Mario Party 10 (Wii U)

04.05.2015 16:30 | Muropaketin toimitus

Tekijä: Nd Cube
Julkaisija: Nintendo
Testattu: Wii U
Saatavilla: Nintendo Wii U
Pelaajia: 1, 2-8 (samalla konsolilla)
Pelin kotisivu: http://marioparty10.nintendo.com
Arvostelija: Julius Jämsén

 

Eräänä maanantaiaamuna Nintendon päämajassa on päällä hätätilanne. Keittiön kahvikassa on huventunut hälyttävästi. Millä nyt rahoitetaan kofeiiniyliannostukset? Paniikin laannuttua jaoston johtajan vasemmassa aivolohkossa kehittyy  suunnitelma: ”Kerätkää kaikki minipeliksi kelpaavat demoprojektit! On aika koota uusi Mario Party!”.

Marion Partyn kymmenennen tulemisen kantava teema on ”liian monta liian vähän mietittyä ideaa”. Tämän näkee jo silmäilemällä päävalikkoa, sillä minipelien ympärille kasattuja “pääpelimuotoja” on jopa kolme erilaista: Mario Party, Bowser Party ja Amiibo Party.

Pakollinen ”Aika juhlia” otsikko

Mario Party koittaa olla se perinteinen vaihtoehto: pelaajat valitsevat yhden viidestä pelilaudasta, jotka sijoittuvat muun muassa taivaalle, merenpohjaan ja tivoliin. Pelin sääntöjä ei uskalla monimutkaisiksi haukkua: pelaajat matkaavat laudalla ruudusta toiseen yhteisellä vaunulla. Vuoronperään heitetään virtuaalista noppaa, seurataan mihin päädytään, kärsitään mahdollisista seurauksista ja annetaan vuoro seuraavalle.

Tätä jatketaan kunnes osutaan minipeliruutuun tai – huomattavasti todennäköisemmin – peli huomaa, ettei minipelejä ole hetkeen leikitty, jolloin sellainen luodaan tyhjästä. Kirjaimellisesti tyhjästä:  ”Hei, eikös tuossa päänne päällä ole näkymätön laatikko? Ta daaa! Emme jaksaneet tasapainottaa tätä peliä, joten tässä teille minipeli”. Minipelejä ”mahtuu” yhteen pelisessioon viidestä kymmeneen. Samainen haarukka on myös minipeliminuuttien osuus vajaan puolentunnin istunnosta.

Minipelien ulkopuolella pelaajat keräävät erilaisia noppia, joiden taktisuus on tasoa Kimble, sekä menettävät ja saavat tähtiä sitä mukaa, kun pelin RNG-moottorista siltä tuntuu. Laudan voittaa pelaaja, joka on kerännyt laudalta ja minipeleistä eniten tähtiä. Taitoa tai tuuriakaan ei kuitenkaan välttämättä tarvitse, sillä laudan lopussakin peli antaa satunnaisella kuminauha efektillä lisätähtiä esimerkiksi pelaajalle, joka liikkui pelin aikana pienimmän määrän ruutuja.

Kilpailullisuus ei ole koskaan ollut kauempana olohuoneen sohvalta. Nettipeliähän tästä pelistä ei muuten löydy, mikäli sitä joku kaipailee.

Se iso paha piikikäs kilpikonna

Bowser Mode vie kokemuksen vielä syvemmälle metsään. Yksi pelaajista, ihminen tai tekoäly, on Bowser, jota paetakseen on muiden pelaajien heitettävä noppaa, kunnes Bowser saa heidät kiinni omalla vuorollaan. Tämä laukaisee minipelin, jossa GamePadilla aseistautunut pahiksemme saa ilkeillä ja kerätä kanssapelaajiensa vihat niskaansa. Sienimaan piikkinen könsikäs voittaakin, mikäli saa kaikki pelaajat pois pelistä. Vastakkaisessa tapauksessa Koopien hallitsija jää pyyhkimään laavaisia kyyneliään.

Tässä järjestyksessä pelimuotoja läpikäyneellä arvostelijalla alkoi jo iskeä epätoivo. Mario Mode on satunnaisefekteillä kyllästetty ruuduntuijottelu muutamalla minipelillä ja Bowser Mode korvaa ne vähätkin minipelit omillaan, huomattavasti heikommilla, versioillaan. Viimeinen toivo oli hypätä Amiibo-junaan, ja toivoa radikaaleja muutoksia.

Juna kulkee

Vain Amiibon omistajille aukeava Amiibo Mode on kirkkaasti parasta mitä Mario Party 10 tarjoilee. Vaikka Amiiboiden jatkuva liikuttelu onkin hiukan kömpelöä, on itse pelimuoto hauskinta ja parhaiten tasapainotettua lautamuotoista kilpapelaamista. Lauta on yksinkertainen, neljästä hahmojen mukaan personoidusta palasesta koottu neliö, jota kukin pelaaja kiertää yksitellen. Kiertämällä voi kerätä supervoimia antavia tokeneita, kolikkoja ja kolikoilla ostettavia tähtiä. Jokaisen kierroksen päätteeksi pelataan minipeli ja yksittäinen peli sisältää aina kymmenen kierrosta.

