Uusimmat

How to Train Your Dragon (PS3, Wii, Xbox 360)

22.04.2010 19:00 Juho Anttila

Joistain asioista ei neuvotella. Kuten esimerkiksi siitä, että lohikäärmeet ovat kaikissa muodoissaan siisteimpiä otuksia ikinä. Olivat otukset sitten koomisia, traagisia, julmia tai viisaita, tyyliä löytyy enemmän kuin muissa satuhirviöissä yhteensä.

Tänä vuonna tulta syöksevät liskot viihdyttävät niin lapsia kuin lapsenmielisiäkin sekä elokuvateattereissa, että nyt myös konsoleilla. Otimme selvää siitä, kuinka lohikäärme kesytetään.

Muistinko kertoa, että tyyliä löytyy myös viikingeistä? Sarvikypäräisten valloittajien ja lohikäärmeiden ongelmallista yhteiseloa käsittelevä animaatio How to Train Your Dragon on kerännyt kiitosta sekä kriitikoilta että katsojilta. Pelisovitus onkin sitten toinen tarina. Onnistuneet lohikäärmeaiheiset pelit, siis sellaiset, joissa lohikäärmettä pääsee ohjaamaan itse, ovat olleet itkettävän harvinaista herkkua. (toim. huom. Dragon Strike FTW!) Fani jaksaa toivoa parasta, mutta kyyninen realisti tietää olla odottamatta liikoja lapsille suunnatulta lisenssipeliltä.

Dragon Fighter

Peli sijoittuu ilmeisesti aikaan elokuvan tapahtumien jälkeen. Sota lohikäärmeiden ja viikinkien välillä on päättynyt ja nyt nuoret sarvipäät keräävät kunniaa ja kokemusta kaksintaisteluareenoilla, lemmikkilohikäärmeillään ratsastaen.

Kyse on siis täysiverisestä tappelupelistä. Skandinaaviset gladiaattorit kohtaavat toisensa kaksintaisteluissa, joista vain voittaja poistuu tajuissaan. Toinen toistaan haastavampien matsien jälkeen edestään löytää vihdoin sen kaikkein arvostetuimman, mestaruusturnauksen.

Taistelumekaniikka perustuu oikea-aikaiseen komboiluun. Käytössä on perusliikkumisen lisäksi kaksi erilaista hyökkäystä, torjunta, väistöjä ja lohikäärmeistä puhuttaessa tietenkin myös liekehtivä hengitys.

Koska taistelujärjestelmä on pelin ydin, on todella harmillista huomata, että se on peruuttamattomasti rikki. Tervassa tarpovien lohikäärmeiden ohjastaminen on kankeaa, tyrmäyksen jälkeen itseään keräilevään liskoon ei voi osua ja tuntuma töksähtelee muutenkin pahemmin kuin neliskulmainen autonrengas.

Alun jälkeen taistelut käyvät myös varsin haastaviksi, etenkin, jos ottaa huomioon pelin suhteellisen nuoren kohderyhmän. Toisaalta tällä ei ole suurta väliä, sillä tarkkaavaiset oppivat pian, että kaikki pelin taistelut on voitettavissa vuorenvarmasti ja riskittä toistamalla vain yhtä ja samaa hyökkäyskomboa. Reseptin löydyttyä pelistä katoaa viimeinenkin mielekkyyden pisara ja matka kohti mestaruutta taantuu tylsäksi.

Toisto on opintojen äiti

Pelin otsikkoa mukaillen lohikäärmeiden kouluttaminen on oleellinen osa kokemusta. Liskoja voi majailla tallissa enintään neljä erilaista. Valittavissa oleva rotuvalikoima ei ole myöskään juuri tätä laajempi. Otukset voi personoida vaihtamalla väriä ja ruumiinosia. Eihän tämä mikään Spore ole, mutta omaa makua vastaavaksi tuunattu lohnari on hyllytavaraa kivempi.

