Uusimmat

Kingdoms of Amalur: Reckoning (PC, PS3, Xbox 360)

08.02.2012 16:40 Tero Lehtiniemi

Tekijä: Big Huge Games / 38 Studios
Julkaisija: Electronic Arts
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: PC Windows XP SP3/Vista SP2, 7 SP1, 2,2 Ghz:n Intel Dual Core tai 2,6 GhzAMD Athlon, 2 Gt muistia, 10,5 Gt kiintolevytilaa, 512 Mt:n näytönohjain
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu:http://reckoning.amalur.com
Arvostelija: Tero Lehtiniemi

Hyviä roolipelejä ei ole koskaan liikaa, vaikka viime syksy olikin poikkeuksellisen tiukkaa huippunimien tykitystä. Skyrim, Dark Souls ja Xenoblade Chronicles asettivat lajityypin jokaisella osa-alueella riman varsin korkealle, ja monilla roolipelien ystävillä savotta on vielä armottomasti kesken.

Nyt tähän auvoiseen tilanteeseen pyrkii vielä varsinaiseksi all-star-roolipeliksi profiloitunut Kingdoms of Amalur. Pelin takaa löytyy nimittäin kolme melkoista suurnimeä: Morrowindin ja Oblivionin pääsuunnittelija Ken Rolston, kirjallisen tuotannon määrästä vaan ei laadusta kuulu fantasiakirjailija R.A Salvatore ja sarjakuvapiirtäjä Todd McFarlane. Luulisi, että näillä eväillä niin sanotusti priimaa pukkaisi.

Kingdoms of Amalur: Reckoning sijoittuu Salvatoren varta vasten luomaan, yllättävästi Amaluriksi nimettyyn fantasiamaailmaan. Siellä paikallinen kuolemattomien superrotu on uuden ilkeän kuninkaansa johdolla lähtenyt sotapolulle, jonka jalona tavoitteena näyttäisi olevan varmistaa että kuolevaiset myös ovat nimensä veroisia.

Tähän melko onnettomaan tilanteeseen astuu mukaan sankarimme, mystisen kääpiöapparaatin henkiin herättämä muistinmenetyksestä kärsivä veijari. Hahmonluonti on suhteellisen koruton, ja suoraviivainen: vaikutusmahdollisuudet ovat käytännössä rodun valinta neljästä tarjolla olevasta vaihtoehdosta ja naamagrafiikan tuunaus. Yhteistä pärstävärkeille on se että ne ovat kaikki rumia, ja roduille se että ne ovat nerokkaasti ruotsi/mikälie-siansaksaksi käännettyjä tuttuja fantasiarotuja.

Pelistä vastanneiden Big Huge Gamesin ja 38 Studiosin tavoitteena on ollut luoda siitä jonkinlainen Oblivionin ja God of Warin hybridi, ja niinpä tältä pohjalta teosta vertaa väistämättäkin sekä Dark Soulsiin että Skyrimiin. Lineaarisen opetusvaiheen jälkeen Amalurin maailma avautuu pelaajan tutkittavaksi, joskin vapaata liikuskelua rajoittavat sekä alituisesti pahenevat viholliset että maailman rakenne: rajattoman Skyrim-henkisen maailman sijasta sopivasti asetettujen seinämien rajaama Amalur tuo mieleen enemmänkin Fablet. Ratkaisu ei kuitenkaan ole kauhean huono.  Kätevän minikartan ja selvien polkujen vuoksi paketti pysyy kasassa ilman turhaa ahdistusta, vaikka sisältöä onkin tarjolla huimat määrät.

Viiden pennin teatteri esittää

Ehkä positiivisimmin Reckoningissa näkyy Rolstonin kädenjälki. Maailma on laaja, eikä siellä tarvitse yleensä juosta kovinkaan montaa minuuttia ilman että vastaan tulisi piilotettuja aarteita, uusia tehtäviä tai vanhojen tavoitteita.

Maailma on rakennettu suhteellisen loogisesti. Esimerkiksi tehtävän antajat eivät useimmiten jää odottamaan h-moilasina urhomme paluuta, vaan lähtevät rohkeasti mukaan. Tämä onkin tarpeen, sillä lähtökohtaisesti Amalurin maailmassa seikkaillaan yksin. Tehtävissä mukana olevat hahmot tuovatkin mukavaa fiilistä ja elämää.

Tehtävät itsessään myös tarjoavat lukuisia eri toimintavaihtoehtoja, esimerkiksi hyviä tai pahoja ratkaisuja ja neuvottelutaitoon panostanut voi monissa tilanteissa esimerkiksi välttää tehtäviin liittyviä taisteluja tai saada ylimääräisiä palkintoja. Mitään erikoisempaa karmajärjestelmää tai muuta painostavaa elementtiä kuitenkaan tunnu olevan.

