UUSIMMAT

Grand Theft Auto 3 (PS2)

06.11.2001 13:22 | Mika "Micron" Hyvönen

PlayStation 2 on odottanut ”killer app” -sovellustaan jo liian pitkään, lähes vuoden. Peli joka saisi pinttyneen PC-miehenkin konsoliostoksille on antanut odottaa itseään liian kauan. Dreamcastille tuli välittömästi julkaisun yhteydessä häikäisevä Soul Calibur ja hyvin pian sen jälkeen Virtua Tennis, Dead Or Alive 2 ja muut tuttavuudet, joiden seurauksena laite kuuluikin hetken aikaa valikoimaani. Shen Muen läpipeluun jälkeen olohuoneessa pelaaminen alkoi kuitenkin tuntua ontolta ja konsolit jäivät syrjempään. Tähän asti. Onhan SSX hieno ja kiva, Gran Tourismo kolmannen kerran sitä samaa koreammalla kuorella ja edelleen ilman vahinkomallinnusta, ja Tekken Tag Tournamenttia läiskii siinä kuin vanhaa Tekken 3:a ykköspleikkarillakin. Mutta vasta Grand Theft Auto III lunasti konsolin potentiaalin.

En ole seurannut konsolipelien ennakkohypetystä lainkaan koska en ole sellaista laitetta ennen omistanut. Niinpä Grand Theft Auto 3:n ostaminen paikallisesta Player Onesta oli lähinnä hakuammunnan ja pelin testaamiseenkin osallistuneen kaverin painostuksen aikaansaama tilapäinen mielenhäiriö. Tuona perjantaina lainasin konsolin ja ostin siihen pelin. Tuhlaustako? Tempaus kävi enemmän kukkaron päälle kuin ennakkoon pelkäsinkään. Addiktio heräsi. Lainakonsoli piti palauttaa maanantaina – joten edessä olikin nyt oman laitteen hankinta. Rahaa meni mutta oliko se sen arvoista?

Kolmas kerta toden sanoo?

Konkaripelurit muistavat DMA Designin loistavasta Lemmings-pelisarjastaan, joka ilmestyi Amigalle ja paria vuotta myöhemmin myös PC-ympäristöön MS-DOS:n valtakaudella. Amigan pelimarkkinoiden jo alettua hiipumaan ehti DMA julkaisemaan vuonna 1989 Ballistix-nimisen pallottelupelin, joka ei kuitenkaan suuremmasta suosiosta nauttinut. DMA vaipui hiljaiseloon lukuun ottamatta jatkuvia Lemmings-lisäosia. Sopuleita tuntui lappaavan säännöllisin väliajoin ja DMA palasi toden teolla kuvioihin vasta 1997, jolloin Pelaajien tajunnat räjähtelivät Grand Theft Auton ääressä. Peli tarjosi jotain aivan uutta – vapaata rälläystä, autojen varastelua, vanhusten ja hihhulilaumojen liiskausta sporttisilla menopeleillä, ja loppumatonta poliisien lahtausta. Saattaa kuulostaa raa’alta, mutta DMA teki homman pilke silmäkulmassa. Niinpä peliä ei päädytty sensuroimaan älyttömästi edes tiukasta lainsäädännöistään tunnetuissakaan maissa. Kuvakulma oli perinteinen 2D suoraan ylhäältäpäin kuvattuna, mutta peli tarjosi 3D-kiihdytyksen myötä hieman nopeampaa ruudunpäivitystä ja detailirikkaampaa kuvaa sen ajan valtiaille, 3Dfx:n korteille.

Menestynyt peli poiki lisätehtävälevyn GTA London 1969, sekä vuonna 1999 julkaistun jatko-osan Grand Theft Auto 2. GTA2 ei kuitenkaan tuonut mitään sinänsä uutta, vaan toisti samaa hyvää kaavaa tarjoten uusia tehtäviä, lisää autoja ja kaupunkeja kaahattavaksi. GTA poiki ajan myötä käännökset ainakin GameBoylle ja PlayStationille. GTA2 ilmestyi Windowsin ja Playstationin lisäksi myös Dreamcastille.

