Guitar Hero: World Tour (PS2, PS3, Wii, 360)

26.11.2008 18:03 Jukka O. Kauppinen

Guitar Hero -peli synnytti ilmestyessään aivan uudenlaisen pelityypin. Olisiko kovinkaan moni uskonut, että kalliita erikoisohjaimia käyttävä leikkimusisointipeli voisi nousta näin valtaisaksi hitiksi, jopa käsitteeksi?

Guitar Hero -sarjalla on kuitenkin kova paikka. Edelläkävijän paikka on muuttunut kilpajuoksuksi tasavertaisten haastajien kanssa. Pelisarja on yrittänyt innovoida, mutta ei täytä kaikkia odotuksia uusimmassa osassaan. Haastaja nousi kingiksi, vanha valtias on joutunut luovuttamaan.

Guitar Herojen yksinvaltius on pohjautunut viimeisen vuoden lähinnä siihen yksinkertaiseen seikkaan, ettei todella uskottavaa haastajaa oikein ole ollut. Rock Bandin julkaisu Suomessa ja Euroopassa lykkäytyi ja lykkäytyi, joten Guitar Herot jatkoivat voittokulkuaan. Nyt tilanne on ensimmäistä kertaa tasaväkinen, eikä Guitar Hero: World Tour pysty vastaamaan haasteeseen.

World Tourilla on pelinä kaksi ongelmaa. Ensinnäkin sen moninpeli ei oikein toimi. Toisekseen kappalevalikoima on laimea.

Ikivihreät loppuivat jo

Mietitäänpä ensin biisejä. Rokkipelejä on ilmestynyt jo kolmen Guitar Heron ja muutaman spin-offin verran, mukaan lukien 80s-kitarointipeli sekä Aerosmith-bändille omistettu erikoispainos. Metallicaakin odotellaan. Toisella puolen aitaa on kaksi Rock Bandiä ja Konamin tuleva Rock Revolution.

Rokkia on siis soitettu jo melkoisen monessa pelissä ja kisa vain kiristyy. Siihen päälle netistä ostettavat ja ladattavat lisäbiisit. Rokkipeleistä löytyykin soitettavaa jo ties miten monen sadan biisin verran.

Ikävä kyllä tämä tuntuu merkitsevän myös sitä, ettei uusiin peleihin tunnu enää löytyvän sellaisia kaiken kansan tajuntaan uppoutuneita megahittejä, jotka kaikki osaisivat. Tai edes tunnistaisivat. Tai olisivat kuulleet joskus. World Tourin biisivalikoima herättääkin pitkän aikaa lähinnä surkeutta Pelin tuottajaportaan mukaan 86 biisin valikoima on tasapuolinen sekoitus klassisen, 80s- ja 90s-rockin välillä, joiden ohella seassa on myös ”reilu annos tuoreita, kehittyviä yhtyeitä.”

Pikemminkin sanoisin että näitä tuoreita, kehittyviä yhtyeitä tuntuu olevan koko peli täynnä. Ja näitä tuoreita, kehittyviä yhtyneitä näkyy löytyvän kaikilta vuosikymmeniltä.

World Tourin perusongelma onkin se, että biisilista on TYL-SÄ. Isolla porukalla tuntui olevan hiivatin vaikea löytää kappaleita, joita ihmiset haluaisivat oikeasti soittaa. Seassa on muutamia kaikkien tuntemia ikivihreitä, monia muutaman tyypin valtavasti diggaamia biisejä ja valtavasti kappaleita, jotka saavat kaikki kysymysmerkiksi. Peliä sai hinkata kiertuetilassa ties miten pitkälle, ennen kuin seteistä löytyi oikeasti kiinnostavia kappaleita, jotka saivat tanssijalan vipattamaan. Ei sen näin pitäisi mennä. Pelaajan saa koukuttaa aiemminkin.

Eivätkä ladattavat lisäbiisitkään toistaiseksi lämmitä. Onhan siellä se pakollinen Metallican Death Magnetic -albumi, Oasista, REMiä, Jimi Hendrixiä ja The Killersiä. Mutta tarjoavatko ne soitettavaa isolle porukalle vai vannoutuneille faneille? Väitän jälkimmäistä.

Musiikkipelit ovat kuitenkin aina hyvin henkilökohtaisia elämyksiä, niin kitarointi-, bändi- kuin karaokepelien suhteen. Ihmisten maut ovat erilaisia, joten joku toinen voi kokea biisilistan mitä mainioimmaksi.

Biisilistan voit tsekata täältä: Guitar Hero World Tourissa 86 originaalibiisiä.

Huonohko bilesetti

World Tour kärsii myös pienistä suunnitteluongelmista, jotka leimahtelevat silmille sekä Guitar Hero III:een että Rock Bandiin verrattuna. Bändinä pelaaminen ei vain toimi niin hyvin kuin pitäisi. Toki bändipelaaminen on mahdollista, toki se on hauskaa. Mutta se voisi olla hauskempaakin.

