UUSIMMAT

Guild of Dungeoneering (Mac, PC)

15.07.2015 15:00 | Miikka Lehtonen

Tekijä: Gambrinous
Julkaisija: Versus Evil
Testattu: PC Windows 10, Intel Core i5-4670k, 16 Gt muistia, GeForce GTX 970
Saatavilla: Mac, PC
Laitevaatimukset: Windows XP tai uudempi, 2 Gt muistia, 3 Gt kiintolevytilaa
Pelaajia: 1
Muuta: ladattava peli, hinta 14,99 euroa (GOG, Steam)
Pelin kotisivu: http://www.guildofdungeoneering.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen

 

Digitaaliset korttipelit ovat nyt aika kova juttu. Kehittäjä toisensa jälkeen on huomannut, että korttipelien mekaniikkoja ja tietokonepelien audiovisuaalista ilmettä yhdistelemällä saa usein aikaan kovaa jälkeä.

Tämän idean varassa on ratsastanut monta hyvää peliä enemmän tai vähemmän omaperäisillä ideoilla. Guild of Dungeoneeringissäkin on mainio idea, mutta toteutus… No, se jää vähän vaisuksi.

Guild of Dungeoneeringin idea on täyttä rautaa. Pelaaja on eräänlainen seikkailijakillan manageri. Hänen tehtävänään on paitsi rakennella kiltaan uusia huoneita, jotka tuovat kööriin aina kovempia seikkailijoita ja uusia varusteita, myös ohjata suojattejaan luolastoissa.

Jos idea kuulostaa hieman tutulta, se ei ole sattumaa. Kovin samanlainen oli jokusen vuoden vanha oikea korttipeli, Dungeoneers. Mutta hei, hyvät ideat on tehty kierrätettäviksi, joten mikäs siinä. Sitten vain toivomaan, että jotain omaperäistäkin annettavaa löytyy.

Korttia pöytään, luolastoa paperille

Pahuus on vallannut maailman, mikä tarkoittaa sitä, että se on täynnä pahuuden tyyssijoja. Jokainen tyyssija on rakentunut jonkinlaisen löyhän teeman ympärille ja sisältää kolme tehtävää. Tyypillisessä tehtäväketjussa vaikka ensin tapetaan luolastoa vartioiva luuranko, sitten pöllitään kolme aarrearkkua ja viimeisessä tehtävässä tapetaan luolaston paha arkkuhirviö, jonka lapsia ne aiemmin pöllityt aarrearkut oikeasti olivat.

Kuten esimerkistä voi jo aavistaa, Guild of Dungeoneering ei ota itseään hirveän vakavasti. Hahmovalikoimasta löytyy vaikkapa Cat Burglar, joka ei niinkään ole kissan lailla hiippaileva varas, vaan kissoja aseinaan käyttävä rosmo. Ei näillä ehkä mitään vuoden huumoripelin palkintoja voiteta, mutta yhdistettynä sympaattiseen tikku-ukko-grafiikkaan ja kynällä piirrettyyn ulkoasuun ne luovat omaperäisen fiiliksen. Siinä auttaa myös hyvin hämärä soundtrack. Taustalla näppäillään luuttua ja vähän väliä soittaja puhkeaa laulamaan pienen biisin vaikka siitä, millaisia barbaarit ovat.

Itse pelaaminen sitten onkin täyttä korttipeliä. Tyypillisessä luolastossa on sisääntuloruutu ja kohderuutu tai pari. Kaikki muu on tyhjää. Joka vuoro pelaaja saa käteensä kortteja, joissa on luolaston huoneita, hirviöitä ja aarteita. Niistä saa sitten pelata kolme. Näin pitäisi kasata luolastoon reittejä aarteiden tai pomojen luokse, sekä sitten houkutella seikkailijoita kulkemaan haluttuja reittejä pitkin lämimällä luolastoon aarteita ja hirviöitä.

Ideassa on pari ongelmaa. Ensinnäkin luolaston suunnittelu on vähän kömpelöä, sillä jokaisen pelatun kortin pitäisi sopia sisään- ja uloskäynneiltään jo olemassaoleviin kortteihin. Ei ole mitään takeita siitä, että satunnaisgeneraattori arpoo käteen sellaisia kortteja tällä tai millään muullakaan vuorolla. Se suoraan sanoen syö miestä, kun viiden vuoron aikarajoituksella varustettu tehtävä menee perseilleen sen takia, että kohteelle ei koskaan voinut rakentaa reittiä.

