Uusimmat

Guitar Hero III: Legends of Rock –ennakko (PC, PS2, PS3, Wii, 360)

23.10.2007 14:14 Miikka Lehtonen

Lähitulevaisuus tulee olemaan kitarasankareille kiireistä aikaa, sillä virtuaalirokkareita hemmotellaan peräti kahdella kovalla musiikkipelillä. Nettimielipiteiden mukaan Rock Band on ollut näistä niin selkeästi kovempi vaihtoehto, että monet eivät ole edes kiinnittäneet huomiota Guitar Hero III:een. Uskokaa minua – kannattaisi kiinnittää.

Kun Harmonix hyppäsi EA:n kelkkaan tekemään Rock Band -peliään ja Guitar Hero III siirtyi Neversoftin haltuun, monet pelkäsivät, että tiedossa olisi halpaa rahastusta tai muuten vain surkea peli. Näin ei kuitenkaan ole käymässä, ainakaan mikäli ennakkoversioon on uskominen.

Toisin kuin Rock Band, Guitar Hero III ei yritä tarjota mitään bändikokemusta, vaan keskittyy syventämään kaikille jo tuttua kitararevittelyä laajemman kappalevalikoiman, parannetun moninpelin ja pomotaisteluiden muodossa. Pomoja ei valitettavasti esittelyversiossa nähty, mutta muita uudistuksia päästiin testaamaan.

Guitar Hero III:n mukana toimitetaan uusi, langaton Les Paul -kitara, josta löytyy muutama mukava uudistus. Vaihdettavan kannen lisäksi kitaran voi nimittäin katkaista kaulan juuresta, jolloin se mahtuu vaikka reppuun ja kulkee kätevästi mukana. Laitteistoaan ei kuitenkaan tarvitse uusia, mikäli kotoa löytyy jo vanhoja kitaroita, ne nimittäin toimivat edelleen ja vieläpä hyvin, kiitos uusitun pelimekaniikan.

Uudet nuotit

Vaikka Guitar Hero III näyttää ja tuntuu kovin samanlaiselta kuin Guitar Hero II, pinnan alla on tapahtunut paljon. Esimerkiksi vaikeustasoilla on nyt todellista eroa, sillä hard ja expert eroavat paitsi nuoteiltaan, myös nopeudeltaan. Näin hyppy mediumista hardille ei ole enää yhtä suuri kuin ennen ja lisäksi expert-pelaajat saavat aiempaa kovempaa haastetta.

Testiryhmämme kiinnitti nopeasti huomiota siihen, että hammer on / pull off -mekaniikka, eli nopeat siirtymiset nuottiasteikolla ylös- tai alaspäin ilman plektran näppäilyä, ovat reilusti anteeksiantavaisempia kuin ennen. Kivaa on myös se, että peli pitää tarkkaa lukua käynnissä olevan nuottiputken pituudesta. Kun ruudulle paukahtaa ilmoitus 250 nuotin putkesta, sormet alkavat hiota tosissaan – pystynkö pitämään putken päällä 300 asti vai katkeaako sitä ennen?

Kenties pelin odotetuin uudistus on parannettu moninpeli, jossa ei vain enää soiteta rinnakkain, vaan todella kilpaillaan paremmuudesta kitaran jaloissa taidoissa. Kaverille voi tehdä erilaista jäynää vaikka katkaisemalla tämän kielen, jolloin onneton joutuu soiton ohessa pumppaamaan katkennutta kieltä kuntoon epätoivon vimmalla, tai heittämällä tälle päälle lefty flipin, joka kääntää kitaran nuottitaulukon ylösalaisin.

Uudistukset sinänsä ovat kivoja, mutta se tärkein on vielä kysymättä. Miltä peli tuntui? Pahuksen hyvältä. Grafiikka on komeaa, uudet kuvakulmat hienoja, nuotitus aiempaa parempaa ja mekaniikka toimii jopa vielä paremmin kuin Guitar Hero II:ssa. Testiryhmä koostui eritasoisista kitarasankareista, mutta kokemustasosta riippumatta kaikki pitivät peliä sarjan parhaana osana. Vielä on toki liian varhaista sanoa mitään lopullista, mutta yksi asia on jo selvä – Rock Band ei tule olemaan tämän kitarakisan automaattinen voittaja.

Mikäli tarkempi tutustuminen kiinnostaa, Guitar Hero III:n pelattava demo ilmestyy Xbox Live Marketplaceen näinä päivinä, sisältäen offline-moninpelin ja seuraavat kappaleet:

Hit Me With Your Best Shot – As made famous by Pat Benatar

Even Flow – By Pearl Jam

Lay Down – By Priestess

Rock You Like a Hurricane – As made famous by Scorpions

The Metal – By Tenacious D

 

Tekijä: Neversoft
Julkaisija: Redoctane / Activision
Testattu: Xbox 360
Tulossa: PC / MAC, PlayStation 2, PlayStation 3, Wii, Xbox 360
Pelaajia: 1-2 (sama kone tai Internet)
Julkaisu: 23.11.2007
Pelin kotisivu: http://www.guitarhero.com/

Lue lisää eDomesta

Activision osti Guitar Heron

Fender varustaa myös virtuaalirokkarit

Guitar Hero (PS2)

Guitar Hero Encore: Rocks the 80’s (PS2)

Guitar Hero II – haastattelussa kitarasankari Ted Lange

Guitar Hero II (PS2, 360)

Guitar Hero III -yksityiskohtia ja ensimmäiset kappaleet!

Guitar Hero III: Legends of Rockin täydellinen biisilista paljastettiin

Guitar Hero Wiillä? Ehkä!

Guitar Herojen ja SingStarien sivuvaikutukset

Kaikki Guitar Hero: Rocks the 80s-kasaripelin biisit viimein julki

Rukoilkaa armoa: Dragonforcea Guitar Hero III:ssa

Bileet piristyvät parhaimmin...

Katso tilanne vastaamatta

Muropaketin uusimmat