Amiibon käyttäminen GamePadilla aina, kun kyseinen hahmo tekee jotain, on videopelin näkökulmasta hyvin päälle liimattua, mutta tuo mukaan lautapelimaisen tunteen fyysisellä näpräilyllä.  Smash Brosin tavoin figuureille kerätään kokemusta jo mainittujen tokenien muodossa: pelin alkaessa omasta kokoelmasta saa valita yhden mukaan. Kaikki pelin aikana vastaan tulevat tokenit tallennetaan Amiibo-kohtaiseen kokoelmaan. Tokeneilla aukeavat myös eri hahmojen omat laudanpalaset, joten kaikkia patsaita ei tarvitse ostaa, jotta pelimuodosta saisi kaiken irti.

Amiibo-tilassa tasapaino minipelien ja lautapelipuolen satunnaisefektien välillä on kunnossa, mikä tekee siitä parhaan myös astetta totisempaan pelaamiseen. Tuurillakin voi voittaa, mutta taidolla saa ehdottomasti etulyöntiaseman. Pienemmällä laudalla myös noppien keräily tuo enemmän mahdollisuutta taktikointiin.

Miinuksena muodossa on tietysti Amiibojen pakollisuus. Olisin toivonut mahdollisuutta pelata muotoa tai jotain sen varianttia myös ilman figuureja, sillä en näe mitään syytä miksei pelimuoto toimisi teknisesti ilmankin. Paitsi tietysti raha, ja sen printtaaminen. Amiibo-tilassa tekoäly kuitenkin käyttää figuurien pahviversioita, joita olisi suonut pelaajillekin.

Eikä tässäkään vielä tarpeeksi

Amiibojen pakollisuus on osa suurempaa ongelmaa, joka pudottaa Mario Partyn kilpailukykyä partypelien kuningaskonsolilla. Ensimmäinen palanen probleemaa on ohjainpolitiikka: Wii U:n tuhannesta eri ohjaimesta ainoastaan Wii Remotet ja Plus-versiot kelpuutetaan. GamePadikin alennetaan Koopakuninkaan omassa pelimuodossa pakolliseen Bowserin rooliin. Muissa konsolin pääohjainta käytetään näyttämään turhaa animaatiota tai ”Katso TV-ruutua” -viestiä.

Esimerkiksi Pro Controllerin poissulkeminen olisi hyväksyttävää, mikäli peli hyödyntäisi Wii Remoten ominaisuuksia. Näin ei kuitenkaan ole: minipelien ulkopuolella ruutua kohti huitomista käytetään vaihtoehtoisena ohjaustapana, laudan toiminnot suoritetaan napeilla ja minipeleissäkin liikkeentunnistus on lähinnä kuriositeetti. Noin 80% minipeleistä kehottaa suosiolla vaihtamaan ohjainta poikittaiseen asentoon näppäilyn helpottamiseksi ja jäljelle jäävissä voisi huitaisun helposti korvata perinteisellä napin hakkauksella.

Ratkaisuna olisi myös voinut vaihtoehtoisesti tarjota mahdollisuus pelata erää ilman Remoten erikoisuuksia vaativia minipelejä. Peli on lähtenyt täysin päinvastaiseen suuntaan ja kustomointimahdollisuudet on vedetty minimiin. Mario Party –pelimuodossa erä kestää puoli tuntia, Amiibo Party on aina kymmenen kierrosta, Minigame Tournament kestää kolme, viisi tai seitsemän. Inhokkiminipelejä ei saa pois kierrosta, parhaimmillaan saa valita vaihtoehdoista ”helpot”, ”kaikki” ja ”ei tuuria”, mutta tämäkään ei päde päämuodoissa.

Maaliruutu

Konsolilla, jolla on tämän hetken paras valikoima saman sohvan moninpelejä, Mario Party 10 on laiha ilmestys. Lautojen uudelleenpeluuarvo on mielestäni pieni: jokaisen läpäisee kerran nähdäkseen mitä ”huikeaa” sisältöä ja vuorovaikutusta niihin on sullottu, tämän jälkeen jokainen ylimääräinen animaatio lähinnä ärsyttää. Lautakohtaiset minipomot ovat ”ihan kivoja”, mutta eivät nekään kestä toistoa.

Mikäli taloudesta löytyy kaikki tarvittava laitteisto –Remote ja Amiibo kertaa neljä – uskallan suositella peliä pelkästään Amiibo Partyn takia. Ylimääräisiä tarvikehankintoja en kuitenkaan neuvo ja mikäli sellaisille olisi tarvetta, ohjaisin sijoittamaan Mario Party 10:n sijaan ihan oikeaan lautapeliin.

 

Lisää aiheesta

Mario Party 8 (Wii)

Mario Party 9 (Wii)

Mario Party DS (DS)

Mario Party: Island Tour (3DS)