inFamous (PS3)

20.05.2009 16:20 Miikka Lehtonen

Supersankareilla ei ole helppoa. Kuten kaikki Hämiksensä lukeneet tietävät, suuren voiman mukana seuraa suuri velvollisuus. Ei ole suurikaan ihme, jos siinä sivussa vähän kilahtaa ja päättääkin ryhtyä väkivaltaiseksi psykopaatiksi, varsinkin jos sattui aiemmin auttamaan vahingossa terroristeja tuhoamaan kotikaupunkinsa.

Näin veikeistä asetelmista alkaa kesän kuumimpiin peleihin kuuluva inFamous. Kaikkien kotisankareiden iloksi pelaajan ei kuitenkaan tarvitse murtua angstinsa alla, sillä valinta ja henkilökohtainen vastuu ovat pelin suuria teemoja. Olit sitten sankari tai pahis, inFamous toimii.

Colella on mennyt joskus paremminkin. Normaali työpäivä kuriirina saa ikävän lopun, kun miehen kuljettama paketti paljastuu oudoksi pommiksi, joka räjähtää hänen käsissään. Sähköaalto pyyhkäisee läpi New Yorkin… eikun siis Empire Cityn ja tuhoaa siitä suuren osan. Kuten tällaisissa tilanteissa on tapana, kivitaloja kaatava sähköaalto ei kuitenkaan tapa Colea, vaan muuttaa hänet sähköiseksi supersankariksi.

Matka koko kaupungin vihaamasta terroristista palvotuksi pelastajaksi ei ole helppo, joten ei ole suurikaan ihme, jos joku valitseekin toisin. Miltei rajattomien voimien mukanaan tuomat velvollisuudet eivät ole vain osa pelimekaniikkaa, vaan koko pelin keskeinen teema. Latausruutujen aikana ruudulle paukutetaan kuuluisia sanontoja voimasta, sen turmelevasta vaikutuksesta ja voimakkaiden ihmisten vastuusta. Kummallakin vaihtoehdolla on omat puolensa, eikä houkutuksista ole pulaa.

Crackdown junior

inFamousin saama ennakkokohu on saanut minut epäilemään kanssapelaajieni yleistä pelikulttuurin tietämystä, sillä tuntuu vahvasti siltä, että avoin pelimaailma saa välittömästi kaikki vertaamaan pelejä Grand Theft Autoon. Näin kävi tälläkin kerralla, vaikka todellisuudessa yhtäläisyydet pelien välissä ovat todella harvassa.

GTA-sarjan sijaan lähtisin hakemaan lähintä vertailukohtaa parin vuoden takaisesta pelihelmestä, joka jäi aikanaan rikollisen vähälle huomiolle. Crackdown ja inFamous ovat näet kuin eri äideistä syntyneet veljekset. Crackdownin tavoin inFamous tarjoaa pelaajalle kattoja myöten tutkittavan kaupungin, jossa riittää kiipeiltävää ja kömmittävää pitkiksi ajoiksi, sekä kunnon supervoimat, joiden avulla tutkiminen sujuu, ego paisuu ja pelaaja tuntee itsensä jatkuvasti todelliseksi supermieheksi.

Siinä on meinaan fiilistä, kun liukuu puhelinlankaa pitkin kipinät ympärillään säkenöiden kaupungin yli ennen kuin syöksyy staattisen energian kannattelemana läheiselle kujalle, jossa kaupunkia kauhun vallassa pitävät jengiläiset yrittävät pahoinpidellä ohikulkijaa. Pari onnetonta kuolee välittömästi, kun Cole syöksyy 155mm kranaatin tavoin kadun pintaan, lennättäen salamoita ja betonimurua ympärilleen. Ensimmäinen väliaikaisesti eloonjäänyt gangsteri lennätetään paineaallolla taivaalle – jossa hän humoristsena sivuvaikutuksena paistuu sähköpilven sisään – kun taas toiselta paukautetaan pää hartioilta täsmäsalamalla.

Kolmas yrittää karkuun, joten nakataan jätkää selkään staattisella kranaatilla, joka paukauttaa hänet kerralla lähimmän talon katolle. Ennen kuin häkeltynyt siviili ehtii edes kiitosta sanoa, sankarimme kiipeää jo apinan lailla lähintä ränniä pitkin takaisin kohti kaupungin kattoja, hänen kiistatonta valtakuntaansa.

inFamousia voisi parhaiten kuvailla Crackdownin tavoin loputtomaksi putkeksi hillittömän tyylikkäitä ja hauskoja toimintaosuuksia, joissa pelaaja saa itse sorvata oman onnensa 16 supervoiman höyläpenkin avulla.

