Uusimmat

Legendary (PC)

05.01.2009 13:12 Juho Anttila

Legendan mukaan Pandoran lipas piti sisällään kaikki maailman vitsaukset. Spark Unlimitedin uudessa toimintapelissä Legendary lippaan avaaminen täyttää maailman kaiken tuhoavilla mytologisilla hirviöillä. Todellisuudessa lippaasta pölähtää kuitenkin pelaajien riesaksi vain kehno FPS-tuotos.

Uuden sukupolven pelikonsoleilla on nähty jo sen verran laadukasta räiskintää, ettei PC-pelin konsolipohjaisuutta voi pitää selityksenä lineaarisuudelle tai käyttöliittymän puutteille. Tuoreesta ideasta huolimatta Legendary näyttää ja tuntuu vanhanaikaiselta.

Legendaryn konsoliversion arvostelun voi lukea täältä.

Maailma täynnä mallinukkeja

Legendary tavoittelee suuria. Skriptattu tuhokuvasto ei kuitenkaan kosketa, jos ihmishahmot näyttävät keinotekoisen muovisilta. Maailma on oudon eloton ja ajoittain jopa ruma. Viisi vuotta sitten Legendary olisi ollut uraauurtava teos, nyt se tuntuu auttamattoman kuluneelta. Äänimaailmakin on hajuton ja mauton.

Pelattavuus on sentään melkein siedettävällä tasolla, jos kestää käyttöliittymän konsolimaisuuden. Taruolentojen teurastaminen voisi olla viihdyttävää, elleivät näkymättömien seinien kaltaiset selkeät suunnitteluvirheet ja tiukan putkimainen kenttäsuunnittelu pilaisi kokonaisuutta.

Hukattua potentiaalia

Viat eivät lopu tähän. Käsittämättömänä suunnittelupäätöksenä uuden pelin aloittaminen tai edellisen episodin lataaminen poistaa nykyisen talletuksen. Peli on myös ulkonäköönsä nähden luvattoman raskas. Ajoittaista tökkimistä esiintyi jopa testikokoonpanolla. Lisäksi aloitusvalikon lähes staattinen taustakuva ahmaisi näytönohjaimen kaikki tehot aiheuttaen vakavan ylikuumenemisvaaran. Tämä pelihän on suorastaan vaarallinen!

Legendary ei silti ole täysin epäonnistunut peli. Se yrittää kovasti luoda vaikuttavan eeppistä tunnelmaa. Harmillisesti tekniset hölmöilyt ja puolitiehen jäänyt kenttäsuunnittelu pilaavat kokemuksen. Jos haluaa menestyä PC:n tiukasti kilpailluilla FPS-markkinoilla, ei yksinkertaisesti ole varaa tällaiseen leväperäisyyteen.

Lue myös: Legendary (PS3, 360)

 

Tekijä: Spark Unlimited
Julkaisija: Atari
Testattu: PC Windows XP, Phenom 9850+, 3 Gt muistia, Radeon HD4870 X2
Saatavilla: PC, PlayStation3, Xbox 360
Laitevaatimukset: Windows XP/Vista, Pentium 2,6 Ghz tai Athlon X2 3800+ prosessori, 2 Gt muistia, 9,5 Gt kovalevytilaa, Ati Radeon X1600 tai NVIDIA GeForce 7600 GT tai parempi näytönohjain
Pelaajia: 1-8
Pelin kotisivu: http://www.legendarythegame.com/
Juho Anttila

 

Lisää aiheesta

Legendary (PS3, 360)

Legendary -ensikosketus – Pandoran lipas aukesi taas

Lue myös

A Vampyre Story (PC)

Grand Theft Auto IV (PC)

Mirror’s Edge (PS3, 360)

Quantum of Solace: The Game (PS2, PS3, 360)

Steel Fury – Kharkov 1942 (PC)

Tomb Raider Underworld (PC, PS2, PS3, Wii, 360)

Trackmania DS (DS)

 

Muropaketin uusimmat