Hidden Stroke 2 (pc)

Vuonna 2001 julkaistu Sudden Strike oli kuin raikas tuulahdus ummehtuneeseen strategia-genreen: kerrankin sai vain taistella sydämensä kyllyydestä eikä rakentamisella ollut osaa eikä arpaa. Moninpeli oli erinomaista hupia lanitukseen, sillä onko parempaa tapaa nöyryyttää kaveria kuin nakuttaa tykillä hänen miehiään kuin heinää? Yksinpeli ei ole ollut koskaan sarjan vahva puoli, ja jo toinen osa meni metsään. Uudistuksia ei tullut riittävästi. Hidden Stroke II:n on tänään vaikea vakuuttaa Blizkrieg-sarjan napattua helppojen sotanaksujen kuninkuuden.

Hiipivä pelko, piilotettu rahastus

Yhtäkkisen iskun toiseen tulemiseen pohjautuva, mutta yksinkin toimiva paketti on ties miten mones lisäosa emopelille. Käytännössä kyseessä on jälleen kerran yksikköpaketti ilman juonellista kampanjaa. Hidden Stroke II pohjautuu fanien keskuudessa suosittuun APRM (Allied Power Realism Mod) -modiin, joka nimensäkin mukaisesti muutti tankkien ominaisuuksia sun muuta tehden pelistä realistisemman. Normipelaajalle tämä merkitsee sitä, että jalkaväen merkitys on entistäkin vähäisempi. Armaat korpisoturimme ja setä samulimme ovat käytännössä silkkaa tykinruokaa, koska minkäänlaisia muodostelmia tai taktiikoita ei voi käskyttää. Hyökkäykset ovatkin pelkkiä rynnäkköjä, joissa luotetaan vihollisen taitamattomaan puolustukseen ja omaan ylivoimaan. Taktisia kuvioita voi miettiä vain moninpelissä, jos omalla puolella on kunnolla porukkaa. Jalkaväen hyödyttömyyden vuoksi huomaa luottavansa tankkeihin yhä enemmän ja enemmän.

Minkäänlaisia merkittäviä muutoksia peliin ei ole ympätty, ellei sellaiseksi laske sitä, että puut kaatuvat joidenkin tankkien voiman alla. Yksiköitä on lisätty, mutta ei niitäkään voi pitää merkittävinä. Grafiikka ja muukin ulkoasu on identtinen Sudden Strike 2:n kanssa, joten ulkoisesti peli on jäänyt auttamatta kehityksestä jälkeen. Ainoa säväyttävä uusi efekti ovat ilmassa juovina näkyvät luodit. Tällaiset pikkujutut lisäävät tunnelmaa mukavasti. Äänimaailma on onnistunut, luonnonäänet ja taistelun tuoksina on kummatkin toteutettu realistisesti.

Yksinpelistä löytyy saksalaisten, amerikkalaisten, venäläisten ja brittien kampanjat, verellä ja suolenpätkillä, mutta ilman juonta. Osa tehtävistä perustuu tositapahtumiin, mutta näin vähän taktiikoita miettivässä naksussa sillä ei ole sen enempää merkitystä kuin parranajokoneella amikselle. Lisäksi tekoäly on täysin ennalta-arvattava ja miehittää vain keskeisiä paikkoja. Mitään dynaamista suhtautumista pelaajan tekosiin ei ole. On vaikea uskoa kenenkään jaksavan näitä tahkota, kun aiemmat osat tarjosivat saman moneen kertaan.

Netin kautta pelattava moninpeli onkin sitten asia erikseen. Tehtävänä on vallata kartalla olevia strategisia kohteita, joita kuvaa kuumailmapallo. Esimerkiksi keltaiset kohteet valtaamalla voi saada lisäjoukkoja. Moninpelin idea onkin ehtiä ottaa mahdollisimman monta kohdetta ennen vihollisia ja sitten luottaa miesylivoimaan. Yksinkertaista ja itseään toistavaa, mutta ihmisvastustajat tuovat touhuun ennalta-arvaamattomuuden ja hienon tunnelman, jotka ovat korvaamattomia. Paketin mukana tulevalla karttaeditorilla voi itse luoda matskua moninpeliin. Parhaat taistelut käydäänkin amatöörien tekemillä taistelutantereilla.

Hidden Stroke II on silkkaa rahastusta. Moninpeli on edelleen hyvä, mutta se toimi jo emopelissä. Yksinpeli on edelleen yhtä terävä kuin vodkaa sienen lailla imevä puna-armeijan sotilas, sillä tekoäly ei reagoi lainkaan pelaajan tekosiin. Vältä tätä pakettia kuin ruttoa oli hinta mikä hyvänsä, jollet ole vielä tutustunut sarjan moninpeliin.