UUSIMMAT

Inside on sekä taidetta että aivonystyröitä kutkattava huippupeli (PC, Xbox One)

12.07.2016 15:30 | Miikka Lehtonen

InsideTekijä: PlayDead
Julkaisija: PlayDead
Testattu: Windows 10, Intel Core i5-4670k, 16 Gt muistia, GeForce GTX 970
Saatavilla: PC, Xbox One
Laitevaatimukset: PC Windows 7, tuplaydinprosessori, 4 Gt muistia, DirectX 9.0c -yhteensopiva näytönohjain
Pelaajia: 1
Muuta: ladattava peli, hinta 19,99 euroa (Steam http://store.steampowered.com/app/304430/ )
Pelin kotisivu: http://www.playdead.com/games/inside/
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Inside

 

Norjalainen Playdead paukahti pelaamisen maailmankartalle muutamaa vuotta sitten erinomaisella Limbo-pelillä.Sen jälkeen on odotettu kuumeisesti tiimin toista peliä, josta pressitoverit ovat kuiskineet jo jonkin aikaa.

Nyt se toinen peli – Inside – on täällä, ja tarjolla on taas uniikki, huipputyylikäs ja erinomaisen hämmentävä pelikokemus.

Muutaman vuoden takainen Limbo muistetaan ennen kaikkea taidetyylistään. Pieni poika seikkaili mustan ja valkoisen sävyistä koostuvassa metsässä, joka oli täynnä mystisiä tapahtumia, outoja hahmoja ja vaarallisia ansoja. Peli ei suoranaisesti kertonut mitään tarinaa, vaan ainoastaan vihjaili pelaajalle asioita jättäen tulkinnat hänen vastuulleen.

Limbo jakoi mielipiteitä ja olen sataprosenttisen vakuuttunut, että niin tekee myös Inside, sillä se on kuin Limbo toiseen potenssiin nostettuna.

 

Inside

Juokse, poika!

Limbon tavoin myös Inside alkaa sen kummemmin mitään selittelemättä. Alkuruudussa kuvataan sateista ja pimeää metsää. Kun pelaamisen aloittaa, tekstit vain häipyvät näkyvistä ja pieni poika kompuroi ruudulle sen vasemmasta laidasta. Sitten juostaan, eikä oikeastaan lopetetakaan seuraavaan neljään tai viiteen tuntiin.

Inside tekee jo alusta saakka hyvin selväksi, miksi metsässä juostaan: päästäkseen pakoon. Pelaajan kannoilla on liuta valkoisiin naamareihin sonnustautuneita hahmoja, jotka kärräävät alueelta löytämiään ihmisiä karjavaunuihin ja sitten johonkin. Mihin? Tuskin haluaisit tietää.

Limbon tavoin myös Inside sisältää runsaan määrän erilaisia puzzleja, joista monet ovat fysiikkapohjaisia. Tie eteenpäin on poikki, koska pelaaja ei vaikka ylety eteenpäin vievälle kielekkeelle, tai reitti eteen on muuten vain tukittu, poikki tai ulottumattomissa. Sitten heilutaan, kiskotaan, kiipeillään ja kikkaillaan, kunnes tie eteenpäin aukeaa ja pako voi jatkua.

 

Inside

Inside

Siinä missä Limbo käytännössä toisti paria variaatiota samasta puzzlesta uudelleen ja uudelleen, Inside sisältää enemmän ja kehittyneempiä ideoita. En sen tarkemmin spoilaa puzzleja, mutta ne ovat mukavan vaihtelevia ja vähän väliä vastaan tuli pähkinöitä, jotka pysäyttivät pelaamisen toviksi jos toiseksikin. Kun tie eteenpäin sitten aukesi, olo oli usein kuin nerolla.

Inside on selvästi ammentanut myös oppeja The Witnessistä, sillä sen suunnittelu noudattaa samaa ”tässä säännöt, sovella niitä” -kaavaa, joskin sillä erolla, että Inside ei varsinaisesti selitä pelaajalle mitään. Vastaan tulee vain simppeli puzzle, jonka ratkaisu keksitään millä keinoin keksitäänkään, ja sitten samaa ideaa pitäisi soveltaa uudelleen vaikeammin ja muihin elementteihin yhdistettynä.

Peli on pituudeltaan juuri sopivan mittainen, sillä se ei missään vaiheessa tunnu tylsältä, eikä siihen tai sen synkkään maailmaan ehdi kyllästymään, ennen kuin lopputekstit pyörivät. Samalla toisaalta jää kaipaamaan lisää pelattavaa, uusia puzzleja – ja ennen kaikkea vastauksia lukuisiin kysymyksiin.

 

Inside

Kuka, mitä, missä?

Inside on sinänsä erikoinen peli, että alkuruudun valintoja ja lopputekstejä lukuun ottamatta se ei sisällä yhtään riviä dialogia tai mitään muutakaan tekstiä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tarinaa olisi. Sitä ei vain toimiteta pelaajalle mitenkään helppotajuisessa muodossa.