Pyörää ei kannata keksiä uudestaan

Pelirintamalla on sekä huonoja että hyviä pelintekijöitä. Huonojen perisynti on usein se, että he yrittävät keksiä pyörän uudestaan, tässä tapauksessa vaikka pelimoottorin vai verkkopeliprotokollan, vaikka lisensoitavaa, ja taatusti parempaa tekniikkaa on saatavilla kohtuuhintaan. Omankaan teknologian kehittäminen ei ole edullista ja vie aikaa jopa useita vuosia. DMA Design ei astunut tässä harhaan, vaan luottaa mainetta niittäneeseen RenderWare-teknologiaan. GTA3:n taustalla hyrräävään pelimoottoriin turvautuvat niin Konami Pro Evolution Soccerillaan kuin Activision uusimmalla Tony Hawk Pro Skater 3:lla. Eikö suotta, sillä pelimoottori loihtii pelaajan olohuoneakvaarioon sellaisia näkymiä, että meno jopa hirvittää heikkohermoista. Liberty Cityn asukkaat ja pelaajahahmo rikostovereineen ovat toki hieman kulmikkaita, mutta hahmojen animointi on sulavaa. Upeat sääefektit ja vuorokaudenaikojen vaihtelu tuovat lisää pelimaailmassa olemisen tuntua, eikä tahmaamista ole havaittavissa edes pahimmissa joukkorytinöissä.

Siellä olemisen tuntu

Grand Theft Auto 3:n tapahtumapaikkana on kuvitteellinen, kolmeen osaan jaettu Liberty City. Pelaajan aloittaessa Portlandiksi kutsutulla teollisuus- ja satama-alueella ainut vihje , että järjettömän suuri pelialue onkin itse asiassa vain kolmasosa koko pelimaailmasta, kerrotaan alkudemossa jossa vankipako rikkoo saaria yhdistävän sillan. Tämän kertoo toki pelin mukana tuleva hienosti piirretty kartta suomenkielisin ohjetekstein, mutta paha tapani on usein katsoa manuaalinivaskaa vasta kun on pakko. Niinpä kartta ei heti kirjaimellisesti avautunut.

Kaupunki on mallinnettu yksityiskohtaisesti. Sieltä löytyy niin kauppoja, huoltoasemia, autokauppoja, toreja, junia, metro, lentokenttä kuin puuhastelevia asukkaita ja heissä paheksuntaa herättäviä jengiläisiä. Jokaisella jengillä on kaupungissa omat alueensa, joihin ei ole hetken pelaamisen jälkeen menemistä – ellei suorita jotain tehtävää tai hukkaa itsesuojeluvaistonsa. Vastaanotto tuppaa olemaan lyijypitoinen. Valitettavasti vain aniharvaan liikeeseen pääsee asioimaan sisälle, kuten asekauppaan tai autodiilerille näyteikkunaostoksille, mutta hyvä näinkin.

Kaupungissa elämä jatkuu pelaajasta riippumatta – tai sitten ei. Tietokoneen ohjaamien hahmojen elo saattaa päättyä hyvinkin äkillisesti jengisodan puhjetessa tai mummoparan jouduttua ryöstön kohteeksi. Ambulanssimiesten kerättyä ruumiit väkivallasta muistuttaa enää poliisien katuun piirtämät liitujäljet pelaajan toimiessa koko ajan vain sivustakatsojana.

Ajotuntuma on kloonattu suoraan Driverista, ja hyvä niin. Midtown Maddnessista tuttu jäykkä ohjattavuus olisi pilannut koko ajonautinnon. Käsijarrua peliin ja kumit ulvoen kyttiä karkuun. Ei, tämä ei ole hikinen NYPD Blue, tämä on GTA3. Pelissä on niin sanottu elokuvafysiikka, eli realismin voi heittää romukoppaan ja päästää hauskuuden valloilleen. Kolareissa pelti vääntyy ja osat lentelevät auton kolhiutuessa, joten hauskasti toteuttu vauriomallinnus on laatutyötä sekin. Ajoneuvot tuntuvat sisältävän tarpeeksi räjähdysaltista bensaa, jotta ne voidaan tarpeen tullen poistaa ruutua täyttämästä kevyehköllä pusulla naapurin japsikotteroon.

