Just Cause 3 (PC, PS4, Xbox One)

 Tekijä: Avalanche Studios
Julkaisija: Square Enix
Testattu: PC Windows 10, Intel Core i5-4670K, 16 Gt muistia, GeForce GTX 970
Saatavilla: PC, PlayStation 4, Xbox One
Laitevaatimukset: PC Windows Vista tai uudempi, Intel Core i5-2500K, 6 Gt muistia, GeForce GTX 670
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: https://justcause.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Ruotsalaisen Avalanche Studiosin Just Cause –pelit ovat aina tarjonneet mainiota, joskin aivotonta mättöä. Rico Rodriguez on räjäytellyt tiensä läpi useammankin diktatuurin, mutta tällä kertaa edessä on henkilökohtainen keissi: kotimaan vapautus.

Kukaan tuskin yllättyy kuullessaan, että käytännössä vapautus hoituu räjäyttämällä maasta 60 % taivaan tuuliin bensasäiliö kerrallaan.

Just Cause –sarjan pelit ovat perinteisesti tarjoilleet aivotonta avoimen maailman mättöä. Tarinaa on toki ollut, mutta tuskinpa kovinkaan moni on siitä hirveästi perustanut, mitä nyt Bolo Santosin ja muiden hahmojen karmeille näyttelijänsuorituksille on kelvannut naureskella. Ehei, Just Cause –pelejä on pelattu sen takia, että ne ovat tarjonneet valtavan hiekkalaatikon, jossa räjäytellä, ammuskella ja rellestää sielunsa kyllyydestä.

Just Cause 3 ei eroa edeltäjistään tässä mielessä. Sekin on suunnaton hiekkalaatikko, joka vain odottaa räjäyttäjäänsä. Yllätys tuleekin siitä, että siinä missä olen fanitellut sarjan aiempia pelejä kympillä, kolmososa jätti minut aika kylmäksi.

Tervetuloa kotiin

Just Cause 3:n tarina menee näin: Rico Rodriguezin kotimaa – joka on miehen nimestä huolimatta kovin kreikkalais-italialais-henkinen – on kauhian diktaattorin vallassa. Kytevä kapina ei ole päässyt roihahtamaan liekkeihin, koska diktaattorin sotilasjoukot tallovat pieniä kapinallispesäkkeitä maan rakoon yksi kerrallaan. Tarvittaisiin johtotähti, joka näyttäisi esimerkkiä ja valaisisi tien vapauteen. Se johtotähti on tietenkin Rico.

Paljon tämän enempää tarinasta ei tarvitsekaan piitata, sillä harvalukuiset tarinatehtävät ovat selvästi sivuosassa. Avalanche Studios on saanut pelaajilta selvän viestin siitä, että Just Cause –pelejä pelataan sen avoimen maailman kohelluksen takia, joten sitä tarjoillaan entistä suuremmalla suuttimella.

Ricon isäinmaa koostuu useammasta suuresta saaresta, joita täplittävät kylät, tukikohdat, satamat ja muut installaatiot, jotka tietenkin ovat kaikki diktaattorin joukkojen hallussa. Ricon – ja pelaajan – tehtävänä on vapauttaa kaupungit ja kylät yksi kerrallaan räjäyttämällä niistä hevon kuuseen kaikki diktaattorin kalusto. Käytännössä siis jokainen tukikohta ja kylä on kuin ostoslista: kolme satelliittilautasta, viisi bensavarastoa, poliisiasema, propaganda-auto ja kolme diktaattorin patsasta. Räjäytä ne, niin paikka on vapaa. Sitten kohti seuraavaa ja toistetaan hieman eri aineksilla.

Niin hämmentävää kuin se onkin, se pelillinen sisältö oli suunnilleen siinä. Paikkoja vapauttamalla saa avattua pieniä haastetehtäviä, joissa pitää vaikka tuhota se juuri äsken tuhottu tukikohta uudelleen, mutta nyt vain panssarivaunulla tai singolla aseistettuna, tai vaikka lentää Ricon liitopuvun avulla taivaalla olevien renkaiden läpi.

Näitä haasteita suorittamalla kerätään muttereita, jotka taas avaavat Ricolle erinäisiä uusia kykyjä ja bonuksia. Kun pätee ajohaasteissa, oppii boostailemaan tai hyppimään autojensa kanssa. Taistelutehtäviä tekemällä saa vaikka vihollisiin hakeutuvia kranaatteja tai muoviräjähdepanoksia, jotka ennen räjähtämistä aktivoivat suihkumoottorin – kyllä, suihkumoottorin – ja näin työntävät kohdettaan eteenpäin.

