Guitar Hero (PS2)

04.05.2006 00:00 | Muropaketin toimitus | 128

Guitar Hero on puhdasta fyysistä iloa. Guitar Hero on peli, jonka ääressä on pakko hyppiä, repiä paita pois päältä, kääntää volyymia yhä vain kovemmalle ja heittäytyä uudestaan ja uudestaan polvilleen. Ja kun niihin tulleita mustelmia alkaa särkeä, rokataan vielä raivokkaammin. Musiikki elää pelaajan näppäilyjen mukana: väärästä rämpyttämisestä kirvoittuu riitasointuja ja buuausta, hyvä onnistumisputki villitsee rokkiyleisön.

Kappaleet lähtevät soljumaan. Kun tutut näppäilyt toistuvat kerta toisensa jälkeen, pelaaja tempautuu mukaan sorminäppäryyttä syvemmälle. Silloin ei enää tarvitse keskittyä nuottipalkkien tuijottamiseen. Homma alkaa tuntua soittamiselta.

Pelaajan kokemuksesta voi käyttää nimitystä flow, jolla on selitetty monen muunkin pelin lumoa. Järkeilyn sijaan toiminta on puhtaasti vaistonvaraista, onnistumiset vahvistavat toisiaan ja elämys täyttää koko mielen.

Sekä kehon että mielen valloittava kokemus on videopeliksi ainutlaatuisen kokonaisvaltainen.

Muovikitara, taivas ja tähdet

Guitar Heron pelimekaniikka on pitkälti evoluutiota Harmonixin aikaisemmista Frequencystä ja Amplitudesta. Niissä naputeltiin PS2:n DualShock-ohjaimen nappeja, mutta nyt pelaajan käsissä on kutistettu sähkökitara, muoviversio Gibsonin SG-1:stä.

Kielten sijaan pelaaja rämppää vain yhtä muovista kytkintä, jota voi tosin asianmukaisesti näppäillessä liikuttaa joko ylös- tai alaspäin. Kitaran kaulalla on kuuden kielen sijaan vain yksi näppäin jokaista pystynauhaa eli frettiä kohti. Mutta älkää huolehtiko: kyllä näinkin saadaan aikaan tarpeeksi monimutkaista soittamista.

Hurmaavana yksityiskohtana Start- ja Select-napit on laitettu volyymi- ja äänivärisäätimien paikalle.

Onneksi muuten mittakaavaltaan pieneen muovikitaraan on tajuttu laittaa riittävän pitkä hihna, jotta soittimen saa roikkumaan lantion tasalle.

Pelin pistekertoimiin vaikuttava tähtivoima on puolestaan kytketty kahteen kitaran erikoistoimintoon. Jämäkän tuntuinen vibrakampi vaikuttaa oikeasti äänen sointiin ja sitä veivaamalla saa sekä lämpöä omaan More Than A Feeling -tulkintaansa että ladattua tähtivoimaa.

Toinen erikoisjuju on kitaran asentotunnistin. Kun tähtivoimaa on ladattu tarpeeksi, pelaajan täytyy tempaista soitin pystyyn kunnon rokkistaran tyylillä – kun kaula osoittaa kohti kattoa, kertoimet tuplaantuvat. Näin päästään kiinni huippupisteisiin.

Kun kitara soi, ei itkeä saa

Kitaristin meininki on Guitar Herossa lähellä todellista. Oikeiden kitaroiden kanssa puuhanneet nappaavat suoraan varaslähdön pistemetsästykseen. Harmonixilla on osattu ajatella yksinkertaisia soittamisen logiikkaan liittyviä asioita. Esimerkiksi aina kun sävelet nousevat soittaessa korkeammiksi, liikutaan myös kaulalla ”ylemmäksi” eli kauemmas kärjestä.

Viisi nappia on ensin ajateltuna pieni soittoalue, mutta yleensä oikeatkin kitaristit soittavat soolonsa varsin kapealla kaulan sektorilla ja liikkuvat vain kieleltä toiselle.

Vaikka kuinka mietin, Guitar Herosta on mahdotonta löytää valittamista.

