Hotline Miami 2: Wrong Number (Linux, Mac, PC, PS3, PS4, PSV)

Tekijä: Dennaton Games
Julkaisija: Devolver Digital
Testattu: Windows 8.1, Intel Core i5-4670k, 16 Gt keskusmuistia, Radeon R9 280x
Saatavilla: Linux, Mac, PC, PlayStation 3, PlayStation 4, PlayStation Vita
Tulossa: –
Laitevaatimukset: Windows Vista, 2.4 GHz tuplaydinprosessori, 1 Gt keskusmuistia, 256 Mt näyttömuistilla varustettu näytönohjain
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: Hotline Miami 2
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Muutaman vuoden takainen Hotline Miami yllätti koko pelaavan maailman. Tuntemattoman ruotsalaistiimin brutaali väkivaltaeepos hämmensi, ilahdutti ja sai pelaajat puhumaan.

Eikä ihme. Peli oli brutaali, oikealla tavalla vaikea, nopeatempoinen ja sopivan mittainen. Niinpä pettymys on aika suuri, kun sen jatko-osa ei ole melkein mitään näistä.

Hotline Miami oli todellakin aikamoinen tapaus. Puskista pompannut pikkupeli hurmasi pelaajat psykedeelisellä pikseligrafiikallaan, runsaalla verellään ja hämmentävällä tarinallaan. Iskevä soundtrack viimeisteli hyvin omaperäisen tyylin, mutta pelin suurin stara oli sen pelattavuus.

Kentät olivat tiiviitä hyperväkivaltaisia sprinttejä, joissa muutaman kymmenen sekunnin mittaisessa flow-tilassa juostiin huoneesta toiseen ruhjoen, viillellen ja murhaten kymmeniä vihollisia. Siinä sivussa ihmeteltiin ja hämmästeltiin outoa tarinaa, jossa mystiset puhelinsoitot ohjasivat naamioitua sankaria tappamaan ja murhaamaan toinen toistaan oudompia kohteita.

Odotukset jatko-osan suhteen olivat siis korkealla, varsinkin kun ruotsalaistiimi viivästytti peliään useampaankin kertaan. Nyt jatko-osa on täällä ja on melkoista vähättelyä sanoa, että peli jakaa mielipiteitä. Itse kuulun valitettavasti siihen negatiivisempaan puoliskoon.

Liian iso, liian pitkä

Hotline Miami toimi kympillä, koska se oli tiivis paketti. Kaikilla tavoilla. Kentät olivat tiivitä ja kompakteja, mutta tarjosivat silti lukuisasti vaihtoehtoja. Erilaiset pelityylit hiippailusta nopeatempoiseen hack & slashiin tai haulikkoralliin olivat useimmiten ihan mahdollisia ja yhtä hyviä.

Yksittäiset kentät olivat myös lyhyitä. Kun pääsi kunnolla peliin kiinni, ne vilahtivat ohi muutamassa kymmenessä sekunnissa. Sitten vedettiin henkeä ja hypättiin seuraavaan. Ja jos kuolo korjasi – kuten se usein teki, sillä Hotline Miami oli vaikea peli – takapakkia tuli vain pikkuisen.

Niinpä peli sujui mukavasti ja sen hurmoshenkiseen tarinaan oli helppo uppoutua. Hotline Miami 2:n tapauksessa jokin tuntui alusta saakka tökkivän vastaan. Pelaaminen ei ollut niin kivaa ja tuntien kuluessa aloin keksimään, miksi.

Suurin ongelma on se, että Hotline Miami 2 hylkää edeltäjänsä pienet ja kompaktit kentät. Miami 2:n kentät ovat suuria, sisältävät paljon aukeita alueita, pitkiä käytäviä ja ikkunoita. Niin – ja alusta saakka hirvittäviä määriä tuliasein varustettuja vihollisia.

Niinpä monissa kentissä voikin unohtaa ajatuksenkin siitä, että juoksisi meleeaseen kera viholliselta toiselle tappaen näitä komboissa. Ehei. Nyt on pakko kyttäillä, katsella, suunnitella ja odotella. Ja silti kuolee vähän väliä, yleensä niin, että joku ruudun ulkopuolella kyttäillyt vihollinen ampuu pelaajan ennen kuin vaaraa on voinut edes havaita.

Koska kentät ovat pitempiä ja pelitempo usein paljon entistä hitaampi, kenttien läpäisy myös kestää paljon kauemmin. Minuuttien mittaiset kentät ovat ihan rutiinia ja kun peli on vähintään yhtä tappava kuin ennen – sekä viholliset että pelaaja kuolevat usein yhdestä osumasta – takapakkia tulee usein. Ja nyt kun sitä tulee, sitä tulee sitten kerralla useampi minuutti. Pahimmissa kentissä läpäisy kesti loputtomien uusintayritysten jälkeen lähemmäs tunnin, eikä se tunti suinkaan mennyt kivoissa tunnelmissa, vaan perkelesaatanaa toistellen ja nyrkkiä puristellen.

Ongelmaa pahentaa suorastaan kehno pelisuunnittelu. Siinä missä alkuperäisessä pelissä pelaaja sai valita oman tyylinsä vapaasti esimerkiksi valitsemalla joka tehtävään naamion, joka antoi tiettyjä erikoisominaisuuksia, nyt hahmot vaihtelevat usein ja useimmilla niistä on omat sääntönsä. Joku ei käytä ollenkaan tappavia aseita, muilla on kiinteät aseet.

