Uusimmat

Halo 3 -moninpeliarvostelu (360)

11.10.2007 12:18 Simon Elo

Halo 3:n tarina todettiin eDomessa ja muualla maailmalla loistavaksi räiskintäviihteeksi, jossa ei luppohetkiä juuri kertynyt. Verkkomoninpelin testaaminen sen sijaan jäi myöhemmäksi, sillä tyydyimme odottamaan kunnes Xbox Liven linjoille siunaantui riittävästi pelaajia kunnollista testaamista varten. Ja kyllä heitä nyt riittääkin.

Parhaimmillaan Haloa hakkaa yli 600 000 pelaajaa ympäri maailman. Kätevästi valikossa on maailmankartta, josta näkee missä päin maapalloa mariinit taistelevat. Tellusta puolustetaan aina Grönlannista Kapkaupunkiin.

Korpista kessuksi

 Verkkopeliä aloittaessaan valitaan aluksi hahmo, spartan tai eliitti. Kummallakin on omat haarniskansa, joita saa moninpelissä sotilasarvoa nostamalla. Suurin osa pelaajista on Master Chiefin näköisiä spartaneita, joten erikoisuuden tavoittelijat liittyvät eliitteihin riveihin. Tervetuloa, me olemme tietysti pelin eliittiä. Toinen tehtävä on luoda oma logo valmiista osista, joita on sen verran monta, että persoonallista jälkeä saa aikaan.

Halo 2:ssa ihastuttaneet perusominaisuudet ovat ennallaan. Peliseuran hakeminen onnistuu mutkattomasti hakupalvelulla, jossa lyöttäydytään kavereiden kanssa samaan porukkaan ja etsitään sopivat vastustajat ympäri maailman. Sopivalla tarkoitetaan mahdollisimman pientä verkkoviivettä, pelaajan taitotasoa ja kieltä, joiden merkitystä haussa voi säätää.

Kannattaa laittaa hakuehdoksi mahdollisimman pieni verkkoviive, jos haluaa todennäköisemmin suomalaisia haastajia. Yleisesti ottaen hakutoiminto tuntuu nopeammalta kuin Halo 2:ssa. Samanlaista helppokäyttöisyyttä kaipaisi myös muita pelejä pelatessa. Esimerkiksi Gears of War paranisi tällä järjestelmällä kummasti.

Taitotason määrittelevät pelaajan taitopisteet ja sotilasarvo, joista jälkimmäinen on sama kaikissa pelimuodoissa. Sotilasarvoa kasvatetaan yksinkertaisesti voittamalla otteluita. Jokaisesta voitto tuo pisteen lähemmäksi seuraavaa ylennystä. Kaikille pelimuodoille on omat taitopisteensä, joten sama pelaaja voidaan rankata superpeluriksi yksin mutta nöösiksi joukkueessa.

Pieni mies suurten asialla

Osa pelimuodoista on kokenut nimenvaihdoksen, mutta muutoin ne ovat perusteiltaan tuttuja. Pelaaja voi olla yksinäinen susi, yksi pienen taktisen tiimin jäsenistä tai pieni ratas suuressa joukkueessa. Ison joukkueen pelit on vaihdettu rankatuista sosiaalisiin matseihin, joka voi kirpaista kilpailuhenkisiä kaveriporukoita. Sosiaalisista matseista ei nimittäin saa taitopisteita, vaikka sotilasarvo nouseekin.

Erikoisin pelimuoto on taktinen tiimipeli, jossa neljän hengen joukkueella täytyy saada viisi tappoa ennen toista joukkuetta. Helpommin sanottu kuin ammuttu, joten tiimikaverien on parempi olla tuttuja. Parhaimmillaan luvassa on todella taktisia matseja, joissa ei voi juosta suin päin vihollistuleen.

Tulta haarniskoille

Aseet ovat yksinpelistä tuttuja, mutta tällä kertaa liekinheittimestä on hyötyä. Pienessä tilassa viholliset muistuttavat mustuneita vaahtokarkkeja alta aikayksikön. Halo 2:ssa ihastuttanut ja vihastuttanut aseiden käyttö kummassakin kädessä on vähentynyt selvästi. Usein paras taktiikka on pitää yksi tehokas ase ja hoitaa loput tehoansa kasvattaneilla kranaateilla.

Onneksi myös aloitusase on nyt Halosta tuttu rynnäkkökivääri, jolla taitava pelaaja pärjää kranaatinheitintäkin vastaan. Aseet on tasapainotettu upeasti, eikä pelatessa tunne itseään koskaan huijatuksi.

Mikä parasta, enää ei tarvitse painaa nuolinäppäintä jos haluaa puhua tiimitovereilleen. Asetuksista voi myös hiljentää vastapuolen kaikki pelaajat, jos amerikkalaisteinien kiljuminen alkaa ottaa toden teolla pannuun.

Suo siellä, vetelä täällä

Pelin yksitoista kenttää ovat kauttaaltaan laadukkaita ja yksityiskohtaisia. Laaja aavikkokenttä Sandtrap sopii hienosti suuren luokan yhteenottoihin. Kentän laidoilla on jopa kaksi suurikokoista miehistönkuljetusvaunua, joissa on paikat tykkimiehille. Sandtrap on ikimuistettavan eeppinen. Pienemmän kokoluokan taistoihin paras on Narrows, jonka kaksi päätä yhdistää vaarallinen silta.

Kuin pisteenä iin päälle ikimuistoiset matsit voi katsoa uudestaan ja tallentaa videoleikkeenä, jonka saa halutessaan myös nettisivulle. Videota voi pyöritellä ja zoomailla sekä räpsiä kuvakaappauksia. Kaikkia karttoja voi muokata. Esineitä liikutetaan ja lisätään lennossa. Jos haluat suuren tankkisodan avoimessa kentässä, nyt se onnistuu vaivattomasti.

Halo 3 nostaa moninpelien rimaa jälleen pykälän ylöspäin. Edellisen osan virheistä on opittu – jatko-osa on virtaviivaisempi ja helppokäyttöisempi. Kun myös asetasapaino ja kenttäsuunnittelu ovat kohdillaan, vain huono peliseura voi pilata fiiliksen. Siihen löytyy apua asetuksista, sillä häiriköt voi hiljentää helposti. Jää vain pirullinen addiktio, jota sujuva moninpelihuba aiheuttaa. Halo 3:n valtavalla suosiolla on syynsä ja seurauksensa.

 

Tekijä: Bungie Studios
Julkaisija: Microsoft Game Studios
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: Xbox 360
Pelaajia: 1-4 yhteistyömoninpeli, 2-16 verkkomoninpeli
Pelin kotisivu: http://www.halo3.com

 

Osallistu kilpailuun

Oletko jo ottanut osaa eDomen Halo 3 –kilpailuun? Jos et, suuntaapa tänne:

Halo 3 –kilpailu – osallistu ja voita vuoden ykköspeli

Lue lisää eDomesta

Halo 3 (360)

F.E.A.R (PS3)

Frank O’Connor puhuu Halon tulevaisuudesta

Ghost Recon Advanced Warfighter 2 (PC, PS3, 360)

Halo 3 pisti viihdemaailman myyntiluvut uusiksi

Halo Wars – naksustrategiaa myös konsoleille

Halo-pelien tarina ei rajoitu vain pelimuotoon