Mass Effect 3 (PC, PS3, Xbox 360)

16.03.2012 16:23 Tero Lehtiniemi

Tekijä: Bioware
Julkaisija: Electronic Arts
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: 2.4 Ghz prosessori, Nvidiaa 6 series/ATI X1300 XT, 1 Gt muistia, Windows Vista/XP tai uudempi
Pelaajia: 1, 2-4 (internetissä)
Pelin kotisivu:http://masseffect.bioware.com
Arvostelija: Tero Lehtiniemi

BioWaren Mass Effect -avaruussaaga on muotoutunut yhdeksi kaikkien aikojen eeppisimmistä, elokuvallisimmista ja tunteita herättävimmistä pelisarjoista. Komentaja Shepardin taistelu kaiken kehittyneen orgaanisen elämän 50 000 vuoden välein tuhoavaa reaper-konerotua vastaan on ollut pullollaan vaikeita valintoja ja mieleenpainuvia kohtauksia.

Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan, niin myös Shepardin matka. Pelätty ja ansiokkaasti vältelty reaperien invaasio on viimein todellisuutta, ja ajan loppuessa valinnat muuttuvat yhä vaikeammiksi ja seuraukset yhä lopullisemmiksi. On monia syitä miksi Mass Effect on tämän päivän kiistaton tähtipelisarja, ja on myös monta syytä miksi Mass Effect 3 nivoo koko paketin kasaan erinomaisesti.

Painostavuus ja synkkyys ovat Mass Effect 3:n kantavimpia elementtejä, eikä se juuri tunne iloa tai valoa. Pelin tapahtumat saavat alkunsa, kun sankarimme on saanut potkut armeijasta Mass Effect 2:n Arrival -laajennuksessa tehtyjen valintojen vuoksi.

Siviilielämän harmit lämpimine ruokineen ja pehmeine sänkyineen saavat kuitenkin väistyä, kun reaperit ilmestyvät Maahan eräänä kauniina päivänä nopeasti ja yllättäen, aloittaen täysimittaisen invaasion.

Shepardin pako invaasion alla painiskelevalta planeetalta on alkusysäys seikkailulle, joka vie pelaajan ensin Marsiin protean-rodun viimeiseksi epätoivoiseksi teoksi ymmärretyn superaseen piirustusten jalanjäljille. Kun vanhat liittolaiset paljastuvatkin samoja keinoja omiin tarkoitusperiinsä tarvitseviksi, on Shepardilla galakseja tuhoavan superrodun lisäksi ongelmia myös omalla rintamalla.

Näistä asetelmista alkaa tarina, jonka tavoitteena on sekä yhdistää eripurainen galaksi taistelemaan yhteisen lipun alle, että saada proteanien kesken jäänyt tuomiopäivän vempele valmiiksi. Vaikka alun luotijunan tavoin etenevä meininki ja läsnä oleva painostava fiilis saavatkin epäilemään galaksia tutkivan vapaan seikkailun olemassaoloa, niin toteutus ottaa tämänkin puolen huomioon. Onneksi.

Reapereiden hyökätessä osapuilleen kaikkien kuviteltavissa olevien rotujen kimppuun aiempienkin Mass Effectien jonkinasteisena keskipisteenä toimiva Citadel kuitenkin jätetään rauhaan, ellei pieneksi häiriöksi voi laskea paikkaa galaksin jokaiselta kolkalta saapuvia pakolaisvirtoja. Sodan runtelemassa galaksissa Citadel onkin harvoja rauhallisia paikkoja, ja ainoita joissa Shepardin väkikin kerkeää huilaamaan.

Kaikenlaisen ns. kaupunkitoiminnan keskittyminen Citadeliin tuntuu aluksi vähän hölmöltä, mutta toisaalta ratkaisu on looginen ja paikassa saakin ravata tuon tuosta. Jännänä ominaisuutena kauppakierrosta varten ei tosin tarvitse lähteä Normandyä pidemmälle: jo löydettyjen kauppojen valikoimiin pääsee suoraan Normandyltä, vaikkakin hinnat ovat tietysti aurinkokuntien välisessä postimyynnissä kalliimpia.

