Legend of Zelda: A Link Between Worlds (3DS)

09.12.2013 16:15 Mikael Miilumäki

Tekijä: Nintendo EAD
Julkaisija: Nintendo
Testattu: 3DS
Saatavilla: 3DS
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: Legend of Zelda: A Link Between Worlds
Arvostelija: Mikael Miilumäki

Kaavoihin on helppo kangistua. Uudistuminen on usein vaikeaa, työlästä ja jopa pelottavaa. The Legend of Zelda-sarjaa ei voi syyttää liiasta uudistumisesta ja tämän ovat huomanneet myös pelisarjan takana häärivät voimat.

Skyward Sword yritti ravistella sarjan tuttuja rakenteita, mutta ei onnistunut siinä niin hyvin kuin kehittäjät halusivat. Nyt samaan urotekoon suuntaa 3DS:n ensimmäinen oma The Legend of Zelda -sarjan peli. Pikaisen vilkaisun perusteella pelin voisi ohittaa ”vain” käsikonsoli-Zeldana, mutta sellaista virhettä ei kannata tehdä. A Link Between Worlds on huikea peli!

Uusia ulottuvuuksia

Ulkoasu ei ole Wind Wakerin tapaan ikoninen, mutta ei tätä voi rumaksikaan haukkua. A Link Between Worlds sijoittuu samaan maailmaan kuin A Link to the Past, mutta se ei ole uusioversio. Kartta on osittain sama, mutta maailmassa on myös uutta tutkittavaa. Pikseligrafiikka on tosin vaihtunut modernimpaan ulkoasuun, mikä toimii 3DS:llä hyvin. Ulkoasu tuntuu tietyllä tavalla hyvin turvalliselta, mutta samalla se toimii kuin kuuluisa junan vessa.

3DS:n 3D-ominaisuudesta sen sijaan revitään irti lystiä enemmän kuin koskaan. Yleensä kokeilen 3D:tä vain hetken, mutta tällä kertaa tein poikkeuksen ja se todellakin kannatti. 3D ei ole vain silmäkarkkia vaan se vaikuttaa merkittävästi pelaamiseen. Varsinkin luolastoissa parempi syvyystuntuma lisää nautintoa huomattavasti. Peli myös rullaa todella sulavasti vaikka 3D olisi väännetty kaakkoon, mikä on todella kunnioitettava suoritus. Suosittelenkin pelaamaan 3D päällä, vaikka sitä ei 3DS:n pelien kanssa yleensä harrastaisikaan.

Sarjalle ominaiseen tyyliin musiikkiraita on upeaa kuunneltavaa, eikä huonoja nuotteja kuule lainkaan. Musiikki rakentaa tunnelmaa erinomaisesti. Osa musiikista on aivan uutta tuotantoa, osa taas uusittuja versioita A Link to the Pastin kappaleista. Parhaita biittejä kuunnellaan jälleen luolastoissa, mikä on muodostunut sarjalle tavaramerkiksi. Hyvien kuulokkeiden kanssa orkestroiduista musiikeista saa varmasti irti vielä enemmän.

Vuokralle vai omaksi?

Varsinaista pelaamista uudistetaan isommalla kädellä. Pelaaja ei enää kolua luolastoja valmiiksi määrätyssä järjestyksessä, vaan suunta on vapaa ja tahti sellainen kuin pelaaja itse haluaa. Uusia esineitä ei enää löydetä lojumasta luolastoista aarrearkkujen uumenista, vaan Linkin on suunnattava kaupoille pelissä edetäkseen.

Alussa pelaaja tutustuu salaperäiseen Ravio-nimiseen hahmoon. Ravio keskittyy elämässään auttamaan sankareita, tehden siinä samalla todella kovaa bisnestä. Pelaaja voi halutessaan vuokrata Raviolta sarjalle tuttuja tavaroita, kuten jousen, bumerangin tai erilaisia taikasauvoja. Vuokraaminen on huomattavasti edullisempaa kuin tavaroiden ostaminen, mutta siinä piilee omat sudenkuoppansa.