Myös varsinaista dialogia piisaa ja se on mielenkiintoista. Tällä osastolla suurimmaksi ongelmaksi nousee ääninäyttelyn epätasapainoisuus: vaihteluväli on luokkaa erinomainen-karmiva, mikä osittain johtunee siitä, että jokainen dialogin pätkä on myös puhuttu. Parempi ratkaisu olisi todennäköisesti ollut jättää peliin ainoastaan parhaat pätkät, sillä nyt osa dialogista jää väliin surkeiden suoritusten vuoksi.

Pääsääntöisesti Amalurin maailma on kuitenkin laaja ja mukaansa tempaava, vaikka fiilis onkin lähempänä perinteistä toimintaroolipeliä kuin mitään eeppistä Elder Scrolls -tyylistä avoimen maailman roolipeliä.

 

 

 

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

 

Pelaajan taidot ja hahmon taidot

Käytin suuren osan viime loppusyksystä Dark Soulsin pelaamiseen, ja ikävä kyllä opin sen ja lukuisten kolmannen persoonan toimintapelien vuoksi arvostamaan pelaajan taitoja hahmon taitojen yläpuolelle. Toimintapeleiltä on myös oppinut vaatimaan millintarkkoja kontrolleja.

Tällä osastolla Reckoning ikävä kyllä tuottaa pettymyksen: reaaliaikainen hyvin toimintaseikkailumaisesti toteutettu taistelu on selkeästi pelin heikoin lenkki. Esimerkiksi väistöliikkeiden ajoittaminen tuntuu todella epärealistiselta, varsinkin kun mokan seurauksena esimerkiksi viholliset muuttavat lentoratojaan tai suuntaansa todella typerästi. Myös esimerkiksi kesken kombojen yllättäviin tilanteisiin reagoiminen on hankalaa koska peli ei vastaa välittömästi kontrolleihin.

Jostain käsittämättömästä syystä pelaajan taitoihin panostamalla toiminta kuitenkin tuntuu sulavoituvan. Ilman parempaa tietoa tuntuukin siltä, että jos en itse kasvanut pelin kontrolleihin paremmin sisään, niin uudet ominaisuudet ja vastaavat tekivät taistelukokemuksesta toimivamman.

Oli miten oli, toimintapainotteiseen taisteluun olisi toivonut hieman suurempaa panostusta. Samoin mielipahaa aiheutti se, että mitään varsinaista lukittumismahdollisuutta pelistä ei löydy pitkän matkan aseita lukuun ottamatta.

Pelin audiovisuaalinen osasto ei juuri herätä tunteita, mikäli rumia hahmoja ja vaihtelevaa ääninäyttelyä ei huomioi: maailma on ihan nätti ja loitsuefektit komeita. Todd McFarlanen mukamas luoma hieno maailma ei silti varsinaisesti sytytä, eikä seikkailu ole graafisesti mitenkään ylitsevuotavan loistava.

Tekniseltä puolelta on syytä muistuttaa myös latausajoista: konsolilla peli kannattaa ehdottomasti asentaa kovalevylle, sillä pelin lataustauoissa menee muuten elämä jos toinenkin. Arvosteluversiosta lopulliseen versioon on muuten onneksi tapahtunut yksi korjaus: nyt peli tallettaa automaattisesti aluetta vaihdettaessa. Alkujaan lehdistölle lähetetyssä arvosteluversiossa näin ei ollut, mikä aiheutti toisinaan vahingoniloisessa mielessä hauskoja tilanteita.

Mikäli loppusyksy ei aiheuttanut vielä suoranaista roolipeliähkyä, on Reckoning kiva ja miellyttävä vaihtoehto. Siltä vain odotti hieman enemmän kovan tekijäryhmän johdosta, joten lopputulos on tietyllä tavalla pettymys. Hyvä peli, mutta näillä eväillä olisi toivonut jotain paljon, paljon parempaa.

 

 

 

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

 

Katso myös:

 

Lisää aiheesta

Kingdoms of Amalur: Reckoning -ensikosketus – miten fantasian all-stars-tiimi onnistuu?

Kingsdoms of Amalur: Reckoningia voisi luonnehtia jonkin sortin all-star-kokoonpanon luomukseksi. Pelillistä ammattitaitoa edustaa Ken Rolston, herra joka on tullut tutuksi Elder Scrolls: Morrowindin ja Oblivionin pääsuunnittelijana. Vaikka kyseiset pelit eivät Skyrimin tasoisia olekaan, voinee tätä jo silti pitää jonkinasteisena meriittinä.

Lue myös

Amy (PS3, Xbox 360)

I Am Alive -ennakko (PS3, Xbox 360)

King Arthur II: The Role-playing Wargame -ennakko (PC)

Nuclear Dawn (Mac, PC)

Soulcalibur V (PS3, Xbox 360)

Star Wars: The Old Republic (PC)

Unstoppable Gorg (Mac, PC)