Erittäin kivana ominaisuutena laulajan on Rock Bandiä helpompi seurata kappaletta ja ennakoida sitä. Onpa laulajalle keksitty kivaa lisäjippoakin, jonka avulla omanlaiset vedot ovat helpompia. Pelin sallima sooloilu on parhaimmillaan kiva lisäpiirre.

Sen sijaan muulla bändillä on yllättäviä vaikeuksia. Eräs niistä on niinkin yksinkertainen kuin kertoimien ja star powerin seuraaminen. Jostain syystä bändin suosiomittari star powereineen on tungettu ruudulla niin syrjään, niin pieneksi, ettei sitä yleensä edes ehdi seurata. Ruudulla välähtävät väliaikaraportit ja star power -ilmoitukset näytetään niin pienellä ja nopeasti, ettei kiireinen bilepelaaja välttämättä ehdi nähdä niitä ollenkaan. Tai näkee, että jokin teksti vilahti ruudulla, mutta ei ehdi siirtää katsettaan kilometrikaupalla tekstin lukeakseen. Pelaajat eivät yksinkertaisesti saa kunnolla palautetta soitostaan, mikä syö hupia.

Ja sitten se ihan hirveä valituksen aihe: uudistettu keikkasysteemi. Ennen biisit oli jaettu muutaman kappaleen setteihin, joita sai soittaa yksi kerrallaan. Nyt ne on järjestelty yleensä 3-4 biisin keikkaseteiksi, jotka on pakko soittaa kerralla läpi alusta loppuun. Tämä haisee taivaisiin saakka.

Onneksi edes boss battlet on tajuttu tehdä vähän helpommiksi. Silti lähettäisin ne Guitar Hero III:een tunkeneen GRU:n talvileirille Siperiaan.

Lopputulos on kuitenkin nyt se, että bändipelinä World Tour ei kanna Rock Bandin tapaan. Se ei ole edes yhtä mukava kaksinpeli kuin Guitar Hero III. Molemmat verrokit ovat noin vuoden vanhempia pelejä, silti ne ovat peleinä pelattavampia, miellyttävämpiä ja kiinnostavampia. Kummassakin on jopa parempi biisivalikoima, eikä World Tourin netistä ostettavien/ladattavien biisien tarjontaa voi verrata millään tasolla Rock Bandien biisikauppoihin. Ainakaan allekirjoittaneeseen World Tourin musakaupan biisit eivät iskeneet, kun taas kilpailevaan peliin ostin ensimmäisen kahden päivän aikana kymmenkunta kappaletta.

Niinpä Guitar Hero: World Tour on bändipelinä pettymys, minkä päälle voidellaan vielä eräs todella järkyttävä ominaisuus bilepelipuolelta. Näet: jos haluat World Tourista bilepelin, jota voisit pelailla kaverien kanssa hiprakassa bändinä, niin onnea vain. Yksinpelissä avaamasi biisit aukeavat näet vain yksinpelin pikapeleihin. Jos haluat bilepelata pikapelinä bänditilassa, joudut avaamaan kaikki biisit bändin uratilassa. Perseilevä suunnittelupäätös pakottaa käyttämään huijauskoodeja, jos biisisettejä ei ole ehtinyt aukaista.

Silti, Guitar Hero tulee varmasti jatkamaan vahvasti brändinsä ansiosta. Veikkaisin kuitenkin, että pelisarjan painopiste siirtyy megabändeille kustomoituihin erikoisversioihin.

Jotain hupaisaakin

World Tourissa on kuitenkin myös jotain sellaista, mikä saa hieman hymyä huuleen. Kitaristien kustomointi on vekkuli ominaisuus, joka tarjoaa viitseliäälle pelaajalle paljon mahdollisuuksia. Kivojen tietyn teeman mukaisesti tehtyjen hahmojen luominen omalle virtuaalibändille on kiva mahdollisuus, etenkin kun metallibändin ei tarvitse enää koostua neljästä Lars Ümlautista. Ei niin, että Larsissa mitään vikaa olisi…

Odotettu oman musiikin sävellysmahdollisuus, jakaminen ja muiden käyttäjien biisien lataaminen verkosta toimii odotetusti. Tosin Activision ei pidä ollenkaan siitä, että verkkoon jaetaan tekijäoikeuksilla suojattujen biisien cover-versioita. Coverit poistetaankin sitä mukaa kuin moderaattorit ehtivät niitä löytää. Biisien taso on kuitenkin tietysti vähän sitä ja tätä. Instrumenttien soundit ovat kaukana aidoista ja moni biisi kuulostaa lähinnä interaktiiviselta soittoääneltä. Luulisin kuitenkin, että jahka aika hieman tässä etenee, niin jyvät erottuvat akanoista ja laadukkaimmiksi arvioidut Guitar Hero -biisit nousevat selvästi esille. Enpä yllättyisi jos entistä löytyisi jo nyt saitti tai pari, joilla esitellään parhaimpia sävellyksiä.

