Guitar Hero Live (multi)
Tekijä: FreeStyleGames
Julkaisija: Activision
Testattu: PlayStation 4
Saatavilla: Android, iOS, PlayStation 3, PlayStation 4, Wii U, Xbox 360, Xbox One)
Pelaajia: 1, 2-3 (samalla koneella)
Muuta: Bändipeli. Vaatii erikseen tai pelin mukana ostettavat kitarasoittimet. Laulamiseen tarvitaan mikrofoni tai mobiililaite.
Pelin kotisivu: https://www.guitarhero.com
Arvostelija: Jukka O. Kauppinen
Vuosi 2007 soitti, vastasin puhelimeen ja kaikki oli kuin ennenkin. Mahtavaa, rokkaavaa ja muovikitaroilla höystettyä. Tämän syksyn kaksi kovaa bilepelihittiä ovat näet molemmat bändipelejä: Rock Band 4 ja Guitar Hero Live.
Guitar Hero Live on kaksikosta rohkeampi, erilaisempi ja kompastelevampi. Live ei junnaa vanhojen Guiar Herojen, siunattu olkoon heidän muistonsa, radalla, vaan suuntaa ihan uuteen suuntaan. Meininkiä on uudistettu jokseenkin joka sektorilla, ehkä melkein liikaakin.
Guitar Hero Live tuo rokkailuun neljä ihan uutta juttua:
Varsinainen ydinpeli, sanotaan nyt vaikka kampanja, on tehty oikein kunnon FMV-peliksi. Lavalle, livesellaiselle, noustaan kitaristin roolissa, ja lavalla keikutaan tämän silmien kautta. Soittaminen ja laulaminen on siis kuin olisi soittajana oikealla keikalla, tosin vähän isomman yleisön edessä. Kamera keikkuu ja kulkee lavalla muiden artistien seassa ja välillä tervehditään faneja. Ja soitetaan, soitetaan kovasti.
Guitar Hero TV on puolestaan eräänlainen interaktiivinen musiikkivideopalvelu. Täällä biisivalikoima on laajempi ja rokkaavampi, ja pelaajat soittavat alkuperäisten musiikkivideoiden päälle. GHTV:ssä on sekä erilaisia musavideokanavia että irtobiisejä, joista voi valita haluamansa.
Soittamistakin on uudistettu. Nyt ruudulla ei juoksekaan erivärisiä nuotteja viidellä raidalla, joita tapaillaan kitaran varren vastaavasti koodatuilla värinamiskoilla. Ehei. Raitoja on nyt kolme mutta kahdella tasolla. Jokaisella raidalla voi olla ylänuotti, alanuotti tai molemmat.
Tämä on myös johtanut uusittuun kitaraan. Vanhat kitarat eivät sitten ole yhteensopivia Liven kanssa. Sori vain. Eikä pelissä ole sitten sen enempää rumpuja kuin bassoakaan. Vain kitara(t).
Muovisoittimia ahoy
Guitar Hero Live onkin uskaltanut uusiutua ja kunnolla onkin uskaltanut. Bändipelin periaate on entisensä mutta käytäntö täysin uutta. Esimerkiksi muovisoittimien määrää on vähennetty. Rumpuja ei enää taota lainkaan ja basistitkin ovat jääneet työttömiksi. Lavalla on vain kitaristeja ja laulaja. Edes virallista Guitar Hero –mikrofonia ei ole tehty, vaan laulamiseen voi käyttää mitä vain konsoliin liitettävää USB-mikkiä tai sitten omaa puhelinta tai padia. Jep. Puhelinta. Tarvitset vain virallisen appin, jonka voi ladata ilmaiseksi Google Playstä tai App Storesta.
Kitaroita tosin näyttäisi olevan vain yhtä laatua. Mutta vähän ikävää on se, että kun soitanto on uusittu, niin samalla vaihdettiin kitarakin. Kun kitaran varressa onkin kaksi kolmen fretin riviä, eikä vanhaan malliin viittä sointua, niin etpä tosiaan käytä uudessa pelissä vanhoja soittimia, toisin kuin Rock Band 4:ssä.