Oma inhokkini on feikki-Vietnamissa venäläisiä vastaan sotiva Rambo-kopio, jolle valitaan tehtävän alussa tuliase. Sitä ei sitten voikaan tehtävän aikana vaihtaa mihinkään, vaan siihen pitäisi keräillä harvalukuisista ammuslaatikoista lisää kuteja muutama kerrallaan. Puukollakin pärjäisi muuten, mutta kun pelissä on vihollisia, jotka ovat immuuneita lähitaisteluhyökkäyksille. Niinpä Vietnamista tuleekin hyvin V-mäinen kokemus pelaajan yrittäessä hiippailla avoimilla aukioilla sniputtavia vihollisia karkuun ammusten toivossa. ”Get ammo”, valittaa peli, vaikka maa on ladattuja AK:ita pullollaan. Kiitos vaan, pojat.

Töksähtelyä ja tarinaa

Hotline Miami 2:ta kehittäessään Dennaton Games on selvästi ottanut filosofiakseen tarjoilla lisää kaikkea. Lisää aseita, lisää kenttiä, lisää hahmoja, lisää tarinaa. Ja mikäs siinä, jos rahkeet riittävät tarjoilla tätä kaikkea toivotulla tasolla, sehän on erinomaista. Vaan kun ei riitä.

Tarina on sekava ja mitäänsanomaton kokonaisuus, jossa hypitään kymmenkunnan hahmon välillä ajasta ja paikasta toiseen. Hahmoihin ei ehdi kiintyä, tapahtumista ei saa mitenkään kiinni ja niinpä kaikki tuntuu merkityksettömältä.

Ongelmien kavalkadia pahentaa se, että Hotline Miami 2 on aika buginen tapaus. Vihollisten tekoäly on olematonta ja turhauttavaa. Vihollisia ei voi yllättää oikein takaapäin, koska telepaattiviholliset aavistavat pelaajan olemassaolon heti näkökenttään tultuaan. Niinpä pelaamisesta tulee keinotekoista kikkailua: yritetään houkutella piilosta vilahtelemalla tai asetta paukuttelemalla vihollisia oviaukkoihin ja muihin ahtaisiin kohtiin ja sitten lahdata niitä. Paitsi että.

Aseella  houkuttelu toimii hyvin epäluotettavasti. Naapurihuoneessa oleva tyyppi ei lotkauta korvaansakaan kun haulikko pamahtaa, mutta toisella puolella taloa olevat tyypit kyllä raivostuvat. Paitsi jos otat askeleen vasemmalle, jolloin efekti toimii juuri päinvastoin. Ja kun vihollinen on oviaukossa, usein käy niin, että se jumittuu maailman geometriaan ja muuttuu haavoittumattomaksi – ja sitten vaikutus yllättäen lakkaa niin, että pelaaja tapetaan ykkösellä. Heitetään mukaan vielä vähän kaatumisia ja muita jumituksia, eikä pelin tekniselle toteutuksellekaan oikein voi peukkua nostaa.

Ei edeltäjänsä väärti

Pidin aikanaan Hotline Miamista kovasti. Peukkuakin pohdittiin pitkään, mutta lopulta päädyimme sitä vastaan, koska julkaisuversio oli myös aika buginen ja lopun isot kentät runsaine tuliaseineen olivat aika turhauttavia – hassu juttu, miten historia toistaa itseään.

Kun Hotline Miami 2:n lopputekstit pyörivät (aivan liian monen tunnin pelaamisen jälkeen, sillä tarinasta oli hohto loppunut jo aikaa sitten), palasin takaisin alkuperäisen pelin pariin. Halusin varmistua, että kyse ei ollut huonosta päivästä tai siitä, että olin saavuttanut jonkun maagisen rajapyykin ja muuttunut vanhaksi ja hauskuutta vihaavaksi paskiaiseksi. En ollut, tai sitten Hotline Miami vetoaa myös vanhoihin paskiaisiin. Se kun tuntui yhä hauskalta. Riemastuttavan, jopa. Pääsin nopeasti takaisin kiinni siihen flow-tilaan ja peli sujui. Sitten kokeilin taas Wrong Numberia ja V-käyrä lähti kohoamaan.

Onko Hotline Miami 2 sitten täyttä paskaa? No ei. Mukana on hyviäkin kenttiä. Tiiviitä ja pieniä, joissa pääsee pelaamaan alkuperäisen tavoin. Ja ne toimivatkin hyvin. Soundtrack on yhä huisia retrofuturistista paukutusta ja sopisi hyvin ihan satunnaiseenkin kuunteluun. Kehitystiimi on myös luvannut, että peliin lisätään kevään aikana kenttäeditori, jolla voi sitten toteuttaa itseään, sekä tietenkin latailla muiden tekemiä hyviä kenttiä mielensä määrin.

Niinpä Hotline Miami 2 voikin ajan myötä muuttua paremmaksi kokemukseksi. Kunhan tiimi vähän päivittää pahimpia bugeja ja fanit pääsevät vauhtiin, tuloksena on varmasti pelaamisen arvoista kamaa. Mutta juuri nyt tuloksena on lähinnä vain ärsytystä ja harmitusta. Sanotaan vaikka näin: Hotline Miami oli oman vuotensa mielenkiintoisimpia pelejä. Hotline Miami 2 ei ole edes oman viikkonsa.

Loppuun varoitus: Hotline Miami 2 sisältää — kuten ennakkoon paljon puhuttiin — vahvasti implikoidun raiskauskohtauksen, jossa suorittajana onpelaajan oma hahmo. Kohtaus ei ole erityisen graafinen ja sen voi ohittaa pelin alussa tehtävällä valinnalla, mutta se on silti mukana, mikäli moinenhäiritsee.