Jagged Alliance: Back in Action (PC)

21.02.2012 15:00 Henri Heikkinen

Tekijä: bitComposer
Julkaisija: Wendros
Testattu: PC Windows 7, Core 2 Q6600, 4 Gt muistia, Geforce 470 GTX 1280 Mt
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: PC: Windows XP tai uudempi, 1,8 Ghz Core 2 Duo tai vastaava prosessori, DX9c – yhteensopiva näytönohjain 512 Mt muistilla ja shader 3.0 -tuella, 3 Gt kiintolevytilaa, 2 Gt muistia.
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.jaggedalliance.com
Arvostelija: Henri Heikkinen

Vuonna 1999 Jagged Alliance 2 räjäytti potin. Roolipelaamista, strategiaa ja hurttia huumoriakin yhdistellyt peli on edelleen genrensä ehdotonta kärkeä. Nyt sakemanni on tehnyt siitä nykyaikaistetun uudisversion.

Ottaen huomioon millaisesta kulttiklassikosta on kyse, jäi Calypso medialla markkinoinnin kotiläksyt tekemättä. Todella harva, mukaan lukien allekirjoittanut oli vielä vähän aikaa sitten tyystin tietämätön mestarin paluusta.

Monta ämpärillistä vettä on virrannut Ankkajoessa*. Joko veteraanin olisi aika lähteä eläkkeelle ja päästää nuorempi klooninsa kukoksi palkkasoturipelien tunkiolle?

Jonnet ei muista

Koska kyseessä on jo hieman vanhempi klassikko, lienee lyhyt taustoitus paikallaan. Arulco, banaanivaltio jossain päin maailmaa on julman kuningatar Deidrannan piikkikoron alla. Tossun alle jäänyt, syrjäytetty ja kuolleeksikin luultu entinen kuningas palkkaa palkkasoturit vapauttamaan kansan.

Sektoreihin jaettu Arulco vapautetaan ottamalla alueita haltuun pienillä iskuryhmillä, jakamalla aseita siviileille ja nitistämällä kuningattaren iskuryhmiä. Vapautetuilta alueilta ja kaivoksista rohkeat sissit saavat tuloja. Rahalla saa tilattua nettikaupasta aseita, varusteita, tai uusia palkkasotureita.

Persoonalliset palkkasoturit ovat pelin suola ja pippuri. Jokaisella soturilla on oma luonteensa ja taustansa, joihin pelaajan mielikuvitus usein keksii vielä lisänyansseja. Pelatessa palkkikset keräävät kokemusta ja nousevat roolipelimäisesti tasoja.

Lisäiloa peliin tulee varusteiden kanssa säätämisestä. Erilaisia aseita, vaatteita ja pommeja on kymmenittäin aina t-paidasta sinkoon. Suuri osa viehätyksestä tuleekin palkkasotureiden varustamisesta ja manageroinnista.

Ei enää setämiehille?

Tässä kohtaa yhtäläisyydet loppuvatkin. Koska vuoropohjaiset pelit ovat ilmeisesti vain käsikonsoleille ja viiksekkäille setämiehille, on Jagged Alliancekin uudistunut reaaliaikaiseksi. Tai ainakin sinnepäin.

Perinteinen vuoropohjaisuus on vaihtunut ns. tauotettavaan reaaliaikaisuuteen. Palkkiksia liikutetaan reaaliajassa, ja kun viholliset lähestyvät tauotetaan peli välilyönnillä. Tauon aikana jokaiselle ketjutetaan komennot ja toivotaan parasta. Mekaniikka oli helppo oppia ja tutoriaali oli perusteellinen. Äärimmäisyyksiin saakka. Kaikki nimittäin käydään läpi erittäin h-i-t-a-a-s-t-i ja perusteellisesti.

Reaaliaikaiseen systeemiin oli ainakin minun hankala päästä alussa sisään. Käytännössä ensimmäiset tunnit menivät niin, että monimutkaiset ketjutukseni menivät ketuilleen heti alussa, ja viholliset lanasivat ukkoni, jotka eivät aina osaa edes ampua takaisin ilman erillistä komentoa.

Pienen harjoittelun jälkeen hommaan pääsee kuitenkin sisälle, ja systeemi tuntuu parhaimmillaan aika toimivalta. On hieno tunne, kun yksi kavereista hämää sisällä kyttääviä vihollisia, samalla kun pari muuta hiippailee selän taakse ja ampuu aivot seinille.

Luonnollisesti pitemmänkin harjoittelun jälkeen voivat suunnitelmat mennä käteen satunnaisen harhalaukauksen myötä. Enemmän kuin kerran loppuivat aseesta panokset kesken taistelun, tai palkkikselta kunto kesken juoksun, mikä johti helposti hengenmenoon.

Peliä ei voi sanoa helpoksi, ja epäonnistuminen johtaakin usein toistuvaan latausrumbaan. Vaikka latausruutua on tympeä katsella, ei peli kuitenkaan tunnu epäreilulta, mutta ymmärrän kyllä turhautuneita ragequittaajiakin.

Lintu vai kala?

Jos Jagged Alliance: Back in Actionille pitäisi antaa pisteet, olisin kaulaani myöten liemessä. Keksisin niin paljon valittamista. Pelissä ei ole fog of waria, reaaliaikainen systeemi on usein sekava, tekoäly aivan palikka, palkkikset taapertavat liian hitaasti jne. Lista olisi lähes loputon. Audiovisuaalisestikaan peli ei loista, vaan pieni budjetti paistaa kuin reikä arvostelijan sukassa.

Alkuun olinkin pettynyt peliin, mutta jostain syystä jatkoin silti. Jatkoin, jatkoin ja jatkoin. Ensimmäinen pelisessio olikin venähtänyt aamuviiteen. Back in Action ei ole sama peli kuin esikuvansa, eikä mielestäni edes yhtä hyvä, mutta voi veljet kun se on addiktoiva.

Rahan tippuessa pelipäivittäin pääsee ostamaan uusia leluja, taistellessa palkkikset nousevat tasoissa ja uusien alueiden valtaaminen lisää rahantuloa. Ai hitto, nyt täytyy puolustaa tuota kaupunkia Deidrannan iskujoukolta. Strategiapelaajien hyvin tuntema ”vielä yksi vuoro” -syndrooma vaihtuu ”vielä yksi päivä” –oireyhtymään.

Back in Action ei siis ollut messiaan toinen tuleminen, eikä maailmaa mullistava uutuus, mutta jotain bitComposerin pojat ovat tehneet oikein. Peukkua en uskalla antaa, mutta ainakin itse aion palata pelin pariin vielä monta kertaa. Kai se jotain kertoo.

*Ankkajoessa ehti virrata noin 4615 x 972 536 kvintiljoonaa ämpärillistä