Tosin tämä tuo pelaamiseen kivaa, uutta haastetta. Tai ”kivaa”, kuka sen nyt miten ottaa. Tottumiseen menee aikansa, kun sormet hamuavat automaattisesti niitä puuttuvia namiskoja ja sohvaperunaparka koettaa oppia uutta tapaa rämpyttää kitaraa. Activisionin mukaan tämä on luonnollisempaa ja aidompaa. Tiedäpä tuosta. Oman testiryhmäni jäsenet olivat ihan pihalla. Itse pääsin hiljalleen jyvälle, kun pelasin illasta toiseen sitkeästi.
Mutta onhan se hienoa, että on opittava uutta. Soittamisessa on uudenlaista haastetta, se on hieno plussa.
Vähän tosin nillittäisin myös sointuja kuvaavista plektroista, jotka vilistävät ruudulla. Ne ovat joko mustia tai valkoisia, ja osoittavat ylös tai alas. Mutta minusta ne eivät ole likimainkaan yhtä selkeitä kuin vanhan koulun värikoodatut nuotit.
Muuttunutta kitaraa isompi ongelma on se, että Liven kitara on suoraan sanoen… Lelu. Muovilelu. En sano että paska, mutta en pidä. Se näyttää muinaisten aikojen pieneltä GH1/GH2-kitaralta, joka on kääpiömäinen ison ihmisen masun päällä roikkuvaksi. Kyllähän sitä heiluttaa ja sillä soittaa, mutta vitja että se on myös kovaääninen.
Kaksi GH-kitaraa kohtaa RB-kitaran ja häviää mittelön ylivoimasta huolimatta.
Kitaran whammybar lonksuu ja paukkuu aivan kuin vanhoissa GH-rämpyttimissä. Jos parempia kitaroita ei olisi vierellä vertauskohteina, niin ehkä sitä ei edes tajuaisi. Mutta kun vieressä on useita muita leikkikitaroita vertailukohteiksi, niin lonksuminen on melkein sietämätöntä. Oikeasti. Kun soittelimme kaksin kitaroita, niin kahden whammybarin pauke jopa vei huomiota musiikilta. Tätä ei todellakaan soitella yöllä kuulokkeet korvilla ääneti silloin, kun parempi puoliso tai muksut ovat jo nukkumassa. En tykkää. En.
Miinustakin sitäkin, että ainakin PS4-versiossa kitara asennetaan konsoliin erillisellä USB-donglella. Kitara ei ole siis natiivi PS4-ohjain, eikä konsolia voi käynnistää kitaran kautta. Donglen isompi ongelma on se, että jos käytössä on kaksi kitaraa ja USB-mikki, niin konsolistahan loppuvat USB-liittimet. Niinpä on hankittava USB-hubi. Taas yksi lisäkustannus, ja hubeissakin on eronsa. Arvostelukappaleen mukana toimitettu USB 3 -hubi näet katkoi koko ajan donglen ja kitaran yhteyttä. Soittamaan pääsi vasta kun otin hubin pois ja löin kitarat suoraan konsoliin. Kannattanee harkita ihan kunnollista erillisellä virtalähteellä varustettua hubia.
Hyvää, huonoa rokkia
Ja biisit. Levyllä on 42 kappaletta, jotka herättivät tällaisen reaktion: mitä ihmettä? Tylsää, tyhmää, mälsää, outoa. Muutama helmi, pirusti tuntemattomuuksia ja sitten… Skrillex. Skrillex? Mitä pirua? Mikä ihmeen teinien indiepop-kokoelma tämä on? Missä ovat kunnon rokki- ja hevibiisit, ne sellaiset, joita on ilo rokata?
Niitä ei pelilevyltä juuri löydy, mikä on mälsää. Ja niitä mitä löytyykin, ne on avattava keikkoja soittamalla, just pahimpaan GH1-tyyliin. Kaksinpelailu reippaalla Quickplayllä on etenkin alussa silkkaa perseilyä, kun soittokelpoinen biisivalikoima on mitätön ja on pakko tahkota mitäänsanomattomuuksia, että ne Quickplayhin avautuu lisää kappaleita.
Biisillinen pelastus löytyykin GHTV:n puolelta. GHTV on pelin uusi ja erinomainen nettipalvelu, joka striimaa biisit netin kautta. Siellä on pelin julkaisussa parisataa kappaletta, joiden valikoima on paljon rokimpi, jopa hevimpi. On Iggy Poppia, Rob Zombieta, vaikka mitä. Livelavalle ei tosin enää nousta, vaan soitto- ja lauluraidat avautuvat virallisten musavideoiden päälle.
