Uusimmat

Lemmings (PSP)

30.03.2006 00:00 Muropaketin toimitus

Muinaishistorian hämärissä julkaistu Lemmings on eräs pelihistorian rakastetuimmista tapauksista. Äärimmäisen omintakeinen puzzlepeli oli yhtaikaa sekä humoristinen että traaginen kokemus. Peli oli leppoisa, mutta vaati silti reaktioita ja havaintokykyä. Se oli ainutlaatuinen tuote, jota ei ole edes hirveämmin kopioitu.

Lemmings ei kuitenkaan kestänyt siirtoa moderniin aikakauteen. Pelin juuret olivat niin syvällä sivusta kuvatussa puzzleilussa, etteivät myöhemmät 3d-formaattiin puserretut jatko-osat oikein lämmittäneet. Eikä samaa sivusta kuvattua peliä jaksanut loputtomiinkaan katsoa.

Käytännössä Lemmings-sarja onkin torkkunut ruususen unta jo vuosikymmenen. Mutta yllättäen brittiläinen Team 17 -studio toikin pelin nykypäivään PSP-konsolille.

Lupsakkaa ongelmanratkontaa

Lemmings on yhtaikaa hirveän julma että leppoisa puzzlepeli. Pelaaja ohjaa kymmen- ja satapäisiä laumoja pieniä lemmingsejä, joiden nimi (sopulit) kuvastaa hyvin niiden käytöstä. Lemmingsit ovat täysin tahdottomia pikkuriikkisiä hahmoja, jotka marssivat sokeasti minne nenä näyttää. Oli edessä vaikka pohjaton kuilu tai hornan liekit.

Tavoite on kuitenkin pelastaa lemmarit, tai ainakin osa niistä. Tämä tapahtuu ohjaamalla lemmingsit kentän halki uloskäynnille. Tietenkään reitti ei ole aina helppo, saati vaaraton. Lemmingsejä voi menehtyä matkan varrelle kymmenittäin, mutta ei sillä väliä, kunhan edes minimimäärä pääsee perille.

Typeryydessään lemmarit ovat myös oivia käskettäviä. Ne tekevät mitä pelaaja vain sanoo. Pelin juju onkin se, että pelaajalla on käytössään komentoja, joiden avulla lemmareille voi antaa käskyjä erilaisten asioiden tekemiseen. Sinä siinä, kaiva tunneli. Rakenna silta. Estä noita hyypiöitä putoamasta kuiluun. Kiipeä. Hyppää kuiluun mutta ota ensin tämä laskuvarjo. Käskyjä on kahdeksan erilaista, mutta yleensä kutakin on vain rajoitettu määrä.

Haaste syntyy siitä, kun pelaajan täytyy yrittää ennakoida lemmarien temput, rakentaa esteitä jotta nämä eivät suistuisi tuhoonsa ja rakentaa toisaalla niille kulkuväyliä kohti kentän päätepistettä. Vaikka peluu on periaatteessa hyvinkin ennustettavissa, niin aina tapahtuu jotain odottamatonta. Aina. Suoraan alaspäin kaivettu tunneli onkin liiansyvä, ja sinne pudottautuvat lemmarit liiskaantuvat. Lemmarilauma säntää rakennettavalle sillalle ja syöksyy tuhoonsa. Käskyt loppuvat kesken. Tai kenttä vain on niin helvetillisen ovelasti tehty, että pelaaja joutuu yrittämään sitä aina vain uudestaan, kun jokin menee aina pieleen.

Onnistunut uusversio

Pitkän linjan pelaajille ensimmäinen ajatus Lemmingsin PSP-versiosta koskee varmasti kontrolleja ja pelattavuutta. Alkuperäinen pelihän oli tietokonepeli, jota ohjataan hiirellä. Miten ih-mees-sä se voisi toimia PSP:llä? Eikös tämä kuulostaisi paljon enemmän DS:n heiniltä?

Ihmeitä kuitenkin sattuu. Ainakin telkkarissa. Myös hyvä pelisuunnittelu saa paljon aikaan. Vaikka pelaajan täytyy periaatteessa tarkkailla useaa asiaa yhtaikaa ja komentaa lemmareita kiivaassa tahdissa, niin pelattavuus on kuitenkin yllättävän hyvin kohdallaan. Eri komennot ja toiminnot on sijoitettu fiksusti PSP:n näppäimille, eikä pelin tahti pakota hosumaan. Toiminnan voi pysäyttää koska tahansa komentamista varten. Asiat on mietitty kohdalleen.