Ravio on nimittäin kauppakorkeakoulun kasvatteja, sillä pelaajan ihastellessa Game Over-ruutua kerää hänen apulaisensa tarvikkeet takaisin. Pelaajan on siis vuokrattava kaikki menetetyt tavarat uudestaan. Vasta pelaajan ostaessa tavarat saa ne pitää itsellään kuoleman koittaessa.

Systeemi toimii loistavasti. Kuolemanpelko leijuu jatkuvasti mukana kun reppu pullistelee vuokraesineitä. Kun kuolema korjaa ja Ravion assistentti lentää hakemaan pelaajan esineet parempaan talteen, niin miehekäs kyynel laskeutuu aikuisen miehen poskea pitkin. Kieli pysyy jatkuvasti keskellä suuta, koska Viikatemiestä ei mielellään kättele.

Esineiden ostaminen ei ole niin yksinkertaista kuin voisi luulla. Ravio pitää mielellään hinnat korkealla, kilpailevaa yritystä kun ei lähimailla ole. Jokainen vihollinen tulee niitattua seinään ja kaikki nurmikot leikataan valuutan toivossa. Luolastoista löytää myös suurempia summia kätkeviä arkkuja hyvällä tahdilla. Ainakin itse hymyilin poistuessani Ravion puodista, kun olin saanut ostettua jonkin tärkeän tarvekalun ihan ikiomaksi.

Taiteellisia tyrmiä

Luolastot tukevat hienosti 3DS:n ominaisuuksia. Ne ovat kompakteja ja sopivat pikaisiin pelisessioihin, aivan kuten käsikonsolilla kuuluu. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ne olisivat millään mittapuulla heikkoja. Pulmat ovat hyviä ja pomovastuksista löytyy myös mieleenpainuvia tuttavuuksia. Tulevia Zeldoja ajatellen luolastot nostavat rimaa aiempaakin korkeammalle.

Link oppii myös kokonaan uuden taidon. Hahmo pystyy ”imeytymään” seiniin maalauksen lailla. Tätä hyödynnetään luolastoissa, mutta sen avulla löytää myös salaisuuksia sieltä ja täältä. Mekaniikka on hauska ja sitä hyödynnetään usein kekseliäästi. Imeytyminen ei unohdu alkuviehätyksen jälkeen taustalle, vaan pelaajan pitää jatkuvasti miettiä minne kirjaimellisesti seinille hyppimällä voisikaan päästä.

Herkkua alusta loppuun

Vapaa rakenne toimii todella hyvin. Sen sijaa että pelaaja seuraisi kehittäjien valmiiksi suunnittelemaa reittiä, niin jokainen kertoo pelin avulla oman tarinansa. Matkan varrella vastaan tallustelee myös monta hauskaa sivuhahmoa eikä vastuksissakaan ole valittamista. Pelaaminen on jatkuvasti suurta seikkailua ja se tuntuu todella hyvältä. Peli ei nojaa pelkästään nostalgiaan, mutta A Link to the Pastia pelanneet saavat varmasti hyviä viboja seikkaillessaan ympäri Hyrulea.

3DS:lle on ilmestynyt vuoden aikana huikea määrä loistavia pelejä. A Link Between Worlds ei ole kirsikka kakussa, koska se olisi vähättelyä. Se on kakun täyte ja maistuu mielettömän hyvältä. Kehittäjät ovat onnistuneet uudistamaan sarjaa parempaan suuntaan, mutta peli tuntuu silti Zeldalta. Kun Nintendo kertoi pelistä, se tuntui turvalliselta käsikonsolipeliltä, mutta se uudistaakin sarjaa enemmän kuin 3D-Zeldat moneen vuoteen. En olisi uskonut, mutta pakko se on.