Harry Potter ja puoliverinen prinssi (PC, PS2, PS3, Wii, 360)
Harry Potterin tarinan lähestyessä vähitellen loppuaan yltyy menokin Tylypahkassa vähitellen, eh, tylyksi. Voldemort kuolonsyöjineen on julistanut avoimen sodan velhoja vastaan ja koulun seinien sisällä muhii luihu petos.
Suurta uhkaa on syytä torjua laajalla rintamalla. Teini-ikäinen velholupaus syöksyy taisteluun niin suurella kankaalla kuin myös kaikilla kuviteltavissa olevilla pelialustoilla. Mutta onko Puoliverisen Prinssin peliversiosta pahojen voimien kukistajaksi?
Tekijät ovat esitelleet etukäteen ahkerasti velhojen välisiä kaksintaisteluita, taikajuomien keittelemistä ja huispausta. Hauskoja minipelejä kaikki kolme, ei siinä mitään, mutta pelin kuluessa syy hypetyksen painotukseen paljastuu karulla tavalla. Jo mainittujen pikkupelien lisäksi Half-Blood Princessä ei nimittäin löydy juuri muuta pelattavaa. Kuinkas nyt näin on päässyt käymään?
Pientä pelattavaa
Mutta keskitytäänpä ensin hetkeksi yllä mainittuihin minipeleihin. Huispaus on kolmikon näyttävintä antia. Pelillisesti yksinkertaisesta raidelentelystä ei jää juurikaan kotiin kerrottavaa, mutta kyllähän maisemat kieltämättä ovat huisan hienoja myös PlayStation 2:lla. Mutta miksi ihmeessä huispaamiseen ei otettu mallia esimerkiksi jo vuonna 2003 ilmestyneestä aihetta käsitelleestä pelistä?
Velhojen välisestä kaksintaistelusta kohistiin tekijöiden puolesta runsaasti ennen pelin julkaisua. Hype on ollut jälleen todellisuutta huimempaa. Kaksi velhoa seisoo vasten toisiaan ja räiskii menemään. Loitsiminen sujuu vasemman ja oikean ohjaintatin yhteispelillä. Erilaisia loitsuja riittää useampaakin sorttia, mutta voitto irtoaa silti helposti ihan vain rämpyttämällä. Tämän piti olla erityisen hauskaa Wiin liikkeentunnistusta hyödyntävillä ohjaimilla, mutta on vaikea uskoa, että kokemus olisi kovin pitkäikäinen Nintendonkaan vekottimilla.
Kolmas minipeli, taikajuomien keittäminen, on joukon turhauttavinta pelattavaa. Kello juoksee samalla, kun pataan pitäisi kaataa erilaisia aineksia reseptiä seuraten. Välillä lämmitetään kattilaa ja hämmennetään sotkua. Alkemia toistaa itseään ja turhauttaa välillä pahasti, vaikka vaikeustaso ei päätä huimaakaan.
Seikkailua etsimässä
Seikkailu etenee juoksennellen ympäri Tylypahkaa erilaisten tehtävien perässä. Juonta kuljetetaan eteenpäin pienillä välianimaatioilla, mutta katkelmat tuntuivat kirjaa lukemattomasta melkoisen irrallisilta. Ilmeisesti tarkoitus on lähinnä antaa faneille vinkkiä siitä, missä mennään. Muut saavat raapia päätään ihmetellessään, mistä nyt taas on kyse.
Voldemortin juonia torjutaan juoksemalla paikasta toiseen joko yksin tai jonkun perässä. Välillä pysähdytään pelaamaan jotain aiemmin mainituista minipeleistä. Joskus, mutta aivan liian harvoin, pääsee tekemään jotain muutakin, kuten esimerkiksi metsästämään karanneita kirjoja tai korjaamaan ovia avaavia vipuja. Eksymisen vaaraa ei ole, sillä Melkein Päätön Nick majailee vain yhden napinpainalluksen päässä valmiina opastamaan Potterin haluttuun paikkaan.
Jos minipeleistä ei saa tarpeekseen juonitehtävien myötä, voi halutessaan liittyä taistelu- tai alkemiakerhoon taitojaan hiomaan. Huispaustakin saa harjoitella, jos tuntuu siltä, että ottelut eivät suju.
Pelaajaa kannustetaan myös tutkimaan Tylypahkaa, sillä keräilemällä mitä kummallisimpiin paikkoihin piilotettuja vaakunoita saa avattua bonuksia ja uusia kaksinpeliareenoita. Kahdestaan pelattavat velhotaistelut muuten jaksoivat kaikessa kuivakkuudessaan viihdyttää melkein vartin verran.
Tyly pahka
Uusin Harry Potter haisee ikävästi rahastukselta. Toki tuotantoarvot ovat kunnossa. Äänimaailma toimii ja Tylypahka ympäristöineen on toteutettu viimeisen päälle hienosti. Mutta kun kaikki tämä on nähty oikeastaan jo pelisarjan edellisessä osassa. Missä uutuudet, seikkailu sekä etsimisen ja löytämisen riemu?
Vaihtelun puutteen lisäksi myös sisällön määrä jättää toivomisen varaa. Itse pelasin juoniosion läpi, selvitin kaikki taistelu-, alkemia- ja huispaushaasteet ja keräsin vielä valtaosan vaakunoista. Aikaa kului karkeasti arvioiden kuusi tuntia. Ei järin hyvä tulos kolmea pelimuotoa kierrättävältä ja itseään toistavalta ison profiilin pelijulkaisulta.
