Uusimmat

Grand Theft Auto: Vice City Stories (PSP)

05.03.2007 13:58 Tero Lehtiniemi

Maailmalla vihastuttanut mutta pääosin ihastuttanut Grand Theft Auto-rötöstelypelisarja jatkaa rynnistystään käsikonsoleille. Jo sarjan aikaisempi käsikonsoliversio, GTA: Liberty City Stories todisti sen, että PSP:n suorituskyky kykenee täysin PS2:sta vastaavan GTA-kokemuksen tarjoamiseen. Kaikeksi onneksi sama laadukas linja jatkuu myös Vice City Storiesiksi nimetyn jatko-osan kohdalla.

Kuten nimestä saattaa arvella, Vice City Stories sijoittuu samaiseen varsin viehkoon suurkaupunkiin kuin vuonna 2002 ilmestynyt GTA: Vice City. Päähenkilönä heiluu ensimmäisestä osasta tutun Lance Vancen veli Victor, ja vuosi on 1984 – kaksi vuotta ennen Vice Cityn tapahtumia. Peli seuraa Victor Vancen matkaa korruptoituneelle esimiehelleen hanttihommia tekevästä merijalkaväen sotilaasta Vice Cityn rikosruhtinaaksi, ja matkan varrella näkyy suuri määrä sekä tuttuja hahmoja että maisemia.

PSP on ominaisuuksiltaan suorituskykyinen laite, ja siksi sarjan matkalla käsikonsoleille ei ole juuri tarvinnut turvautua kompromisseihin.  Graafiselta ulkoasultaan, kontrolleiltaan ja yleisestä mekaniikaltaan Vice City Stories toimii kuin mikä tahansa GTA-peli. Autojen lisäksi pelaaja voi valjastaa kulkuneuvoikseen moottoripyöriä, lentokoneita, helikoptereita ja jopa vesiskoottereita. Muutenkin liikkumista on helpotettu, Victor on nimittäin käynyt San Andreas-sankari JC:n tapaan uimakoulun eikä huku heti veden varaan joutuessaan.

Rikollinen kaupunki

Alustasta viis, alkuhässäköiden jälkeen Vice City Stories toimii kuin mikä tahansa GTA-peli. Pelaaja kontrolloi pelihahmoaan halki laajan kaupungin, jossa tämä suorittaa enemmän tai vähemmän haastavia tehtäviä erinäisille toimeksiantajille. Osa tehtävistä vie tarinaa eteenpäin, osa taas toimii enemmänkin mukavana sivupuuhana. Viattomat sivustakatsojat ovat täysin avuttomia pelaajan tahdonvaltaiselle mutta tarvittaessa silmittömälle väkivallalle, ja suurin osa kulkupeleistä otetaan haltuun yksinkertaisesti nykäisemällä vempeleen vanha kuljettaja ulos kadulle.

Ajotuntuma erilaisissa kulkupeleissä on tuttuun tapaan hyvä ja riittävän vaihteleva ottaen huomioon välineiden erilaiset ominaisuudet. Ajokontrollit toimivat saumattomasti ja pelaajan onkin helppo hukuttaa itsensä pitkiksi ajoiksi ajelemaan pitkin Vice Cityn kauniita katuja. Realismista ajotuntuman suhteen on turha uneksia, mutta sitä hakeville kyseessä on aivan väärä peli. Ihan rauhassa rötöstelyä ei toki saa harrastaa, Vice Cityn kärkkäät lainvalvojat lähtevät kovin hanakasti ajojahtiin esimerkiksi poliisiauton tai tämän välittömässä läheisyydessä oleilevan auton kanssa suoritetun nokkakolarin jälkeen, vakavammista rikoksista puhumattakaan.

Maassa maan tavalla, mutta muutama Grand Theft Auton ydinongelma on edelleen korjaamatta. Pistoolien ja Uzien automaattitähtäys toimii kyllä paremmin kuin aikaisemmin, mutta esimerkiksi kiikarikiväärin ja muiden enemmän tarkkuutta vaativien aseiden kanssa PSP:n analogitikku ei ole DualShock 2:n tapaan se paras mahdollinen tähtäysväline.

Myös muita ongelmia on. Vaikka suurimmilta osin esimerkiksi pelin tehtävät ovat ihan käypää tavaraa, on pelin yleisen käsikirjoituksen taso ns. aitoihin GTA-peleihin verrattuna hieman takkuava. Mistään maata kaatavista ongelmista ei kuitenkaan ole kyse. Peli tarjoaa silti huomattavan suuren määrän viihdyttäviä henkilöhahmoja ja varsin päteviä tehtäviä, joiden luulisi tyydyttävän suurimman osan sarjan ystävistä.

Samaa vanhaa tuttua

GTA: Vice City Stories on vanhalla reseptillä tehty, tasaisen laadukas GTA-perheen jäsen. Siitä löytyvät kaikki ne elementit, jotka ovat vedonneet sarjan ystäviin laitealustasta riippumatta, ja sen viatkin ovat tuttuja ongelmia. Kun ne eivät sarjan nousukiitoa onnistuneet pysäyttämään aikaisemminkaan, vaaraa tuskin liene nytkään. Pieniä pelaamista helpottavia uudistuksia sarjaan on kuitenkin ajan myötä lisätty, kuten pidätyksen yhteydessä takavarikoitujen aseiden takaisinosto, sekä epäonnistuneen tehtävän aloituspaikalle silmänräpäyksessä kuljettavat taksikyydit.

Kaiken kaikkiaan Grand Theft Auto Vice City Stories on erinomainen lisäys PSP:n pelikokoelmaan ja uskollinen sarjan edustaja. Mitään varsinaista uutta se ei sarjaan tuo, mutta loppujen lopuksi onko sille tarvettakaan? Ihan pelkäksi PSP-pelaajien iloksi Vice City Stories ei ole jäämässä, peli on nimittäin ilmestymässä maaliskuun alussa myös PlayStation 2 -konsolille.

 

Tekijä: Rockstar Games
Julkaisija: Rockstar Leeds/Rockstar North
Saatavilla: PSP, PlayStation 2
Pelaajia: 1-6
Kotisivu: http://www.rockstargames.com/vicecitystories

Grand Theft Auto-sarjassa kiehtoo eniten...

Katso tilanne vastaamatta