Peli on täynnä rehtiä rock-tyyliä, kieli poskessa toteutettua Spinal Tap -komiikkaa ja nupit kaakkoon -meininkiä.

Pelivalikoiden musiikkivitsit, keikkapaikat ja varsinkin bändin lohduttomat soittopalkkiot ovat täysin sisällä musamaailmassa – viimeksi yhtä hauskaa rokkiläppää nähtiin IBM:n julkaisemassa Quest for Fame -pelissä, jossa pelaaja tavoitteli keikkaa Aerosmithin kanssa.

Biisivalikoimaan on saatu loistava kattaus eri tyyppistä raskasta kitaramusiikkia, ja vaikka Metallican, Weezerin tai tiettyjen klassikkobiisien puuttumista voi harmitella, Iron Mania ja Symphony of Destructionia paukuttaessa napina ei yksinkertaisesti kuulu.

Tärkein Harmonixin salaisuus on fiksussa yksinkertaistamisessa. Parhaat pelit eivät tarvitse monimutkaisia tarinatiloja, miljoonaa polygonia ja satanappista ohjaussysteemiä. Guitar Heron pelaaminen on tutun toistoa, mutta kun kaava on täydellinen, miksei sitä jaksaisi uudestaan ja uudestaan?

Mikä parasta, Guitar Hero sai minut kaivamaan vanhan kitarani esiin. Yöllä, kun muu talo nukkuu, vingutan taas Stratocasteria kuulokkeet päässä ja haaveilen rokkisankarin elämästä.

Tekijä: Harmonix
Julkaisija: Red Octane/KE Media
Testattu: PlayStation 2
Saatavilla: PlayStation 2
Pelaajia: 2
Pelin kotisivu: guitarherogame.com
 

 

Guitar Hero -pelin soitettavat kappaleet

1. Opening Licks
”I Love Rock & Roll” – Joan Jett & The Blackhearts
”I Wanna Be Sedated” – The Ramones
”Thunder Kiss ’65” – White Zombie
”Smoke on the Water” – Deep Purple
”Infected” – Bad Religion
2. Axe-Grinders
”Iron Man” – Black Sabbath
”More Than a Feeling” – Boston
”You’ve Got Another Thing Comin'” – Judas Priest
”Take Me Out” – Franz Ferdinand
”Sharp Dressed Man” – ZZ Top
3. Thrash And Burn
”Killer Queen” – Queen
”Hey You” – The Exies
”Stellar” – Incubus
”Heart Full of Black” – Burning Brides
”Symphony of Destruction” – Megadeth
4. Return of the Shred
”Ziggy Stardust” – David Bowie
”Fat Lip” – Sum 41
”Cochise” – Audioslave
”Take It Off” – The Donnas
”Unsung” – Helmet
5. Fret-Burners
”Spanish Castle Magic” – Jimi Hendrix
”Higher Ground” – Red Hot Chili Peppers[1]
”No One Knows” – Queens of the Stone Age
”Ace Of Spades” – Motörhead
”Crossroads” – Cream
6. Face-Melters
”Godzilla” – Blue Öyster Cult
”Texas Flood” – Stevie Ray Vaughan
”Frankenstein” – The Edgar Winter Group
”Cowboys from Hell” – Pantera
”Bark at the Moon” – Ozzy Osbourne

Bonuskappaleet

”Fire It Up” – Black Label Society
”Cheat on the Church” – Graveyard BBQ (Winner of the ”Be a Guitar Hero” Contest)
”Cavemen Rejoice” – The Bags
”Eureka, I’ve Found Love” – The Upper Crust
”All of This” – Shaimus
”Behind The Mask” – Anarchy Club
”The Breaking Wheel” – Artillery (Now known as Breaking Wheel)
”Callout” – The Acro-brats
”Decontrol” – Drist
”Even Rats” – The Slip
”Farewell Myth” – Made in Mexico
”Fly on the Wall” – Din
”Get Ready 2 Rokk” – Freezepop
”Guitar Hero” – Monkey Steals The Peach
”Hey” – Honest Bob and the Factory-to-Dealer Incentives
”Sail Your Ship By” – Count Zero
”Story of My Love” – The Model Sons