Arvostelu: Tornado on hieno, mutta muuten Just Cause 4 on jo ilmestyessään aikansa elänyt peli

13.12.2018 09:00 | Joonas Pikkarainen

Avalanche Studiosin uutukainen tarjoaa jälleen vapaata kaaosta ja avointa maailmaa, mutta valitettavasti viime vuosikymmenen reseptillä toteutettuna.


Julkaistu / Tekijä: Avalanche Studios / Julkaisija: Square Enix / Saatavilla: PC (testattu), PlayStation 4 & Xbox One / Pelaajia: 1 / Ikäraja: 18 / Peliä pelattu arvostelua varten: 14 tuntia


Vanhan viidakon sananlaskun mukaan, kun banaanivaltiossa diktaattori kansaa sortaa, siellä Rico Rodriguez pian vastarintaa johtaa. Avalanche Studiosin avoimen maailman toimintapelisarja Just Cause on vienyt pelaajat valtiosta ja turmeltuneesta hallitsijasta toiseen jo vuodesta 2006 lähtien, eikä matkan varrella olla koettu suuria yllätyksiä räiskintäkaavaan. Just Cause 4 ei tee poikkeusta sääntöön.

Tällä kertaa taistelutantereena toimii fiktiivinen Solis, jossa valta on jälleen keskitetty, kansalaiset alistettu ja palkka-armeija militarisoitu. Mutta koska perinteiset vallankaappaukset ovat niin haukotuttavan tavanomaisia, on tämän kauden kuumin uutuus luonnonilmiöiden kontrollointi. Niinpä Rico ei joudu taistelemaan ainoastaan pelisarjasta tuttua Black Hand -organisaatiota vastaan, vaan myös räntää, viimaa ja hiekkaa vastaan.

Just Cause 4:n suurin ja käytännössä ainoa markkinoitu uusi ominaisuus ovat sen valtavat luonnonilmiöt, miksi on hieman huvittavaa, että reilun 14 pelitunnin aikana törmäsin niihin vain muutamaan otteeseen – ja silloinkin lähinnä kuhunkin äärimmäiseen sääilmiöön keskittyvän tehtäväketjun päätöksessä. Toki näyttävään tornadoon tai näkyvyyden peittävään hiekkamyrskyyn voi joutua ilman juonitehtäviäkin, mutta omalla kohdallani onnistuin näemmä liitelemään Solikseen juuri parhaimpaan turistiaikaan.

Ääriolosuhteet saa myös omaan hallintaan, kun niitä koskevat tehtävät on suorittanut ensin loppuun, joten lukijoiden ei kannata liiaksi närkästyä: luontoäidiksi pääsee kyllä tahtoessaan.

Valitettavasti valtavaa tornadoa lukuun ottamatta kolme muuta sääilmiötä eivät ole kovinkaan vakuuttavia tai visuaalisesti säväyttäviä. Kukin tuo periaatteessa toimintaan oman pelaajaa rajoittavan tekijän. Salamat iskevät esimerkiksi alueen korkeimpaan kohteeseen, joten lentovälineet ovat poissuljettu vaihtoehto, kun taas pyörremyrskyn juurella tai lumimyrskyssä laskuvarjon ja liitopuvun käyttö hankaloituvat. Sen sijaan hiekkamyrsky peittää vain näkyvyyden – ja alleviivaa tekoälyn tyhmyyden – mutta suurimman osan ajasta näiden vaikutusta pelattavuuteen ei juuri huomaa.

Tämä johtuu suurimmaksi osaksi Just Cause 4:n valtavasta liikkuvuuden mahdollistavien välineiden kirjosta, joita ei uusimmassa osassa edes koiteta enää rajoittaa. Kaikki taidot ja varusteet heittokoukusta liitopukuun asti ovat käytössä heti ensimetreiltä lähtien, minkä lisäksi tankkeja, taisteluhelikoptereita ja muita ajoneuvoja tuodaan pelaajan tuhottavaksi tai haltuun otettavaksi jatkuvalla syötöllä. Valinnanvaraa on siis jatkuvasti yli äyräiden, mikä osaltaan latistaa myös pelin haasteen olemattomaksi – Rico on jo alusta lähtien saaren kovin kingi.