Seikkailijoiden houkuttelu on myös tosi puolivillaista puuhaa. Kun mukana on vino pino erilaisia hahmoluokkia, joiden persoonallisuuksia kehutaan, sitä voisi odottaa, että jokaista hahmoluokkaa houkutellaan eri tavalla. Ehkä barbaari vaikka tykkäisi mennä hirviöitä kohti ja hakata niitä? Tai ehkä varasta kiinnostaisi enemmän kulta? Eipä näin, vaan kaikki tuntuvat kulkevan vähän oman mielensä mukaan mihin sattuu. Yleensä paras tapa saada hahmo kuin hahmo liikkumaan haluttuun suuntaan on aarrearkku, mutta minkäs teet, jos sellaisiakaan ei tule? Jaa, nyt se barbaari kulkeekin poispäin kohdehuoneesta. No tämäpä kiva, äkkiäkös minä tehtävää taas uusiksi yritän.

Paperihaavoja koko rahan edestä

Kun hirviöitä kohdataan luolastossa, on aika taistella. Pelaaja kasaa omaa pakkaansa paitsi hahmoluokan omilla erikoiskorteilla, myös päälleen lyömillä varusteilla. Esimerkiksi miekan varustaminen ei anna +1 pistettä hyökkäyksiin, vaan lisää hyökkäyspakkaan pari erilaista korttia. Näissäkin on käytetty kivasti mielikuvitusta: alkukantaiset varusteet voivat lisätä pakkaan vaikka Stupidity-kortteja, jotka eivät tee mitään. Kunhan suolaavat pakkaa turhilla jutuilla.

Joka vuoro käteensä saa muutaman kortin, joista yhden voi pelata. Ne sitten tekevät mitä sattuu: yksi kortti tekee kaksi pistettä fyysistä vahinkoa, toinen blokkaa pisteen taikavahinkoa. Tai ehkä joku kortti vaikka tekee vihollisen pisteen vahinkoa ja jos hyökkäystä ei blokata, parantaa pelaajaa pisteen verran tai pakottaa vihollisen heittämään yhden korttinsa pois.

Näistä ideoista saisi aikaan vaikka minkälaisen korttipelin, mutta Guild of Dungeoneering on jättänyt tämänkin puolen puolitiehen. Satunnaisuus on suunnatonta, sillä jos käteensä ei saa hyviä varustekortteja, asialle ei voi oikein tehdä mitään. Sitten ei vain todennäköisesti voi yhtään mitään sille luolaston pomohirviölle ja kuolee taistelussa.

Hirviöt eivät myöskään juuri taktikoi tai käytä strategioita, vaan lyövät joka vuoro pöytään pakan päällimmäisen kortin.

Paras keino pärjätä tuntuukin olevan grindata hitaasti rahaa, jotta saa ostettua kiltansa varustepinoihin kovempia varusteita. Alussa loottikorteista nimittäin saa vain todella surkeaa romua, mutta maksamalla muutaman tonnin kultarahoja saakin sitten jo tosi kovaa kamaa. Niin kovaa, että peli muuttuu triviaaliksi.

Itse huomasin, että oma innostukseni laski kuin lehmän häntä jo ensimmäisenä iltana, kun peli vain polki paikallaan. Kaikki avoinna olevat tehtävät tuntuivat liian vaikeilta: kun pomohirviöllä on 10 kestopistettä ja se tekee joka vuoro pari, kolme pistettä vahinkoa, niin minkäs minä omilla ”piste vahinkoa” –tason rupukorteillani ja viiden kestopisteen sankareillani tekisin? Kultaakin tulee niin hitaasti, että houkutus tarttua Cheat Engineen oli suunnaton.

Tulevaisuuskin hieman huolestuttaa, sillä Guild of Dungeoneeringin kehittäjät ovat jo sanoneet avoimesti aikovansa myydä peliinsä lisäsisältöä DLC:n muodossa. Kun sitä sisältöä ei nytkään ole hirveästi ja koko homma tuntuu vähän laihalta, se on huolestuttava juttu. 15 euroa pliisusta peruspelistä plus lisärahaa uudesta sisällöstä on yhtälö, joka ei toimi.

Guild of Dungeoneering jääkin minun kirjoissani taas siihen harmillisimpaan kategoriaan. Idea on täyttä rautaa ja toteutuskin sen verran persoonallinen, että paremmalla viimeistelyllä ja tuunailulla olisi päässyt vaikka miten korkealle. Nyt niitä ei nähdä, joten tuloksena on väliinputoaja.

 

 

Lisää aiheesta

Diablo 3 – pahuksen hauskaa luolarymistelyä

Diablo III (Mac, PC)

Scrollsin piti olla seuraava hitti Minecraftin jälkeen, toisin kävi

Titan Quest (pc)

Torchlight II (PC)

Witcher-kehittäjät opettavat pelaamaan Gwenttiä

Muropaketin uusimmat