Marvel vs Capcom 3 (PS3, Xbox 360)

06.03.2011 14:42 Eric Hartin

Tekijä: Capcom
Julkaisija: Capcom
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1, 2 (samalla koneella ja internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.marvelvscapcom3.com
Arvostelija: Eric Hartin

Vielä kolmisen vuotta sitten Capcom oli haudannut tappelupelinsä ja tyytynyt lähinnä julkaisemaan käännöksiä vanhoista klassikoista. Sitten Street Fighter 4 toi genreen uutta puhtia, vaikka teos ratsastikin pitkälti vanhoilla tempuilla. Värikäs ulkoasu ja helpotetut liikesarjat kuitenkin riittivät pitkälle.

Nyt uudistusvuorossa on Marvel vs Capcom. Nimestään huolimatta se on sarjan viides osa ja ensimmäinen varta vasten nykykonsoleille luotu versio. Luvassa on uudistuksia, käsittämättömiä askelia taaksepäin ja viittauksia perunalastuihin.

Se on kaunista

Ensivaikutelma uudesta Marvelista on toki tajunnanräjäyttävä. Alkuintroon on panostettu oikein olan takaa. Peliin päästyään ei meno aivan yllä alkuintron tasolle, mutta niin lähelle päästään, ettei siitä oikein tohdi valittaa. Meno on myös aivan järkyttävän nopeaa. Koko ajan tapahtuu: ruudulla on parhaimmillaan kuusikin hahmoa mesoamassa omiaan.

Myös äänipuoleen on panostettu. Ääninäyttelijät saa valita hahmokohtaisesti englannista ja japanista, mutta molemmilla kielillä äänet hoidetaan erinomaisesti. Peli on pullollaan vaihtelevia one-linereita Marvel- ja Capcom-kaanoniin riippuen siitä, ketkä ovat vastassa. Esimerkiksi Rautamiehessä on ripaus Robert Downeyta, Capcomin puolella peli on täynnä pieniä viittauksia firman omaan historiaan.

Uuden Marvelin hahmokaarti on edellisiä pelejä jonkin verran pienempi. Luvassa on 38 hahmoa, joista kaksi on tarjolla erikoisversion ostajille tai erikseen netistä hankittavaksi. Kaartissa on paljon vanhoja tuttuja ja yllättäviä valintoja: Hämähäkkimies ja Ryu ovat tietenkin selviöitä, mutta esimerkiksi Marvelin MODOK ja Capcomin Amaterasu kuuluvat niihin oudompiin valintoihin. Toisaalta isoja Megamanin kaltaisia nimiä puuttuu, vaikka sarjan pelit ovatkin edustettuna.

Se on helppoa

Niille, joille Marvel-mätkinnät on ennestään tuttuja, voi uudistettu kontrollitapa olla aikamoinen shokki. Siinä missä aiemmat sarjan ohjaustavat perustuivat Street Fighterin lyönteihin ja potkuihin, nyt ollaan otettu harppaus Tatsunoko vs Capcomin suuntaan. Nappeja on silti kuusi, mutta logiikka täysin erilainen. Nyt pelissä hyökkäykset on jaoteltu heikosta vahvaan sekä yhteen erikoishyökkäykseen. Tätä erikoishyökkäysnappia käytetään vastustajan ilmaan laukaisemiseen ja combon jatkamiseen ilmassa. Loput kaksi nappia on varattu partnerihahmoille. Uudistettu järjestelmä tarkoittaa joka tapauksessa sitä, että osa vanhoista tutuista jutuista täytyy tehdä eri tavalla.

Täysin ummikoille pelissä on mukana Simple Operation Mode -nimellä kulkeva ominaisuus, joka yksinkertaistaa liikkeitä entisestään. Tässä moodissa kevyt hyökkäysnappi tekee peruscombon, keskivahva erikoisliikkeen ja vahvin nappi on superliikkeitä varten. Aivan koko arsenaaliin tällä ei kuitenkaan pääse käsiksi: hyvänä esimerkkinä vahvimmat superit pääsee tekemään vain normaaleilla kontrolleilla.

