UUSIMMAT

inFamous 2 (PS3)

10.06.2011 17:00 Miikka Lehtonen

Tekijä: Sucker Punch
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PlayStation 3
Pelaajia:  1
Pelin kotisivu: http://www.infamousthegame.com/
Arvostelija: Miikka Lehtonen

 

Alkuperäinen ja muutaman vuoden takainen inFamous oli vuoden 2009 suurimpia suosikkipelejäni. Sucker Punchin supersankariseikkailu yhdisteli mainiosti open world –toimintaa ja supervoimia, tarjoten todella muikean pelikokemuksen.

Niinpä odotin jatko-osaa kuin kuuta nousevaa. Kaiken piti olla suurempaa, komeampaa ja räjähtävämpää. Toisin kuitenkin kävi, sillä vaikka jatko-osassa on paljon hyvää, siinä on myös hämmentäviä ongelmia.

Cole McGrathilla ei mene lujaa. Edellisessä pelissä pyörälähettinä aloittanut miekkonen jäynäytettiin kuljettamaan outo sähköpommi keskelle suurkaupunkia. Pommi räjähti, ihmiset kuolivat, McGrath ei. Hän nousi savuavista raunioista supersankarina.

Kaikenlaista tapahtui ja yllättävät käänteet seurasivat toisiaan. Cole sai kuulla, että hänen kohtalonaan oli taistella Petoa, maailmanlopun mukanaan tuovaa hirviötä vastaan. Tuota taistelua ei pelissä enää nähtykään, mutta nyt nähdään. Peli nimittäin alkaa Pedon esiinmarsilla. Lyhyen tutorial-osion jälkeen Empire City on raunioina ja eloonjääneet lasketaan yhden käden sormilla.

Cole pakenee uusien liittolaistensa kanssa etelään, kohti New Maraisin kaupunkia, jossa tarinoiden mukaan piilee avain Pedon niistämiseen. Tarinaan mahtuu taas jos jonkinlaisia yllätyksiä ja käänteitä, joiden aikana opitaan Pedon henkilöllisyys ja monia muita yllättäviä asioita ennen kohtalokasta loppuratkaisua.

Suuria tarinankerronan sankaritekoja hakevien kannattaa suunnata katseensa muualle, sillä inFamous 2 on selvästi Marvel-puusta veistetty teos. Se imitoi sarjakuvien tyyliä, dramaattisia käänteitä ja elämää suurempia tapahtumia. Hienovaraisuudesta ei ole kuultukaan, mutta kukapa sellaista sähkömiehen seikkailuja käsittelevältä peliltä odottaisikaan?

Ykkösosasta tutut moraaliset valinnat ovat taas mukana kuvioissa, eivätkä nekään ole ainakaan hienovaraisemmiksi muuttuneet. Tällä kertaa niitä edustavat konkreettisesti Nix ja Kuo: sarjakuvamaisen ilkeä ja kiivas tulinainen ja kylmän rationaalinen jäänainen. Kumman mukaan Cole lähtee?

No, se riippuu siitä, haluatko panttivankeja pelastaessasi täyttää ratikkavaunun räjähteillä ja räjäyttää sillä kaikki panttivangit taivaan tuuliin vai värvätä vangittuja poliiseja apuvoimiksesi ja pelastaa onnettomat. Tämä oli siis kirjaimellinen esimerkki, joka oikeasti tapahtuu pelissä. Kuten totesin, sarjakuvamaista meininkiä!

Tekemistä riittää

Tarina siis vie Colen New York –henkisestä Empire Citystä kohti New Orleansia, eikun siis New Maraisia. Aidon Orleansin tavoin myös New Marais on rämeiden keskellä sijaitseva paheiden tyyssija, jossa tulva on muistuttanut ihmisiä siitä, ettei taivaan isä tykkää liiallisesta hedonismista.

Ikään kuin tulva ja sen sivuvaikutukset eivät olisi tarpeeksi paha juttu, kaupunki on joutunut Militian, rasistisen ja fasistisen sotilasjärjestön haltuun. Punaniskat rullaavat Fordeissaan ympäri kaupunkia keräämässä ”epäpuhtaita” keskistysleireilleen, joissa näitä odottaa tyly kohtalo. Hyvin pian käy selväksi, että vaikka Militian metodit ovat vähintään arveluttavat, uhka on todellinen: kaupunkin laitamilla asustelee myös ihmeellisten mutanttien rotu, joka saapuu vähän väliä kaupunkiin popsimaan ihmisiä ja rakennuksia kitoihinsa.