Tämä ei suinkaan ole vain yksi tapa järjestää omaa hauskaansa, vaan koko pelin kantava teema. Peliin on kätketty reilut pari kymmentä erilaista stunttia, jotka kannustavat pelaajaa kikkailemaan supervoimillaan ja kombottelemaan niitä häikäilemättömästi. Eräässä kombossa kehoitetaan pelaajaa paukauttamaan konna taivaalle paineaallon avulla, käristämään tämä lennon aikana salamalla ja vielä syöksymään sähköpommina tämän päälle kun konna makaa asfaltilla – ja tämä on vielä sieltä helpommasta päästä.

Hyvis vai pahis?

Colen tutkimukset pitkin Empire Cityn kolmea saarta sujuvat erilaisten tehtävien tai avoimen puuhastelun parissa. Löydettävää, kerättävää ja katolta alas lennätettävää löytyy tuntikausiksi, eikä tehtävissäkään ole valittamista. Sivutehtävillä voi kerätä itselleen kokemuspisteitä – jota myös jaetaan tapoista ”mitä överimpi, sitä parempi” –periaatteella – ja näin ostella itselleen uusia kykyjä.

Suuresta osasta 16 kyvystä on tarjolla omat versiot hyviksille ja pahiksille. Toisin kuin monissa muissa peleissä, hyvä ja paha eivät tarkoita automaattista jakoa puolustaviin nössövoimiin ja hauskoihin hyökkäysvoimiin, vaan molemmilla voi pistää kaupunkia remonttiin. Pelikään ei saa halvausta, jos hyvis vahingossa tappaa taistelun aikana pari siviiliä.

Jako onkin enemmän sellainen, että pahista ei paljon kiinnosta mitä hänen voimansa tekevät. Yhden voimakkaan salaman sijaan hän ampuu käsistään vaikkapa kiekkokaukalon kokoisen salamaparven, joka paistaa kaiken edessä olevan ja räjäyttää kermana kakun päällä kaikki kadun autot.

Parhaiten hyvis/pahis-ajatteluaan voi toteuttaa juonitehtävissä, joista useimmissa on tarjolla pari erilaista loppua. Eräässä alkupään tehtävässä Cole pelastaa monumentin päälle juuttuneen ruoka-apulähetyksen. Pidätkö kaiken itselläsi ja ruokit läheisesi viikkokausiksi vai jaatko ruoan kaikille paikalle tulleille? Hyökkäätkö vihollisen asemiin sankarin tavoin rynnäkköä yksin johtaen vai väkijoukon keskeltä, jolloin viattomat joutuvat tulilinjalle?

Pelaajan valinnat vaikuttavat mukavasti paitsi käytössä oleviin voimiin, myös juonen kehitykseen. Esimerkiksi Colen tyttöystävä on lääkäri, joka ei ole kovinkaan mielissään, kun hänen kultansa tuomitsee kymmenet ihmiset nälkäkuolemaan pitämällä kaikki nakkipaketit itsellään. Samaan aikaan korvassa kuiskuttelee viettelevä naisääni, joka kehrää Colea antamaan periksi pimeälle puolelleen ja nauttimaan sen kaikista eduista. Mihin tämä tarina vielä kehittyykään?

Sähköistä menoa

inFamous on jäänyt yllättävän vähälle huomiolle, sillä jo ennakkoon kasassa oli melkoisen tiukan paketin ainekset. Pelin kehittänyt Sucker Punch muistetaan yhä mainioista Sly Raccoon –peleistään, jotka yhdistelivät jo PlayStation 2 –aikoina hienosti veikeää akrobatiaa ja hiippailua. inFamous tuntuukin luontevalta jatkolta, mitä nyt hiippailu on vaihtunut salamoihin ja rikollisten liekehtiviin päänahkoihin.

