Uusimmat

LittleBigPlanet (PS3)

11.11.2008 14:43 Miikka Lehtonen

LittleBigPlanet on melko erikoinen tapaus. Kun peli julkistettiin E3-messuilla, jotkut ihastuivat välittömästi sympaattiseen SackBoy-hahmoon, mutta vielä useammat raapivat päätään. Varmasti monet raapivat edelleen, mutta peli on silti noussut Sonyn vuoden 2008 suurimmaksi lyhdynkantajaksi, eikä syyttä.

MediaMoleculen uutukainen on paketti, johon on kietaistu toimiva tasohyppelypeli, YouTube-henkinen online-osio ja sen verran puhdasta auringonpaistetta ja makeutta, että sen voimalla hymyilee kevääseen saakka.

Monet saattavat vielä tässä vaiheessa ihmetellä, että mikä hitto se LittleBigPlanet lopulta on. Siihen vastaaminen on melko vaikeaa. Pohjimmiltaan tarjolla on nimittäin tasohyppelypeli, johon yhdistyy historiallisen hyvä kenttäeditori, YouTube-henkinen yhteisöpalvelu ja vaikka mitä muuta. Oli peli mitä oli, ainakin se on vuoden erikoisin pakkaus.

Säkki päähän ja menoksi

LittleBigPlanet hurmaa pelaajansa jo alkumetreiltään. Aloittelevaa pelaajaa tervehditään hellyyttävän sympaattisen SackBoy-hahmon, sekä brittilegenda Stephen ”Jeeves” Fryn lukemilla ohjeteksteillä. Parin yksinkertaisen harjoitustehtävän avulla pelaaja oppii pelin yksinkertaisten tasohyppelymekaniikkojen perusteet, sekä pääsee alkuun mainion kenttäeditorin käytössä. Mitä sitten? Se on hänestä itsestään kiinni.

Joku lähtee pelaamaan pelin juonellista yksinpeliä, joka opettaa lisää pelimekaniikkaa ja hyvää kenttäsuunnittelua, sekä kartuttaa pelaajaan kamavalikoimaa kenttäeditoria silmälläpitäen. Joku toinen taas hyppää suoraan tekemään omia luomuksiaan kenttäeditorilla, joka on jo nyt osoittanut, että suurin rajoitus on pelaajan oma mielikuvitus.

Kolmas pelaaja taas singahtaa verkkoon selailemaan muiden tekeleitä ja pelaamaan, arvostelemaan ja seuraamaan näiden tekemiä kenttiä. Yksin tai maksimissaan kolmen kaverinsa kanssa, mikä onkin se paras tapa kokea pelin riemut.

Lähti sitten mille tielle tahansa, LittleBigPlanetilla on järkyttävän paljon annettavaa.

Yhteisöajattelua

Pelin keskipisteessä sykkii sangen yksinkertainen tasohyppelypeli, joka ei sinänsä voittaisi palkintoja. Onneksi se on kuitenkin vain pelin selkäranka, joka tarjoaa puitteet muulle pelille. Yhden iltapäivän mittainen yksinpeli jaksaa viihdyttää ja pitää kestohymyn pelaajan kasvoilla, mutta sen pääasiallinen tehtävä on opettaa pelin raamit, näyttää miten LittleBigPlanet-kenttiä tehdään ja antaa pelaajalle palikat omien kenttiensä luomiseen. Tämän jälkeen voikin ponnistaa kohti suurempaa pelimaailmaa.

Pelin tarjoama kenttäeditori on yhteen sanaan tiivistettynä fantastinen. Yksinkertaiset, venytettävät muodot, valmiit esineet ja tarrat antavat pohjan, jolla voi luoda miltei mitä tahansa. Tämä ei ole myöskään markkinointipuhetta, sillä pelillä on jo nyt, parissa kuukaudessa, luotu miltei mitä tahansa. Joku tekee toimivan elektronisen laskimen, toinen taas vääntää Gradius-räiskintäpelin ensimmäisestä kentästä LittleBigPlanet-tason. Kolmas tekee toimivan Guitar Hero –minipelin ja neljäs tekee valtavan Shadow of the Colossus –kentän.

Parasta pelissä onkin, että kenttien tekemisen helppouden ohella niiden jakaminen, käsittely ja pelaaminen ovat suunnilleen niin helppoja toimenpiteitä kuin voisi kuvitella. Kaikki on rakennettu suoraan sisään pelin päävalikkoon, jonka virkaa toimittaa avaruudessa kelluva, pelaajan vapaasti koristelema pahvilaatikko. Omassa pahvilaatikossani vallitsee iloinen kesän tuntu, sillä koristelin sen ruoholla, auringolla ja kumiankoilla. Tyyli on kuitenkin vapaa.