Tekemistä sähkömiehellä siis riittää. Yksinpeli käsittää 40 tehtävää ja siihen päälle vähintään 65 sivutehtävää. Sanon vähintään, sillä inFamous 2 tekee jotain, mitä yksikään open world –peli ei ole vielä tehnyt. Se sisältää tehtäväeditorin.

Erittäin monipuolisen ja voimakkaan editorin avulla pelaajat voivat tehdä ja julkaista omia tehtäviään, jotka hyväksymisen jälkeen upotetaan saumattomasti muiden pelaajien seikkailuihin. Osa sivutehtävä-merkeistä vain on vihreitä ja sellaisen aktivoimalla pelaaja hyppää jonkun muun sivutehtävään. Toistaiseksi tarjolla on lähinnä Sucker Punchin omia tehtäviä, jotka kuitenkin todistavat, että editorilla saa tehtyä jos jonkinlaista.

Jo tämä yksistään on hatunnoston arvoinen suoritus, varsinkin kun osallistuminen on vapaaehtoista. Pelaajien tekemät sivutehtävät voi napsauttaa pois päältä omasta pelistään, joskaan itse en nähnyt siihen syytä.

Minulta meni inFamous 2:n salojen selvittämiseen reilut 20 tuntia, jonka aikana en saanut kerättyä kaikkia kerättäviä tai ehtinyt tekemään kaikkia sivutehtäviä, joten tekemistä riitti. Mutta hupia? Sitä ei ihan riittänyt 20 tunniksi.

Käyrä kaartaa

inFamous 2 ei ole niitä jatko-osia, jotka yrittävät keksiä pyörää uudelleen. Peli on yhä selvästi samaa sukua kuin sarjan ensimmäinen pelikin, mitä nyt vähän kaikkea on tuunattu, eikä valitettavasti aina parempaan suuntaan.

Colen supervoimien valikoimaa on laajennettu sitten edellisen osan ja niiden hankkimista on myös tuunattu hauskemmaksi. Kuten ennenkin, hyvällä ja pahalla on omat erikoiskykynsä, joita aukeaa käyttöön paitsi hyvyyden tai pahuuden saavuttaessa tietyn tason, myös tarinan edetessä. Itse pelasin hyvisten ja jäänaisen puolella, joten sain käyttööni muun muassa heitettäessä kymmeneksi pienemmäksi räjähteeksi hajoavan kranaatin, sekä ohjuksen, joka jäädytti kohteensa kertaosumasta jääpalikaksi.

Kyllä, jääpalikaksi. Valitsemalla jäänaisen tai tulitytön, Cole saa tietenkin käyttöönsä jää- tai tulivoimia. Perinteiseen tyyliin hyvät voimat keskittyvät kontrolliin, pahat taas pistävät koko korttelin kerralla pakettiin ja nauravat sivullisten kuolemille.

Kykyjä ei myöskään enää tarjoilla kuin Manulle illallista, vaan ne pitää itse tienata. Senkin jälkeen kun tarina on avannut mahdollisuuden hankkia jonkin kyvyn, sitä ei saa haltuunsa ennen kuin tekee ihmeellisiä temppuja, kuten vaikka ampuu 10 vihollista päähän tai heittää lauman pahiksia alas katolta. Stuntit olivat mukana jo ykkösosassa, mutta nyt niiden tekeminen on pakollista. Jakanee mielipiteitä, itse pidin, sillä ne eivät ole vaikeita, mutta opettavat pelaajalle hienovaraisesti, miten peliä pitäisi pelata.

Kaiken tämän mukavuuden keskellä Sucker Punch on kuitenkin tehnyt jotain outoa ja poistanut pelistä ne ykkösestä tutut tukikyvyt, joiden avulla Cole vaikka kesti kolme kertaa normaalia enemmän vahinkoa tai pystyi palauttamaan sähkövoimiaan grindaamalla sähköjohtoja pitkin. Odottelin koko pelin ajan, että vastaavat ominaisuudet palaisivat mukaan muihin voimiin sidottuina, mutta niitä ei näkynyt tai kuulunut. Ja tästä alkavat pelin ongelmat.