GHTV:ssä on lisäksi monta puolta. Sieltä löytyy ikään kuin musiikkivideokanavia, joiden biisit valitaan serveripäässä. SItä vain rämpytetään, sitten näytetään tulokset ja mainoskatkon jälkeen alkaa seuraava biisi. Yllättävän toimivaa, etenkin kun kappaleissa on paljon rock/metalliklassikkoja. Veikeä lisähaaste tulee siitä, että ruudulla näkyy myös kanavallaolijoiden top 10, eli miten muut samaa kappaletta, samaan aikaan soittavat pärjäävät. Oletko ihan käsi vai kitaramestari?
GHTV:n toinen puoli ovat vapaammat biisilistat, joilta voi valita mitä kappaleita haluaa soittaa. Mutta, nyt tulee iso mutta. Itse valittavissa biiseissä on soittorajoituksia. Jokaisella pelaajalla on ikään kuin krediittejä, soittokrediittejä, joilla ostetaan soittokertoja. Jos käytät kaikki soittokrediittisi, et voi enää soittaa haluamiasi biisejä ennen kuin – tadaa – ostat lisää soittokrediittejä oikealla rahalla tai vaihdat pelissä ansaitsemiasi leikkirahoja soittokertoihin. Leikkirahaa tienaa soittamalla musavideokanavalla, mutta tietenkin vain hiljalleen.
Hyvissä bileissä leikkirahalla ostetut soittokrediitit humahtavatkin nopeasti loppuun, joten edessä on tiukka valinta: ostatko kasan soittokertoja vai vinkautatko visaa kuuden euron verran, että saat kaikki GHTV:n kappaleet auki 24 tunniksi?
Tietenkin nykytyyliin GHTV:n biisivalikoima on alussa rajoittuneempi, joten mitä enemmän soittaa, mitä enemmän leveleitä tienaa, mitä useampia keikkoja soittaa pääpelin puolella, sitä enemmän biisejä avautuu niin pääpelin kuin GHTV:n puolella.
Tästä mekaniikasta voi toki olla montaa mieltä. Ymmärrän logiikan ja kyllähän GHTV on erinomainen, jopa nerokas lisä GH Liveen. Ilmaispalvelunakin se antaa enemmän kuin ottaa. Mutta kunnon bilepelaajilla tai mikromaksujen vihaajia saattaa yskittää.
Nyt vahva mielipide: GHTV olisi tässä muodossa parempi ilmaispelinä, ilmaisena latauspelinä. Silloin biisiostokset ja bilevuorokausivuokraukset olisivat täysin hyväksyttävissä. Mutta täysihintaisessa pelissä tällaiset rajoitukset yskityttävät.
Livenä lavalla
Palataanpa pääpeliin. Kitarointi on siis hämävää, outoa mutta kuitenkin totuttelun jälkeen toimivaa. Luulisin, että ihan ensikertalaiset pääsevät helpommin sisään kuin GH/RB-veteraanit. SIitä miten aitoa ja luonnollista kaksiriviset fretit ovat, siitä en osaa sanoa mitään.
Mutta livelavalle nouseminen, se on hauskaa. Vähän hankalaakin, sillä keikkalavaa ja yleisöä on hankala seurata pelaamisen lomassa, jos katse on pidettävä ruudun nuoteissa. Ympäristöt ovat kuitenkin näyttävät, näyttämöiden valaistus vaihtelee ”keikan” kellonajan mukaan ja faniparvissa on söpöjä fanityttöjä. Kyllä kelpaa. Vielä kun tähän saataisiin Guitar Hero VR –sovellus, että voisin katsoa minne haluan. Vaikka niitä tyttösiä.
Soitan tahallaan huonosti, väki on kummissaan.
