Guitar Hero: Metallica (PS2, PS3, 360, Wii)

01.06.2009 15:20 Jukka O. Kauppinen

Alussa oli mies, muovikitara ja Guitar Hero. Tuskinpa monikaan olisi siinä vaiheessa aavistanut, että paria vuotta myöhemmin lelusoittimet ja niille omistetut pelit täyttäisivät keskimääräisen varastorakennuksen. Nyt niitä kuitenkin puskee markkinoille kaikista ovista ja ikkunoista, sekä vielä huonot kopiot päälle.

Ei silti, että Guitar Heron taivalkaan olisi mitään pelkkää riemujuhlaa ollut. Sarjan sivuprojektit ovat Aerosmithin ja Rocks the 80sin myötä profiloituneet melkoiseksi sillisalaatiksi, mutta Metallica tekee poikkeuksen. Tätähän pelaa ilokseen!

Alkuun on tunnustettava, että eräs syy Guitar Hero: Metallican viehätykseen löytyy siitä nimen Metallica-osasta. Vaikka en mikään maailman kovin bändin fani olekaan, nelikon musikaaliset näkemykset iskevät kertaluokkaa kovempaa kuin vanha Aerosmith tai tusinaroska 80-luvun levyvalikoimien pohjamudista.

Tämä on toki tärkeä juttu ja myös oleellinen osa itse kunkin ostopäätöstä pohtiessa, sillä eihän se peruspeli siitä ole paljon mihinkään muuttunut. Lelusoitinten kanssa heilutaan yhä joko yksin tai kaverien kanssa, joko yksittäisbiisejä soitellen tai uratilassa. Peruskamaa siis. Kuten niin monta kertaa aiemminkin on todettu, toteutus voi silti pelastaa paljon.

Toteutus pelastaa paljon

Jos Neversoftin poikien kunniaksi pitää jotain todeta, niin se, että ainakin he oppivat virheistään. Moni Aerosmithin perusongelmista on historiaa ja Guitar Hero: Metallica on lystikästä pelattavaa. Uratilassa pelaaja suhaa välillä Metallican lämppäribändin ja välillä Metallica-miesten itsensä roolissa. Ideana on, että ensin soitellaan niitä Metallicaa innoittaneita ja Metallican innoittamia biisejä, sitten vedetään itse pääkeikka bändin housuissa.

Hauskana ideana etenemisen keskipisteessä ovat kuitenkin tähdet, eivät yksittäisten biisien läpäisyt. Jos ei yksinkertaisesti halua soittaa jotain tylsää tusinarallia, sen voi todennäköisesti välttää pärjäämällä muissa biiseissä tarpeeksi hyvin ja näin täyttämällä seuraavan keikan tähtivaatimukset.

Tämä ei kuitenkaan ole suuri ongelma, sillä suuri osa biiseistä, niin Metallican kuin muidenkin artistien, on hauskaa soitettavaa. Vaikeustaso kasvaa järkevästi, joskin Guitar Heron ikiaikaiseen tyyliin se kallistuu yhä ehkä hivenen liikaa vaikean puolelle. Score Hero –miehet arvostanevat, viimeistään kun eteen tulee pelin uusi Expert Plus –rumpuvaikeustaso, jossa soppaan lisätään muun muassa toinen bassopedaali.

Vaihtelevaan biisivalikoimaan on onnistuttu poimimaan musiikkia laidasta laitaan. Metallicalta löytyy niin alkuaikojen hillitöntä thrashia kuin uudempaa fiilistelyä ja kaikkea siltä väliltä. Kaikkia ei toki voi aina miellyttää, mutta kokonaisuutena sanoisin pelin biisivalikoiman olevan sieltä Guitar Heron kirkkaammasta päästä. Harmi vain, että biisejä ei vieläkään voi siirrellä pelin ja Guitar Hero World Tourin välillä, vaikka Death Magnetic –levyn voikin napata mukaan peliinsä.

Lopulta se pelin suurin houkutin on kuitenkin sen tunnelma. Biisit ovat hauskoja soittaa ja Metallica todella tuntuu Metallicalta. Ei ihme, sillä bändin jäseniltä otettiin motion capturella aidot maneerit erikseen kaikkiin biiseihin. Peliin tulee heti ihmeellisesti lisää fiilistä kun Robert Trujillo pyörii Seek & Destroyn aikana ympyrää ja James Hetfield vetää biisien väliin pieniä spiikkejä.

Guitar Hero: Metallica on paikkansa arvoinen peli. Se tarjoaa mukavan määrän uutta soitettavaa paketissa, jonka parissa paatunut muovikitaristikin viihtyy. Toivottavasti se on myös se suunta, mihin väistämättömiä Guitar Hero –bändiversioita lähdetään jatkossa kehittämään, sillä näin tapahtuessa ne eivät ainakaan pelin toteutukseen tule kaatumaan.

Tekijä: Neversoft
Julkaisija: Activision
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: Nintendo Wii, PlayStation 2, PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1-4 (samalla koneella, internet)
Pelin kotisivu: http://metallica.guitarhero.com
Miikka Lehtonen

Katso myös: Guitar Hero Metallica: Making of -video