Kahden puoliskon peli

inFamous 2 on selvästi kahden puoliskon peli, joista ensimmäinen on hauska, jälkimmäinen turhauttava ja masentava. Niin kauan kuin Cole pysyy itsensä New Maraisin puolella, peli on hauska. Viholliset ovat haastavampia kuin ykkösosassa, koska Cole ei enää kestä montakaan rynnäkkökiväärin osumaa ilman kuolemista, mutta ainakin Colen voimat tehoavat hyvin vihollisiin.

Kaupungissa on myös hauska liikkua grindaamalla sähköjohdoilla ja liitämällä katolta toiselle. Alkupuoliskossa tulevat tutuiksi myös pomotaistelut, joissa Colelle heitetään eteen tavallista suurempi ja rumempi hirviö, joka pitää paukuttaa kumoon näyttävässä taistelussa. Toki niitä nähdään myöhemminkin, mutta alkupuolella ne on rytmitetty hyvin ja pomot toimivat mukavina virstanpylväinä tarinan varrella.

Mutta sitten tarina vie Colen Flood Towniin, Tulvakaupunkiin. Kuten jokainen nimestäkin arvaa, tarjolla on yllättäen vettä.  Paljon ja kaikkialla. Sähkömiehenä Cole tietenkin ottaa vesikontaktista vahinkoa, tai tarpeeksi syvään veteen pudotessaan kuolee kerrasta.

Ei siinä vielä kaikki. Hurrikaanin jälkimainingeissa Tulvakaupungissa liikutaan hyppimällä pieneltä kivikokkareelta toiselle, eikä ensimmäisen puoliskon sujuvasta liikkumisesta ole tietoakaan. Penseys viimeistellään sillä, että kakkospuoliskon viholliset ovat todella tylsiä ja aivan liian kovia jäämiehiä, joita saa paukuttaa Colen tehokkaimmilla hyökkäyksillä turpaan useita sekunteja, ennen kuin yksikään heistä puree pölyä. Suurin osa pelin hauskoista supervoimista muuttuu kertaheitolla täysin turhiksi.

Samaan aikaan omissa kolisee jatkuvasti, koska yllättäen joka toisella vihollisella on sinko ja siihen selvästi suoritettuna kultainen tarkka-ampuja-merkki. Kuolemat seuraavat toisiaan ja usein tuntuu siltä, että täysin epäreilusti. Olisinko voinut tehdä jotain toisin? No, jättää taistelematta, mutta onko se supersankari-pelin idea?

Jälkimmäinen puolisko tuntui kömpelöltä, väärällä tavalla vaikealta ja turhauttavalta. Alun hauskat ja kekseliäät tehtävät vaihtuivat turhan pitkiin ja mielikuvituksettomiin taistelukohtauksiin, joissa Cole kerran toisensa jälkeen heitetään ahtaisiin tai jopa suljettuihin tiloihin, joissa pelin suurinta vahvuutta, liikkuvuutta, ei voi hyödyntää. Sitten onkin kyse vain siitä, ehtiikö pelaaja ympyrää juostessaan tykittämään kumoon kaikki viholliset ennen kuin sinko korjaa satoaan. Turhan usein ei.

Mitä ihmettä tapahtui, Sucker Punch? Olen oikeasti todella yllättänyt, että Sucker Punchin kaltainen veteraanistudio on hukannut näin totaalisesti pelinsä ohjakset puolivälissä projektia. Eihän se inFamous 2 siitä pelikelvottomaksi muutu, mutta on todella yllättävää, että useat pelin vahvuuksista heitetään kertaheitolla romukoppaan. Miksi? Sen kun tietäisi.

Rosoista tuotantoa

Jos pelin sisältö on hieman rosoinen, samaa pitää sanoa myös ulkoasusta. Pääasiassa inFamous 2 näyttää todella hyvältä. Ruudunpäivitys on vikkelää, hahmomalleissa riittää yksityiskohtia ja New Maraisin kaupunki on todella komeaa katseltavaa värikkäine taloineen ja tyylikkäine valoefekteineen.

Kolikon kääntöpuolella pelin savu- ja liekkiefektit ovat suorastaan masentavan huonon näköisiä. Samaan tapaan kuin Gran Turismon savussa, myös inFamous 2:ssa erikoisemmat efektit ilmeisesti piirretään todella matalalla resoluutiolla, mistä johtuen niitä vasten piirtyvät esineet näyttävät kamalan sahalaitaisilta. Kyse ei ole myöskään puhtaasta hifistelystä, vaan niin rujosta efektistä, että epäilin aluksi PlayStationini olevan hajoamassa.

