Kirby and the Rainbow Paintbrush (Wii U)
Tekijä: Nintendo
Julkaisija: Nintendo
Testattu: Wii U
Saatavilla: Wii U
Pelaajia: 1, 2 (samalla konsolilla)
Pelin kotisivu: Kirby and the Rainbow Paintbrush
Arvostelija: Miikka Lehtonen
Nintendon pinkki pallura, Kirby, on vuosien varrella ehtinyt jos jonkinlaisten pelien sankariksi. Välillä tasohypellään, toisinaan lumilautaillaan, joskus jopa suhataan ruudulle piirreltyjä viivoja pitkin. Näin oli Kirby: Power Paintbrushissa ja näin on nytkin.
Mutta hetkinen! Power Paintbrush oli kosketusnäytöllisen mobiililaitteen peli. Miten ihmeessä sama kuvio toimii konsolilla?
Kirbyn tuorein seikkailu alkaa, kun kesken iloisen kalaretken taivaalle ilmestyy aukko, joka imee maailmasta kaiken värin sisäänsä, jähmettäen sen mustavalkoiset asukit paikoilleen. Onneksi aukosta paukahtaa läpi myös elävä pensseli, joka värittää Kirbyn ja lähellä hengailleen Waddle Dee –keihäsveijarin ja sitten nykäisee nämä mukaansa ihmeelliselle matkalle.
Jep, taustatarina on taas mallia ”vedimme hihasta kun jotain nyt täytyi keksiä”, mutta ei sillä oikeasti ole mitään väliä. Se on vain tekosyy, jolla Kirby saadaan taas ihmeelliselle matkalle ja jolla peliin sotketaan mukaan Power Paintbrushista tuttu pelimekaniikka.
Kirby and the Rainbow Paintbrush ei nimittäin ole tasohyppelypeli. Kirby itse on pallo – siis palloksi vääntäytynyt pallo, jos ymmärrätte eron Kirbyn normaaliolotilaan – ja täten vain pyörii ympäriinsä. Maassa, rinteissä ja tietenkin pelaajan ruudulle piirtämillä, maagisilla kiskoilla.
Kosketusnäyttö kovilla
Kirby and the Rainbow Paintbrush on todellakin aika erikoinen tapaus. Ideana on edetä koko ajan ruuhkaisempien ja vaikeampien kenttien läpi paitsi antamalla Kirbyn pyöriä maatapitkin painovoiman mukana – tai kellua vedessä, sillä mukana on myös vesikenttiä – myös ohjaamalla tätä piirtämällä ruudulle kiskoja.
Taikapensselissä on rajattu määrä mustetta, jonka loputtua piirtäminen loppuu ja täytyy odotella säiliön täyttymistä. Tämä on varsinkin pelin ensimmäisten kenttien jälkeen ihan oikea huolenaihe, sillä piirreltävää riittää. Perusjuttu on se, että piirretään Kirbyn eteen viiva, joka vaikka nousee korkeammalle tasolle, koukkaa pari kertaa taivaalla johdattaen Kirbyn siellä kelluvien tähtien luo ja vaikka kiertämään pari piikkiriviä.
Myöhemmin viivoilla pitää myös blokata vaikka vesiputouksia, joiden paineen alla Kirby ei pysty juuri mihinkään, tai suojata Kirbyä vihollisten tulitukselta. Taikalangat kun estävät luotien ja säteiden läpäisyn, myös suojaavat Kirbyä joidenkin vihollisten katseelta tai yksinkertaisesti päälle puskevilta örmyiltä.
Vaikeustaso nousee tasaista kyytiä, mikä on hyvä. Ensimmäiset kentät ovat suorastaan seesteisiä ja jos olisin lopettanut pelaamisen niihin – kuten lähellä oli käydä, sen verran puuduttavaa meno oli – olisin pitänyt Rainbow Paintbrushia nauruhelppona pelinä. Ei se nytkään mahdottoman vaikea ole, mutta jo toisessa pelin kymmenestä maailmasta tekemistä riittää kivasti ja siitä eteenpäin heitetään koko ajan mukaan uusia mausteita. Jokaisen kenttävalikoiman lopussa odottaa pomo, joka hieman Zelda-tyyliin vaatii sen maailman aikana opittujen juttujen hyödyntämistä mahdollisimman tehokkaasti.
Vihollisten kepittämisen ohella Kirbyn pitäisi löytää maailmasta kätkettyjä salaisuuksia ja reittejä, joten tutkimusmatkailu todellakin kannattaa. Mainittakoon esimerkkinä vaikka maailmaan jemmatut aarrearkut, joita avaamalla saa kartutettua Kirby-patsaskokoelmaansa, lisättyä pelin sisäiseen jukeboksiin uusia valikoimia soundtrackilta ja niin edelleen.