Ja onpa livelavalle keksitty yksi aivan käsittämättömän nerokas oivallus. En osaa sanoa miten tuhottoman paljon jokaista biisiä varten oikein on kuvattu materiaalia, mutta ilmeisen paljon. Ja pelipä kuulkaa osaa miksata niitä yhteen erittäin sulavasti ja taitavasti. Bändikaverit, roudarit ja yleisö reagoivat käsittämättömän hienosti siihen kuinka pelaaja soittaa. Jos nuotit menevät tosi nätisti kohdalleen, kaikki näyttävät peukkua ja riemuitsevat. Jos soittaa päin peetä, niin porukka on kummissaan, ihmettelee ja dissaa. Fanit tuijottavat, että kylläpä oot paska.
Tosi siisti ja hyvin toteutettu idea siis. Toimii täysillä ja tuo peliin todella mainion fiilisinjektion.
Rokkaako se?
Guitar Hero Livessä on paljon kivoja ideoita ja hienoa toteutusta mutta myös kompasteluja. Pahin on mielestäni kitaran muovinen lelumaisuus ja lonksunta. Kun lonkseesta oli jo päästy paremmilla kitaroilla eroon, niin palaaminen wanhaan kolinaan ei ole kivaa millään tapaa.
Muutenkin peli on pitkä lista plussa ja miinuksia. Live-keikkojen soittaminen on siistiä, mutta kun jokaiselle biisille on kuvattu oma videonsa, niin miten kauan ne jaksavat viehättää? Ja se biisivalikoima. Niin mitäänsanomatonta jollottelua, että pffffft. Saati niiden aukaiseminen bilepelaamista varten yksinpelin kautta. Pfffft^2.
GHTV taasen on erinomainen idea striimattavine musiikkivideokanavineen, mutta senkin sisällön piilottaminen pelaajan levelointien ja saavutusten kautta tapahtuvan unlockauksen taakse on mälsää, samoin mikromaksut. Toki raha on kiva asia ja kutosen maksaminen bile-illan viihteestä on loppumetreillä pikkuraha mutta silti, tämä sotii koko bilepelaamisen ideaa vastaan ja hei, tästä pelistä on jo maksettu satanen! Ja vielä haluatte lisää?
Nostan siis hattua pelisarjan uudistumiselle, miinustan kitaraa ja mikromaksuja. Satanen pelistä ja kitarasta plus viiskymppinen toisesta kitarasta, se on iso raha. Saako sillä sitten vastinetta rahalle?
Varovaisesti sanoisin, että kyllä. Kuten näkyy, en rakasta Liveä varauksettomasti, mutta siinä on rohkeita ideoita – ja kyllä soittaminen on kivaa, kun siihen pääsee kunnolla kiinni. Pelin rohkealle uudistumiselle on pakko nostaa hattua ja todeta, että tällä saa jo monta vanhaa syntiä anteeksi.
Ps. Myönnän juhlallisesti 4/5 tähteä itse pelille ja sen innovaatioille. Kitara saa 2/5. Jos parempia muovisoittimia tulee kauppoihin, heittäkää tämä jorpakkoon.
Toinen mielipide
Pidin aikanaan bändipeleistä kovasti. Ostin Guitar Heron sen ollessa vielä uusi, hullaannuin totaalisesti ja ostelin pelejä jokusen vuoden ajan urakalla. Todelliset innovaatiot olivat kuitenkin aika vähissä ja oikeastaan vain Rock Band teki mitään merkittävää konseptin kanssa. Muuten mentiinkin sitten aika turvallisissa merkeissä, eli toistettiin samaa kaavaa kahden pelin voimin vuodesta toiseen. Ei ihme, että lopulta pinna paloi siinä määrin, että lahjoitin kahta kitaraa lukuun ottamatta kaikki soittimeni muuttopalkkiona jo vuosia sitten.
Kun bändipelit nyt ovat palanneet, niin on ilahduttavaa nähdä, että tällä kertaa ne molemmat tarjoavat omia juttujaan. Rock Band 4:ää en ole vielä päässyt kokeilemaan, mutta Guitar Hero Live tuntuu oikeasti uudenlaiselta peliltä ja ensimmäiseltä genren evoluutiolta sitten alkuperäisen Rock Bandin.
Myönnetään, että siitä on jo useampi vuosi aikaa, kun näppäilin kitaraa koulun musiikintunnilla, mutta Guitar Hero Live toi vahvasti mieleen vuosia vanhat muistot. Paperilla frettipainikkeiden muuttaminen kahdeksi kolminappiseksi riviksi voi kuulostaa pliisulta muutokselta, mutta käytännössä sen vaikutukset ovat dramaattiset. Guitar Hero Live tuntui minusta siltä kuin olisi soittanut kaksikielistä kitaraa. Sormitukset tuntuvat paljon aidommilta ja soittaminen on hauskempaa.
