UUSIMMAT

Hyrule Warriors (Wii U)

16.10.2014 19:00 | Mikael Miilumäki

Tekijä: Omega Force ja Team Ninja
Julkaisija: Nintendo
Testattu: Wii U
Saatavilla: Wii U
Pelaajia: 1, 2 (samalla koneella)
Pelin kotisivu: http://www.nintendo.fi/wiiu/pelit/hyrule-warriors
Arvostelija: Mikael Miilumäki

 

Kun Nintendo ilmoitti noin vuosi sitten legendaarisen Zelda-sarjan yhdistyvän Techmo Koein Warriors-sarjaan, olivat internetin reaktiot parasta mahdollista herkkua. Osa vihasi, osa rakasti ja osa vihasi vielä enemmän. Nyt Hyrulen sankarit ja pahikset tarttuvat viimein miekkaan, mutta kannattaako tähän seikkailuun lähteä mukaan?

Warriors ei ole koskaan ollut suuren yleisön viihdettä, joten kerrataan pääkohtia sarjan peleistä pikaisesti. Kentällä heiluu tuhansia ja taas tuhansia vihollisia ja ne on luonnollisesti saatava päiviltä. Samaan aikaan pitää vallata linnakkeita, saattaa joukkoja paikasta toiseen ja suojella osaamattomia tiimiläisiä.

Kun tämä sekoitetaan Nintendon omaan lempilapseen, niin soppa on kieltämättä mielenkiintoinen. Jos Linkin ja kumppanien aikaisemmat seikkailut ovat tuttuja ja jos niistä on sattunut nauttimaan, niin luvassa on fanipalvelua useamman kilon edestä. Niille ketkä eivät ole koskaan seikkailleet Hyrulen pelloilla ja luolastoissa, ei Hyrule Warriorsin tarina tarjoa yhtään mitään.

Kuka miekkaan tarttuu, siihen hukkuu

Kuulun varmasti pelin kohderyhmään. En ole pelannut koskaan Warriors-pelejä, mutta Zeldoihin olen tutustunut jonkin verran. Nintendo ja Koei ovat varmasti juonineet pitkissä johtoryhmän kokouksissa, että näin saadaan kahden maailman pelaajat yhteen ja siinä sivussa kassa kilisee.

Peruspelaaminen on hauskaa, ainakin aluksi. Kun pelihahmo säntää kentälle, niin jo parin minuutin päästä vihollisia on kaatunut kirjaimellisesti satamäärin. Pelaaja on käytännössä puolijumala, kun muut hahmot vain seisovat suu auki kentällä odottaen messiaansa pelastusta. Koukku on luoda todella vahva voimatrippi, mutta muita maagisia ideoita tästä tekeleestä ei varsinaisesti löydy.

Jokaiselta hahmolta löytyy kokonaan oma asearsenaalinsa, mutta kaikilla kulkevat mukana samat aarrearkuista napattavat esineet, eli bumerangi, pommit ja niin edelleen. On toki hauskaa, nostalgista ja muutenkin jännittävää nähdä miten hahmot repivät ikivihreään tyyliin arkkuja auki, mutta kun sisällöllä ei ole mitään väliä. Esineitä käytetään korkeintaan joidenkin pomovastusten kohdalla, mutta siihen se jää. Tavallisen väkivaltapainin keskellä niistä ei ole kerrassaan mitään hyötyä. Esineistä saisi taisteluun mukavaa vaihtelua, mutta niiden käyttäminen ei ole kannattavaa, koska tavallisella puukolla saa aikaan paljon parempaa jälkeä.

Tavallisten vihollisten lahtaaminen käy siis kirjaimellisesti sekunneissa ja yhdellä iskulla, mutta kun vastaan marssii ensimmäinen pomovastus, niin ääni muuttuu kellossa. Pomot ovat valtavasti vauriota imeviä tankkeja, joita saa piestä aivan liian pitkään. Mikä pahinta, suuremman luokan pahiksissa ei ole kerrassaan mitään hauskaa! Pomovastukset vievät pelaajalta tekeleen suurimman koukun, eli voimantunteen.

Aivottomaan nappien rämpyttämiseen tuodaan ryhtiä kevyillä roolipelielementeillä. Hahmoille ostetaan uusia hyökkäyksiä ja sotureiden habaa kasvatetaan valuutan avulla. Kaikille hahmoille on kerättävä erikseen varusteita ja avattava uusia kykyjä, joten luvassa on grindaamista, grindaamista ja vielä pikkuisen lisää grindaamista.