Sisältö on siis hyvälaatuista. Entä toteutus?
Kuin sulaa vahaa sylissäsi
Kirby’s Epic Yarn kokeili kangasaiheista graafista tyyliä, eikä huonommaksi jäädä nytkään. Rainbow Paintbrush kun näyttää ihan muovailuvahalla tehdyltä peliltä. Tyyli toimii mainiosti ja Nintendon väki on leikitellyt sillä reippaasti. Korkeuksista putoava Kirby esimerkiksi lässähtää hetkeksi ihan kasaan, ennen kuin taas saa täytettyä itsensä ilmalla – tai millä ikinä muovailusavinen ukkeli nyt itsensä täyttääkään.
Kirby-pelistä kun on kyse, kaikki on ihan pahuksen söpöä. Viholliset, Kirby, taustagrafiikat ja erikoisen jazzahtava soundtrack saavat kaikki taatusti leveän hymyn kasvoille. Onkin vain harmi, että pelaaja ei tästä ehdi juuri nauttimaan.
Koska Kirby and the Rainbow Paintbrushia pelataan Wii U –ohjaimen kosketusnäytöllä, pelaajan täytyy myös tuijottaa sitä koko ajan. Toki ne kynällä tuhritut raiteet näkyvät telkkarissakin, mutta koska telkkarin kautta ei voi mitenkään muuten kuin piirtämällä hahmottaa, mihin kynä ruudulla osoittaa, tarkkuutta vaativat operaatiot ovat hyvin haastavia, elleivät mahdottomia. Ja niin kivalta kuin Kirby näyttääkin, siitä ei oikein pysty nauttimaan täysillä pienellä kosketusnäytöllä koettuna.
Kakkospelaajalla menee paremmin, sillä Waddle Dee –keihäshemmoa ohjataan suoraan ristiohjaimen ja perinteisten näppäinten avulla. Kakkospelaaja ei siis piirrä mitään, vaan toimii enemmänkin perinteisenä tasohyppelijänä ja tökkii siinä sivussa keihäällään ihan peevelisti kaikkea vastaantulevaa. Kakkospelaajasta on Kirbylle iso apu varsinkin pomotaisteluissa, jotka ovat joskus aika hektisiä.
Erikoisuutena mainittakoon myös se, että Kirby and the Rainbow Paintbrush sisältää tuen Amiibo-hahmoille. Kirby, King Dedede ja Metaknight sisältävät kaikkia omia bonuksiaan, jotka saa aktivoitua napauttamalla hahmoa ohjaimeen. Yksi tiettävästi parantaa Kirbyn, toinen mahdollistaa voimakkaiden erikoishyökkäysten käytön keräämättä ensin sataa tähteä kuten normaalisti pitäisi ja kolmas tekee jotain muuta. Mitä? Sen kun tietäisi, mutta minulla ei ole Amiiboja, millä testata.
Pelaamisen arvoinen!
Kirby and the Rainbow Paintbrush on siis vähän outo tapaus. Kirby-peli, jossa ei syödä mitään? Wii U –peli, joka vaatii ohjaimen ruudun tuijottamista? Ohjaimen tuijottamisen ohella joskus hieman hermoja syö se, että Kirby tuntuu välillä olevan kovin kranttu sen suhteen, milloin tämä lähtee raiteelle ja milloin ei. On turhauttavaa huomata kuolleensa, koska oli piirtänyt raiteen alkamaan muutamaa pikseliä liian ylhäältä ja Kirby vain törmäsi siihen kääntyen takaisin vaaraa kohti.
Samaten kontrollit ovat muutenkin välillä vähän kiikkerät. Kirbyn ainoa hyökkäys on nopea pyörähdys eteenpäin, joka aktivoidaan koskettamalla Kirbyä. Paitsi että aina se ei vain toimi niin kuin pitäisi. Liekö kyse jostain ohjaimen pienestä kalibraatiovirheestä – kokeilin, ei auttanut – vai mistä, mutta sekin vähän ottaa pannuun kun menettää kestoaan vaikka voisi vannoa tökkineensä Kirbyä ruutu natisten.
Nämä kauneusvirheet pudottavat Kirby and the Rainbow Paintbrushin sieltä aivan kirkkaimmasta kärjestä, mutta hitaan alun jälkeen peli kyllä toimii mainiosti. Kun pääsi alkutylsyyden yli, loput pelistä hurahti läpi yhden oikein viihdyttävän iltapäivän ja illan aikana. Kiva, että Nintendo jaksaa kokeilla!
Lisää aiheesta
Kirby – Nightmare in Dreamland (GBA)
