Mario & Sonic at the Rio 2016 Olympic Games on kallis minipelikokoelma (3DS)
Tekijä: Sega Sports R&D
Julkaisija: Nintendo
Testattu: 3DS
Saatavilla: 3DS, Wii U
Pelaajia: 1, 2-4 (lähiverkossa)
Pelin kotisivu: Mario and Sonic at the Rio 2016 Olympic Games 3DS
Arvostelija: Miikka Lehtonen
Olympialaiset ja muut urheilulliset kissanristiäiset poikivat aina miljoonia lisenssituotteita, joiden valmistajat haluaisivat kovasti lyödä rahoiksi pienimmällä mahdollisella vaivalla.
Lue myös pelin Wii U -version arvostelu: Mario & Sonic at the Rio 2016 Olympic Games – ui sinisessä altaassa (Wii U)
On kiva nähdä, että joskus lisenssituotteeseen on panostettu sentään edes vähän enemmän vaivaa, mutta samalla myös ikävä nähdä, että lopputulos on silti sama. Kuten Mario and Sonic -olympiapelin tapauksessa on.
Mario ja Sonic ovat ehtineet urheilemaan jo useammissakin olympiakisoissa, mutta itse tulin pelisarjan mukaan vasta tuoreimman osan myötä – ja senkin 3DS-version. Odotukseni eivät olleet ennakkoon kovin positiiviset, sillä puskaradion kautta olin kuullut jo vuosien ajan, että pelit olivat laadultaan vähän mitä sattuu.
Yllätys oli iloinen, kun paketista paljastui aluksi mukavalta vaikuttava peli. Sitä katkerampaa olikin aika pian huomata, että ensivaikutelma oli harhaanjohtava.
Minipelejä koko rahan edestä
Kuten suunnilleen kaikki muutkin urheilupelit missään ikinä, myös Mario and Sonic at the Rio 2016 Olympic Games – kiesus, mikä nimi – on kokoelma erilaisia minipelejä. Näin pyritään tarjoamaan pelaajille olympialaisten laajan lajikirjon vaihtelevuus ja niiden edellyttämät urheilusuoritukset videopelimuodossa.
Mario and Sonicin kunniaksi on todettava, että lajivalikoima on ensinnäkin mukavan kattava. Mukana on jopa rugbyn kaltaisia lajeja, joita ei nyt kuvittelisi ihan perustason olympiarahastuksesta löytyvän! Lisäksi monet lajit ovat toteutukseltaan mielenkiintoisia. Mukana on toki niitäkin lajeja, joissa vain rämpytetään 3DS:n nappeja sormet valkoisina ”mitä nopeammin painelet, sitä kovemmin ruudulla tapahtuu” -periaatteen mukaisesti.
Näiden vastapainona on myös hauskempia tulkintoja, kuten vaikka uinti. Siinä pitää 3DS:n näytöllä piirtää mahdollisimman hyviä ja pyöreitä ympyröitä aina vain nopeammin. Mitä paremmin pysyy annetulla alueella, sitä reippaampaa vauhtia uimari ruudulla suhaa.
Koska kyse on Mario and Sonic -pelistä, kisoissa nähdään tietenkin Mii-hahmojen ohella myös peleistä tuttuja hahmoja. Näillä kaikilla on omat ominaisuutensa eri lajeissa, eli tietenkin Sonic-siili on tosi nopea juoksemaan kun taas Donkey Kong on vahva. Loogista!
Ehdin jo innostua siitäkin, että mukana on myös videopeleihin sopivia versioita eri lajeista, joissa muuten arkista urheilusuoritusta maustetaan erilaisilla esineillä ja muilla hämärillä viritelmillä, jotka tekevät suorituksista kuitenkin vähän turhan tuurivetoista.
Ensimmäiset hetket pelin parissa menivät kuitenkin mukavasti: minipelejä on paljon, ne ovat vaihtelevia ja niiden pelaaminen on hetken aikaa kivaa. Valitettavasti tarjolla ei sitten olekaan hirveästi mitään muuta tekemistä.
Pelitiloja noin neljännesrahan edestä
Mario and Sonic at the Rio 2016 Olympic Gamesia voi pelata yksittäisiä lajeja vääntäen, joko yksin tai kavereiden kanssa. Mukavasti pelin pystyy jakamaan kavereidensa kanssa: yhdellä kasetilla voi pelata samanaikaisesti neljä pelaajaa, jolloin pelin omistaja siirtää aina muiden tarvitsemat tiedot verkon ylitse kavereille ja peli voi alkaa.
Tarjolla on myös ”Road to Rio” -pelitila, joka pyrkii olemaan se pitkäaikaisempi koukku. Siinä pelaajan oma Mii kisaa joka päivä eri lajeissa, treenaten ennen suorituksia ja kehittäen näin ominaisuuksiaan. Käytännössä hahmonkehityksestä huolehtivat puhtaasti erilaiset varusteet, joita ostellaan Yoshi-dinosaurukselta erilaisia vihanneksia ja hedelmiä vastaan. Kovemmat varusteet vaativat enemmän kokemustasoja ja rahaa, joten kumpiakin pitää hankkia tietenkin pelaamalla niitä minipelejä yhä uudelleen ja uudelleen.
Valitettavasti koko muukin pelitila on sitä samaa. Aamulla harjoitellaan vaikka jousiammuntaa ampumalla nuoli tai pari kohti taulua, sitten osallistutaan 110 metrin aitoihin Sonicin hopeista serkkua vastaan. Ensin karsitaan loppuotteluun pääsystä, sitten juostaan mitaleista. Ja sitten toistetaan samaa uudelleen ja uudelleen eri lajeilla.
Tässä kohtaa into sitten lopahtikin, sillä tekoälyn vastukset ovat joko naurettavan helppoja tai turhauttavan tehokkaita, eikä samojen juttujen toistaminen uudelleen ja uudelleen ole kovinkaan palkitsevaa puuhaa.
Mario and Sonic on – kuten tällaiset pelit yleensäkin – parhaimmillaan kavereita vastaan pelattuna. Yksinpelaajille pelistä ei juuri viihdettä irtoa, joten mukaan kannattaa varata peliseuraa. Tällöinkään 3DS ei ole ehkä se paras alusta pelailulle, sillä suuri urheilujuhla ei oikein herää henkiin pieneltä näytöltä. Noin 40 euroa on myös aika kova hinta minipelikokoelmasta, joka tuskin viihdyttää edes kisojen loppuun saakka.
Lisää aiheesta
Nintendon tuloshistoria laskee jyrkästi minipelikokoelmien sarakkeessa: Mario Party 10 oli mitäänsanomaton mutta raivostuttava katastrofi ja vain harva lämpeni Animal Crossing: Amiibo Partylle allekirjoittaneen tavoin. Kurssia pyrkii korjaamaan Marion, Sonicin ja urheiluhengen kolminaisuus. Viisaampi väittäisi, että virallisella Olympiarengas-leimalla varustetussa keittiössä on jo valmiiksi kolme lisenssiä liikaa.
Mario & Sonic at the Rio 2016 Olympic Games – ui sinisessä altaassa (Wii U)
