Hunted: The Demon’s Forge (PC, PS3, Xbox 360)

04.07.2011 16:06 | Tero Lehtiniemi

Tekijä: inXile Entertainment
Julkaisija: Bethesda Softworks
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: Intel Core 2 Duo E6600/Athlon 64 X2 Dual Core 5600+, Geforce GTS 450/Radeon HD 4830 512Mt, 3 Gt muistia
Pelaajia: 1-2
Pelin kotisivu: http://huntedthegame.com
Arvostelija: Tero Lehtiniemi

Brian Fargo on nimi, jonka pitäisi soittaa kelloja jokaiselle viimeistään 90-luvulla tietokoneroolipelejä pelanneelle. The Bard’s Talella ja Wastelandilla uransa aloittaneen, Interplay-firman luoneen Fargon valvovan silmän alla ovat valmistuneet Baldur’s Gaten ja Falloutin kaltaiset legendaariset pelit.

Olin luonnollisesti innoissani, kun kuulin Fargon uuden inXile Entertainment-firman työstävän uutta peliä. Nimekkäät tekijät eivät aina tarkoita hyvää peliä, mutta näinkin legendaarisen miehen ollessa kyseessä parasta toivoo väistämättäkin.

Kolmannen persoonan toimintapeli Hunted: The Demons Forgea voisi luonnehtia jonkinlaiseksi Resident Evil 5:n ja Gears of Warin fantasiahybridiksi. Sen päähenkilöinä toimivat kaksi palkkasoturia: Caddoc, kalju tatuoitu lihamuuri, ja E’lara, tiukkaan nahkaan verhoutuva jousipyssyään haliva haltia.

Pelin tarina alkaa, kun Caddocin saamat omituiset näyt johdottavat kaksikon syrjäisille raunioille, jossa nämä tapaavat mystisen Seraphine-nimisen noidan. Tämä kertoo läheisen kaupungin olevan hyökkäyksen kohteena, ja tarjoaa kaksikollemme rahakasta pelastuskeikkaa. Luonnollisesti asiat eivät ole siltä miltä ne näyttävät, ja yksinkertaisena alkava reissu niin sanotusti hieman venähtää.

Brian Fargolta odottaa väistämättäkin hyvin kirjoitettua tarinaa ja hahmoja, mutta E’lara ja Caddoc ovat hahmoina uskomattoman yksiulotteisia. Näiden välinen sanailu on melko väsynyttä, ja tarina itsessään suorastaan puuduttavan perinteistä fantasiaa. Caddocin hämähäkkikammoa ei esimerkiksi hyödynnetä itse pelissä millään tavalla, ja seksuaalisviritteinen sanailukin menettää pohjansa viimeistään siksi, että nahkapukeiseksi haltiabimboksi E’lara on valitettavan ankea ilmestys.

Tiimipelillä voittoon

Pelin kantavaksi ideaksi jääkin ankeiden hahmojen vuoksi itse mekaniikka. Hunted on suunniteltu kaksinpeliksi. Homman tulisi pelittää niin, että Caddocin lähitaistelutaidot ja E’laran jousipyssytyöskentely pelaisivat yhteen.
Molemmilta löytyy rajallinen puolustautumiskyky myös heikommalla osa-alueellaan, mutta sanomattakin liene selvää että alkumetrien jälkeen esimerkiksi E’lara on lähietäisyydelle joutuessaan hyvin nopeasti jauhelihaa.

Periaatteessa homma toimii yksinpelinäkin, sillä lähtökohtaisesti esimerkiksi tekoäly-Caddoc osaa rientää E’laran apuun, pysyy yllättävän hyvin hengissä ja jopa käyttää erikoistaitoja varsin järkevästi. Perinteisten aseiden lisäksi kaksikon tulivoimasta pitävät huolen erilaiset loitsut, jotka ovat mukavan tulivoimaisia ja kehittyvät pelin edetessä. Kehittyminen tosin kohdistuu ainoastaan esimerkiksi räjähdyksen laajuuteen, joten käytännössä pelin kaikki metkut on nähty ensimmäisen parin tunnin aikana.

Koska peli käyttää samaa pelimoottoria kuin Gears of Warit, pelien väliset yhtäläisyydet jaksavat huvittaa. Esimerkiksi pelin pahiksien virkaa toimittavien Wargarian tarkka-ampujien malli on lähes täysin sama kuin Gears of Warin Theron Guardien. Kun peli muutenkin toimii lähes identtisesti, ei ihme että peliä on helppo käsitellä jonkinlaisena fantasiaversiona Epicin klassikoista.

Tai siis olisi kiva voida käsitellä sitä sellaisena. Gears of Warien asenteesta, vaihtelevuudesta ja mielenkiintoisesta tarinasta ollaan ikävä kyllä melko kaukana. Pelin parasta antia ovat pääpolulta sivussa olevat piilotetut luolastot, joissa Caddocin ja E’laran ominaisuuksia käytetään kevyeen puzzlenratkaisuun.

Näitä hetkiä on valitettavan vähän, ja suurin osa pelistä menee asemasodassa massiivisia Wargar-laumoja vastaan. Kun tästä perustoiminnasta poiketaan aniharvoin eikä siihen missään välissä oikein tuoda mitään uutta, alkaa touhu hyvin nopeasti maistumaan puulta.

Ei-Lara Croft

Lienee perin selvää, että Hunted: The Demon’s Forge on pettymys, Se on teknisesti vanhentunut, ei satunnaista puzzlenratkaisua lukuun ottamatta juuri hyödynnä hahmojensa erilaisuutta ja juoneltakin odotti paljon enemmän.

Lisäksi Hunted kärsii muutamista ihmeellisistä ongelmista. Tallennuspistesijoittelu on välillä todella omituista, mikä ei tosin juuri vaikuta pelin vaikeuteen vaan lähinnä siihen, millon pelin uskaltaa lopettaa. Tai joutuu. Peli nimittäin onnistui vetämään itsensä juntturaan useammallakin eri tavalla: puhtaalla kaatumisella, oven avaamisen jälkeen tapahtuvalla seinän sisään juoksulla tai muuten vaan maastoon jumittamalla. Erityisesti bugit tuntuivat piinaavan pelin kakkoschapteria, muissa asia ei pistänyt silmään niin pahasti.

Hunted: The Demon’s Forge ei suinkaan ole huono peli. Se on vain auttamattoman keskinkertainen ja huonosti ominaisuuksiaan hyödyntävä. Pelin ikimuistoisimmaksi asiaksi jääkin Seraphinen ääninäyttelijänä toimiva ihana Lucy Lawless, siinä se. Alelaarikamana ihan siedettävä co-op-kokemus, mutta tällä porukalla olisi ollut rahkeita paljon, paljon parempaankin. Sääli.

Lue myös

Shadows of the Damned (PS3, Xbox 360)

Battle vs. Chess (Mac, PC, PS3, Xbox 360)

Alice: Madness Returns (PC, PS3, Xbox 360)

Dragon Quest VI: Realms of Reverie (DS)

Duke Nukem Forever (PC, PS3, Xbox 360)

Dungeon Siege 3 (PC, PS3, Xbox 360)