Valintojen kulminaatiopiste

Kaksi aiempaa Mass Effectiä ovat olleet pullollaan toinen toistaan merkittävämpiä valintoja, joskin vielä kakkososassa näiden valintojen vaikutukset näkyivät lähinnä dialogissa ja satunnaisissa sivutehtävissä. Mass Effect 3 koukuttaa uuteen läpipeluuseen vielä edeltäjiäänkin tehokkaammin, koska monet juonitehtävät rakentuvat selkeästi aiemmissa osissa tehtyjen valintojen varaan.

Aiemmissa Mass Effecteissä varsinainen pääjuoni on ollut suhteellisen lyhyt ja iso osa toiminnasta on ollut galaksin tutkimista ja sivutehtävien suorittamista. Tähän tottuneille Mass Effect 3:n rakenne tuntuu aluksi hieman oudolta: varsinaiset sivutehtävät ovat harvassa ja niitä tähdittävät pääasiassa Shepardin vanhat tutut. Merkittävämmät sivutehtävät taas on sidottu juonitehtävien ympärille, jolloin näiden suorittaminen vahvistaa ja syventää varsinaista päätehtävää. Ratkaisu toimii alkujärkytyksen jälkeen mainiosti, ja tutkimista on edelleen tarjolla sotajoukkojen ja harvinaisten esineiden etsimisen muodossa.

Galaktisen kartan tutkiminen on jonkinasteinen välimalli kahdesta ensimmäisestä osasta: suurin osa tähtijärjestelmistä on reapereiden hallussa, ja nämä ovat pullollaan piilottelevia sotajoukkoja ja pakenijoiden jättämiä merkittäviä esineitä. Planeettoja ja avaruutta skannailemalla Normandy voi etsiä näitä eri tähtijärjestelmistä, tosin samalla myös reapereiden kiinnostus järjestelmässä skannailevaa tunkeilijaa kohtaan kasvaa. Kun käry käy, on edessä pakeneminen nopeilta reaper-aluksilta. Ilmiössä on yksi kauneusvirhe: kun jotain kiinnostavaa sisältävää planeettaa tutkii luotaimella, aika yllättäen pysähtyy ja reaperit palaavat jahtiin vasta kun pelaaja saa asiansa hoidettua. Ja vaikkei saisikaan, reapereiden kiinnostus laantuu kun käy välissä suorittamassa yhden tehtävän.

Painostavasta ilmapiiristään huolimatta lopputulos on kuitenkin se, että lokikirja on taas jälleen kerran pullollaan kaikenlaista pientä näperrettävää. Samalla pääjuoni on aiempiin Mass Effecteihin tottuneille hämmentävän pitkä: varsin perusteellinen läpipeluu vei allekirjoittaneelta noin 38 tuntia, mukaan lukien julkaisupäivänä ilmestynyt From Ashes -latauspaketti.

From Ashes ansaitsee itsenäisen maininnan. Koko pelin ensimmäiselle tapahtumapaikalle Eden Primelle sijoittuvan tehtävän pääasiallinen anti on sen tarjoamassa uudessa protean-rotuisessa hahmon jäsenessä ja yhdessä äärimmäisen tehokkaassa aseessa. Tyly ja fatalistinen Javik on sarjan muihin DLC-lisähahmoihin verrattuna hyvin kirjoitettu, ja tämän näkemykset ovatkin varsin mielenkiintoisia. Lähinnä paketin suhteen jää miettimään sitä, oliko hepun erottaminen itsenäiseksi DLC-paketiksi kuinka järkevää.

