäärättömyyttä, kloonauksen etiikkaa, lasten hylkäämistä kadulle, ennakkoluuloja, prostituutiota, kasvissyöntiä, alkoholismia, kokkiohjelmia ja yksinkertaisesti sitä että elämme kuitenkin aika pahassa paikassa. Ruma sanakin sanotaan niin kuin se on. Asiat kuitenkin vedetään sen verran mustalla huumorilla, ettei niihin voi suhtautua kuin virne suupielissä.

Tarinan lopuksi

Goodbyen kuorista avautui noin kymmenen tunnin mittainen perinteinen seikkailupeli, jonka parissa sai nauraa niin helvetisti. Kaikki osa-alueet pysyvät hyvin yhdessä ja loppuratkaisu tuntui juuri oikealta. Jos olette pelanneet Deponian ja Chaos of Deponian, niin uskon että laatu ei ole ainakaan laskenut.

Taidankin pelistä inspiroituneena lopettaa nämä kirjoittajan hommat ja lähteä itärajan taakse insinööriksi heti kun saan pelattua edeltävät osat ja löydän netistä sopivan diplomin. Tai ehkä lisäksi pitää seota lopullisesti. Jokin standardi sentään on oltava sielläkin.

Toim. huom. Goodbye Deponia on Deponia-sarjan kolmas peli. Ensimmäisen osan arvostelun suhteen kävi kuitenkin harvinaisen kehno tuuri ja toisen arvostelukappale löytyi vasta kolmannen osan arvostelun valmistumisen jälkeen. Kenties jossain vaiheessa palaamme kahden ensimmäisen osan pariin jonkinlaisessa jälkiarvostelussa (JOK).