Mafia II (PC, PS3, Xbox 360)

31.08.2010 16:54 Miikka Lehtonen

Pitkän linjan PC-pelaajat muistelevat yhä lämmöllä kahdeksan vuoden takaista Mafia-peliä. Ikävästi Grand Theft Auto III:n jalkoihin jäänyt peli tarjoili hyvää tarinaa, hyvää toimintaa ja niukkaa open world –temmellystä, mikä ei tietenkään GTA III:n jälkeisessä maailmassa tuntunut paljon miltään.

Jotkut kuitenkin muistavat yhä Mafian lämmöllä ja tulevat riemastumaan pelatessaan sen kauan odotettua jatko-osaa. Mutta veikkaanpa, että historia tulee taas toistamaan itseään.

Tehdään heti alkuun selväksi: Mafia II ei ole open world –peli, ei oikeasti. Siinä on iso ja avoin pelimaailma, jossa Vito Scaletta voi suhailla mitä ihmeellisemmillä autoilla, mutta open world –pelien muita kilkkeitä, eli runsaita sivutehtäviä ja vapaata etenemistä pitkin toinen toistaan ihmeellisempiä tehtäväpuita, ei löydy.

Alkuperäisen Mafian tavoin peli etenee tiukasti tehtävästä toiseen, joskin niiden välissä voi suhailla ympäri kaupunkia tekemässä omia askareitaan. Mafia II:n tapauksessa nämä askareet rajoittuvat varastettujen autojen myymiseen, Playboy-lehtien keräilyyn ja etsintäkuulutusten haeskeluun.

Mitä sitten tilalle? No, tarinaa. Toisin kuin monet open world –pelit, joiden tarina hajoaa kuin Jokisen eväät pelaajan leikkiessä pizzakuskia ja heittäessä keikkaa 15 lähimmälle ystävälleen, Mafia II kertoo tarinan, jossa on tiukka ja ennalta määrätty looginen ja dramaattinen kaari.

Tarinaa, ei tehtäviä

Peli alkaa Sisilian rannikolta toisen maailmansodan ratkaisuhetkien aikana. Vito palvelee asevoimissa ja oppii pelin salat Sisilian valloitukseen kiedotussa tutorial-osiossa. Tämän jälkeen kaveri palaa takaisin Yhdysvaltoihin ja ajautuu hetkessä keskelle ikävyyksiä. Viton vanha ystävä ja nuoruusvuosien konnankoukku-pari on nimittäin ajautunut paikallisen mafian kirjoihin.

Kaveri vihjaisee, että yhdellä puhelinsoitolla Vitokin voisi vaihtaa armeijan vihreät nopeisiin autoihin, kauniisiin naisiin ja helppoon rahaan. Kukapa ei sanoisi kyllä? Vito huomaa tosin pian, että mafia-elämässä on pimeä puolensa: tuttuja ja ystäviä kuolee ympärillä kuin kärpäsiä ja nuori mies tajuaa, että omakin elämä voi helposti jäädä odotettua lyhyemmäksi.

Videopelin tarinaksi Mafia II:n kuviot ovat hyvää tasoa. Mafia-kertomuksesta kun on kyse, peli ammentaa reilusti inspiraatiota genren tunnetuista teoksista. Suoranaista kopiointia ei tapahdu, mutta jos olet nähnyt Kummisedän tai Goodfellasin, tiedät suunnilleen, millaisia teemoja ja huippuhetkiä tarinalta sopii odottaa.

Tarina on myös kerrottu hyvin välianimaatioiden ja pelin aikana käytävien keskustelujen myötä. Pitää nostaa 2K Czechille hattua erityisesti hahmojen kasvoanimaatiosta, joka on tasoltaan todella laadukasta. Lähikuvissa hahmot näyttävät todella inhimillisiltä ja ilmeikkäiltä, mikä tuo tarinaan reilusti lisää sitä kuuluisaa painoarvoa.

Se onkin sitten ihan oma kysymyksensä, onko vaihtokauppa onnistunut. Kunnon kriitikon tavoin pyörittelen käsiäni ja konkreettisen vastauksen sijaan totean, että ehkä. Toisaalta ehkä ei. Se on totta, että tarina toimii paljon paremmin kuin juuri missään open world –pelissä, Red Dead Redemptionia lukuun ottamatta, mutta toisaalta olisin kyllä itsekin kaivannut peliin lisää tekemistä.

Kunnon kakkakepposena sitä on myös tulossa, mutta DLC:n muodossa. Kaikki pelaajien kaipaama avoimen maailman kaaos, tuho ja sivutehtävöinti voi olla sinun pientä lisämaksua vastaan. Palaute tästä ratkaisusta kannattaa lähettää Take-Twon, ei 2K Czechin suuntaan.