Jo aivan ensimmäisistä hetkistään saakka Inside kertoo pelaajalle paljon erilaisilla tavoilla. Maailma on täynnä vihjeitä siitä, millainen paikka se suuremmassa mittakaavassa onkaan. Viholliset, muut vastaan tulevat hahmot, tapahtumien yleinen kaari ja pelaajan kulkema reitti ovat kaikki vahvoja vihjeitä, joilla rakennetaan maailmaa ja kerrotaan tarinaa.

Tästä huolimatta, kun lopputekstit pyörivät, pelaajan päässä on lähinnä kysymyksiä. Inside suuntaa nimittäin edetessään aika erikoisiin ja yllättäviin suuntiin, joita en tietenkään spoilaa. Viiden tunnin tarinan läpi kulkemalla pystyy kehittämään omia teorioitaan siitä, mitä kaikkea Inside oikeastaan tarkoittakaan, kuka tarinan pieni poika on ja mitä hittoa maailmassa on tapahtumassa. Jos haluaa vähän lisää vihjeitä ja vastauksia, voi myös kerätä maailmaan kätketyt – ja saavutuksia avaavat – pallurat, missä sitten meneekin hetki jos toinenkin. Ne ovat nimittäin hyvin jemmassa.

Jos pelin tarina ja sen kerrontamenetelmät ovat rohkeita, samaa voi sanoa myös taidetyylistä. Limboon verrattuna Inside on saanut pintaansa hieman lisää väriä, sillä pelkän mustan ja valkoisen sijaan se koostuu nyt erilaisista todella haaleista värisävyistä. Tunnelma on ankea, ahdistava ja musertava, eikä sitä kevennä se, että pelaaja voi hetkestä toiseen heittää henkensä brutaaleilla, yllättävillä ja moninaisilla keinoilla.

 

Inside

Inside

Inside on viimeistellyimpiä ja tyylikkäimpiä ihan hetkeen pelaamistani peleistä. Grafiikka ja äänimaailma toimivat erinomaisen hyvin yhdessä ja kaikesta näkee, että PlayDeadin väki on todellakin hionut, tuunannut ja kiillottanut peliään useiden vuosien ajan. ”Artisaanipeli” ei välttämättä ole mikään olemassa oleva juttu, mutta ehkä sen pitäisi olla, sillä en keksi Insiden kaltaisille teoksille parempaakaan termiä.

Inside_arv_0suosittelemme2Olen varma siitä, että Inside tulee jakamaan mielipiteitä. Löytyy varmasti suuri määrä pelaajia, jotka eivät pidä sen tyylistä kertoa tarinaa, vaikka pelin kinkkiset puzzlet muuten miellyttäisivätkin. Itse olen kuitenkin siinä Venn-diagrammin keskiössä, jossa tarina, puzzlet ja tyyli kolahtivat kunnolla.

20 euroa on ehkä vähän turhan tuju hinta yhden alkuillan peliviihteestä, josta ei uudelleenpeluuarvoa hirveästi irtoa (paitsi jos tosiaan haluaa kerätä kaikki ne pallurat), mutta toisaalta tarjolla on peli, joka on taas erinomaisen hyvä puolustuspuheenvuoro väittelyssä ”ovatko pelit taidetta”. Inside esittää kysymyksiä, kutittelee mielikuvitusta ja antaa sitten muodostaa itse omat vastauksensa ja tulkintansa. Se on taidetta se.

 

Toinen mielipide

Kuten Miikkakin mielipiteessään sanoi, Inside on vähän kuin Witness, monellakin tapaa. Kuten Witnessiä, Insideäkään ei sovi spoilata. Ei sitten lainkaan. Inside ei myöskään selitä itseään, vaan kaikki on hoksattava itse. Harvoin on pelin jälkeen ollut niin hämmentynyt olo. Mitä ihmettä pelissä oikeasti tapahtui ja miksi?

Mutta koska emme voi puhua tarkemmin tarinasta, joka muuten on se pelattavuutta ja pelimekaniikkaa eniten ohjaava asia, puhutaan pelin teknisistä ansioista, ennen kaikkea tunnelmasta. Se on upea.

Synkkyys, ahdistus ja jatkuva pakokauhu puhumattakaan koko ajan vallitsevasta vinksahtaneisuuden sävystä välittyvät ruudun toiselle puolelle masentavan värimaailman, todella elävän animoinnin ja minimalistisen mutta painostavan äänimaailman kautta. Inside ei ole kauhupeli, mutta se on kauhistuttava.

Pelin hinta on toki jyrkkä, mutta lopulta en osannut kokea sitä liian kovaksi. Pelikokemuksen arvon mittaaminen tunteja laskemalla on muutenkin kehno ja yksiulotteinen tapa laskea rahalleen saaman vastineen määrää. Insiden läpäisyyn ei kulunut puolta päivää pidempään, mutta mielessä se pyörii vieläkin. Inside on peli, jota ei kannata sivuuttaa, jos odottaa peleiltään pelkän viihteen ohella myös syvyyttä.

Niin, ja ne pallurat muuten kannattaa toden totta kerätä kaikki. Silmät ja korvat on syytä pitää pelin aikana todella tarkkaan auki. Vaivannäkö palkitaan, joskaan ei suinkaan vastauksilla, vaan ehkä jopa suuremmalla hämmennyksellä. Hyvällä tavalla.

Juho Anttila

 

Inside