Guacamelee! (PS3, PSV)

13.05.2013 14:09 Miikka Lehtonen

Tekijä: Drinkbox
Julkaisija: Sony
Testattu: PlayStation 3, PlayStation Vita
Saatavilla: PlayStation 3, PlayStation Vita
Pelaajia: 1, 2 (PS3:lla samalla konsolilla)
Pelin kotisivu: http://www.guacamelee.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Meksikolaisten uskomuksista ja kuolleiden maailmasta ei ole monta peliä tehty, mutta aiheena se lienee ehkä se tehokkain. Moisia pelejä on nyt kaksi ja molemmat ovat erinomaisia, vaikka muuta yhteistä Guacameleellä ja Grim Fandangolla ei olekaan.

Tuoreemmassa näkemyksessä kuolleiden yliherra kyllästyy asustelemaan valtakunnassaan ja päättää yhdistää sen elävien maailmaan. Ikävä kyllä tästä seuraisi katastrofi, joten apuun syöksyy yksinäinen maanviljelijä, joka sattuu olemaan legendaarisen painijan reinkarnaatio.

Guacameleen tarina on kauniisti sanottuna lennokasta materiaalia, mutta mikäs siinä. Peli kun suorastaan rypee liemessään. Vastaan tulee hauskoja hahmoja, jotka ovat täysillä menossa mukana. Kaikkia seiniä koristavat muihin peleihin ja vaikka Giant Bomb –pelisaittiin viittaavat mainoskyltit, jotka tosin on kaikki muokattu sopimaan pelin meksikolaiseen tunnelmaan. Niinpä vaikka The Behemothin mainioon Castle Crashersiin viitataan neljän luchapainijan ”Casa Crashers” –julisteella.

Ja kelpaa sitä maailmaa katsella, sillä Guacamelee on häikäisevän nätti peli. Yksinkertaisen näköinen, mutta todella tyylikkäästi suunniteltu ja tyylitelty vektorimaailma sisältää kauniisti animoituja hahmoja ja hirvittävästi yksityiskohtia. Ja voi pojat, se musiikki! Taustalla pauhaa soundtrack, joka yhdistelee mariachi-sävelmiä chiptune-soittimiin ja muihin erikoisuuksiin. Ja outoahan se on, mutta niin tautisen hyvän kuuloista, että soundtrack meni ostoon ja MP3-soittimelleni alta aikayksikön.

Guacamelee onkin audiovisuaalisena kokonaisuutena suorastaan hämmentävän laadukas paketti pienen indie-tiimin tekemäksi, mutta toisaalta samaan aikaan se on niin indie kuin olla voi: mikä suuri pelistudio tällaista lähtisi tekemään?

Lucha Libre

Itse peli on kehitystiimin omien sanojen mukaan ”Meksiko-aiheinen co-op-moninpelattava, ulottuvuuksienvälinen, metroidvania-henkinen tappelutasohyppely”. Ja sitä se myös on. Juan kulkee pitkin suurta pelimaailmaa kuin Metroidissa tai Castlevaniassa konsanaan pätkien pataan mitä moninaisempaa hirviöjoukkoa.

Aluksi käytössä on vain perusliikkeitä, mutta metroidvanioiden perinteiden mukaisesti Juan oppii nopeasti uusia temppuja, joilla voi niin taistella kuin avata maailmaan uusia reittejä ja löytää salaisuuksia. Mukana on myös kepeää hahmonkehitystä: pääkalloaltterilta voi ostella kolikoillaan uusia liikkeitä, kuten piledrivereita, suplexeja ja muuta painiaiheista kivaa.

Vaikeuskäyrä on hiottu kohdalleen, sillä peli esittelee tasaista vauhtia uusia kykyjä, antaa pelaajan totutella hetken niiden käyttöön ja sitten nykäisee jalat alta: miten hitossa minä muka TUONNE hypin? Mutta niin sitä vain hypitään, vaikka sitten parin yrityksen kautta. Ja sen jälkeen osaakin tempun.

Peruspelattavuus on saatu myös nappiin, sillä vaikka pelitunnit lähestyivät kymmentä, pelaaminen oli alusta loppuun todella hauskaa. Tai no, melkein loppuun: mukana on yksi haastealue, joka on niin kammottavan vaikea, että itku oli oikeasti lähellä. Onneksi se on myös vaihtoehtoinen: pitäkää trophynne.

Juuri kun pelaaja on oppinut muut temput, mukaan heitetään ulottuvuuksienvälistä menoa. Juan pystyy aluksi määrätyissä paikoissa ja myöhemmin mielensä mukaan vaihtamaan kuolleiden maailmasta elävien maailmaan. Peli on täynnä vihollisia, aarteita ja kielekkeitä, jotka ovat olemassa vain toisessa. Niinpä etenemisestä ja pelaamisesta tulee hyvin nopeasti armotonta kikkailua, kun esteiden ylittäminen vaatii kaikkein Juanin erikoisliikkeiden ja useiden oikea-aikaisten ulottuvuusvaihtojen saumatonta toteuttamista. Ei ole helppoa, ei.

Tässäkin auttaa hyvä huumori: kuka voi olla vihainen, kun yksi pelin liikkeistä on kyky muuttua vihaiseksi kukoksi?

Osta yksi, saat kaksi

Noin kymmenen tunnin mittaisen tarinatilan voi kokea joko yksin tai PlayStation 3:lla kaverin kanssa. Saumaton co-op antaa kaverin hypätä naispuolisen muumion rooliin ja taistella Juanin rinnalla kuolleiden legioonia vastaan. Vita-versiosta ei co-opia ole.

Siitä täytyy nostaa Sonylle hattua, että kun ostaa yhden version, saa samalla molemmat. Talletusten siirtely onnistuu helposti ja nopeasti, joten jos pitkän maraton-session aikana täytyy vaikka singahtaa vessaan, peli jatkuu hyvinkin helposti. Testattu juttu! Pelasipa kummalla alustalla tahansa, Guacamelee näyttää hyvältä, kuulostaa hyvältä ja pyörii mainiosti.

Kokonaisuutena Guacamelee on eräs alkuvuoden iloisimmista peliyllätyksistä. En osannut ennakkoon edes odotella sitä, sen verran vähällä markkinoinnilla se on täällä päin maailmaa julkaistu. Mutta jos ei kukaan muu asiasta pidä meteliä, niin minä pidän: jos omistat Vitan tai PlayStation 3:n – tai vielä mieluummin molemmat – osta Guacamelee. Se on persoonallinen, hauska ja erinomaisen viihdyttävä pelikokemus. Ja pikkurahalla!