Mario Party 9 (Wii)

21.03.2012 16:31 Juho Anttila

Tekijä: Nd Cube Co. Ltd.
Julkaisija: Nintendo
Testattu: Wii
Saatavilla: Wii
Pelaajia: 1-4 (samalla konsolilla)
Pelin kotisivu: http://marioparty9.nintendo.com
Arvostelija: Juho Anttila

Se on muuten sitten pätevä peruste skeptisyydelle, jos pelin järjestysnumerona seisoo niinkin iso lukema kuin yhdeksän. Oli jo silloin, kun puhuttiin japanilaisista roolipeleistä ja on totta vieköön silloin, kun käsissä on minipelikokoelma.

Muistissa kannattaa kuitenkin pitää myös se, ettei Nintendo kohtele tunnetuinta sankariaan yleensä huonosti. Jos siinä lukee Mario, on se harvoin ainakaan aivan hirvittävää kuraa. Eikä niin ole tälläkään kertaa.

”Kyllähän Wii:lle aina yksi minipelikokoelma lisää mahtuu” -sanonta on päässyt vanhentumaan ironisessakin mielessä käytettynä jo ajat sitten. Maineikkaan Mario Party -sarjan tuotoksia konsolilla on kuitenkin nähty tätä ennen vain yksi, ja siitäkin on aikaa jo tovi jos toinenkin. Tulokas ansaitsee siis rehdin kohtelun, vaikka markkina-alue onkin lievästi sanottuna tunkkainen.

Noppa pyörimään

Mario Party -sarjan kattavana ideana, jota myös erinomaiseen Wii Partyyn lainattiin, on lautapelin ja minipelien yhdistelmä. Pelaajat liikkuvat laudalla, keräävät pisteitä ja pelaavat minipelejä. Lopussa muhkeimman potin ahminut vie voiton.

Yhdeksikkö pistää kaavaa uusiksi alusta saakka. Pelilaudalla liikutaan nytkin, mutta tällä kertaa porukka pysyy kasassa. Enimmillään neljän pelaajan porukka istuu samassa autossa matkalla kohti kentän lopussa odottavaa pomotaistelua. Ennen loppukoitosta on kuitenkin selvitettävä este jos toinenkin.

Kilpailullista elementtiä ei olla suinkaan unohdettu. Kukin pelaaja ottaa vuorollaan kapteenin roolin. Kippari heittää noppaa ja kantaa seuraukset, niin positiiviset kuin negatiivisetkin. Osasta ruutuja palkitaan pisteinä toimivilla tähdillä, toisiin eksyvä menettää tähtiä. Tienhaarojen kohdalla joudutaan valitsemaan kahden, yleensä helpon ja vaikeamman, välillä.

Peli perustuu lähes kokonaan onneen. Taktikointiin annetaan mahdollisuuksia vain vähän. Matkan varrelta mukaan tarttuu erilaisia noppia, joilla liikkumistaan voi yrittää hienosäätää. Jos matkan päässä näkyy rangaistusruutuja, on viisautta heittää noppaa, jossa löytyy vain numerot yhdestä kolmeen. Taivaanrannassa siintävää palkintoa puolestaan voi tavoitella suurempia numeroita sisältävällä nopalla.

Erilaisia pelilautoja on kourallinen, osa näistä alun perin lukittuja. Pelaamalla nekin saa auki. Teemat ovat Marioista tuttuja, mikä tuskin tulee yllätyksenä kenellekään. Kovin suurta vaihtelua pelilautojen välillä ei ole, mitä nyt reitit poikkeavat toisistaan, kuten myös kenttien sisältämät yllätykset ja pomotaistelut.

Minipelejä ja vähän isompiakin

Pomotaistelut ovat osa pelin minipelivalikoimaa, mutta löytyypä pelistä koko lailla paljon tavallisempiakin koitoksia. Itse asiassa melkoinen määrä, sillä minipelejä riittää kokonaista 82 kappaletta.

Pelit on jaettu neljään eri lajityyppiin. Suurilukuisin joukko koostuu koitoksiin, joissa kaikki pelaavat toisiaan vastaan. Osa peleistä asettaa kolme muuta pelaajaa neljättä vastaan, kun taas osassa taistellaan Bowser Jr:a vastaan. Pomotaisteluissa kaikki neljä pelaajaa toimivat yhteistyössä kukistaakseen tavallista suuremman vastuksen.

Laadullisesti minipelit edustavat keskimäärin varsin hyvää tasoa. Muutaman sekunnin mittaisista pariin minuuttiin kestävät koitokset ovat pääosin pelillisesti mielekkäitä. Graafinen ulkoasukin täyttää tällaisille yleensä asetettavat kriteerit.

Mainitut pomotaistelut rikkovat mukavasti totuttua minipelikaavaa, vaikka niissäkin kilpaillaan pohjimmiltaan kaverien kanssa. Eniten tuhoa tehnyt nimittäin kerää myös muhkeimman pistepotin. Idea tuo joka tapauksessa edes pienen tuoreuden tuulahduksen kovin väljähtyneeseen minipelimaailmaan.

Ja sitten ne huonot uutiset

Tähän saakka peli kuulostaa hyvältä, omassa kategoriassaan jopa erinomaiselta teokselta. Kaikki ei kuitenkaan ole kunnossa tässäkään paratiisissa. Kaikki uudet ideat eivät suinkaan toimi odotetulla tavalla eikä pelityyppiä vaivaavalta tunkkaisuudeltakaan olla vältytty.

Pelin ytimenä toimiva lautapeli nojaa aivan liikaa onneen. Okei, myönnetään, että runsaan puolen tunnin mittainen kokemus kävisi äkkiä tylsäksi, jos yksi pelaaja voisi viedä peliä alusta saakka. Nyt minipelejä kuitenkin pelataan aivan liian harvoin. Lautapelimekaniikka ei ole niin kiinnostava, että sitä kannattaisi korostaa minipelien yli.

Minipeleihin pääsee käsiksi toki muutenkin, erilaisten kokoelmatyylisten pelimuotojen kautta. Nämä tuntuvat kuitenkin lautapelejä irrallisemmilta enkä usko, että kovin moni jaksaa niihin upottaa aikaa. Ehkä ne sopivat lastenjuhlien piristykseksi tai perheen yhteiseksi laatuajaksi silloin, kun pelaajat eivät jaksa keskittyä minipeleihin.

Suurin ongelma on kuitenkin lajityyppi. Tässä vaiheessa Wiin elinkaarta on vaikea kuvitella sellaista Wiin omistajaa, joka pitäisi minipelikokoelmista mutta ei omistaisi vielä yhtäkään sellaista. Erilaisia minipelejä on nähty Wiillä jo satoja, eikä Mario Partyn tarjonta erotu joukosta niin selvästi, että siitä jaksaisi enää innostua.

Tämä näkyi myös nuoremman testaajaporukan reaktioista. Tässä taloudessa Wii Party on kerännyt hämmentävän suuren suosion ja tunteja on uponnut siihen melkoinen määrä. Sama yleisö ei kuitenkaan jaksanut enää innostua Mario Party:stä.

Vika ei lopulta ole itse pelissä. Mario Party 9 on pätevä ja hyvin toteutettu minipelikokoelma, jonka vetovoimaa tutut hahmot lisäävät entisestään. Se ei vain herätä enää juuri minkäänlaisia tunteita ennestään täyteen ahdetuilla minipelimarkkinoilla. Jos tällaisen nyt kuitenkin välttämättä itselleen tahtoo, on Mario Party 9 yksi parhaista valinnoista.