Haze (PS3)

TimeSplitters-pelisarjasta tuttu Free Radical Design on viime vuodet työstänyt PlayStation 3:lle yksinoikeudella julkaistavaa Haze-räiskintäpeliä. Projektiin tungettujen suurten rahojen, tiimin todistetun ammattitaidon ja varsin pitkä kehityskaaren perusteella voisi kuvitella, että lopputuloksena on jotain tajunnan räjäyttävää  tai ainakin sumentavaa. Kuinka sitten kävikään?

Huumeita on käytetty sodankäynnissä apuna lähes tulkoon niistä ajoista asti kun ihminen keksi, että mammuttien, kuuttien ja sapelihammastiikerien lisäksi voi tappaa myös toisia ihmisiä. Hazen maalailemassa tulevaisuudessa lääketieteen valjastaminen sodankäyntiä varten on viety äärimmilleen. Jos et huijaa, et yritä voittaa.

Pelin alkuasetelman ja juonen kantavana elementtinä on satiirinen irvailu nykyaikaiselle aseteollisuudelle ja erään suurvallan harjoittamalle ”vapautusprojektille”. Lähitulevaisuudessa sotiminen on siirtynyt ylikansallisten palkka-armeijoiden vastuulle, ja näistä yhteiskuntavastuunsa ylpeästi kantavista firmoista suurin ja kaunein on Mantel. Firman menestyksen salaisuus on nektarin nimellä tunnettu lääke, joka tekee sen sotilaista nopeasti parantuvia, tarkkoja ja tehokkaita taistelijoita.

Pelaaja on Shane Carpenter, samaisen firman palkkalistoilla roikkuva kersantti, jonka elämä muuttuu erään operaation aikana perusteellisesti. Ihmisten ihosta tehtyä takkia pitävän, etnisestä puhdistuksesta epäillyn rikollisjohtajan jahtaaminen saa hyvin pian piirteitä, jotka lopulta johtavat tilanteen kääntymiseen päälaelleen.

Kieli poskella väännetyn sadismin ja ei niin epätodennäköisen tulevaisuuskuvan ruokkiminen ovat pelin ehdottomasti kiehtovimpia piirteitä. Sivullisia kohdellaan kuin eläimiä ja raskaasti aseistettuja supersotilaita doupataan parin minuutin välein. Valitettavasti satiiri lässähtää heti alkumetreillä, kuten tarinakin. Miksi ihmeessä hyvä satiiri pitää vesittää heti tekemällä päähenkilöstä Eettismoraalisesti Tiedostava munaton nysvääjä, jolle viattomien tappaminen on ongelmallista?

Voittajat eivät käytä huumeita

Eräs tuntematon kuuluisuus sanoi kerran, että elokuvissa juoni on vain tapa sitoa erikoistehosteet loogiseksi kokonaisuudeksi. Samaa ajatusmallia voi toisinaan käyttää myös FPS-pelien kanssa, joten juonen onttous tai tylsyys ei vielä sinänsä pilaa peliä. Kuinka Haze sitten pärjää räiskintäpelinä?

FPS-pelin arvostamisessa voi nostaa helposti muutamia tärkeitä ominaisuuksia ja piirteitä. Tarpeeksi riittävän tehokasta aseistusta, sulavat kontrollit, vauhdikkaasti pyörivä ja näyttävä grafiikka sekä mielenkiintoisia vihollisia vastaan käytävät taistelut mahdollisesti yhdistettynä toimivaan moninpeliin on toimiva perusresepti.

Asepuolella homma periaatteessa toimii. Vaikka aseet eivät ole järin monipuolisia saati mielenkiintoisia, niissä on kuitenkin sopivasti potkua ja tehoa. Asevalikoiman suurin ongelma on kahden samanaikaisen aseen maksimin lisäksi se, että valikoima on yksinkertaisesti mielikuvitukseton. Rynkkyä, pistoolia ja haulikkoa, ainoastaan pienin yllätyksin. Kontrolleissa ei ole vikaa, meininki ja toteutustapa noudattelevat perinteistä lajityypin linjaa.

Myös vihollisten suhteen epäonnistutaan. Suurimmilta osin vastustajat ovat tylsiä kommandosotilaita ja pedofiilin näköisiä keski-ikäisiä latinomaajusseja, eikä näiden teilaamisesta saa tarpeeksi asiaankuuluvaa tyydytystä esimerkiksi valtoimenaan lentävän veren, suolenpätkien tai irtojäsenten muodossa. Tekoälystä ei näiden liikkuvien maalitaulujen suhteen voi puhua, koska mitään älyyn viittaavaa niiden toiminnassa ei ole.

Viimeisen naulan arkkuun lyö puolivillainen graafinen toteutus. Peli kyllä pyörii pääosin sulavasti, mutta sen graafinen yleisilme on auttamattoman keskinkertainen. HDMI-kuvalla pitäisi pystyä pirun paljon parempaan, eivätkä firman historia, pelin kehitykseen käytetty aika ja tehokas laitealusta mitenkään anna anteeksi ankean harmaita sisätiloja, suttuista viidakkoa ja tylsiä vihollisia. Jo Gears of War ja Resistance osoittivat, että ankeakin maailma voi olla visuaalisesti vakuuttava.

Voisi nyt sanotun perusteella kuvitella, että Haze olisi jotenkin äärettömän huono peli. Näin ei suinkaan ole. Sen juonipeliä pystyy pelaamaan samanaikaisesti jopa neljän pelaajan voimin. Jo ensimmäinen Doom todisti, että co-op räiskintä ei tarvitse tuekseen mitään sanottavaa juonta. Kaikessa ponnettomuudessaan sen tarina tarjoaa muutamat hyvät naurut. Pelaa tätä yksinkin irvistelemättä.

Hazen suurin ongelma on keskinkertaisuus. Maineikkaan kehitystiimin ja kovan ennakkohypen perusteella luvassa olisi pitänyt olla jotain ihan muuta kuin keskinkertainen perusräiskintä. Homma tuntuu pelaajien aliarvioimiselta. Ihan kuin Free Radicalilta olisi unohtunut, että lajityypin vaatimustaso on vuosien saatossa noussut huomattavasti. Koko touhusta tuntuu puuttuvan asenne, riemu ja into.

Jos Haze olisi huumausaine, se olisi vaikutusajaltaan lyhyt, vaikutuksiltaan heikko eikä siitä tulisi vieroitusoireita. Saatavuus sen sijaan olisi mitä mainioin. PS3-pelaajilla on co-op moninpeliräiskintöjen saralla kuitenkin varsin vähän valinnanvaraa, joten sellaisena Haze on lähes ainoa vaihtoehto. Puhtaana FPS-pelinä esimerkiksi laitteen julkaisupeleihin kuulunut Resistance on kokonaisvaltaisesti paljon vakuuttavampi kokemus.

Tekijä: Free Radical Design
Julkaisija: Ubisoft
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PlayStation 3
Pelaajia: 1, 2-16
Pelin kotisivu: http://www.hazegame.com/

Lisää aiheesta

Haze ei olekaan HD

Haze ei tule Xbox 360:lle – ikinä

Hazesta PS3-ekslusiivi

KORN mörisee Haze-pelin inspiroimana

Ubisoft tienaa Xbox 360:lla, eikä usko Hazen pärjäävän

Lue lisää eDomesta

Euro 2008 (PS3, 360)

Grand Theft Auto IV (PS3, 360)

Left 4 Dead -ennakko (PC, 360)

Wii Fit (Wii)

Viking: Battle for Asgard (PS3, 360)

Virtua Fighter 5 (PS3, 360)