Puoliverinen Prinssi on ainakin PlayStation 2:lla päällisin puolin hyvin toteutettu, mutta sisällöltään surkean köyhä tekele. Se herättää kysymyksen, mihin ihmeeseen tiimi on kehitysaikansa tuhlannut? Kaikki, mikä pelissä on hienoa, on nähty jo aiemmin. Kun juonenkerrontakin tuntuu vasemmalla kädellä toteutetulta, jää jäljelle vanhoilla ansioilla ratsastava köyhä tusinatuote, johon jopa tosifani saattaa pettyä.
Tekijä: EA Bright Light Studio
Julkaisija: Electronic Arts
Testattu: PlayStation 2
Saatavilla: DS, Game Boy Advance, Mac, PC, PlayStation 2, PlayStation 3, PSP, Wii, Xbox 360
Pelaajia: 1-2 (samalla konsolilla)
Pelin kotisivu: http://www.harrypotter.ea.com
Juho Anttila
Toinen mielipide (PS3, Wii)
Harry Potter -elokuvilla on kaikilla ollut yksi iso ongelma. 350-1000 sivun kirjat on käännetty parituntisiksi spektaakkeleiksi, joissa monet tärkeätkin yksityiskohdat saavat väistyä kiireisen juonenkuljetuksen tieltä. Puoliverisen prinssin peliversio vie kiireen huippuunsa. Juoni hyppelehtii eteenpäin kuin se olisi pikakelauksella. Samalla möhlitään mahdollisuus tuoda peliin kirjan tapahtumia, joita ei ollut elokuvassa.
Pelaaja voi osallistua seikkailun aikana ainoastaan taikajuomien tunnille, vaikka Tylypahkassa olisi niin monia muitakin kursseja, jotka oltaisiin voitu sisällyttää peliin. Pelialue on myös rajoitettu ikävästi pienelle Tylypahkan linnan alueelle, jota riivaavat kaiken lisäksi näkymättömät seinät sellaisissakin paikoissa, joissa niitä ei pitäisi olla. Tylyahokin vilahtaa ruudussa vain välipätkässä.
Pääpeli itsessään koostuu käytännössä ainoastaan kolmesta eri minipelistä. Muu aika kulutetaan kulkemalla minipelipaikasta A minipelipaikkaan B. Halukkaat voivat yrittää löytää kaikki pelin 150 enemmän tai vähemmän piilotettua vaakunaa, muut tulevat huomaamaan ettei Puoliverisellä prinssillä ole tarjolla mitään muuta ylimääräistä ajanvietettä.
Puoliverisen prinssin kolme erilaisessa minipelissä valmistetaan taikajuomia, lennetään huispausharjoituksissa ja -kisoissa sekä taistellaan muita velhoja vastaan, joskus harjoitusmielessä, joskus henkensä edestä. Vaikka kaikki minipelit ovat periaatteessa hyvin tehtyjä, koko pelin painottuminen niiden loputtomaan toistamiseen puuduttaa jo ensimmäisen parin tunnin aikana. Seuraavan parituntisen jälkeen seikkailu onkin sitten jo ohi.
Suurimmat puutteet löytyvät kaksintaisteluista. Taikojen tasapainotus on yksinkertaisesti toteutettu huonosti, joten jossain vaiheessa kaikki taistelut voi päästä läpi parilla kunnon osumalla, jos tietää mitä tekee. Normaaleilla ohjaimilla Harry ei myöskään jostain syystä aina tee erikoisempia taikoja, vaikka pelaaja liikutteleekin tatteja oikealla tavalla.
Wiillä taistelut onnistuvat hieman paremmin. Taisteluiden ulkopuolellakin voi taikoa, jolloin loitsujen suorittaminen toimii yllättäen paljon paremmin PlayStation 3:n ohjaimella. Wiin ohjain ei vain aina tunnista ohjaimen heilautusta ensimmäisellä tai toisellakaan kerralla, mikä käy jossain vaiheessa turhauttavaksi. Taikoja ei kuitenkaan käytetä mihinkään muuhun kuin aikaisemminkin jo mainittujen vaakunoiden keräämiseen, joten kovin suuresta puutteesta ei ole kyse.
Ei Puoliverinen prinssi ei silti pelinä aivan toivoton. Sen vähä sisältö ei ole tavattoman huonosti toteutettua. Suurimmaksi kompastuskiveksi osoittautuukin lopulta pelintekijöiden laiskuus. Niin viihdyttäviä kuin taikajuomien valmistamiset, velhojen kaksintaistelut ja huispauslennot ovatkin, niitä toistetaan pelin aikana aivan liikaa.
Olisi kiva kokea Harry Potter -peli, jossa saisi seikkailla vapaammin, osallistua monipuolisemmin erilaisille oppitunneille ja kokea Tylypahkan elämää muutenkin kuin vain juoksemalla kolmen minipelin välillä. Nykyisellään Puoliverinen prinssi on siis lyhyt ja malliesimerkki itseään aivan liikaa toistavasta pelistä. Fanit saattavat pitää kokemuksesta ihan vain sen lisenssin takia, muiden ei kannata vaivautua.
Petteri Kaakinen
Lisää aiheesta
Harry Potter ja Puoliverinen Prinssi – ensikosketus
Lue myös
Another Code: R – A Journey Into Lost Memories (Wii)
Red Faction: Guerrilla (PS3, 360)
Wallace & Gromit’s Grand Adventures Episode 3: Muzzled!