Sitä se ei kuitenkaan ollut, vaan inFamous 2 meni läpi. Alkupuoliskolla enemmän tai vähemmän hyvissä tunnelmissa. Pienistä ongelmista huolimatta näytti siltä, että inFamous oli saamassa arvoistaan jatko-osaa. Loppu oli kuitenkin hampaiden kiristelyä ja sissitystä, sillä jos olisin pelannut omaksi ilokseni, peli olisi todennäköisesti jäänyt kesken Flood Townissa. Vaikka hauskuus ei katoakaan kuin taikasauvaa heilauttamalla, huomasin pelin edetessä nauttivani pelaamisesta jatkuvasti vähemmän ja vähemmän. Ja syynkin tiedän.

Vaikka oppisi miten hyvin suhaamaan pitkin Flood Townin rikkonaista maastoa, siitä ei pääse yli eikä ympäri, että loppupuoliskon jäämiehet ovat aika tylsiä vihollisia. Ne kykkivät jääsuojiensa takana sniputtamassa Colea, kestävät aivan liian paljon osumia ja tulevat päälle aivan liian suurissa laumoissa.

Pelin loppua kohti homma menee jo niin älyttömäksi, että joka toisessa tusinan miehen vihollisporukassa on mukana pari vihollista, jotka olivat aiemmin pelissä pomoja. Tässä vaiheessa ne kaatuvat jo rutiinilla heittelemällä pommeja niiden heikkoihin kohtiin. Se ei ole hauskaa, jännittävää tai haastavaa, mutta aikaavievää kylläkin.

Ongelmaa pahentaa se, että siinä missä alkupuoliskolla tehtävät ovat miltei alati kekseliäitä ja nokkelia, loppupuoliskolla ne ovat sitä vain harvoin. Turhan usein tehtävän lopussa odottaa tehdashallillinen vihollisia, jotka sitten lanataan kumoon ennen saman toistamista.

On ihan mahdollista, että joku lukee nyt tätä arvostelua ja pohtii, että onko se Lehtonen seonnut lopullisesti. Ehkä. Kyllä tämä helle terveemmänkin miehen hulluksi ajaa.

Mutta minä pidin inFamousissa siitä, että tunsin oloni supersankariksi. Liisin ja liu’uin pitkin Empire Cityn kattoja pudottautuen kuolevaisten joukkoon jakelemaan oikeutta ja rankaisemaan rikollisia. Colen liikkuminen oli pehmeää ja sujuvaa, mutta vielä tärkeämmin pelimaailma oli suunniteltu niin, että niistä kyvyistä sai kaiken irti. Nyt niin on vain puolet pelistä.

Enkä myöskään tuntenut inFamous 2:ssa itseäni kovanaamaksi kuin osan ajasta. Pelin alku menee kohtalaisen mukavasti ja ihan lopussa, kun Colen voimat ovat taas kohonneet yli kipupisteen, homma toimii. Mutta väliin mahtuu noin 10 tunnin pätkä, jossa huomasin, että minulla ei ollut pelin kanssa hauskaa ja se harmituksen määrä vain lisääntyi vastusten muuttuessa aikaavievemmiksi. Siitä on supersankari-fiilis kaukana kun kykkii seinän takana piilossa kolmelta punaniskalta.

Vaikka inFamous 2:ssa on paljon hyvää ja monia ominaisuuksia, jotka ovat selvästi parempia kuin alkuperäisen pelin vastaavat, siinä on myös liian monta ongelmaa. Liian monta kohtaa, joita pelatessani tajusin, että tämä ei ole hauskaa. Lopullisessa arviossa nämä miinuspuolet painavat niin paljon, että inFamous 2 ei ole mielestäni yhtä hyvä peli kuin edeltäjänsä. Ja koska jatko-osan olisi tarkoitus pystyä vielä edeltäjäänsä parempaan tulokseen, inFamous 2 jää minun kirjoissani pettymykseksi. Mikä harmi!

 

Lue myös

Brink (PC, PS3, Xbox 360)

Dynasty Warriors 7 (PS3, Xbox 360)

First Templar (PC, Xbox 360)

L.A Noire (PS3, Xbox 360)

Mortal Kombat (PS3, Xbox 360)

Section 8: Prejudice (PC, Xbox 360)

Yu-Gi-Oh! 5D’s World Championship 2011: Over the Nexus (DS)