Sucker Punchin perinteiseen tyyliin myös tekniikka on kunnossa. Äänimaailma on hienovarainen ja toimiva, grafiikka on komeaa ja ruudunpäivitys vikkelää. Okei, jos seisot viiden tulipalon ja räjähdyksen keskellä tykittämässä salamoita, peli voi töksähtää. Käytännössä netissä esitetyt kauhuvisiot surkeasta ruudunpäivityksestä ovat kuitenkin pelkkää fiktiota, sillä pelaamisen ohessa en milloinkaan huomannut töksähtelyä, ellen aktiivisesti yrittänyt aiheuttaa ja huomioida sitä. Näin kovan actionin keskellä se on hyvä saavutus.

Tarjolla onkin paketti, josta löytyy jos jonkinlaista kivaa ja hyvää. Ehkä parasta mitä pelistä voi silti sanoa on se, että se on jatkuvasti hillittömän hauska. Vaikka vaikeustaso kasvaa nopeasti ja monta tehtävää saa yrittää lukuisia kertoja, peli ei turhauta tai ärsytä. Käytössä on jatkuvasti sen verran erilaisia kykyjä ja lähestymistapoja, että jokaista uutta tehtävää ja haastetta odottaa innolla. Haasteita myös riittää, sillä pelillä on pituutta todistetusti ainakin lähemmäs 20 tuntia. Vielä jäi koettavaa ja löydettävää, sekä myös se täysi uudelleenpeluu pahiksen roolissa – trophyt pitää kerätä ja juoni nähdä punaiselta puolelta!

Vailla minkäänlaista konsolipatriotismia totean, että inFamousin yksinoikeusasema on suuri harmi. Peli on nimittäin sen verran mainio, että mahdollisimman monen pelaajan pitäisi saada kokea sen riemut. Jos hyllystä löytyy PlayStation 3, en keksi mitään hyvää syytä skipata näin sähköistä pelikokemusta.

Tekijä: Sucker Punch
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PlayStation 3
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: inFamous
Miikka Lehtonen

Toinen mielipide

Hyppään kerrostalon seinällä roikkuvaan sadevesiputkeen ja kipuan ketterästi katolle. Liu’un sähkökaapelia pitkin junaradan ylle ja loikkaan pahaa-aavistamattoman vihollisjoukon kimppuun. Kuulostaa ja tuntuu enemmän kuin vähän Sucker Punchin Sly Cooper -pelisarjalta. Ja tämä on kuulkaas vain ja ainoastaan kehu.

inFamous loistaa esikuvansa tavoin nimenomaan pelattavuudellaan. Sinä olet supersankari, tai halutessasi superroisto. Varmasti tahdot, että myös pelaaminen tuntuu siltä. Hurjat hypyt, liu’ut ja kamikazemaiset syöksyt syntyvätkin kuin itsestään.

Pelijärjestelmä auttaa sankaria osumaan oikeaan kohtaan ilman millintarkkaa tähtäämistä, mutta – toisin kuin esimerkiksi uudessa Prince of Persiassa – illuusio siitä, että juuri Sinä olet puikoissa säilyy. Haaste syntyy eteen heitettävistä tilanteista, ei kontrollien opettelemisesta.

Aivan täydelliseksi kokemukseksi ei inFamouskaan nouse. Hyvän ja pahan välinen tasapainottelu jää lopulta binääriseksi joko-tai-ratkaisuksi, joka kannattaa käytännössä tehdä jo ensimmäisen valintatilanteen kohdalla.

Pelaaminen toistaa myös itseään hieman ja joissakin ympäristöissä on havaittavissa ikävää kierrätyksen makua. Tämä on kuitenkin ymmärrettävää, sillä sisältöä riittää määrällisesti paljon. Kaikki sivutehtävät ja keräiltävät esineet haalivalta kuluu kokemukseen helposti parikin kymmentä tuntia

Sulavat kontrollit, tekemisen paljous ja näyttävä meininki takaavat sen, että pelaaminen on ennen kaikkea hauskaa. Eikä tarinassakaan ole mitään vikaa. Se pitää jännitystä yllä ja herättää sopivasti kysymyksiä. Liikkumisen vapaus kaikissa kolmessa ulottuvuudessa on silti pelin kaikkein suurin valttikortti. Juonitehtävien läpi juoksemisen sijasta inFamousista saakin eniten irti, kun malttaa pysähtyä vain tutkimaan kaupunkia ja nauttimaan sähköisen supersankarin elämästä.

Juho Anttila