Lips: Number One Hits (Xbox 360)

Pelialan asemasodassa jokaisella julkaisijalla on omat etupesäkkeensä, joiden tarkoitus on horjuttaa vihollisleirissä valtaa pitävän asemaa. Killzone on olemassa, koska Halo on olemassa. Lips syntyi maailmaan, koska karaokepelien kuningas levyttää Sonylle. Asianlaita on pässinlihaa: Lipsin päämissio on vaikeuttaa Singstarin ostoperusteeksi laskevan käyttäjäkunnan valintaa, kun valikoima rajautuu joko Pleseen ja Xboxiin.

Veikkailisin Microsoftin viihdeosaston huudelleen edes parit nännännäät Sonyn suuntaan alkuperäisen Lipsin vastaanoton jälkeen. Teknisesti vaikuttava ja innovaation pilkahduksia viljellyt laulupeli teki paljon asioita oikein, ja jos ei suistanut Singstaria valtaistuimeltaan, ainakin vavisutti sen perustuksia. Lauantai-iltojen kultakurkut ja Idols-karsinnoista tippuneet riemuitkaa: Lips on täällä taas.

Alkuperäisen Lipsin ainoa merkittävällä tavalla voittomaratonin varrella kädestä lipsunut kiistakapula oli biisivalikoima. Niin pelilevyllä toimitetut 40 kappaletta kuin Xbox Liven kautta julkaistut lisäbiisit (joita tänä päivänä on jo ihan kunnioitettavat parisen sataa) piirtävät kuvan hakuammuntana materiaalia valikoivasta julkaisijasta, jonka kompleksi miellyttää kaikkia johti kompromissiratkaisuun, joka miellyttää kaikkia tasapuolisen laihanlaisesti. Number One Hits ei valitettavasti raota ahtaan karsinan ovea sen enempää.

Harmaata puuroa harmaille massoille

Sony on laulupelien saralla tempaissut seläntaputuksen arvoisia riskivetoja jo pitemmän aikaa, pätevinä esimerkkeinä vaikkapa Singstar Queen ja Singstar Motown. Sekä Rock Band että Guitar Hero toivottavat kaikenkirjavan musiikin tervetulleiksi peleihinsä. Sen sijaan Microsoft pitää yhä paikkaansa mitä pätevimpänä suunnannäyttäjänä kaikille kaikkea vs. ei kenellekään mitään -kahtiajakoisuuden maailmaan. Number One Hitsin kappalevalikoima on innoton, ympäripyöreä ja ennen kaikkea linjaton. Samalla se toimii harmillisen särmänä vihjeenä Live-tarjonnan höttöisyydestä. Ainakaan minä en nauti musiikkiani kompromisseista ja varman päälle pelaamisesta valmistettuna myslinä, oli päässä sitten kuuntelijan tai pelaajan lakki.

40 kappaleen soittolista on taas kerran suunniteltu hameväki ja Kallion kotipojat mielessä, eli modernin r’n’b-tutinan vastenmielinen nuottivenyttely ja radioystävällinen hipitihoppi ovat liian alleviivatusti edustettuina. Toisaalta minulle yksikin kappale kumpaisestakin genrestä on liikaa, joten en taida olla kohderyhmää. Jostain syystä iNis on myös päästänyt ysäriaikoja lämmöllä muistelevat musiikkivammaiset jälleen mukaan valikointiprosessiin, joten Lily Allenin, Kanye Westin ja Robbie Williamsin kanssa kyynäräitä hierovat muun muassa Cutting Crew, Fine Young Cannibals ja Aqua. Typistäen: hyi helevetti.

Perusasiat ovat pysyneet tuttuina, joskin iNis on harrastanut pienimuotoista särmien hiomista. Laulaa voi yksin, yhdessä tai vastakkain muutamassa erilaisessa pelimuodossa, eikä tällä saralla ole tapahtunut huomattavia muutoksia. Alkuperäispelissä laulukohtien välissä pistesaldoa oli mahdollista korottaa harrastamalla ns. mikrofonirunkkailua, eli vatkaamalla liikkeentunnistuksella varustettua mikkiä kuin Parkinson-potilas tehosekoitinta. Number One Hits muuttaa liikehdinnän rytmitystä niin, että liikkeen ja ajoituksen on oltava lauluttomissa kohdissa ruudulle ilmestyvien kuvakkeiden mukainen muuvi. Halutessaan ohjainta voi edelleen käsitellä kuin (epäsynkassa) kilisevää helistintä, mutta lisäpointseja ei ylimääräisellä vetkutuksella haali.

Mikrofonilla rilluttelu ja padin namiskojen painelu biisin aikana ovat kuitenkin osa mitalien keräämistä. Lipsin pikantti arvosteluasteikko antaa pisteitä muun muassa tekniikasta ja liikehdinnästä, eli leaderboardin pistekurkoiksi ja -kuningattariksi halajavat saavat seurata orjallisesti laululinjoja, sävyttää suoritusta vibratolla, jorata mikrofonilla oikeissa kohdissa sekä nakuttaa padin nappeja muilta kiireiltä ehtiessään. Lips on tuttuun tyyliinsä kannustava ja kaunopuheinen niin nuotteja väistelevien vinkujien kuin kotipitäjän Pavarottien suorituksia syynätessään.

