Kerbal Space Program (PC, Mac, Linux)

14.07.2015 14:00 Jani Salomaa

Tekijä: Squad
Julkaisija: Squad
Testattu: PC Windows Vista SP2, Intel i3-2100, 8 Gt muistia, NVidia GeForce GT 550 Ti
Saatavilla: Linux, Mac, PC
Tulossa: PlayStation 4
Laitevaatimukset: PC Windows XP tai uudempi, 4 Gt muistia, 512 Mt näytönohjain / Mac OS X 10.6 / Debian-pohjainen Linux
Pelaajia: 1
Muuta: Ladattava peli, hinta 39,99 euroa (Steam / GOG)
Pelin kotisivu: http://kerbalspaceprogram.com
Arvostelija: Jani Salomaa

Äitini kommentoi joskus ivallisesti, ettei tietokonepelien pelaaminen ole mitään rakettitiedettä. Vihdoin voin näyttää, että täysin väärässä olit, mutsi! Tähtiin kurottaminen on näköjään pirun vaikeaa, nopeaa, hauskaa ja julmetun palkitsevaa. Ja jos ei mene ihan putkeen, KABUUUM!!!

Kerbal Space Program (KSP) onkin onnistumisen ja epäonnistumisen riemulaulu.

KSP on tiivistettynä humoristinen avaruusohjelmasimulaattori. Se antaa pelaajalle kaikki palaset unelmien avaruusalusten luomiseen ja lentämiseen, vaan sitten moukuttaa armottomalla fysiikkamallillaan. Se haastaa tähtäämään korkeammalle, kauemmas, kohti vain pisteinä tähtitaivaalla siintäviä planeettoja.

Vaan ihan ensiksi pitäisi päästä Maata muistuttavan Kerbinin kamaralta edes ilmaan. Siihen vaaditaan söpö pieni vihreä kerbonauttiolio nimeltä Jebadiah, komentomoduuli, moottori ja polttoainetta. Mielellään laskuvarjo. Helppoa kuin heinänteko. Se lentää! Tosin lähimpään jorpakkoon, sillä laskuvarjoa ei näköjään kannata avata heti laukaisun yhteydessä. Nauroin kippurassa Jebadiahin kohtalolle, palasin suunnittelupöydälle parissa sekunnissa ja yritin uudelleen. No nyt se lensi ja laskeutui! Tosin vain kolmen kilometrin korkeuteen. Kiertorata häämöttää jossain 70 kilometrin kohdilla. Millaisen värkin se vaatii?

KSP on täynnä tuollaisia haasteita, ja rajoitteita ovat vain pelin aurinkokunnan rajat ja mielikuvitus. Tavoitteita peli ei aseta, jos ei niin halua.

Fly high, into the sky, but I blow up why?

Peruspelimoodi on puhdas hiekkalaatikko, joka antaa valtavan kasan realistisen tuntuisia osia, joista saa kasata enemmän tai vähemmän toimivia avaruusraketteja ja –lentokoneita oman mielensä mukaan. Ainoana ja riittävänä haasteena on omaamme mukaileva aurinkokunta planeettoineen ja kuineen.

Nälkä kasvaa kauemmaksi lentäessä, mutta vaikeusaste nousee samalla. Mahdollisuuksia on pienen mielikuvituksen verran. Saat vaikka rakentaa omia avaruusasemia tai miksei vaikka valtavalla lämpökilvellä suojatun aurinkoon syöksyvän vempeleen, suoraan Sunshine-elokuvasta.

Hiekkalaatikko tarjoaa kaikki osat kerralla, mikä voi alussa tuntua hyökyaallolta tavaraa ilman opetusta siihen, miten niitä pitäisi käyttää.

Jos kaipaa pelilleen rakennetta, uramoodissa edetään tehtävä tehtävältä korkeammalle. Raha, maine sekä tieteen ja tukikohdan kehittäminen rajoittavat unelmia, mutta samalla oppii taito kerrallaan. Välillä on pakko grindata vähemmän mielenkiintoisia tehtäviä, vaan mikään niissä käytettävistä taidoista ei mene hukkaan. Itselleni tämä oli oikein pätevä opettelupelimoodi. Jos kyllästyin, hyppäsin hiekkalaatikkoon hetkeksi touhuamaan ja palasin sitten vähän parempana kerbonauttina.

Välimuoto on tiedepeli, jossa resurssit ovat tapissa, mutta uusia aluksen osia saa vain sitä mukaa, kun ehtii keräämään tietoa Kerbinistä, sen ympäröivästä avaruudesta ja eri kuiden ja planeettojen pinnalta. Itselleni tämä tuntui heikolta kompromissilta.

