Mario & Sonic at the Olympic Winter Games (Wii)

22.01.2010 17:45 | Juho Anttila

Joka toinen vuosi solidaarisuus valtaa maailman, ainakin vähäksi aikaa. Sodat ja väkivalta lakkaavat ja nälkää näkevien lasten vatsa täyttyy hyvästä tahdosta, kun kansakuntien gladiaattorit kohtaavat kunnian kentällä rauhan, yhteisymmärryksen ja mainostulojen puolesta.

Olympialaiset saavat myös valtakunnan kuuluisimman sieniaddiktin lopettamaan hetkeksi päänsä kattoon hakkaamisen ja lyömään hynttyyt yhteen maailman ärs… nopeimman siilin kanssa. Ovatko Vancouverin kisat enää tämän jälkeen ennallaan?

Suosikkikaksikko ei ole ensimmäistä kertaa rinkulakisojen kimpussa. Viimeksi putkimiehestä otettiin mittaa Pekingissä, jonne sijoittunut peli keräsi sangen ristiriitaista palautetta. Konseptia ei olla silti lähdetty muuttamaan, ideana on yhä tahkota läpi tukku olympialaisista tuttuja lajeja Marion, Sonicin ja muiden tuttujen hahmojen seurassa.

Pelaaminen onnistuu joko yksin tai korkeintaan neljän hengen porukassa. Tiimipeli on päivän sana. Vaikka yksittäisiä lajeja voikin pelata myös muita vastaan, on etenkin kaikki lajit sisältävä festivaalipelimuoto tarkoitettu nimenomaan joukkuepeliksi.

Syöksy alas

Suomalaiset tykkäävät seurata murtomaahiihtoa, mutta läntiset sivistysmaat liputtavat laskettelun nimeen. Se näkyy myös Mario & Sonicissa. Tasamaalla ei hiihdetä, ei edes luistelutyylillä. Sen sijaan mäkeä lasketaan lähes kaikilla kuviteltavissa olevilla tavoilla.

Valikoimasta löytyy niin kelkkailua ja syöksylaskua kuin extremempiäkin lajeja kumparelaskusta lumilautailuun. Alusta ja reitit vaihtelevat, mutta pelimekaniikka pysyy suhteellisen muuttumattomana. Lähdössä vähän vemputetaan, sen jälkeen kulloistakin menopeliä ohjastetaan wiimotea ja nunchukia kallistellen. Osassa lajeja voi myös jarruttaa, kiihdyttää tai tehdä erilaisia temppuja ilmalentojen aikana.

Ohjaustuntuma on toimiva, mutta kovin yksinkertaisen oloinen. Jotain jää puuttumaan, laskettelu on toteutettu selvästi paremmin muun muassa Wii Ski -sarjan peleissä. Vauhdintuntukaan ei ole kummoinen, vaikka kuinka laskisi Sonicilla.

Tasapainolaudan omistajat pääsevät hyödyntämään oheislaitettaan. Se on aina plussaa, mutta olisihan tuo mukavaa, jos sauvojen ja painopisteen yhteispeliä oltaisiin edes yritetty mallintaa. Nyt lauta toimii vain wiimoten korvaavana ohjaimena.

Tonnikeijukaisia, kiviä ja laitojen ryskettä

Lajivalikoiman toisessa puoliskossa löytyy jo vaihteluakin. Mäkihyppy on sangen mukavaa puuhaa, erityisesti balance boardin kera. Yksinkertainen on kaunista, toteutus selättää Wii Fitin vastaavan suksenmitalla.

Taitoluisteluosiota tahkotessa tietoinen mieli harhaili kehittelemään konseptisuunnitelmaa pelistä, jossa ohjaimia heiluttamalla saisi tehdä vapaasti erilaisia liikkeitä musiikin tahtia seuraillen. Sega Japanilla ei ole moiseen riittänyt aikaa tai tupakkia, sillä tarjolla on yksinkertainen raiteilla kulkeva rytmipeli. Ave Marian tahtiin huojuvan Warion huumoriarvoa on silti paha käydä kiistämään.

Neljän hengen joukkueissa pelattava jääkiekko on laiskan oloista ja pikkuisen kömpelöä kertakäyttöviihdettä. Sen sijaan curling nousee hieman yllättäen paketin onnistuneimmaksi vedoksi. Pelituntuma ei pärjää Wii Sportsin keilailulle, mutta Uusipaavalniemeksi Uusipaavalniemen paikalle pyrkiessä viihtyy useammankin erän verran. Harjatkaa, kurjat!

Tekijöillä on riittänyt myös hitusen mielikuvitusta. Tavallisen tylsien lajien lisäksi tarjolla on myös ”dream event”-nimikkeellä kulkevia mitä mielikuvituksellisempia viritelmiä. Niissä laskettelurinne saattaa esimerkiksi koostua hurjista hyppyreistä ja silmukoista eikä värimaailmassa olla säästelty psykedeliaa. Vauhti vain on jäänyt rannalle näistäkin lajeista, meininki on parhaimmillaankin merkkiä Sonic Light.

Odotellessa voi haukata vaikka makkaraa

Ken on ikinä ollut paikan päällä hiihtourheilutapahtumassa tietää, että iso osa aikaa kuluu odotellessa. Milloin varrotaan maalialueelle saapuvia hiihtäjiä, milloin taas sopivaa tuulirakoa. Marion ja Sonicin olympiaseikkailu mallintaa tämän puolen tuskallisella tarkkuudella.

Lataustaukojen jälkeen katsellaan välianimaatioita, sitten taas lataillaan. Surkeimmissa tapauksissa itse urheilusuoritus kestää levynruksutusta lyhyemmän ajan. Urheilujuomaa tai ei, kisafiilis ehtii laskea pakkasen puolelle ennen kuin innokkaat urheilijat ehtivät edes tositoimiin saakka.

Tunnelman puute onkin pelin pahin kompastuskivi. Periaatteessa kaikki on kunnossa. Tekniikka toimii odottelusta huolimatta hyvin, äänimaailma hamuilee olympiameininkiä ja tuttujen hahmojen odottaisi tuovan ohjelmaan kaivattua huumoria. Mutta kun ei vaan irtoa.

Ehkä virallisen kisapelin on pakko olla hillitty, ettei kukaan loukkaannu. Ripaus anarkiaa olisi silti tehnyt kokemukselle hyvää. Mario & Sonic at the Olympic Winter Games ei ole niin hauska kuin Mario tai yhtä nopea kuin Sonic. Markkinoilta löytyy myös monipuolisempia ja viihdyttävämpiä minipelikokoelmia. Lapsille ja lapsenmielisille urheilufaneille Mario & Sonic tarjoaa silti kaikin puolin harmitonta ja väkivallatonta peliviihdettä penkkiurheilusessioiden jatkoksi.

 

Tekijä: Sega Japan
Julkaisija: Sega
Testattu: Nintendo Wii
Saatavilla: Nintendo DS, Nintendo Wii
Pelaajia: 1-4
Pelin kotisivu: http://www.sega.com/marioandsonicwinter/
Juho Anttila

 

Lue myös

Blood Bowl (Xbox 360)

Colin McRae: Dirt 2 (PC)

Dark Void (PC, PS3, Xbox 360)

Divinity 2: Ego Draconis (Xbox 360)

Lips: Number One Hits (Xbox 360)

Littlest Pet Shop Friends (Wii)

Tunturi by MFT Challenge Disc (PC)

Wacky World of Sports (Wii)

 

Muropaketin uusimmat