Mario Party DS (DS)

31.12.2007 15:08 | Antti Mutta

Lautapelit ovat hauskaa ajanvietettä. Käsin kosketeltavien pelinappuloiden ja saman pöydän äärelle kerääntyneiden kaverien ansiosta syntyy ainutlaatuinen tunnelma, jota on vaikea toisintaa konsoleilla tai tietokoneilla.

Tästä huolimatta Nintendo on jo 10 vuoden ajan yrittänyt todistaa toista Mario Party -videolautapeleillään. Rahastuksesta ja laiskasti kyhätyistä jatko-osista syytetty sarja debytoi nyt DS:llä. Alustan ansiosta kosketeltavuus siis toteutuu, mutta miten on tunnelman laita?

Perinteet kunniaan

Mario Partyt ovat pohjimmiltaan tavanomaisia noppapelejä, joihin on ympätty väkinäinen juonikuvio. Tällä kertaa Bowser on pienentänyt Marion kumppaneineen, minkä seurauksena kaverukset kisaavat  kuka ehtii ensimmäisenä kostamaan pahikselle. Näin alkaa suuri seikkailu pienessä maailmassa, jossa viaton tulppaanikin on valtavan puun kokoinen ja saippuanpalojen päällä voi kisata.

Värikkäillä ja vaihtelevilla teemoilla koristelluilla pelilaudoilla kierretään Toadin, Prinsessan ja Waluigin kaltaisilla hahmoilla. Noppien silmäluvut määräävät vauhdin. Ansat, Bowserin kätyrit ja yllätysruudut mutkistavat tai suoristavat matkaa. Voittaja on se pelaaja, joka on onnistunut keräämään itselleen eniten tähtiä ja kolikoita. Tähtien lymypaikat laudalla arvotaan satunnaisesti ja näiden järjestys pistetään uusiksi aina, kun tähti noukitaan.

Kolikoilla on melkeinpä tähtiäkin merkittävämpi rooli, sillä ilman valuuttaa pelissä on vaikea pärjätä. Kaupoista saa teleporttien ja lisänoppien tapaisia lisäapuja kilisevää vastaan. Tähdetkin on ostettava. Kaiken huipuksi kolikkojen määrä ratkaisee voittajan tasatilanteessa. Onneksi pelirahaa jaetaan armeliaasti lähes jokaisessa ruudussa.

Kun yksi peli ei riitä

Perusasetelma on siis jopa liiankin yksinkertainen. Onneksi lautapelin sisään on rakennettu toinen pelimaailma. Vuorojen lopussa arvotaan yli 70 minipelin joukosta yksi, jossa kamppaillaan kolikoista.

Lyhyet hupailut muuttavat tylsähkön ruutujen tallustamisen lähemmäs nimessä luvattuja kekkereitä.  Henkarilla lasketellaan pyykkinarua pitkin, labyrintissa valokuvataan vastustajia, valokiilojen edessä poseerataan ja kurkkuja viipaloidaan kilpaa. Valitettavasti valikoima ei ole tasalaatuinen. Minipelien toteutus ja kiinnostavuus vaihtelee suuresti. Tarjolla ei siis ole ihan Wario Waren tasoista hulluttelua, mutta riehakasta menoa yhtä kaikki.

Minipelit eivät myöskään ole yhtä yksinkertaisia kuin Wario Waressa. Järkevästi lajeja voikin harjoitella ennen varsinaista kisaa. Tätä ominaisuutta kaipaisi moniin muihinkin minipelikokoelmiin. Erityisesti moninpelissä tästä on iloa, sillä hauskan osion pariin voi jäädä pidemmäksikin aikaa.

Runsauden pula

Hudson Soft on oppinut Game Boy Advancelle tekemänsä onnettoman Mario Partyn virheistä ja päättänyt selvästi korvata tekonsa pelaajille. Mario Party DS onkin varsinainen runsaudensarvi pelitilojen ja jopa kokonaisten pienten pelien saralla.