PlayStationin ykköspeli

Kenttiin voi hyppiä silmänräpäyksessä joko yksin tai kaverien kanssa. Kaikista haasteista ei selviä yksin, sillä jo pelin juonitilassa – saati sitten pirullisissa online-löydöissä – tulee vastaan kohtia, joissa vain kaveria auttamalla voi edetä. Tämä lämmin ajattelumalli tuntuu muutenkin uponneen hyvin pelin yleisöön, sillä aivan ventovieraat pelaajatkin auttavat toisiaan eteenpäin ja pysähtyvät odottamaan jälkeen jäävää kaveriaan, sen sijaan että servereillä sikailtaisiin, kuten monissa muissa peleissä.

Kun ne hyvät kentät tai uudet parhaat kaverit on löydetty, peli tekee palautteen jakamisen, suosikkilistojen käsittelyn ja muut tarvittavat asiat todella helpoiksi – ainakin kun verkko toimii. LittleBigPlanet on nimittäin noussut jo nyt niin suunnattomaksi suosikiksi, että Sonyn palvelimet natisevat liitoksissaan. Toivottavasti kaappiin saadaan lisää rautaa, jotta peli ei kaadu tekniseen selkärankaansa.

LittleBigPlanet onkin jo nyt eräs vuoden mukavimmista peleistä. Jo yksinpeli on hellyyttävän mukava kokemus, mutta vasta hyppäämällä verkkoon voi saavuttaa pelin todellisen potentiaalin, tai oikeammin vilauksen siitä. Uskon nimittäin, että emme ole nähneet vielä murto-osaakaan siitä kaikesta huikeudesta, jota pelillä tullaan vielä saamaan aikaan, kunhan pelaajat pääsevät todella sinuiksi kenttäeditorien kanssa.

Vaikka moinen huikeus olisi vasta edessäpäin, LittleBigPlanet tarjoaa jo nyt paljon aivan uudenlaisia kokemuksia, sekä konkreettisesti pelaajien ihmeellisten kenttien että yhteisökeskeisyytensä kautta. Se jaksaa yllättää, ilahduttaa ja hurmata. Teknisistä ongelmista ja hieman lipevistä kontrolleista huolimatta pelin parissa vierähtää kerran toisensa jälkeen kokonaisia iltapäiviä, kun nopea parin kentän vilkaisu muuttuu tuntien maratoniksi, jossa neljä kaverusta pakenee Alcatrazista, seikkailee God of Warin maisemissa tai pelaa neljän pelaajan Sackboy-tanssipelejä.

Halusipa pelaaja sitten olla kenttäeditorien kuningas ja LittleBigPlanetin tähti, kaikki kentät läpi koluava seikkailija tai jotain siltä väliltä, peli tarjoaa huikeita elämyksiä ja puhtaita peli-ilon hetkiä jatkuvalla syötöllä. PlayStation 3:n pelivalikoiman ja vuoden 2008 selviä tähtihetkiä.

 

Tekijä: MediaMolecule
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PlayStation 3
Pelaajia: 1-4 (sama kone, internet)
Pelin kotisivu: http://www.littlebigplanet.com/
Miikka Lehtonen

 

Toinen mielipide

LittleBigPlanetia ei voi pelata hymyilemättä. Se on niin huikea ja herttainen ja söpö ja höpö.

Jason Ward

Kolmas mielipide

Lämmin, viehättävä ja omaperäinen tasoloikka muikeilla verkko-ominaisuuksilla. Tapa miten tasoloikkaan on saatu hitusen 3D-syvyysvaikutelmaa tuo pelaamiseen oman uuden ulottuvuutensa. Lisäksi sen erinomaiset fysiikat tekevät pelaamisesta jopa eräällä tavalla realistista, todellisempaa. Hahmojen kustomointi ja niiden muikea kyky elehtiä ja ilmehtiä tekevät pikku säkkipojista ja -tytöistä hämmästyttävän sympaattisia. Yksinkertaisesti rakastettavin peli pitkiin aikoihin, millekään koneelle.

Jukka O. Kauppinen

 

Lisää aiheesta

LittleBigPlanet

Barack Obama valittu LittleBigPlanetin presidentiksi

Huimia aikaansaannoksia LittleBigPlanetissa

Hupsistakekkaa – pelin koraaninsäkeet sattuivat Sonya leukaan

LittleBigPlanet viehättää heti alkumetreiltään

LittleBigPlanet-kentät: luovuus vastaan tekijäoikeudet

Pelaa LittleBigPlanetia, tienaa LittleBigPlanetilla

Pelaava kunnallisvaaliehdokas otti kantaa LittleBigPlanet-kohuun

Pino veikeitä kuvia LittleBigPlanetista krokotiilitunnelmissa

Lue myös

BioShock (PS3)

Fallout 3 (PC, PS3, 360)

Far Cry 2 – pelihorisontin tuolta puolen, tekijät kertovat

Far Cry 2 (PC, PS3, 360)

Left 4 Dead – zombin nälkä kasvaa (PC, 360)

PlayStation 3:n ladattavat pelit testissä osa 2

Ratchet & Clank: Quest for Booty (PS3)

Muropaketin uusimmat