Kovan jätkän uratie

Tehtävät ovat monipuolisia ja lainaavat ideoita eri puolilta peli- ja elokuvamaailmaa. Grand Theft Auton esikoisosasta tuttu Keanun pommibussikin on varmasti tuttu monille. Erityisesti toimintaelokuvat ovat lähdemateriaalina, mutta myös pelintekijäkollegoiden kustannuksella heitetään armotonta läppää. Repesinkin täydellisesti, kun eräässä tehtävässä kohteena oleva rikollisjengiin soluttautunut kyttä onkin Driverista tuttu, Yakuzan naispäällikön mielestä ilman autoaan hukassa oleva Tanner. Jokaista tehtävää edeltävät pienet tarinapätkät on toteutettu kivasti pelimoottorilla ja latautuvat näin ollen nopeasti. Pelihahmoa seuraava kamera on välillä tosin pahasti hukassa ja toiminnasta jäljessä. Aseiden käyttö ja tähtääminen ovat aluksi vaikeaa, mutta pian nekin saa iskostumaan selkäytimeen ja bodycount kasvaa. Zeldasta lainattu Z-targeting järjestelmä sopii peliin kuin luoti otsaan.

Pelin juoni koostuu kartassa kulloisenkin rikollispomon nimikirjaimilla varustetuista pisteistä haettavilla tehtävillä. Vaikka välillä pelaajaa rankalla kädellä kohtelevan juonikimaran seuraa alusta loppuun ei ratkaisuprosentti pääse lähellekään sataa. Sataprosenttiseen läpäisyyn pelaajan täytyy etsiä lisää toimeksiantoja GTA:ssa tutuiksi tulleista puhelinkopeista, joissa pikkunilkit lähettävät sankariamme mitä eriskummallisempiin tehtäviin. Vaikeustaso kasvaa pelin edetessä, eikä pelaamisesta tule missään vaiheessa läpihuutojuttua. Osa lisätehtävistä on merkattu karttaan pistein, osan bongaa ajellessaan pitkin Liberty Cityn pimeitä kujia. Vaikka meno vaikeutuu ja kuolema uhkaa korjata satoaan, on pelaaja turvassa. Jokaisessa kaupunginosassa on omat talletuspisteensä, joissa saa sekä pelaajan että yhden tai useampia autoharvinaisuuksiaan talteen muistikortille. Jatkuvaa tallennuspaikoissa ramppaamista ei kuitenkaan tarvita; pelaajan jäädessä kiinni tai joutuessa vaikka meren aaltoihin seuraa 6 tunnin odotus, jonka jälkeen peli jatkuu joko ensiavussa paikattuna tai poliisin putkasta vapautettuna. Kummassakin tapauksessa pelaaja menettää hieman rahaa sekä aseistuksensa, mutta molempia saa hankittua lisää helposti. Pitkin kaupunkia on myös siroteltu 100 kappaletta paketteja, joita keräämällä saa pienen rahabonuksen, ja aina 10 paketin välein ilmestyy tallennuspaikkaan uusi ase, joka ei katoa. Kattavat statistiikat tarjovat nippelitietoa pelaajalle hahmon urakehityksestä.

Rehellisyys maan perii

Rötöstelyyn kyllästyneille GTA3 tarjoaa väliaikaviihdettä monessa muodossa. Pitkin kaupunkia on sijoiteltu joko tarkoituksella kyhättyjä hyppyreitä tai muuten oivia ramppeja (portaat, kopit, ja niin edelleen), joista saa tempaistua nopealla autolla uskomattomia ilmalentoja. Pelimoottori herkutteleekin näillä Ritari Ässä -tyylisin hidastuksin ja kuvakulmin. Loikkia kutsutaan pelissä nimellä ”Unique Stunts”, ja onnistuneen leiskautuksen jälkeen hypystä kerrotaan muun muassa pituus ja saavutettu lentokorkeus. Onnistuneesta loikasta palkitaan käteisellä. Lisäksi hypyt siirtyvät statistiikkalistaan, johon niitä voi myöhemmin yrittää parannella.