Suunta ei toki haittaa tekijöiden todellisen tarkoituksen suhteen, mikä on nimenomaan kaaoksen kylväminen ja oman hauskuuden luominen valtavalla hiekkalaatikolla. Tästä kielivät myös ne ainoat sivutehtävien taakse lukitut päivitykset, joilla ei ole juuri mitään käytännön hyötyä etenemisen kannalta. Sen sijaan ne keskittyvät puhtaasti heittokoukulla ja sen eri variaatioilla leikkimiseen tarjoten mahdollisuuksia säätää muun muassa sen vetonopeutta, pituutta tai kestävyyttä.

Toisin sanoen päivitykset tarjoavat entistä parempia keinoja luoda YouTuben täyttäviä pelivideoita, joissa kymmenet autot leijuvat ilmassa toisiinsa sidottuna ilmapallojen varassa tai ihmisiä lingotaan katapultin lailla horisonttiin.

Ja juuri tämä on ollut Just Cause -sarjan ydin viimeisimpien osien myötä.

Jos päätön mellastus ja kaaoksen kylväminen ei sen sijaan kiinnosta, neljäs osa ei tarjoa juuri muuta. Kampanjan läpäisee alle kymmeneen tuntiin, ja siitä uupuu yhtä sivuhahmoa lukuun ottamatta pelisarjalle tyypillinen komiikka. Tunnelma on itse asiassa viety jopa asteen vakavammaksi ja koskettavammaksi, mutta kun samaan aikaan liidetään tornadoa pitkin kohti taivasta ja kaapataan taisteluhelikopteri suoraan lennosta, fiilis ei oikein vastaa todellisuutta.

Juonen ohella saarelta löytyy kyllä valtavasti tekemistä sivutehtävistä haasteisiin ja satunnaisaktiviteetteihin, mutta nämä kaikki on veistetty samasta umpikuivasta ja vuosikymmenen vanhasta puusta. Suojelu-, saatto- ja keräilytehtävien suurin yhteinen tekijä on niiden puuduttava tylsyys, joka syntyy täysin sivuutettavista vihollisista. Räiskimiseen on harvoin mitään todellista tarvetta, sillä useimmiten vastustajat voi vain ohittaa tyystin kiitämällä seuraavaan pisteeseen odottaakseen tarvittavan palkin latautumista, aikarajan loppumista tai saatettavan saapumista.

Meno muistuttaa niin monella tapaa avoimen maailman pelien muinaisjääneeltä, jossa valtaosa sisällöstä on koostettu kourallisen eri tehtävätyypin kopioista ja maailma on valtava ainoastaan sen laajuuden vuoksi. Solis saattaa olla sarjan suurin ja näyttävin pelialue, mutta siitä uupuu elämä, persoonallisuus ja tekeminen. Se on pelkkää kulissia.

Mutta silti tälle pelille löytyy oma yleisö, ja te tiedätte tasan tarkkaan, keitä te olette.

Just Cause 4 jatkaa pelisarjan konseptia tarjoamalla pelaajille valtavan hiekkalaatikon, fysiikanmallinnuksen ja liudan leluja niiden yhdistämiseksi. Jotain muuta tai uutta kaivanneet joutuvat sen sijaan pettymään, eikä se pelillinen antikaan vastaa enää oikein tätä päivää – ja hädin tuskin vuosikymmentä.

Loppuun vielä varoituksen sana: PC-version näppäinkartta on sekavin, oudoin ja epäkäytännöllisin ratkaisu, johon olen kuunaan törmännyt.

JUST CAUSE 4

”Just Cause 4 tuntuu jo julkaisussa vanhanaikaiselta hiekkalaatikolta.”