Party-pelitiloissa otetaan erää muista pelaajista joko tiimeissä tai yksin. Minipelejä voi myös yrittää erillään lautapelistä, kunhan ensin avaa haluamansa pelaamalla sitä pääpelitiloissa. Odottamattomin yllätys on puzzle-tila, jossa voi pähkäillä viiden pulmapelin parissa. Palikoiden ja pallojen yhdistely tetrismäisesti on mitä mainioin bonus, etenkin yksin pelaavalle.

Yksinäisiä susia miellyttänee kuitenkin eniten juonellisen yksinpelin kehittäminen. Lautapelithän eivät ole tunnetusti yksin kovin hauskoja, eikä tätä hengetön tietokonevastus muuta. Mutta kun tekoälyn ympärille kiedotaan pieni tarina, on ruutujen valloittamisessa kummasti enemmän järkeä. Ja kun se tehdään puitteiltaan komeasti, lyhyt ja puiseva juonikin kelpaa.

Pelintekijöille onkin nostettava hattua kauniisti pikselöidystä ulkoasusta, joka avittaa hurjasti latteaa tarinanpätkää. Rosoinen kolmiulotteinen kenttägrafiikka jää auttamattomasti heikompaan asemaan. Olisikin toivonut, että studio olisi luottanut käsintehtyyn taiteeseen myös pelilaudoissa, kuten GBA-pelissään.

Yhdessä onnistuu

Yksinpelitilat tekevät kylläiseksi, mutta eivät jätä lopulta toivottua makua suuhun. Oikeiden lautapelin tapaan Mario Party DS pääseekin oikeuksiinsa vasta moninpelissä. Tätä varten Mariolla on hihassaan vaikuttava valttikortti – pelin jakaminen useaan koneeseen. Ominaisuuden ansiosta vain yksi osanottaja tarvitsee pelikasetin koneeseensa.

Moninpeli ei ole silti pelkästään hintansa puolesta suositeltavaa viihdettä. Ansojen jättäminen, pelaajien kaksintaisteluun haastaminen ja kolikkosaaliin jakaminen saa aivan toisen merkityksen, kun vastassa on ihka oikea inhimillinen vastus. Parasta ovat kuitenkin jälleen minipelit, joiden vauhdikas luonne johtaa porukassa desibelitasojen positiiviseen kohoamiseen.

Moninpelitiloista puuttuu ainoastaan internet-tuki. Mario Party DS:ää onkin osittain perustellusti arvosteltu tästä. Totuus on kuitenkin, että kasvottomia vastustajia ei voi verrata vieressä vaikuttaviin tovereihin. Lautapelit ovat siis, myös videopeleinä, edelleen lähikontaktilajeja, joissa tiivis tunnelma ratkaisee.

Juuri tästä syystä seurapelissä ei turhaan ole seura-sanaa. Ja pirskeetkin syntyvät vasta porukalla – tämän todistaa myös Mario Party DS. Yksinpelitilat ovat monipuolisuudestaan huolimatta vasta alkulämmittelyä ennen todellista koitosta. Jos kaveripiirissä ei Nintendon tuplanäyttöisestä välitetä, kannattaa peli jättää suosiolla kauppaan. Tai vaihtoehtoisesti voi käännyttää ystävät hankkimaan vihdoin omat DS:t ja ottaa yhdessä vastaan Marion oivallisen bilepelikutsun.

 

Tekijä: Hudson Soft
Julkaisija: Nintendo
Testattu: Nintendo DS
Saatavilla: Nintendo DS
Pelaajia: 1-4
Pelin kotisivut: http://www.marioparty-ds.com

 

Lue lisää eDomesta

Buzz!: Hollywood Leffavisa (PS2)

Fuzion Frenzy 2 (360)

Guitar Hero III: Legends of Rock (PC)

Guitar Hero III: Legends of Rock (PC, PS2, PS3, Wii, 360)

Mario Party 5 (GC)

Mario Party 7 (GC)

Mario Party 8 (Wii)

Miyamoto: Tulevaisuus on helppojen, ei vaikeiden pelien

Singstar (PS3)

Super Monkey Ball 2 (GC)

Viva Piñata: Party Animals (360)

Muropaketin uusimmat