Varsinaisia ryhmän jäseniä on Javikin lisäksi kuusi kappaletta, ja näistä ainoa uusi tuttavuus on tatuoitu muskelimasa James Vega. BioWaren oman tulkinnan mukaan James edustaa ”uuden, sarjaa tuntemattoman pelaajan näkökulmaa”, mutta käytännössä James jää porukan vähiten mielenkiintoisimmaksi edustajaksi.

BioWare on korostanut, että pelaajan ei tarvitse olla pelannut sarjan aiempia osia nauttiakseen kolmosesta, mutta käytännössä en näe mitään järkeä paketin purkamisessa kolmasosasta alkaen. Viittaukset ja Shepardin aiempien valintojen korostuminen tarinassa tekisivät kokemuksesta varmasti todella onton. Uusille pelaajille on tarjolla myös kaksi vaihtoehtoista pelitilaa: keskustelut automaatioksi kääntävä toimintatila ja taistelua radikaalisti helpottava tarinatila.

Täydellisyyttä hipoen hämmennykseen

Mass Effect 3:n myötä BioWaren hittisarja saa arvoisensa päätöksen. Kahden osan mittainen foreshadowaus ja kolmosen painostava pikajuoksu galaksin yhdistämiseksi tuovat reaperien sädetykkien ohella enemmän kuin vähän mieleen Babylon 5:n Varjosodat. Pelkät mielleyhtymät eivät ole ainoa syy miksi Mass Effect 3 on A-luokan science fiction -viihdettä.

Voisin nimittäin vannoa, että jo entisestään elokuvamainen pelisarja on kolmannen osansa myötä saanut apua Hollywoodista. Animaatio on entistä sulavampaa ja hahmot eläväisempiä, ja aiempia Mass Effecteja riivannut taistelukenttien tietyn tyyppinen staattisuus loistaa poissaolollaan. Reaperien moukaroimat sotakentät ovat täynnä toinen toistaan vaikuttavampaa elämää tai lähinnä sen loppumista. Kaiken kaikkiaan meiningissä on upeasti oikeaa galaktisen sodan tuntua: varsinkin sitten kun aiemmin kaukana ”jotain” ampunut jättimäinen reaper alkaakin yhtäkkiä tulittamaan kohti Shepardia.

Kohtauksiin ladattu myös entistä enemmän tunnetta. Mass Effect 3 hakee useammin kuin kerran kuvakulmien, musiikin ja liikkeen tunteikkaan yhteispelin avulla toimintahistorian koskettavimpia hetkiä. Itku ei ole koskaan ollut näin lähellä sitten Terminator 2:n lopun.

Kaikin puolin eeppinen pelikokemus pitää paineen ja fiiliksen päällä loppuun asti, ja Babylon 5 -vertaus pysyy tässäkin mielessä kasassa: Varjosodan pannukakkulopun sijasta pelaaja saa tarinalle sen ansaitseman lopetuksen, joka tekee pelin kanssa kuljetusta matkasta kaiken sen arvoisen. Itse varsinainen loppu on tosin varsin hämmentävä, enkä oikein vieläkään osaa sanoa mitä mieltä olen siitä. Sanotaan vaikka että olen.

Vaikka Mass Effectit ovatkin aina olleet galaktisia scifitarinakokemuksia, esittelee kolmososa sarjaan täysin uuden konseptin, nimittäin moninpelin. Tarjolla on neljän pelaajan horde/firefight -tyylisiä mättöjä, joita käydään eri rotuja ja hahmoluokkia edustavilla joukoilla milloin gethejä, millon Cerberusta ja milloin reapereiden maajoukkoja vastaan. Horde-mekaniikan ystäville homma on loistokamaa, ja moninpelin pelaaminen helpottaa myös omalta osaltaan yksinpeliä, joskaan mitään varsinaista pakkoa ei ole.