Lisäksi tarjolla on pienempiä keräiltäviä juttuja, kuten diktaattorin audiopäiväkirjoja ja rukoushetkiä tarjoavia alttareita, mutta eipä niistä nyt hirveän innoissaan jaksa olla.

Suunnattomassa maailmassa ei siis ole syvyyttä kuin vesilasin verran. Verrattuna miltei mihin tahansa muuhun moderniin avoimen maailman peliin Just Cause 3 tuntuu hämmentävän yksinkertaiselta ja riisutulta pakkaukselta. Niinpä peli jääkin käytännössä miltei kokonaan pelattavuutensa varaan. Jos siitä ei irtoa tarpeeksi hupia, koko homma uppoaa.

Kaikki paskaksi ja palamaan

Just Cause 3 on peli, joka haluaa tarjota pelaajalle vaihtoehtoja ja vapautta. Kaikki kaupungit ja muut installaatiot ovat täysin vapaasti valloitettavissa. Jos haluaa vain kävellä ovesta sisään M60 laulaen, se on ihan mahdollista, mutta ei pääse lähellekään Just Causen tuhopotentiaalia.

Ricolla kun on käytössään muutama erityisen kiva työkalu. Ranteesta ammuttava tarttumavaijeri toimii parillakin tavalla. Sillä voi vetäistä Ricon itsensä kohti tarttumakohdetta suunnattomalla vauhdilla, tai sen voi kytkeä kahteen esineeseen, jotka sitten vetäistään vauhdilla toisiaan kohti. Ja tarttua voi mihin vain: bensasäiliöön, autoon, vihollissotilaaseen, mihin vain. Jo tämä avaa paljon mahdollisuuksia. Miksi ampua sotilasta rynkyllä, kun voi kytkeä tämän kiinni paineilmasäiliöön ja sitten laukaista säiliön taivaalle, luoden näin spontaanin ilotuliteshown?

Ricon arsenaalista löytyy myös haluttaessa aktivoitava liitovarjo, joka yhdistettynä tarttumavaijerin vetomahdollisuuteen tarjoaa kätevän tavan liikkua nopeasti taivaalla. Koukku kiinni, Rico vaakalentoon ja varjo auki: hop, lennät taivaalla. Lisää vauhtia voi nykiä halutessaan. Tarjolla on myös uusi juttu, liitopuku. Se on nopea, mutta ei tarjoa juurikaan luontaista nostetta, joten sillä liidetään koko ajan ainakin vähän alaspäin. Onneksi vaijeria, varjoa ja liitopukua voi vapaasti yhdistellä, jolloin taidokas pelaaja voi vaikka lentää vuoren seinämää ylös.

Niinpä homman nimi onkin liikkuminen. Jos seisot paikallasi, pelaat väärin – ja todennäköisesti kuolet. Vaikka Rico kestää rankaisua, kymmenkunta konekiväärein varustautunutta vihollista on hänellekin liikaa. Siispä liidetään, vaihdetaan paikkaa, pudotellaan lennosta kranaatteja ja ammuskellaan varjon kyydistä.

Mutta ei sekään vielä riitä. Miksi tyytyä varjoon, kun voi vaijerinsa avulla hypätä roikkumaan ohi lentävän taistelukopterin pohjaan, nakata tämän kuskin mäkeen ohjaamosta ja ottaa kopterin käyttöönsä? Kun se on ammuttu mäsäksi, voi vaihtaa lennosta toiseen, tai vaikka kaapata panssarivaunun, veneen tai hävittäjän.

Mahdollisuudet ovat hyvin laajat ja juuri tämä ”tee, mitä haluat” onkin se juju, jonka avulla Just Cause 3 toimii. Kun pääsee hyvään sykkeeseen, pelaaminen on riemastuttavaa puuhaa. Vihollisen aseet kääntyvät tätä vastaan ja hätiin hälytetty Hind-kopteri on parissa sekunnissa Ricon käytössä. Sitten hypätään lennosta ulos, vedetään itsensä vaijerilla kiinni pakoon kaasuttavan komentajan autoon, istutetaan peräpuskuriin pari C4-paukkua ja katsotaan taas ilmalennosta, miten poloisen auto paahtaa rakettimoottori huutaen kallion reunan yli, räjähtäen sitten meren yllä.