Uusiin ominaisuuksiin kuuluu myös asia nimeltä X-Factor. Jokaisessa matsissa pelaaja voi aktivoida kerran supermoodin, jossa hahmo tekee enemmän vauriota, on nopeampi ja ottaa vähemmän vauriota itse. Sen voi aktivoida jo heti pelin alussa, mutta se on huomattavasti tehokkaampi pelin loppupuolella, kun pelaajat ovat ottaneet jo sopivasti köniinsä. Tämä mahdollistaa voittamisen vielä kuoleman kielistäkin.

Kuten sarjan edellisessä osassa, pelissä valitaan kolmen hahmon tiimi. Tiimin synergia on tässä kohtaa suhteellisen tärkeää. Mikäli joukkueessasi on esimerkiksi iso hidas mies, joka haluaisi tulla viereen heittämään, kannattaa partnerit valita auttamaan miestä pulassa. Tässä pelaaja on kuitenkin omien kokeiluiden ja muualta löydettyjen ohjeiden varassa, sillä genren tapaan sisäiset ohjeet puuttuvat pelistä täysin.

Tarjolla ei näet ole oikeastaan minkäänlaista opetusohjelmaa pelin järjestelmiin. Mukana tulevassa paperiläpyskämanuaalissa ominaisuuksista osa mainitaan nimeltä, mutta peli itsessään ei tarjoa muuta kuin combojen harjoittelua. Miten liikkeet ajoitetaan? Milloin kannattaa tuoda partneri ruudulle? Entä mitä tehdä yleisimpien hyökkäys- ja puolustustaktiikoiden edessä? Ainoa keino, mitä peli tarjoaa, on ottaa turpaan useasti ja käydä harjoitusmoodin puolella testaamassa, mikä toimii.

Yksinpeli ei muuten ole kuin pari matsia koneen satunnaisesti luomaa tiimiä vastaan ja Galactus, joka on koko ruudun täyttävä halpamaiseksi luotu pomovastus. Tarinalliset motivaatiot pelaamiseen jäävät alkuintroihin ja muutamaan kämäiseen lopetuskuvaan.

Se on käsittämätöntä

Mikäli se ei vielä haittaa, on pelissä pari muutakin isoa puutetta. On suorastaan käsittämätöntä, että noin vuosi sitten julkaistun Super Street Fighter 4:n jälkeen nettipeli on ottanut pari askelta taaksepäin. Rankatut matsit eivät esimerkiksi toimi alkuunkaan: peli saattaa etsiä kymmenenkin minuuttia peliseuraa, ennen kuin toteaa tehtävän mahdottomuuden. Peliin pääsee vain noin puolella kerroista eikä tarjolla ole mitään indikaattoreita siitä, mistäpäin vastustaja on ja millä yhteydellä. Silloin kun homma toimii, se on nautittavaa – noin puolen minuutin ajan. Sitten alkaa uuden matsin etsintä.

Rankattujen pelien lisäksi voi perustaa auloja, joihin voi liittyä parhaimmillaan kahdeksan pelaajaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aulaan liittyneistä pelaajista kuusi ei näe muuta kuin pelihahmojen kuvakkeet ja hupenevat energiapalkit niiden vieressä. Marvel vs Capcom 3 kun ei tarjoa minkäänlaista keinoa katsoa käynnissä olevaa matsia.

Toinen iso miinus tulee selvästä rahastuksesta. Jo julkaisussa peliin julkistettiin kaksi uutta hahmoa ja toiset kaksi majailevat pelilevyllä odottamassa aukaisemistaan. Näin tehtiin Street Fighterin asuilla, mutta ne eivät vaikutakaan pelin sisältöön niin rankasti kuin uudet hahmot.

Marvel vs Capcom 3 on todella ristiriitainen peli. Se on helpompi ohjata kuin monet muut genren pelit, mutta toisaalta se on monella tapaa myös monimutkaisempi peli. Parhaimmillaan MvC3 on naurettavan hektistä koko ruudun täyttävien superliikkeiden serenadia. Toisella puolella vaakaa se ei tarjoa yksinpelaavalle yhtään mitään, minkä lisäksi pelistä löytyy huonoin nettipelitoteutus vähään aikaan. Ei ihan heti muistu mieleen näin hauskaa peliä, josta on tehty näin hankala .