Impire (PC)

20.04.2013 14:00 Miikka Lehtonen

Tekijä: Cyanide Montreal
Julkaisija: Paradox
Testattu: Windows 8, Intel Core i5-750, 8 Gt keskusmuistia, GeForce 570 GTX
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Windows XP, tuplaydinprosessori, 3 Gt keskusmuistia, GeForce 8800 tai nopeampi näytönohjain, kolminappinen hiiri
Pelaajia: 1, 2-4 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.paradoxplaza.com/games/impire
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Ranskalaisella Cyanidella alkaa olla meikäläisen kirjoissa jo aika huono maine. Kerran toisensa jälkeen tiimi saa hyviä ideoita, joita sitten vesitetään puolitiehen jätetyllä toteutuksella. Uusin uhri on Impire, peli, joka lupaa paljon, yrittää vielä enemmän ja lopulta sotkeutuu omiin jalkoihinsa.

Mukaan on lainattu elementtejä ties miten monesta erilaisesta pelistä ja paperilla kaikki kuulostaa niin hienolta. Mutta paperi on paperia, toteutus se on, joka ratkaisee.

Näyttää näet siltä, että Cyanide on Cyanide, vaikka voissa paistaisi. Tämänkertaisen pillerin kun on toteuttanut kanadalainen Cyanide Montreal, mutta ihan yhtä hyvin sylttytehdas voisi sijaita Ranskassa, sillä Impire on niin Cyanidea kuin olla voi.

Perusidea on loistava: olet paha yliherra, jonka tehtävänä on rakentaa luolastostaan todellinen pahuuden tyyssija. Kerää aarteita, värvää kätyreitä, tutki uusia teknologioita ja jyrää kaikki pahikset vankityrmääsi. Kuulostaako tutulta? Niin minustakin, mutta Cyanide väitti sitkeästi, että Impire ei ole Dungeon Keeper –klooni. Eikä se oikeastaan olekaan.

Nopeasti käy nimittäin ilmi, että vapaamuotoista luolastoherrastelua ei harrasteta kuin korkeintaan moninpelissä. Yksinpeli on tarinavetoista ja todella kankeaa settiä.

Kalifiksi kalifin paikalle

Impire kertoo tarinan D-luokan pahasta herrasta, joka hirveän tuurin kautta saa värvättyä avukseen tavallista pätevämmän demoni-toimihenkilön. Tältä taas sujuu miltei mikä tahansa tempaus samalla kun aivoton isäntä huutelee jostain kulissien takaa tehtäviä ja ohjeita.

Parivaljakko ryhtyy luonnollisesti valloittamaan maailmaa ja sehän tapahtuu tietenkin tehtävä kerrallaan, tiettyjä tavoitteita ajaen. Eräässä alkupään tehtävässä pitäisi esimerkiksi varastaa raaka-aineet kamalan myrkyn tekemiseen ja sitten sijoittaa kaupungin viemäreihin seitsemän venttiiliaukon viereen myrkkytynnyreitä.

Käytännössä tämä ei tapahdu niinkään luolastoherrailemalla, vaikka sitäkin toki harrastetaan, vaan pelaamalla todella kömpelöä tosiaikaista taktiikkapeliä. Pelialue koostuu luolastoista, niin pelaajan omista kuin valloitustaan odottavista. Niihin voi sitten rakennella erilaisia huoneita, joissa kätyrit voivat syödä, parannella taitojaan, takoa uusia varusteita ja niin edelleen.

Tämä kuulostaa toki kovin Dungeon Keeper –henkiseltä, mutta kun se todellakin on sivuosassa. Pääosassa ovat ne kasatut ryhmät, joissa heiluu erilaisten demonien, velhojen, shamaanien ja höyrykäyttöisten kääpiöiden kaltaisia yksiköitä. Näitä sitten nakitetaan pitkin maita ja mantuja taistelemaan toinen toistaan moninaisempien vihollisten kanssa.

Kuvio voisi toimia ihan kohtalaisesti, jos Impiren toteutusta ei olisi ryssitty peri-cyanidemaiseen tyyliin. Pelaaja itse ei voi varsinaisesti komentaa yksiköitään sen tarkemmin. Ne juoksutetaan tai teleportataan johonkin, lopun hoitaa tekoäly. Ja kun se on paska. Nopean kokeilun kautta käy ilmi, että ryhmät elävät noin nanosekunnin, ellei mukaan heitä parantajaa. Joten heitetään. Ja sitten huomataan, että ryhmistä kuolee heikkoja velhoja noin kahdessa nanosekunnissa, koska papit eivät suinkaan hoida omaa hommaansa vaan nukettavat tatti ojossa horisontissa seisovaa vastustajan tankkia.