Luotia kaikille

Jos puitteet jättävätkin vähän toivomisen varaa, itse toiminta on tyydyttävää. Olitpa sitten liikkeellä jalan, autolla tai pahat mielessä, Mafia II tuntuu hyvältä. Kyllähän sen huomaa, että peliä on hierottu jo puolen vuosikymmenen ajan.

Ei kannata toki odottaa mitään suuria yllätyksiä, sillä tältä osin Mafia II on todellakin veistetty siitä tammisimmasta open world –puusta: autojen hallinta on arcademaisen simuloiva, eli painoa, pitoa ja sitä kuuluisaa momentumia mallinnetaan, mutta kevennettynä ja mukavan hallittavana.

Myös taistelu toimii kuten sen voisi olettaakin: suojautuminen onnistuu, aseita on joka lähtöön ja pelaajan henki palautuu hetkessä suojan takana kykkiessä. Ei kannata odottaa suunnattomia yllätyksiä, mutta hyvää toteutusta kylläkin.

Suurin kysymysmerkki on pelin vaikeustaso. Pääasiassa peli on todella helppo kokemus, mikä on suuri osasyy sille, että se myös hurahtaa läpi 12 tunnissa. Kun ongelmia tulee, ne ovat tavallista ikävämpiä, sillä peli on todella kitsas checkpointiensa kanssa. Useissa tehtävissä joutuu pelaamaan läpi monta kinkkistä kohtausta, ennen kuin checkpoint kilahtaa plakkariin. Jos sinä aikana kuolet vaikkapa kaukaisuudesta sniputtavan vihollisen toimesta, V-käyrä singahtaa jyrkkään nousuun.

Mistä siis se kaikki into? Tämä taitaa mennä sinne henkimaailman juttujen puolelle, sillä kyse saattaa olla hyvän toteutuksen ohella myös maailmaan uppoutumisen ja kiehtovan aihepiirin vaikutuksista. Minusta se on vain hienoa kävellä pitkän sadetakin helmat liehuen ja tommy gun lonkalla laulaen baariin ja pistää koko paikka päreiksi. Tästä ei sitten kannata tipsata poliisille, ettei koko eDomea suljeta.

Tässä uppoutumisessa auttaa se, että Mafia II:n maailma on todella elävä. Kissat jahtaavat lintuja ikkunalaudoilla, ihmiset liukastelevat jäällä ja poliisit puuttuvat liikennerikkomusten ohella myös pahisten touhuihin. On helppo kuvitella olevansa 1950-luvun New Yorkissa, kun peli toimii kuten oikean maailman voisi olettaakin.

Ja juuri tästä syystä Mafia II myös vei minut mukanaan. Jokainen on toki pelannut jo miljoonaa open world –peliä ja ihan rehellisesti minulle on iskenyt jo pieni open world –väsymys. En kestä enää pizzakuskina heiluvia gangstereita tai pulujen keräilyä Los Angelesissa. Mafia II, tiiviillä tarinallaan, hyvällä toteutuksellaan ja jämäkällä kestollaan, iski suoraan hermokeskukseeni.

Pienistä ongelmista huolimatta pelin suurin ja konkreettisin ongelma on, että sitä on vähän. 12 tuntia tiukkaa tarinaa on hyvä määrä, mutta kun kerran pelaajia kiusoitellaan hemaisevan kauniilla ja houkuttelevalla maailmalla, pitäisi hekumointi myös lunastaa sopivalla määrällä sisältöä. Ei välttämättä tosiaan niitä pizzakuskeja, mutta esimerkiksi mafia-maailmaan olisi hyvin voinut liimata pikkurikoksia, pieniä murhia tai jotain muuta mukavaa. Mitä tahansa, jonka ansiosta pelin parissa olisi voinut viettää viikonloppua pitemmän hetken.

Pienellä tuunauksella ja hyvin valituilla lisäyksillä se olisi voinut olla toki vielä parempi peli, mutta nytkin se on mukava pelikokemus. Niin lähellä peukkua, mutta ei kuitenkaan aivan siellä. Mafian ystävät rakastavat varmasti, muutkin voivat ihastua.

