Uusimmat

Legacy of Kain: Defiance (Xbox)

19.02.2004 00:00 Muropaketin toimitus

Legacy of Kain -sarjan uusin osa tarjoaa ainakin juonen osalta tuttua tavaraa. Pelin tarina on jaettu kahden vampyyrin, Kainin ja Razielin välillä, joista kummallakin on erikoistaitoja. Näitä pitäisi sitten pelin edetessä käyttää.

Hahmojen eroilla on kuitenkin vähän merkitystä itse pelin kannalta. Erikoistaitoja voi käyttää vain ennalta määrätyissä kohdissa, eikä pelaaja pääse improvisoimaan.

Pelimaailma on toteutettu kauniisti, ja välianimaatiot sulautuvat hyvin itse peliin. Kain ja Raziel ovat ehkä tarinassa toistensa vastakohtia, mutta itse pelin kannalta hahmot ovat hyvin samanlaisia. Sekä aseet että liikkeet ovat vain pintapuolisesti erilaisia. Lisäväriä peliin sentään tuovat Kainin telekineettiset taidot, joilla vihollisia voi nostaa ja heittää vaikkapa muurin yli.

Pääaseena käytettävä Soul Reaver -miekka latautuu taisteluissa, ja latauksen voi purkaa näyttävällä, mutta taistelun kannalta yleensä turhalla taialla. Lisäksi miekka saavuttaa usein täyden latauksen vasta kun viholliset on jo lyöty.

Pelin puzzlet ovat yksinkertaisia ja toistavat paljon itseään. Sama ongelma esiintyy myös pelikentissä. Etenkin Raziel tarpoo samoja kenttiä toistamiseen. Kontrollit toimivat muuten hyvin, mutta huonot kuvakulmat tekevät ohjaamisesta vaikeata. Taistelut sen sijaan ovat liiankin helppoja, ja niihin turtuu nopeasti.

Pelin bugit voivat jättää pelaajan jumiin, ja välillä välianimaatiot eivät edes lataudu. Vioistaan huolimatta Legacy of Kain: Defiance on ihan kohtalainen kokemus, jota pelailee mielellään pari tuntia. Kauniin kuoren alta ei kuitenkaan löydy tarpeeksi täytettä, ja peli jääneekin lopulta hyllylle pölyttymään.

–Tero Taipale

Muropaketin uusimmat