Tekijä: Neversoft (PS3, 360), Budcat Creations (PS2), Vicarious Visions (Wii)
Julkaisija: Activision
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 2, PlayStation 3, Wii, Xbox 360
Pelaajia: 1-4
Pelin kotisivu: http://www.guitarhero.com/
Jukka O. Kauppinen

Toinen mielipide – soittimet lähikuvassa

Guitar Hero World Tour osuu ikävään välikäteen. Pelissä itsessään ei ole suurta vikaa, sillä Neversoftilla on herätty tekemään kappaleiden nuotituksista inhimillisempiä ja vaikeustasosta miellyttävämpi kuin Guitar Hero 3:ssa.

Myös bändijuttu toimii niin hyvin kuin sen voisi olettaa. Neljän pelaajan soittaessa muutamien UI-elementtien sijoittelu voisi olla parempi, mutta rehellisesti sanoen ongelmaa ei edes huomannut pelatessa. Rokki soi hyvin ja kivaa oli.

Suurin ongelma onkin se, että Rock Band on jo olemassa ja tekee suunnilleen kaiken ihan pikkuisen paremmin kuin Guitar Hero. Viime vuonna erolle pystyi vielä kohauttamaan olkiaan: toinen oli kitarasankarointia, toinen bänditykitystä. Nyt kuitenkin kilpaillaan täsmälleen samasta kakusta, joten vertailukin on suoraa ja siinä Guitar Hero häviää. Joskus niukasti, joskus selvemmin.

Jo pelkästään se, että Rock Band antaa pelaajan tuoda koko alkuperäisen pelin biisivalikoimansa mukaan kuvioihin viidellä eurolla on niin iso kilpailuvaltti, että oksat pois.

Ei peliä kuitenkaan ole täysin menetetty, sillä yhdellä osa-alueella Guitar Hero loistaa – ainakin joskus. Soittimissa. World Tourin kitara on paras, mitä olen vielä musiikkipeleissä soitellut. Kitara on iso ja äärimmäisen hyvin valmistettu. Se ei nitise tai natise, eikä muutenkaan oireile. Soittaminen on mukavampaa kuin koskaan ennen.

Myös rummut ovat sangen mainiot. Kolme rumpua, kaksi erillistä symbaalia ja pedaali tarjoavat riittävästi vaihtoehtoja, jotta soittaminen on mukavaa. Rock Bandin neljään levyyn tottuneelle kulttuurishokki on aluksi pienoinen, mutta kaikkeen tottuu. Rummutkin ovat laatutyötä. Paljon vaimeammat kuin Rock Bandissa, sekä suuremman rumpumääränsä puolesta monipuolisemmat. Ainakin joskus.

Ongelma on nimittäin se, että soitinten laatu heittelee päästä päähän. Minulla kävi eeppinen tuuri, sillä omat soittimeni toimivat kuten niiden pitäisikin. Okei, toisen symbaalin herkkyys oli liian matala, punaisen rumpupinnan taas liian korkea. Näihin löytyi kotikorjaukset ja Activision tarjoaa ilmaista MIDI-kaapelia, jolla kalibroinnin voi tehdä kotona kunnolla.

Tuurini oli kuitenkin todella huikea, sillä tuntuu että jos nyt ei kaikilla niin todella monilla muilla pelin ostaneilla on ongelmia. Rummut eivät toimi. Kitara natisee ja ottaa haamupainalluksia. Uskallatko luottaa tuuriisi? Jos olisin itse tiennyt sen, mitä tiedän nyt, olisin luultavasti ostanut kaupasta alkuperäisen Rock Bandin soittimet ja Rock Band II:n erillisenä pelinä. Vaikka oikein toimiessaan Guitar Hero World Tourin soittimet ovatkin parhaat, tällä hetkellä todennäköisyys ei ole sen oikein toimimisen puolella.

Miikka Lehtonen

Kolmas mielipide

Guitar Hero World Tourin ohjaimet näyttivät laatikosta esille laitettuna oikein komeille. Kavereita saapui pitkin iltaa ja bändi kokoontui.. Ja hajosi. Rummuista jäi paha maku suuhun, sillä alle kahden tunnin soitannon jälkeen vasen rumpu ei toiminut enää ollenkaan. Molemmat symbaalit vuosivat iskuja vasemmanpuoleiseen ja keskiseen rumpuun. Pedaalissakaan ei ollut kehumista, sillä poljin notkuu ja taipuilee joka suuntaan, jalkapöydän alla myös sivuttain. Isompikokoinen kaveri ei voi toivoakaan soittavansa oikeiden rumpujen tyylillä, eli päkiällä polkien kantapää ilmassa. Tuloksena olisi muovinpalasia.

Pelikään ei ilahduttanut. Rock Band näytti miten biisien nuotituksista tehdään kiinnostavia ja hauskoja soittaa. World Tour sen sijaan palaa Guitar Hero 3:n tylsyyteen ja vie sen uudelle tasolle. Biisit ovat tylsiä ja helppoja, mutta jos vaikeustason nostaa maksimiin niin peli tuntuu lisäilevän esimerkiksi rumpuraitaan ylimääräisiä, kappaleeseen mitenkään liittymättömiä nuotteja.

Kitara on hyvä. Taattua Guitar Hero -laatua ja Rock Bandin kitaraa parempi.

Mika Hyvönen