Tankkia? Niin, todellakin: Impire väittää noudattavansa MMO-maailmasta tuttua ryhmäkoostumusta, eli periaatteessa tiettyjen hahmoluokkien pitäisi olla esimerkiksi hyviä tankkeja, eli kestäviä lihamuureja, jotka vetävät vihollisten vihat puoleensa heikompien paukuttaessa näitä hengiltä. Ja jos tämä idea toimisi, Impire olisi hauskempi peli. Kuin pahismeiningillä höystetty MMO-ryhmämanageri. Mutta kun ei se toimi. Eivät tankit vedä tai pidä aggroa yhtään paremmin kuin ketkään muutkaan.

Niinpä peruspelaaminen on todella turhauttavaa ja tuntuu siltä, että yksinkertainenkin tehtävä kestää toista tuntia, koska suuri osa peliajasta menee turhaan säheltämiseen.

Kamala rytmitys, kamalampi käyttöliittymä

Niin turhauttavaa kuin tekoälyn perseilyä onkin katsella, Impiren suurin ongelma on sen kamala rytmitys. Pelaaja kulkee tehtävästä toiseen kuin pässi narussa tehden tiukasti määriteltyjä tehtäviä tuskastuttavan hitaasti. Aina kun saa tehtävässään otettua askeleen tai pari eteenpäin, luolastoon hyökkää sankareita, jotka täytyy pysäyttää. Ja sitten velho kuoli taas. Koulutetaan uusi, ruokitaan ryhmät, jotta ne pysyvät taistelukuntoisina, teleportataan takaisin tekemään tehtävää, ja minuuttia myöhemmin paikalle puskee taas uusi hyvisryhmä.

Oma kärpäsensä voiteessa on käyttöliittymä, joka on aivan kamala. Suurin osa toiminnoista hoidetaan pitämällä oikeaa hiiren nappia pohjassa halutun yksikön, vihollisen, huoneen tai esineen päällä. Sitten aukeaa niin sanottu kontekstivalikko, josta voi sitten vaikka määrätä, että jos tätä pappia ei tapettaisikaan vaan vietäisiin vaikka vankityrmään panttivangiksi. Mitään paussia ei tunnu löytyvän, joten kaikki sohiminen ja huitominen täytyy tehdä tosiaikaisesti.

Pelin kunniaksi on todettava, että on siinä hyviäkin ideoita. Potentiaalisesti se voisi olla jopa ihan hauska. Yksiköitä on valtavat määrät, omaa luolastoaan kustomoidaan keräämällä tehtävissä pelin sisäisiä achievement-pisteitä ja avaamalla sitten niillä uusia huoneita, hirviöitä ja bonuksia ja onpa mukana pientä hahmonkehitystäkin. Tehtävästä toiseen seuraava pelaajan nimikkodemoni kerää kokemusta ja oppii uusia kykyjä, joiden avulla sitä voi kehittää joko kovaksi meleesoturiksi, tehokkaaksi komentajaksi tai näiden välimuodoksi.

Tässäkin on tosin ongelmansa: demoni kerää kokemusta niin hitaasti, että pelkän yksinpelin myötä jää kärryiltä alta aikayksikön. Sangen optimistisesti kehitystiimi sanookin, että tämä on sitä uudelleenpeluuarvoa. Pelaat, katsos, saman tehtävän läpi neljä kertaa, että saat demonisi tarvittavalle tasolle.

Niin – tai pelaat moninpeliä.

Ja kaverille kans!

Impirestä löytyy myös moninpeli, joka on masentavasti yhä, yli kaksi kuukautta pelin ilmestymisen jälkeen, betavaiheessa. Siinä lauma pelaajia heitetään omiin luolastoihinsa kilpailemaan siitä, kuka on kovin pahis. Rakenna luolastoa, lähetä hirviöryhmiä ratsaamaan kaverien luolastoja, torju hyvisten hyökkäykset ja seiso kukkulan huipulla. Hauskaa tuntuu olevan.

Mutta: Impirellä ei ole pelaajia. Sen kerran kun löysin moninpelikaverin, peli kyykkäsi 10 minuutin jälkeen yhteysvirheeseen. Vetikö kaveri tuskissaan verkkojohdon seinästä vai oliko kyseessä Cyanide-henkinen bugi? Niitäkin kun riittää: kannattaa tallennella tiheään, sillä pelillä on usein tapana tiltata sellaiseen kuntoon, että tehtävä täytyy aloittaa alusta. Ja kun tehtävillä on pituutta toista tuntia, se muuten syö miestä.

Mutta toisaalta samaa voisi sanoa koko Impirestä. Kaiken rasittavuuden, bugisuuden ja huonon suunnittelun takia Impire on todella uuvuttava pelattava. Ja se on harmi. Idea on mainio ja mukana on oikeasti hyviä ideoita. Jos niitä olisi jaksettu hioa enemmän ja viilailla vielä muutaman kuukauden ajan, tuloksena olisi voinut olla ihan kelvollinen peli. Nyt käteen jää lähinnä melkoinen pannukakku.

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet