Uusimmat

Lost Horizon (PC)

11.09.2010 17:00 Juho Anttila

Muinainen sivilisaatio, mystinen Shambala ja natseja. Sekä tietenkin renttumainen sankari, jolla on menneisyys. Deep Silverin poikia ei voi syyttää ainakaan turhasta omaperäisyydestä.

Näistä aineksista on kasattu Lost Horizon, uudenkiiltävä elokuvamainen seikkailupeli. Indiana Jonesin ja Uncharted 2:n perässä kulkeva teos tallaa tuttuja polkuja, mutta riittääkö pelillä myös omaa sanottavaa? Onhan siinä toki ainakin niitä natseja…

Päähenkilö, köyhän miehen Indiana Jones, on entinen ammattisotilas. Nimeä Fenton Paddock totteleva laitapuolen herrasmies elättää itseään salakuljettajana Hong Kongissa herran vuonna 1936. Kun välit paikallisen mafian kanssa käyvät lievästi sanottuna kireiksi, on helppo suostua Tiibetin vuoristoihin suuntautuvaan pelastustehtävään. Johtaahan kadonnutta retkikuntaa sentään Fentonin paras ystävä.

Kun mukaan napataan vielä hieman aasialaista naiskauneutta, ovat todellisen seikkailun palikat kasassa. Matka on täynnä yllättäviä käänteitä, vaarallisia tilanteita ja kiperiä pulmia. Muistinko muuten mainita myös ne natsit?

Kaunis katsoa, keskinkertainen kuunnella

Lost Horizoniin on selvästi panostettu. Tarinassa pitäisi riittää laatua, sen takaa aito kirjailija Claudia Kern. Niin kuka? Jos tiedätte, kertokaa minullekin. Ainakin Saksan ulkopuolella suhteellisen tuntematon kynäilijä on loihtinut pelattavaksi, lainaan mainoslausetta, elokuvamaisen tarinan.

Elokuvamaisuus näkyy myös puitteissa. Graafinen ulkoasu on kaunis, välillä jopa silmiä hivelevä. Tai ainakin käsin maalatut taustat ovat. Hahmojen kohdalla joudutaan tyytymään perinteisempiin, harmillisen pökkelömäisiin malleihin. Silmiä ei sentään joudu repimään päästään, mutta huolella maalatut maisemat olisivat ansainneet parempaa.

Hahmoista päästäänkin pelin heikoimpaan osa-alueeseen. Ääninäyttely on nimittäin kovin keskinkertaista. Etenkin päähenkilön monologit lipsahtavat toistuvasti haukotuttavan puolelle. Asiaa ei auta herran tapa alleviivata kaikkea tekemistään raivostumiseen saakka. Jos pelaaja käskee hahmoa tekemään jotain, Fenton kertoo ystävällisesti, mitä aikoo tehdä ja vieläpä sen, mitä odottaa tämän seurauksena tapahtuvan ja toteuttaa käskyn vasta tämän jälkeen.

Väritön ääninäyttely harmittaa siitäkin syystä, että sitä riittää ja paljon. Lost Horizon on nimittäin vauhdikkaasta aiheestaan huolimatta välillä hyvinkin puhelias peli. Asioita, taustoja ja myyttejä selvitetään sanallisesti ja juonen kuljettamisen lisäksi usein pysähdytään juttelemaan myös niitä näitä. Tämä ei välttämättä ole huono asia, mutta kärsimättömät tippuvat kelkasta jo aikaisessa vaiheessa.

Seikkailupelilogiikkaa alakouluikäisille

Pelinä Lost Horizon kunnioittaa perinteitä. Osoita ja klikkaa, ruudulla riittää hotspotteja ja alareunaan on piilotettu inventaario MacGyverismejä varten. Hiiren oikealla korvalla katsellaan, vasemmalla taas tartutaan toimeen.

Käyttöliittymä on perussujuva, mutta minkä ihmeen takia hotspotit paljastavan pikanäppäimen kanssa on lähdetty kikkailemaan? Sen sijaan, että toiminto olisi päällä juuri sen aikaa, kun nappulaa pitää pohjassa, jäävät merkit leijumaan ärsyttävästi useamman sekunnin ajaksi. Toiminnolle riittää joka tapauksessa käyttöä, sillä kuumia pisteitä on muuten välillä vaikea hahmottaa.