Mass Effect 3:n viat ovat harvassa: Xbox 360:lla levyjen vaihtorumba ärsyttää jonkin verran. Muutamat sivutehtävät tuntuvat bugaavan ja moninpelikarttojen käyttäminen sivutehtävissä on toisaalta vähän tympeää, toisaalta taas antaa varsinaiselle moninpelille syyn. Punaniskoille pelin varsin läpinäkyvä tapa tarjota samaa sukupuolta olevaa kumppania voi myös olla liikaa. Konservatiivisemmille henkilöille ja ufopornoilijoille on luonnollisesti edelleen tarjolla vaihtoehtoja.

Kaikki tällaiset pikkujutut ovat kuitenkin sivuseikkoja yhden tosiasian rinnalla: Mass Effect 3 on historian merkittävimmän science fiction -pelisarjan yhden tarinan lopetus, joka ehkä tunteita jakavaa ja hämmentävää viimeistä metriään lukuun ottamatta tarjoaa pelaajia kunnioittavan, sekä henkisen puolen että aistit kaikin tavoin tyydyttävän kokemuksen. Koska hakemukseni ylioppilastutkintolautakunnan johtoon on vielä hieman jäissä, joudun antamaan arvosanani muilla tavoin. Muinaisilla roomalaisilla olisi ollut tähän loppuun mainio sana: laudatur, eli kiitetään tai ylistetään. Minä teen molempia. Kiitos ja ylistys.

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Toinen mielipide (PC)

Onhan tämä nyt jotain.. Ihan järjettömän upeaa. Oma peluuni on yhä kesken, mutta tarina on tähän mennessä ollut yhtä tunteiden vuoristorataa ja häikäiseviä pelielämyksiä. Mass Effect 3:een on kirjoitettu niin valtavan paljon ihmisiä, olentoja, kohtaloita ja pieniä tarinoita, että niiden pariin on pelottavan helppo sukeltaa ja unohtua. Ja sitten pitäisi vielä pelastaa galaksiakin.

Peli on myös hurjan täynnä kaikenlaisia valintoja. Tiedä siitä miten ne vaikuttavat siihen lopulliseen päätökseen, mutta mitä väliä. Päätösten kautta pelikokemuksesta rakentuu joka tapauksessa tunteikas ja monin paikoin tuskallinenkin elämys, kun pelaajan on valittava puolensa, tuettava yhtä tai toista, ja usein vaikeiden valintojen tulokset nähdään liiankin pian omien silmien edessä. Matka ei ole todellakaan kevyt tai iloinen, vaan kaiken taustalla on koko ajan se hirvittävä paine, kun kaikki on matkalla kohti tuhoa.

Mass Effect 3:ssa on samalla painotettu hurjasti audiovisuaalista toteutusta. Elokuvallista kerrontaa, kamerakulmilla leikittelyä ja toiminnan väliin saumattomasti upotettuja kohtauksia ei voi riittävästi kehua. Äänitehosteet ja musiikit ovat upeinta, mitä nyt ihan hetkeen muistan peleistä bonganneeni, ja kokonaisuuden tehoa voi päätellä vaikkapa siitä, että olin monen monta kertaa väkevästi liikuttunut kokemastani. Lienen ollut viimeksi yhtä herkällä päällä Red Dead Redemptionin ja Alan Waken parissa.

Pelaamani PC-versio pelistä pyörii sulavasti ja vaivattomasti pari vuotta vanhalla koneella, maksimiresoluutiolla ja kaikki detaljit tapissa. Muualtakin kuulemani mukaan PC-pelimoottori on tehty hyvin.

Mainittakoon myös, että pitkän vastarinnan jälkeen päädyin asentamaan Origin-palvelun koneelleni ihan vain Mass Effect 3:n perusteella. Origin on toiminut ihan nätisti, pelin taustalataus hoitui nopeasti eikä ohjelmisto ole ollut häiriöksi, vaikka olisikin silti mieluummin ostanut pelini Steamin kautta.