Lemmingsin pelaaminen onkin erittäin nautittavaa. Vaikka peli on ainakin allekirjoittaneelle vanha, tuttu konsepti, niin sen pariin oli erittäin nautinnollista palata pitkän tauon jälkeen. Useimmille se lienee tyystin uusi ja uudenlainen peli, jolloin nautintokerroin on varmasti moninkertainen. Samojen kenttienkään yrittäminen yhä uudestaan ei jaksa ärsyttää, niin viehättävä kokonaisuus peli on.

Lemmings kutittaa yhtaikaa monia eri nystyröitä, sillä se on taitava yhdistelmä monia eri ainesosia. Peli on pohjimmiltaan äly- ja päättely, mutta ei perinteisessä mielessä, vaan puuhailussa on myös ripaus arcadea – ja paljon huumoria. Välillä mustaakin sellaista.

Pelattavakaan ei lopu aivan heti kesken. Pelissä on kaikki alkuperäisen Lemmingsin kentät ja koko läjä uusia, yhteensä 160 tasoa. PSP-versiossa on lisäksi kenttäeditori, jolla kenttien elementtien asettelu ja testaaminen on verraten helppoa. Kentät tallennetaan muistikortille ja niitä voi lähettää ja ladata verkosta. Peli tukee PSP:n internet-yhteyttä, joten konsolilla voi ottaa suoraan yhteyden vaihdella muiden kanssa. Netissä on varmasti nopeasti satapäin uusia kenttiä pelattavaksi.

Lemmings on juuri sitä mitä PSP tarvitsee. Erikoinen, viihdyttävä ja massasta poikkeava peli, joka tarjoaa jotain aivonystyröillekin. Pelattavuus on kohdallaan ja tuotannolliset arvot hivelevät silmää. Nostakaamme siis malja Lemmingsien paluulle.

Jukka O. Kauppinen

Tekijä: Team 17
Julkaisija: Sony
Testattu: PSP
Saatavilla: PSP
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: yourpsp.com/lemmings
 

Lemmingsin historiaa

Ensimmäinen Lemmings julkaistiin Amiga-kotimikrolle vuonna 1990. Peli nautti valtavasta suosiosta, eikä syyttä. Se oli käsittämättömän omaperäinen luomus, jonka harmiton älypelaaminen ja viehättävä visuaalinen toteutus vei mukanaan. Niinpä pelistä tehtiinkin versiot joka ikiselle mikrolle ja konsolille, joka tuohon maailmanaikaan pystyi grafiikkaa pyörittämään. Jopa Spectrumille.

Lemmingsiin tehtiin muutaman vuoden aikana useita lisälevyjä ja jatko-osia, mutta sarjan vauhti hyytyi lopulta vuonna 1995, kun se puserrettiin väkisin 3d-muotoon. Sarjan esikoinen vuodelta 1990 ja virallinen kakkososa vuodelta 1993 ovat ne merkittävimmät Lemmingsit, muiden jäädessä erilaisiksi lämmittelyiksi ja jopa surkeiksi ripoffeiksi.

Pelin taustalta löytyy muuten brittiläinen DMA Design -studio, joka tunnetaan tänään nimellä Rockstar North. Aivan. Se GTA-putiikki.

1990 – Lemmings (3DO, Amiga, Amiga CD32, Amstrad CPC, Atari ST, CD-i, Commodore 64, DOS, Game Boy, Game Boy Color, Game Gear, Genesis, J2ME, Lynx, NES, Sega Master System, SNES, Windows 3.x, ZX Spectrum)
1991 –Holiday Lemmings (Amiga, DOS)
1991 – Oh No! More Lemmings (Amiga, Atari, DOS, PlayStation, Windows)
1993- Lemmings 2: The Tribes (Amiga, Atari, DOS, Game Boy, Megadrive, SNES)
1994 – The Lemmings Chronicles (Amiga, DOS)
1995 – 3D Lemmings Winterland (DOS)
1995 – Lemmings 3D (DOS, PlayStation, Saturn)
1996 – Lemmings Paintball (Windows)
2000 – Lemmings Revolution (Windows)

Muropaketin uusimmat