Ehdoton suola kaidalla tiellä pysymiselle ovat kuitenkin erilaiset ammattivaihtoehdot. Painamalla oikeaa tattia (R3) vaikkapa poliisiautossa aktivoituu poliisimoodi, jossa päämääränä on mikäs muu kuin rikollisten hautaan saattaminen. Ammatinvaihtoa suunnittelevien kannattaa kokeilla myös taksia, ambulanssia tai paloautoa. Crazy Taxikin jää kakkoseksi taksikuskin tehtäviä ajellessa. Pitkän uran jälkeen pelaaja palkitaan erilaisin bonuksin.

Tänään ei kuunnella teinipoppia

Yleensä hyvissäkin peleissä kyllästyy ensimmäisenä taustamusiikkeihin. Liberty City Radion ansiosta eivät kuuntelijalta kuitenkaan vaihtoehdot lopu… Jokaisella kansalaisella on mielikanavansa, joita he kuuntelevat autoissaan kunnes pelaaja tulee ja kiskaisee heidät ulos, tietenkin vain lainaten autoa parempaan käyttätarkoitukseen… Yleensä palauttaminen vaan tuppaa unohtumaan. Mieleistään musiikkia voi valita yhdeksästä eri radiokanavasta, jotka tarjovat yhteensä viisi tuntia sekameteliä 50 musiikkikappaleen voimin. Kaikki kanavat eivät ole pelkkää poppia, hiphoppia, reggaeta tai rockia, vaan mukaan mahtuu myös sekavaa läppää heittäviä radiopäitä sekä ihan-kipeää-talkshowta vetävän Lazlowin Chatterbox-FM. Toki kappaleiden ja juontojen sekaan mahtuu myös röhönauruja aiheuttavia mainoksia, kuten ”tilaa meiltä nettisivujen kautta lemmikkieläin, toimitamme kotiovellesi rakkautta laatikossa” sekä taskussa kulkevan skannerin suoltamia poliisiradion tiedotuksia. Äänet ja ääninäyttely ovat parasta mitä on tähän mennessä kuultu, löytyypä joukosta myös tunnettuja näyttelijöitä. Flashback FM, 80 -luvun melodiapoppia soittava kanava, on ehdoton suosikkini. Ikävä kyllä tankissa ei ole radiota, tuhon jättiläinen kaipaisi klassista taustamusiikkia.

”…and now some hits from the 60’s, THE 1760’s.”
–Classical radio

PS2 sai arvoisensa pelin

GTA3:sen pelaaminen on yhtä viihdyttävää kuin yön viettäminen supermarketissa – naposteltavaa riittää. Pelti rytisee, laukaukset viuhuvat, veri lentää, ruumiita tulee, adrenaliini virtaa eikä löpö lopu kesken. Tapahtumapaikkana toimiva Liberty City on mallinnettu erittäin tarkasti ja yksityiskohtaisesti katulamppuja myöten. Alussa tuovat lievää hallaa paikoitellen ontuva kamera, ja tulitaistelussa harmaita hiuksia kasvaa ankeahkojen kontrollien takia. Pelin huonoin puoli on kuitenkin se, että vähään aikaan mikään muu peli ei tunnu yhtään miltään.

GTA ykkönen oli tarjoili jotain uutta ja mullistavaa, kakkonen lievä pettymys, kolmonen räjäyttää pankin – kirjaimellisesti.

 

Peli: Grand Theft Auto III
Kehittäjä: DMA Design Limited
Julkaisija: Rockstar, Take 2
Maahantuoja: Toptronics
Formaatti: PlayStation 2