Varsinainen koulutusjärjestelmä sen sijaan syöksyy maahan puolalaisen Tupolevin lailla. Lohikäärmeet keräävät kokemuspisteitä ja tasoja taisteluiden sijasta treenaamalla. Harjoitukset toimivat samalla pelimekaniikkaa opettavana tutoriaalina. Samaa liikettä toistetaan kyllästymiseen saakka, jotta viesti menisi takuulla perille. Tylsää jo yhden kerran, mutta arvatkaapa mitä joutuu kohtaamaan, kun saa laajennettua petovalikoimaansa uudella siivekkäällä?

Toinen tapa hankkia kokemustasoja on viiteen erilaiseen haasteeseen vastaaminen. Valikoimassa löytyy kivasta lohikäärmemuistipelistä parin lentohaasteen kautta jääveistosten väsäämiseen saakka. Minipelit viihdyttävät aikansa, mutta käämit kärähtävät viimeistään siinä vaiheessa, kun nekin on pakko pelata uudestaan jokaisella lohikäärmeellään.

Nuoremmat pelaajat saattavat saada lohikäärmeiden treenaamisesta enemmänkin irti. Tunteja peliin saa ainakin upotettua kiitettävän paljon, sillä grindaaminen haukkaa yllättävän runsaasti aikaa. Lastenpelienkin joukosta löytyy kuitenkin useampikin teos, jonka parissa sama aika kuluu rattoisammin.

Keräilyä ja arcadea

Tapahtumat sijoittuvat arviolta postimerkin kokoiselle saarelle, jonne on yritetty kehittää taistelemisen ja treenaamisen lisäksi muutakin pientä puuhasteltavaa. Tarinantapainen kuljettaa tapahtumia eteenpäin suhteellisen köykäisin keinoin. Kylän kauhukakarat tekevät turnausten välillä aina jotain pientä jäynää, joka on selvitettävä ennen kuin seuraavat taistelut aukenevat. Jutusta on turha etsiä sen enempää draamaa kuin huumoriakaan.

Lohikäärmeistä on myös pidettävä huolta. Ajan ja taisteluiden myötä terveyden ja mielentilan kaltaiset ominaisuudet putoavat, apu löytyy keräilemällä maastosta ruokaa. Erilaiset reseptit parantavat raaka-aineiden tehoa. Jos otuksistaan ei pidä huolta, on turha odottaa menestystä areenoilla. Taistelut sujuvat huonosti, jos mieli on matala ja masu tyhjillään.

Jos taistelemisesta ei tarinapelin aikana saanut tarpeekseen, on tarjolla myös arcadepelimuoto, jossa matsaamaan pääsee ihan niin paljon kuin lystää. Arcade sujuu myös kaksinpelinä, joskin kankea taistelujärjestelmä tekee siitäkin leikistä tylsää.

Lohikäärmefania harmittaa isosti, sillä ei How to Train Your Dragonista saa oikein mitenkään päin kelvollista peliä. Hyvät ideat hukkuvat kankeaan toteutukseen tai todellisiin suunnitteluvirheisiin. Ulkoasukaan ei inspiroi, testissä ollut Xbox 360 -versio esitteli vain hieman PS2-tasoista näyttävämpää grafiikkaa. Tutut hahmot ja lohikäärmeet kiehtovat varmasti leffaan hurahtaneita lapsukaisia, mutta muiden kannattaa etsiä kelvollista lohikäärmepeliä muualta.

 

Tekijä: Étranges Libellules
Julkaisija: Activision
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: DS, PlayStation 3, Wii, Xbox 360
Pelaajia: 1-2
Pelin kotisivu: http://www.howtotrainyourdragongame.com/
Juho Anttila

 

Lisää aiheesta

Dragon Ball: Revenge of King Piccolo (Wii)

Kaviokatsaus – testissä vauhdikkaat hevospelit

Sonic & Sega All-Stars Racing (PS3, Wii, Xbox 360)

Vancouver 2010 (PC, PS3, Xbox 360)

Lue myös

Halo: Reach -moninpeliennakko (Xbox 360)

Monster Hunter Tri -ennakko (Wii)

Prison Break – The Conspiracy (PC, PS3, Xbox 360)

Sam & Max Episode 301: The Penal Zone (iPad, Mac, PC, PS3)

Superstars V8 Next Challenge (PC, PS3, Xbox 360)