Uusimmat

Jak X: Combat Racing (PS2)

18.11.2005 00:00 Tero Lehtiniemi

Rachet & Clank -sarjan ohella PlayStation 2:n vahvimpia tasohyppelynimikkeitä ovat olleet kolme Jak & Daxter -parivaljakon seikkailua. Rääväsuisen pikkuotus Daxterin, ja kylmänrauhallisen, pitkäkorvaisen Jakin toisiaan täydentävä parivaljakko on kolmen aikaisemman sarjan pelin aikana kulkenut pitkän matkansa lähinnä jalkaisin. Jo Jak 3:n autoiluosuudet kuitenkin antoivat esimakua siitä, että parivaljakosta voisi löytyä myös kilpa-autoilijoiden vikaa.

Tämän huomasi myös sarjasta aikaisemmin tuttu, epämiellyttävä rikollispomo nimeltään Krew. Pelin alussa Krew houkuttelee Jakin ja Daxterin kuolemanrallista hullaantuneeseen Krasin kaupunkiin. Yllättäen manan majoille siirtynyt Krew huijaa testamentinlukutilaisuudessaan Jakin, Daxterin ja muutaman muun paikalle kokoontuneen henkilön juomaan hitaasti tappavaa myrkkyä. Tämän jälkeen hän esittää viimeisen, haudantakaisen toivomuksensa: voittakaa Kras Cityn mestaruuskisat – tai kuolkaa.

Jak & Daxtereista vastannut Naughty Dog Software ei ole tekemässä kilpa-ajoa ensimmäistä kertaa. Myös ensimmäisen PlayStationin tasohyppelyikoni Crash Bandicootin seikkailut päätyivät lopulta auto-urheiluun Crash Racing Teamin myötä. Jak X: Combat Racing yrittääkin selkeästi paikata PS2:n pelivalikoimassa ammottavaa Mario Kart -tyylisen humoristisen kilpa-ajon kokoista aukkoa.

Ensimmäinen pesäero Mario Kartteihin tehdään kuitenkin jo taattua Jak & Daxter -laatua huokuvalla tarinapelillä. Pelin neljä eri kisaa tarjoavat useita ratoja ja vielä useampia erityyppisiä haasteita. Tarinaa kuljettavat välianimaatiot ovat kaikin puolin todella laadukkaita, eikä Jak X: Combat Racing tuota tältä osin pettymystä.

Romua ja räiskettä

Täysipainoisen tarinapelin lisäksi Jak X: Combat Racing eroaa Nintendo-esikuvastaan myös erilaisten kisamuotojen määrällä. Tyypillisen, Mario Kart -henkistä fiilistä huokuvan ratakisan lisäksi tarjolla on kaiken kaikkiaan kymmenkunta erilaista kisaa aina arvoesineiden metsästämisestä deathmatchiin.

Normaalissa kisassa idea on hyvin yksinkertainen: maaliin on päästävä mielellään ensimmäisenä, ja tavoitteen saavuttamista helpottavat radoille sijoitetut ase- ja turboboosteritäydennykset. Aseet jakautuvat kahteen luokkaan. Tyypillisiä ampuma-aseita kuten konekivääreitä ja ohjuksia täydentävät puolustuksellisemmat aseet kuten miinat ja jälkipolttimet.

Eri kisamuotojen suuri määrä on Jak X: Combat Racingin pelastus, sillä perinteiset ratakisat ovat ehdottomasti pelin heikoin lenkki. Vaikka kontrollit ja tekninen toteutus ovat huippuluokkaa, paljastuvat pelimekaniikan heikkoudet erittäin selkeästi kun tavoitteena on päästä ensimmäisenä maaliin. Kisan kululla ei muutamia viimeisiä hetkiä lukuun ottamatta ole juuri mitään väliä, sillä heiveröisen auton tuhoutuminen vie käytännössä aina kisan hännille.

Kuoleminen on enemmän sääntö kuin poikkeus, sillä romuttumiseen riittää lyijy- tai räjähdemyrkytyksen lisäksi esimerkiksi hieman liian tuttavallinen kontakti rataa rajaavien reunavallien kanssa. Tämä onkin usein suurempi vaara kuin vihollisten aseet, sillä ajokin kontrollointia hankaloittavaa turbovaihdetta on pidettävä päällä aina tilaisuuden niin salliessa.

Muissa pelimuodoissa ongelmat näkyvät ja tuntuvat huomattavasti vähemmän, ja tilanne helpottuu erityisesti moninpelissä. Jaetun ruudun moninpelin lisäksi tarjolla on myös maksimissaan kuutta pelaajaa tukeva nettipeli.

Mario Kart -tyylistä, pelin pariin takaisin vetävää taikaa ei kuitenkaan ole aivan riittävästi, mikä olisi erityisen tärkeää suhteellisen yksinkertaisen peli-idean vuoksi. Jak-faneille ja toiminta-autoilua PlayStation 2:lle kaipaaville Jak X: Combat Racing on kuitenkin suhteellisen turvallinen valinta, kunhan odotukset eivät ole liian korkealla.

Tekijä: Naughty Dog Software
Julkaisija: SCEE
Testattu: PlayStation 2
Saatavilla: PlayStation 2
Pelaajia: 1-4 samalla koneella, enintään 6 netissä..
Pelin kotisivu: naughtydog.com/jakX