Headlander – vinksahtanut metroidvania on loistava ostos alelaarista (PC, PS4)
Tekijä: Adult Swim Games
Julkaisija: Double Fine
Testattu: PlayStation 4 – PC Windows 10, Intel Core i5-4670k, 16 Gt muistia, GeForce GTX 970
Saatavilla: PC, PlayStation 4
Laitevaatimukset: PC Windows 7 tai uudempi, tuplaydinprosessori, 4 Gt muistia, GeForce GTX 550 Ti
Pelaajia: 1
Muuta: Ladattava peli, hinta 19,99 euroa
Pelin kotisivu: http://www.adultswim.com/games/headlander/
Arvostelija: Miikka Lehtonen
On sanonta: ”ideat ovat halpoja”. Moni kuvittelee, että loistavan pelin tekemiseen riittää pelkästään loistava idea. Näin ei kuitenkaan ole, vaan vähintään yhtä tärkeää on se toteutus.
Kuin oppikirjaesimerkkinä tästä esitämme Headlanderin. Pelin, joka ideansa puolesta voisi olla peukkukamaa.
Double Fine on vuosien varrella tullut tunnetuksi erikoisista peleistään, eikä Headlander tee poikkeusta. Ei, vaikka se on vain Double Finen julkaisema peli, eikä firman omaa tuotantoa.
Miltä tämä kuulostaa: kaukaisessa tulevaisuudessa ihmiskunta on jättänyt lihalliset kehonsa taakseen ja siirtynyt elämään pilveen. Tietoisuudet ladataan robottikehoihin, ja jos yksi keho tuhoutuu tai elämä alkaa kyllästyttää, vaihdetaan kehoa ja meno jatkuu.
Pelaaja on universumin viimeinen lihallinen ihminen, tai oikeammin tämän pää. Syystä tai toisesta pelaajasta ei ole jäljellä kuin avaruuspuvun kypärässä majaileva pää, joka rakettireppunsa kanssa lentelee pitkin avaruusasemaa kiskomassa päitä irti roboteilta ja valtaamassa sitten näiden ruumiita.
Loistava idea! Mutta nyt tarvittaisiin vielä toteutusta.
Laske pääsi hartioilleni
Headlander on niin sanottu metroidvania-peli, eli toimintaseikkailu, jossa aluksi suuri osa pelin kartasta on pelaajan ulottumattomissa. Tarinan edetessä haalitaan uusia kykyjä, joiden avulla alueet sitten aukeavat ja pelaaja pääsee etenemään.
Kuten Headlanderin kuvauksesta voisi jo päätellä, uusia kykyjä hankitaan pääosin sieppaamalla ne osaava ruumis. Irtopääkin oppii muutamia juttuja, mutta pääasiassa kehosi on kykysi. Joskus siepataan vaikka robottikoiran keho, laskeudutaan robotti-imurin päälle kekkuloimaan tai vaikka ollaan lumiukon päänä. Useimmiten kaappauksen kohteena ovat kuitenkin eri väriset turvarobotit.
Pelin maailma noudattaa Paranoia-roolipelistä tuttua mekanismia. Kaikki on värikoodattu fysiikasta ja sateenkaarista tunnettujen valon spektrien mukaisesti. Jos haluat sisään punaisesta ovesta, sinulla täytyy olla punainen tai parempi keho. Jos keltaisesta, punainen ja oranssi eivät enää riitä. Valtaosa puzzleista liittyykin siihen, että hankkii itselleen jostain oikean värisen robottikehon ja sitten onnistuu ninjaamaan sen jotenkin oikean värisen oven luokse.
Koska robottikehot eivät osaa esimerkiksi hyppiä, tämä hoidetaan usein esimerkiksi availemalla luukkuja, siirtelemällä hissejä ja muuten mekaanisesti manipuloimalla kulloinkin tutkittavana olevaa huonetta.
Käytännössä useat puzzleista ovat aivan liian pitkiä ja turhauttavia ja vaativat saman parin jutun toistoa kerran toisensa jälkeen. Mukaan mahtuu oikeasti hauskoja ja hyviäkin hetkiä, mutta niitä ei vain ole tarpeeksi usein.
Pelistä olisi huoletta voinut napsaista pois puolet ja näin olisi saanut paljon tiiviimmän ja toimivamman paketin, paitsi että Headlander on jo nyt noin neljän tunnin mittainen peli. Kun hintalappu on kuitenkin kohtalaisen kova – 19,99 euroa – niin pidentely on ihan ymmärrettävää, joskaan ei pelin parhaaksi.
Päätöntä menoa
Se toinen puolisko pelistä on taistelua. Aseman turvallisuusrobotit eivät suhtaudu suopeasti ympäriinsä lentelevään ”poikkeamaan”, kuten pelaajan lihapäätä kutsutaan, vaan ampuvat heti ja useasti. Taistelu on usein turhauttavaa, sillä sen enempää pelaaja kuin vihollisetkaan eivät kestä paljon osumia. Suojaa on tarjolla todella nihkeästi, ja koska lasersäteet kimpoilevat seinistä, se ei ole hirveän luotettavaa.
Niinpä robottikehot ovat aikamoista kulutustavaraa. Ruumiin tuhoutuminen ei päätä peliä, mutta varsinkin pelin alkupuolella irtopää ei kestä kuin pari osumaa ennen game overia. Tarinan edetessä pää muuttuu kestävämmäksi, mutta ammusten määrä kasvaa myös räjähdysmäisesti. Voidaan pohtia, oliko hyvä idea sekoittaa bullet hell -mekanismeja peliin, jossa checkpointille palaaminen voi tarkoittaa usein monen minuutin uudelleenpelaamista.
Itse opin kyllä pelin kuluessa pärjäämään vihollisia vastaan, mutta en ehkä pelin tarkoittamalla tavalla. Räiskimisen sijaan lentelin suihkumoottori kuumana viholliselta toiselle repimässä päitä irti. Hauskaa puuhaa!
Headlanderin paras osa-alue on sen audiovisuaalinen ilme. Tyyli tuo vahvasti mieleen alkuperäisen Mass Effectin, sekä sen inspiraationa toimineet 60-70-lukujen tieteiselokuvat. Syntikkapoppi soi, värimaailma on psykedeelinen ja kaikki näyttää kivan muoviselta. Heitetään päälle vielä runsas määrä erilaisia graafisia efektejä voimakkaasta kohinasta VHS-tyylisiin häiriöihin ja kyseessä on aika herkullisen näköinen pakkaus.
Tarina ei ehkä ole hirveän omaperäinen, mutta ihan hauska. Mitään kunnon röhönauruja Headlanderista ei irronnut, vaan pikemminkin se on jatkuvasti huvittava ja mukavalla tavalla vinksahtanut. Onkin harmi, että kehitystiimi ei ole saanut sitä pelillistä sisältöä vähän paremmaksi, sillä silloin kyseessä olisi voinut olla oikeasti erinomainen peli.
Koska näin ei ole, Headlander on erikoinen ja omituinen välipala, joka kannattaa pistää korvan taakse seuraavaa Steam-alennusmyyntiä varten. 20 euroa on tästä liikaa, mutta kun hintalappu on yksinumeroinen, ostos jo kannattaa.