Kolikon kääntöpuoli on se, että kun meininki ei ole tapissa, pelistäkään ei saa hirvittävästi hupia. Liian suurina annoksina Just Cause 3 on jopa uuvuttava, eikä tietyn pisteen jälkeen enää jaksa edes kikkailla, vaan sitä vain etsii ne helpoimmat vaihtoehdot, joilla kaupungin saa mäsäksi.

Toisin kuin monissa muissa samankaltaisissa peleissä, taistelu-uupumuksen iskiessä tarjolla ei ole mitään pelillisiä vaihtoehtoja. Ei mitään kunnon sivutehtäviä, joiden parissa kokea vähän muunlaisia pelaamisen hetkiä, tai oikeastaan mitään muutakaan kuin aina vain uuden kaupungin tuhoaminen.

Raskasta menoa

Kun Just Cause 3:n laitteistovaatimukset paljastettiin, moni huokaisi helpotuksesta. Samalla moottorilla hyvin pyörinyt Mad Max –peli sekä kohtuulliset vaatimukset loihtivat esiin mielikuvia pelistä, jossa voi vääntää kaikki herkut kaakkoon ja nauttia 60 FPS:n pelikokemuksesta. Näin ei kuitenkaan ole.

Omalla koneellani oman monitorini 1440P-natiiviresoluutiolla jouduin karsimaan efekteistä todella paljon, että ruudunpäivitysnopeuden sai siedettävälle tasolle. Silloinkin tiukat taistelutilanteet – joita on koko ajan – pudottivat vauhdin ikävälle tasolle. Tiputtamalla resoluution 1080P:hen ongelmat vähenivät ja herkkuja pystyi lisäämään reippaasti. Tällöinkin tiukimmat hetket pudottivat nopeuden sinne 30:n huitteille, mikä on aika heikko suoritus.

Tiettävästi ongelmat johtuvat siitä, että suuri osa pelin maailmasta on hajoitettavissa Havok-fysiikkaefektien saattelemana, mikä on raskasta puuhaa. Vielä merkittävämmin se on raskasta puuhaa prosessorille, eli ongelmiin ei ole hirvittävän helppoja ratkaisujakaan tarjolla.

Mutta aina voi mennä huonomminkin, sillä taistelukertomukset rintamalta kertovat, että konsoliversiot pelistä ovat aikamoista tuubaa. Parhaimmillaankin 30 FPS:ään yltävä ruudunpäivitysnopeus putoaa säännöllisesti ja usein. Pitkät lataustauot ja muut ongelmat pahentavat pelikokemusta. Koska emme ole itse konsoliversioita testanneet, pitää muistaa, että kyseessä ovat vain nettihuhut. Mutta ehkä jotain asiasta kertoo se, että toisin kuin yleensä, arvosteluun toimitettiin vain ja ainoastaan PC-versio.

Ei pettymys, mutta…

En oikein tiedä mitä mieltä olisin Just Cause 3:sta. Tavallaan haluaisin sanoa, että se on pettymys. Peliltä odotettiin paljon ja vaikka se tarjoaakin suunnattomia ja hienoja räjähdyksiä, paljon muuta siitä ei sitten irtoakaan. Toisaalta tätähän ne aiemmat Just Causetkin olivat, ja pidin niistä kovasti. Nyt osaongelma tulee ehkä siitä, että monet muut avoimen maailman kohelluspelit ovat tarjonneet sekä näyttävää kaaosta että sitä syventäviä pelielementtejä. Just Cause 3 ei. Se on ”vain” loputonta räjähdysten orgiaa.

Minulla oli pelin kanssa hauskaa, mutta siinä 10. pelitunnin kohdalla taistelu-uupumus alkoi jo vähän lyödä niskaan. Osittain tämä johtuu ehkä siitä, että peliä oli arvostelua varten pakko vääntää paljon ja pitkissä sessioissa. Jos olisin pelannut niin kuin Just Causeja aiemmin pelasin, eli pienissä pätkissä silloin tällöin, hymykin olisi ehkä kestänyt kauemmin.

Ja on myös muistettava, että kun Just Cause 3 toimii, se Toimii. Harva muu peli tarjoilee näin älytöntä tuhon orgiaa tauottomana tykityksenä. Se, mikä olisi monessa muussa pelissä loppuhuipennus, on Just Cause 3:ssa se varsinainen pelilooppi, jota toistetaan uudelleen ja uudelleen. Jos siis hakusessa on hillitön määrä räjähdyksiä, palavia sotilaita, kaatuvia vartiotorneja ja taivaalla lentäviä tankkeja, Just Cause 3 tarjoilee sitä koko rahan edestä.