Vielä merkittävämmin, Guitar Hero Live tuntuu uudelta. Fiilis ei ole sellainen kuin pelaisi sitä 70. samanlaista peliä, vaan joutuu oikeasti opettelemaan uusia juttuja ja kokee sitä kautta niitä hauskoja oppimisen hetkiä. Olen ollut jo vuosia ajan Guitar Heroissa ja Rock Bandeissa hard/expert -tason pelaaja, mutta nyt siirtyminen mediumilta hardille tuotti oikeasti suuria vaikeuksia.
Suurin kysymysmerkki liittyy pelitiloihin. Pidin kovasti Live-osiosta. Vaikka tietenkään kitaraa soittaessaan ei ehdikään kamalasti kiinnittää huomiota nuottimaantien taustalla tapahtuviin juttuihin, oikealla keikalla olon fiilis on vahva ja meininki on kova. TV-tila tuntuu myös lupaavalta, joskaan ei täysin ongelmattomalta.
Lähtökohtaisesti minusta on ihan hyvä idea siirtyä DLC-vetoisesta bisnesmallista stremaukseen. Muutaman päivän testijaksoni aikana oli kiva hyppiä kanavalta toiselle fiiliksen mukaan ja saada jatkuvalla syötöllä uusia biisejä soitettavaksi, vieläpä laajalta rintamalta. Uskon, että streamausmalli tulee tuomaan peliin myös paljon enemmän uusia biisejä kuin aiemmin, sillä on paljon helpompaa tehdä diili vaikkapa Metallican uuden levyn streamauksesta vuodeksi kuin vääntää kättä DLC-jakeluoikeuksista, biisien siirtymisestä pelistä toiseen ja niin edelleen.
Toistaiseksi kanavia on kuitenkin vain kaksi. Jos yhdeltä tulee örinämetallia ja toiselta hipster-kitarapoppia, eikä kumpikaan juuri nyt oikein napostelisi, käteen jää tyhjä arpa. Samaten, jos ei haluaisi juuri nyt soitella vähän mitä sattuu, vaan vaikka hioa sitä yhden hankalan suosikkibiisin soolo-osiota, pelin bisnesmalli lyö suoraan naamaan. Soitto kerrallaan kuluvat ja hitaasti tienattavat soittokolikot ovat aika mälsä juttu ja sopisivat paremmin ilmaisjakeluna levitettävään Guitar Heroon kuin täysihintaiseen peliin.
Enkä tykkää siitäkään, että jos haluan pistää Guitar Hero Liven kotibileiden taustalle viihdyttäjäksi, minun on käytännössä ostettava vajaan kympin hintainen bilepassi, jolla saa avattua pelin kaikki biisit vapaaseen soittoon 24 tunnin ajaksi, tai juostava parin minuutin välein selittämässä närkästyneille kavereille, miksi nyt ei vain voi soittaa niitä biisejä, joita haluttaisiin. Jälleen, tämä olisi ihan kotonaan ilmaiseksi ladattavassa Guitar Herossa, mutta ei täysihintaisessa pelissä.
Täytyy toki muistaa, että tämä on vasta alku. Jos Activision vetää sormen nenästään ja lisäilee peliin aktiivisesti ja nopeasti uusia kanavia, se on jo hyvä alku. Väistämätöntä lienee myös se, että ensi vuonna nähdään uusi Guitar Hero, jolloin ideoita varmasti tuunataan ja hierotaan lisää. Kävi miten kävi, peli onnistui tekemään sen, mitä en uskonut enää edes mahdolliseksi: se sai minut innostumaan Guitar Herosta.
Miikka Lehtonen
Lisää aiheesta
Band Hero (PS2, PS3, Wii, Xbox 360)
Guitar Hero 5 (PS2, PS3, Wii, Xbox 360)
Guitar Hero: Greatest Hits (PC, PS2, PS3, Wii, 360)
Guitar Hero: Metallica (PS2, PS3, 360, Wii)
Guitar Hero: Warriors of Rock (PS3, Wii, Xbox 360)