Itse ilkimys –elokuvien minioneita muistuttavat Kerbal -oliot pehmentävät pelikokemusta. Ne kuolevat törmäyksissä ja räjähdyksissä, mutta eivät onneksi menehdy hapen puutteeseen, joten ne voi vaikka jättää kiertoradalle vuosiksi odottamaan pelastusta (sorry!). Kerbaleilla on kaksi luonteenpiirrettä: tyhmyys ja rohkeus. Molempia vaaditaan ainakin minun avaruusohjelmassani.

Parinkymmenen enemmän tai vähemmän hullun rakettikokoonpanon ja katastrofin opettamana Jebadiah pääsi lopulta vakaalle kiertoradalle. Vitsit, kun tuntui hyvältä. Karvat pystyssä katsoin Kerbolin (auringon) nousua ylpeänä. Päihitin sen! Lähin kuu, Mun, näyttää olevan kutsuvan lähellä… Ja sitten tajusin, ettei tankissa ollut enää polttoainetta maan kamaralle palaamiseen. Umm… Nauti maisemista, Jebadiah. Ehkä pian opin pelastamaan sinut kiertoradalta.

Fly me to the Mun, let me play among the stars

Rakettien ja lentolaitteiden kasaaminen osista on äärimmäisen helppoa – ihan kuin laittaisi legoja yhteen mainion käyttöliittymän auttamana. Mitä kieroimmat viritelmät ovat mahdollisia ja niitä on Youtube täynnä.

Alusten ohjaaminen on varsin helppoa ja siihen saa apua kerbonauttipilottien kehittyessä. Nämä ovat sitten about ainoat helpotukset, sillä muuten peli on vailla armoa, ainakin mitä fysiikkaan tulee.

Raketeissa pitää ottaa huomioon muun muassa kuorman ja polttoaineen paino, rakenteiden kestävyys, painopiste, aerodynamiikka, työntövoima, kantorakettien hylkäys löpön loputtua, ja lämpösuojaus ilmakehään palatessa. Jos massaa on enemmän kuin työntövoimaa, niin eihän se mihinkään nouse. Sitten tuo kaikki pitää laittaa järjestykseen niin, että oikeat osat toimivat ja hylätään oikeassa vaiheessa nousua ja laskeutumista.

KSP tekee tuon kaiken helpommaksi kuin miltä pelkkä listaus kuulostaa. Vasta tyhjyydessä toimiminen on kunnon aivojen sekoittaja.

Jos haluaa Kerbiniä kauemmaksi, on vaan pakko opetella oikean avaruuden salat: avaruusalusten kiertoratojen, niiden muuttaminen ja synkronoinnin perusteet, poltot, niiden suunnat ja vaadittu delta V. Ja toisten taivaankappaleiden lähestymiseen liittyvät kikat, laskeutuminen ilmakehättömälle murkulalle… Ja tämä vain lähimmän kuun, Mun, pinnalle päästäkseen.

Kuulostaako monimutkaiselta? Sitä se tavallaan on, mutta tätä pehmeämmin sitä ei voi tehdä. Suurin osa haasteista on arkijärjen rajoissa, loppuun auttaa kokeilu ja hätätilassa internet.

Onneksi kokeilu on tehty todella helpoksi ja hauskaksi. Yhä kauemmas vievät kikat oppii riemastuttavan ryssimisen kautta. Paluu piirustuspöydälle, laukaisuun tai pikatalletukseen tapahtuu hetkessä. Aikaa voi nopeuttaa tylsissä kohdissa. Yritä, erehdy, räjähdä, opettele hieman, korjaa, erehdy paremmin, räjähdä hienommin… Lopulta onnistu ja juhli! Harvoin olen juhlinut onnistumista niin villisti, kuin tämän pelin kanssa.

Vaikkapa ensimmäinen Jebadiahin pelastusyritys: tungin raketin nokkaan pari komentomoduulia plus ihan liikaa tiedekalustoa, siihen pitkän ohuen varren koska se näytti hyvältä ja alle übervahvat moottorit. Yläilmakehään iskiessään yläpainoinen laite rupesi sheikkaamaan kuin kännidiskossa, katkesi kahtia ja lopulta räjähti päreiksi. Oh well, ainakin Jebadiah nautti ilotulituksesta. Tukirakenteet ja tasapaino opittu. Lopulta Jebadiah pelastui harjoittelun ja onnekkaan avaruuskävelyn ansiosta, vain joutuakseen vielä hurjempaan koitokseen: ottamaan ensiaskeleen Mun pinnalla.