Tekijä: 2K Czech
Julkaisija: Take-Two
Testattu: Xbox 360 ja PC Windows 7, Core i5-750, 4 Gt keskusmuistia, Radeon HD5850
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: Windows XP SP 2, Pentium D 3,0GHz / Athlon 64 X2 3600+, 1,5 Gt keskusmuistia, Ati HD2600 Pro tai uudempi näytönohjain
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.mafia2game.com
Miikka Lehtonen

Toinen mielipide

Aivan kuten Miikka, pyöritttelin kauan päässäni sitä onko Mafia 2 hyvä vai huono peli. Kun peli heittää pelaajalle luuna avoimen maailman, eikä käytä sitä juuri mihinkään on tunne ristiriitainen. Toisaalta ihailen kehittäjän pieteettiä, sillä tarkoitus on selkeästi luoda immersiota. Toisaalta erilaisten paikkojen tutkiminen on yhtä tyhjän kanssa. Lukuun ottamatta muutamaa piilotettua pin-up-tyttöä, ei pelissä ole juuri mitään nähtävää pääjuonen lomassa. Jos jotain, ajelemista oli kenties liikaakin, sillä se rikkoo ajoittain tiukasti rytmitetyn yksinpelin tenhoa.

Niin tai näin, ihastuin pelin hahmoihin. Jokainen työssäkäyvä liittyy varmasti samaan kuoroon siitä, että valtio on loppujen lopuksi samanlainen roisto kuin mafiakin. Vitoon on helppo samaistua murhanhimoa lukuun ottamatta, eikä muussakaan hahmokaartissa ole valittamisen aiheita. Tarinallisesti olisin kenties odottanut hieman synkempiä sävyjä. Juoni tasapainottelee hyvin ohuella moraalisella langalla, mutta varoo väistymästä siltä kumpaakaan suuntaan. Kenties juuri hahmon pidettävyyden takia. Toisaalta Scarface osoitti jo sen että paskiaisista on helppo pitää, joten ratkaisu on jossain määrin epäonnistunut. Koska Mafia 2 seuraa melko tutussa Hollywoodin luomassa rikollisjatkumossa ei pelin lopetuskaan juuri yllätä.

Mafia 2:n eduksi on joka tapauksessa luettava se, että kaupunki henkii elämää, vaikkei sitä tutkittavaksi olekaan. Autojen ohjailtavuus on jotain, mitä tuon ajan autoilta voisi odottaakin. Suurin osa omista pelikuolemistani liittyivät lähinnä tolkuttomaan hurjasteluun, ja kenties airbagien puutteeseen. Suurin yksittäinen häiritsevä tekijä ainakin Xbox 360 versiossa, olivat suttuiset tekstuurit ja luokattoman suuret päivitysnopeuden heilahtelut.

Toivon että tekijät julkaisevat peliin rutosti ladattavaa sisältöä, jotka laajentavat yksinpelikampanjaa. Ainakin puitteet siihen ovat valmiit, tarinan jättämien aukkojen lomassa. Mafia 2 on hieno mutta lyhyt kokemus. Pienellä rytmityksellä ja kenties muutamalla valinnaisella sivutehtävällä se olisi noussut loistavaksi.

Heikki Takala

Kolmas mielipide

Kahdeksan vuotta. Niin kauan on siitä, kun ensimmäinen Mafia julkaistiin. Peli jakoi mielipiteitä – toisille se oli hieno elämys tarinansa puolesta, toisille kauhistus samasta syystä. Juoni nimittäin oli pelin tärkein ominaisuus ja maailma tuli vasta toisena.

Edeltäjänsä tavoin Mafia 2 on tiukan tarinavetoinen. Pääpaino on Vito Scalettan taiten kerrotulla tarinalla. Vito taistelee Yhdysvaltain armeijassa toisessa maailmansodassa Italian rintamalla. Lopulta hän palaa kotiin lahden taakse ja tempautuu pian alamaailman syövereihin.

Väkivaltaa, petosta, murhia – mafioson elämä on rankempaa kuin hän olisi uskonut. Peli tapahtuu kahdeksan vuoden aikana ja jaksojen välissä hypätään välillä kuukausia, jopa vuosia eteenpäin.

Sivutehtäviä ei juuri ole ja kaupungilla haahuiluun ei ole mainittavaa syytä. Juonikeskeisenä pelaajana en keksi, miten peli olisi parantunut sillä että Vito olisi laitettu tekemään hanttihommia kaupungilla tai keräämään jotain tavaroita. Vitosta on määrä tulla Don, ja ne ovat Capon tai sotilaiden hommia.

Pelattavuudeltaan Mafia 2 on loppuunsa hiottu. Huomaa, että pelillä on ollut pitkä kehitysaika, sillä aseiden ja autojen käyttö on harvinaisen mutkatonta. Peli on syystäkin vain täysi-ikäisille – veri ja hurtti läppä lentävät sen verran aidosti. Ei lasten ulottuville.

Grafiikka on myös onnistunutta ja New Yorkia sekä Chicagoa yhdistelevä kaupunki uskottava. Kun ääninäyttelykin on pääosin ammattitaitoista työtä, Mafia 2:sta ei juuri löydy pahaa sanottavaa. Mieleenpainuva juoni on sen tärkein valtti. Mafia 2 on tarjous, josta ei kannata kieltäytyä.

Simon Elo