Saippuaoopperaa

Tarinaa kuljetetaan eteenpäin välivideoiden avulla, mutta varsinaista ääninäyttelyä ei löydy. Kenttien latautuessa leppoisa kertoja selittää tapahtumia ja avaa taustoja, mutta yksikään pelin hahmoista ei Zeldan perinteitä kunnioittaen pukahdakkaan. Tämä on outo ratkaisu, koska välivideoissa hahmojen suut liikkuvat, mutta pelaaja saa tyytyä lukemaan tekstejä laatikoista kun hahmot yskivät kiusallisesti.

Tästä on muutakin kiusaa. Hahmot huutelevat dialogia myös kesken taistelun, mutta kun ruudulta pitäisi siivota tuhansia hiisiä pois maisemaa sotkemasta, niin pelaaja ei yksinkertaisesti ehdi lukea television alalaidasta mitä hahmoilla on sydämellään. Kehittäjillä ei ole riittänyt rohkeutta rikkomaan kaikkia Zelda-sarjan traditioita, mikä on sääli.

Kun happoinen tarinatila on koluttu läpi, voi suunnata seikkailutilaan. Eteen avautuu alkuperäisen Zeldan tyylinen pikselikartta, missä pitäisi ruutu kerrallaan suorittaa erilaisia tehtäviä, kerätä esineitä. Jos kartan haluaa tutkia suurennuslasin kanssa viimeistä piirtoa myöten, niin luvassa on pitkä urakka. Peruspelaaminen on kuitenkin sitä samaa nappien hakkaamista, mutta pienellä vivahteella.

Yksi örkki, kaksi örkkiä, kolme örkkiä…

Tuttu linja jatkuu ulkoasussa. Hyrule ei ole ulkoisesti erityisen vaikuttava peli, vaikka ruudulla riittää vihollisia. Pelihahmojen liikkeet ja hyökkäysanimaatiot ovat tosin paikoin jopa yllättävän näyttäviä. Mitä överimpiä, sitä parempia, kuten kuuluukin. Ruudunpäivitys pysyi pelisessioiden aikana pääosin hyvin mukana, vaikka toki lipsahduksia sattuu siellä täällä, varsinkin kun ruudulla mellastaa paljon väkeä.

Kannattaa tosin varautua siihen, että jos haluaa napata kaverin mukaan, niin kaksinpelin ulkoasu tuntuu aikamatkalta Wiin aikakaudelle. Kun toinen pelaa Wii U:n Gamepadin ruudulla ja toinen töllöttimellä, niin ruudunpäivitys ja tekstuurit ovat kuin toisesta tuotteesta. Nettimoninpeliä ei ole saatu mukaan, eli jos haluaa seikkailla kaverin kanssa, niin joutuu nielemään vähemmän pramean ulkoasun. Nettipelin uupuminen onkin paketin suurimpia puutteita.

Yhtä osa-aluetta olen valmis kehaisemaan täysin rinnoin, nimittäin musiikkeja. Jos olet joskus halunnut kuunnella Zelda-sarjan klassisia säveliä japanilaisella kitaran rämpytyksellä räävitettynä, niin tästä löytyy. Kovimmat puristit pitävät tätä varmasti pahimman luokan häväistyksenä ja muutenkin oksettavana toimintana, mutta typerä hevi sopii hyökkäysnapin rämpyttelyn tueksi kuin nenä päähän.

Hyrule Warriors ei ole huono tekele, mutta ei onnistunutkaan ole. Jos Warriors-sarjan aikaisemmat osat on koluttu kaikki moneen kertaa läpi, niin Linkin possen uudet seikkailut ovat varmasti aivan liian tuttua kauraa. Meille uusille tulokkaille tässä on viihdettä useaksi tunniksi, mutta aivottomien vihollisten lahtaaminen pataljoona toisensa jälkeen käy pian puuduttamaan.

 

Lisää aiheesta

Child of Light (PC, PS3, PS4, PSV, Xbox 360, Xbox One)

Mario Kart 8 (Wii U)

Oddworld: Abe’s Oddysee New ’n’ Tasty (PS4)

Shovel Knight (3DS, Linux, Mac, PC, PS4, Wii U)

Squids Odyssey (3DS, Wii U)