If you believe, I put a man on the Mun

Parasta KSP:ssä on se, ettei mikään pakota oppimaan. Jos haluaa vaan leikkiä kreiseillä virityksillä, niin antaa mennä vaan. Jos haluaa asettaa itselleen tavoitteita, saa asettaa aika hullut vaatimukset, ettei peli niihin venyisi. Ellei veny, siihen löytyy todennäköisesti modi.

Ensimmäistä kertaa aloittaessa voi peukku tosin mennä kämmenen läpi, joten pehmeämpi laskeutuminen olisi ollut hyväksi. KSP:n mukana tulevat tutoriaalit ovat lähinnä alkuapu, nettiyhteisön tarjoamat vinkit ja videot ovat paljon parempia.

Grafiikat ovat suoraan paketista varsin vaatimattomat. Varsinkin taivaankappaleiden pinta on karu. Äänimaailma on toimiva, koska raketit sanovat kunnolla thuuummmm! Tilanteeseen sopeutuva musiikki ei ainakaan häiritse, parhaimmillaan se innoittaa lisää aina uuden saavutuksen tapahtuessa. En rokota indiepelimäisestä teknisestä suorituksesta mitään, koska se ei haittaa pelikokemusta ja on helposti korjattavissa modeilla. Lisäksi peli pyörii mainiosti wanhalla koneellani. 32-bittisillä käyttöliittymillä saattaa esiintyä muistirajoituksista johtuvia kaatuiluja.

Käyttöliittymää ei ole hiottu aivan nappiin asti varsinkaan kiertoratoja tuunaillessa. Siitä pieni miinus. Rakettien kasaaminen taas on superhelppoa. Tekijäfirma Squad on työteliäs epäkohtien korjaamisessa, eikä näytä merkkejä lopettamisesta.

KSP:n modiyhteisö on valtava, ja sen joukosta löytyy muun muassa sellainenkin taho kuin NASA. Tarjolla on paitsi tehtäviä, myös paaaljon hienommat grafiikat, hyvin tehtyjä pelillisiä ja käyttöliittymän parannuksia ja helpotuksia, lisäosia aluksiin ja jopa moninpelivirityksiä.

Kerbal Space Program on hiekkalaatikko parhaimmillaan. Olet sitten tavallinen jannu tai astrofyysikko, niin siitä löytyy jokaiselle leikittävää. Jotain sellaista joka saa tuntemaan, että olet voittanut itsesi ja avaruuden, et vain peliä.

Kun Jebadiah kaikkien koettelemustensa jälkeen käveli Mun pinnalla ja iski lippuni siihen, niin itkin ilosta. Oikeasti. Iso mies. Koska se oli kaikki minun työtäni. Minun saavutukseni.

Nostin katseen ylös ja mietin: Mihin seuraavaksi?

Kerbal Epic Fail Program

Kerbal Space Program on ehtymätön tahattoman huumorin lähde, etenkin kun munaamassa on joku muu. Tässä muutama YouTube-helmi eeppisistä ei-ihan-mennyt-putkeen-tehtävistä.

Osa videoista on pelin varhaisista versioista.

Mitkä tukirakenteet!?

Ilman siipiäkin voi lentää kuin mäkikotka.

Kuinka lentäminen sujuu 289 raketilla?

Kun kerran rakettipeli, miksei samalla raketinheitinpeli?

Eeppisen omituisten alusten kerho.

Kerbal Space Program on osottautunut erittäin modattavaksi ohjelmistoleluksi, jonka potentiaali ei ole jäänyt pelaajayhteisöltä huomaamatta. Keskikesällä 2015 peliin löytyy päälle viisisataa erilaista viritelmää pienistä lippupaketeista koko pelikokemusta mullistaviin innovaatioihin. Kannattaa tosin muistaa ”Carcassonne” –efekti, eli liian monta lisäosaa kerralla voi heikentää pelikokemusta.

Lue myös: Kerbal Space Program – moditaivaan kiintotähtiä

Pienten vihreiden miesten valtakunnassa on kaikki hyvin – ja nämä pienet olennot kurkottavat tähtiin. Kaikessa yksinkertaisuudessa kyse onkin avaruusohjelmasimulaatiosta, jossa pelaaja on kerbaalien kotimaailman avaruusohjelman ylipäällikkö. Vastuullasi on auttaa nämä pienet olennot tähtienväliseen matkailuun ja täyttää heidän unelmansa maailmankaikkeuden valloittamisesta.

Kerbal Space Program – indiepelien aatelia