Parhaimmat pisteet on edelleen mahdollista saada vain kimppalaulua harrastamalla, ja tässä suhteessa Number One Hits tuntuu painottavan stemmalaulua edellisosaa enemmän. Saisi vain mokoma antaa hieman enemmän armonaikaa tai jonkin tason varoituslaukauksen, ennen kuin jomman kumman laulajan odotetaan hoksaavan lauluraidan muuttuneen leadista stemmaksi – tätä kun ei laululinjaa seuraamalla oikein huomaa. Hoilotuspeleille tyypillinen säkeistöissä vuorottelu antaa aiempaa enemmän tilaa harmonioille etenkin kertosäkeissä. Mikäli usein alkuperäisbiisissäkin alas miksattua stemmaa ei hoksaa, kimppakiekuminen saavuttaa nopeasti jopa tavallista koomisemmat raamit.

Noh, NOH

Teknisesti Number One Hits on, no, järjetön. NOH näyttäytyy ikään kuin alkuperäisen Lipsin jatkeena, eli Number One Hitsin tuomat saavutukset lisätään alkuperäisen Lipsin valikoimaan ja Xboxin käynnistyvalikossakin nimi pysyy nelikirjaimisena. Vaan kummastus on suuri kun huomaa, että Number One Hits käyttäytyy kaikkea muuta kuin lisälevyn tavoin.

Liekö lisenssikommervenkkien peruja, että biisit vaativat sen pelilevyn koneeseen, jolla kappale alun perin tarjoiltiin. Näin ollen esimerkiksi soittolistan tekeminen on rassaavaa, koska vaikka biisit näkyvät sekä Lipsin että Number One Hitsin valikoimassa ja molemmat pelit antavat lisätä kappaleet jonoon, levyasemaa saa hitsata jatkuvasti kun kappale A ei toimikaan pelin B kanssa. Toisaalta onhan tässä sitä tuttua karaokebaarin tunnelmaa, kun joka toisen rallin välissä isäntä joutuu venkslaamaan levyjen kanssa.

Järjettömintä on kuitenkin se, kuinka peli reagoi Livestä ladattuihin biiseihin: osa ykkös-Lipsin kautta ostetuista kappaleista ei suostu toistumaan lainkaan Number One Hitsissä. Osan kanssa Xboxilla menee sormi suuhun. Muun muassa Lipsin kautta ostamani Travisin Sing-kappale synnytti kaksosen boksin kovolle, koska Lips jatko-osineen eivät suostuneet yhteishuoltajuuteen. Toisin sanoen Lipsin, Number One Hitsin ja Live-latausten yhteiskäytöstä on tehty niin totalitääristä perseilyä kuin näillä osatekijöillä kehtaisi edes uskoa mahdolliseksi.

On paitsi helppoa myös oikeutettua olla kriittinen Lips: Number One Hitsin teknisistä lapsuksista ja maitopartaisesta kappalevalikoimasta. Musiikkipelit täyttävät jo niin suuren osan pelikauppojen hyllytilasta, että uusien julkaisujen tulisi edes yrittää täyttää markkinarakoa muulla(kin) kuin yhdentekevillä jaa tällaista -tuotoksilla. Number One Hits ei ole Rock Revolutionin kaltainen pannukakku, mutta kaikenlaisten Singstar Motownien ja Rock Band Beatlesien hinauksessa se tuntuu auttamattoman nynnyltä, samanvärisistä rakennuspalikoista muotoillulta keskinkertaisuudelta, josta riittää hupia noin puoleksitoista illaksi. Kenkälusikalla paikoilleen survottu tekninen briljeeraus on vain kakkakirsikka jo valmiiksi eltaantuneen kakun nokalla.

Tekijä: iNis
Julkaisija: Microsoft Game Studios
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: Xbox 360
Pelaajia: 1-2 (samalla konsolilla)
Pelin kotisivu: Lips: Number One Hits
Jason Ward

Lisää aiheesta

Lips (360)

Sonyn SingStar on seissyt kukkona karaokepelien tunkiolla jo vuosikausia, ja laululintusen haaveita elättelevän pelikansan paras valinta on vuosien ajan ollut PlayStation. Apajia havittelee kuitenkin uusi haastaja. Gitaroo Man- ja Elite Beat Agents -peleistä tuttu iNiS tuo kulmakapakoiden kiintotähtien lempipuuhan Xbox 360:lle.

Ammattitaitoisella toteutuksella, tuoreilla ideoilla, raikkaan letkeällä tunnelmalla ja 40 pop-nälkää ruokkivan kappaleen valikoimalla lastattu laululaiva yrittää tehdä sen minkä Forza Motorsport teki Gran Turismolle. Ottaa vanhasta kuninkaasta mallia ja nousta itse kalifiksi kalifin paikalle.

Lue myös

Band Hero (PS2, PS3, Wii, Xbox 360)

Bayonetta (PS3, Xbox 360)

DJ Hero (PS2, PS3, Wii, Xbox 360)

Sherlock Holmes vs. Jack the Ripper (PC, Xbox 360)

Singstar Take That (PS2, PS3)

Star Trek Online -ennakko (PC)

Tropico 3 (PC, Xbox 360)

Tunturi by MFT Challenge Disc (PC)