Seikkailupelin tärkein elementti ovat kuitenkin pulmat. Kotisivu lupaa loogisuutta, mutta itse pelin puolella tämä näkyy lähinnä helppoutena. Myönnetään, mukaan on eksynyt tavallista vähemmän hernekeittoydinpommeja, mutta sujuva eteneminen johtuu silti useimmiten kerrallaan tarjolla olevien vaihtoehtojen vähäisestä määrästä.

Varsinkin alkupuolella haasteettomuus uhkaa kampittaa koko pelin. Kun puhetta riittää, ja välillä pysähdytään vain hetkeksi ratkomaan jotain triviaalia, tuntuu kokemus pelin sijaan interaktiiviselta elokuvalta.

Charmikas suoritus

Suhtauduinkin Lost Horizoniin aluksi tarpeettomankin nuivasti. Puhetta riitti, pulmissa ei ollut ytyä ja ulosantia vaivasi myös tietynlainen kömpelyys. Aivan kuin tekijät olisivat tavoitelleet vauhdikkaampaa ja raflaavampaa kuin mihin rahkeet oikeastaan riittävät. Kohtauksista saattoi suorastaa aistia, minkälaista jälki olisi ollut hieman paremmalla ja elokuvamaisemmalla ohjauksella.

Ei ole kuitenkaan väärin yrittää, vaikka ihan ei osaisi. Mitä pidemmälle Lost Horizon etenee, sitä selvemmäksi käy, ettei tämä ole mikään hätäisesti kyhätty pikapeli. Tarinassa riittää pituutta ja käänteitä monen luvun verran. Tapahtumapaikkoja esitellään useammasta eri maasta. Pulmienkin taso kasvaa pelin edetessä, ja ihan lopussa uskalletaan pelaajaa jo vähän haastaakin.

Lost Horizon ei ole mikään vanha viini, mutta se paranee silti vanhetessaan. Kärsimättömille sopimaton seikkailu kierrättää monta kertaa nähtyjä elementtejä, mutta kasvattaa itselleen matkan varrella rutkasti aitoa charmia. Enkä voi korostaa liikaa sitä, kuinka tärkeää on viedä tarina kunnolla loppuun sen sijaan, että mahdollista jatko-osaa alustettaisiin kunnollisen loppuratkaisun kustannuksella.

Klassikoiden seuraan ei tällä suorituksella ole vielä asiaa, mutta oman paikkansa Lost Horizon ansaitsee. Se ei tarjoa konkareille kummoista haastetta, mutta hyvä ja yllättävän pitkä tarina viihdyttää varmasti. Seikkailupelinoviiseille ja muuten vain turhautumiskammoisille peli sopii siinä, missä Telltalenkin teokset, mutta viimeksi mainittuihin verrattuna meno on asteen realistisempaa. Ennen kaikkea Lost Horizon on kuitenkin mukava osoitus siitä, että seikkailupeleillä menee tällä hetkellä lujaa.

 

Tekijä: Animation Arts
Julkaisija: Deep Silver
Testattu: PC Windows 7, Phenom 9850+, 4 Gt muistia, Radeon HD 5830
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Windows XP, Vista tai 7, 2 Ghz Pentium 4 tai vastaava prosessori, 512 Mt muistia, 64 Mt näytönohjain, 4,5 Mt kiintolevytilaa.
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://lost-horizon.deepsilver.com/en/portal/
Juho Anttila

 

Lisää aiheesta

Alan Wake: The Signal DLC (Xbox 360)

Ghost Pirates of Vooju Island (PC)

Monkey Island 2: LeChuck’s Revenge Special Edition (PC, PS3, Xbox 360)

Sam & Max Episode 305: The City That Dares Not Sleep (Mac, PC, PS3)

Lue myös

Blade Kitten -ennakko (PC, PS3, Xbox 360)

Dead Rising 2: Case Zero (Xbox 360)

Kirby’s Epic Yarn -ennakko (Wii)

Lara Croft and the Guardian of Light (Xbox 360)