Jukka O. Kauppinen

Kolmas mielipide

Kun sorvataan lopetusta kaikkien aikojen ehkä hienoimmalle tietokonepelisaagalle, on selvää, että odotukset ovat katossa. Niin myös minulla, olivathan sarjan edellisetkin osat sananmukaisesti ikimuistoisia pelikokemuksia.

Vaan kylläpä on internetissä käynyt kuhina pelin ympärillä. Jos ei muuta, niin pelin lopetusta pääasiassa parjaava keskustelu on ollut hyvä osoitus siitä, että tietoverkko vahvistaa etenkin negatiiviset signaalit täysin tolkuttomiin mittasuhteisiin.

Toisin kuin valtaosa ääntä pitäneistä pelaajista, minä pidin pelin rohkeasta ja kompromisseja välttävästä lopetuksesta. Ymmärrän silti niitä, jotka ovat pettyneet annettujen vastausten vähäiseen määrään. Sille on syynsä, miksi Hollywood-elokuvienkin lopetukset venytetään usein tuskalliseen kaiken selittelevään ja katsojan tunteet pehmeästi tasaavaan pituuteen saakka. Se on sitä, mitä suuri yleisö kaipaa.

Itse sen sijaan pidän avoimuudesta. Meille luvattiin loppua Shepardin tarinalle ja sille galaktiselle konfliktille, jota trilogian tarina on pohjimmiltaan käsitellyt. Se myös tarjotaan, mutta galaksin tarina ei lopu. Mitä sitten tapahtui, se on aivan eri tarina. Alleviivaamisen sijaan jatko jää auki, mutta vihjeitäkin viljellään. Joskus pelkkä värin vaihtuminen kertoo enemmän kuin tunti animaatiota.

Tarinan kaarta tarkastellessa moni lankeaa myös tulkitsemaan valinnanvaraa peleille tyypillisen kaavan kautta. Nyt ei kuitenkaan käydä kilpailua siitä, kuinka monta erilaista lopetusta pelaajille voidaan tarjota. Shepardin ja Reapersien tarina on kudelma, joka kiertyy vääjäämättä lopussa odottavaa ratkaisuaan kohti. Kaikki tiet vievät Roomaan, mutta maisemat ovat hieman erilaiset jokaisen tien varrella.

Juuri tässä piilee yksi Mass Effectin tarinankerronnan voitoista, saavutus, joka tuntuu jäävän kokonaan loppuratkaisun ympärillä käytävän keskustelun varjoon. BioWare punoo edellisten pelien aikana tehdyt valinnat ja ratkaisut osaksi Shepardin seikkailua tavalla, joka tuntuu niin luontaiselta, ettei sitä välttämättä edes huomaa ellei asiaan kiinnitä huomiota.

Tuota henkilöä autoin, tämän taas pelastin. Jonkun toisen tarinassa ystävä kuoli, minä sain kohdata tämän vielä yhden seikkailun ajan. Mass Effect 3:ssa on vain kourallinen näennäisesti toistensa kaltaisia lopetuksia, mutta erilaisia matkoja on paljon, paljon enemmän. Minä pidän tätä tärkeämpänä kuin monen pelin lopussa esitettävää ”mitä kenellekin tapahtui”-koostetta.

Vaan se pelin tarinasta ja monenlaisia tunteita aivan oikeutetusti herättävästä lopetuksesta. On siellä takana nimittäin pelikin, ja huikea peli onkin.

Ensimmäinen Mass Effect naitti räiskinnän ja roolipelin keskenään tavalla, jota ei ennen oltu nähty. Lopputulos oli vielä hieman kömpelö, mutta tarina pelasti sen, mitä toiminnan puutteet varjostivat. Kakkososassa toiminta oli ensiluokkaista, mutta osa teknisemmistä roolipelielementeistä häivytettiin ehkä liiankin tehokkaasti.

Trilogian päätösosa löytää lähes täydellisen tasapainon räiskinnän ja roolipelaamisen välillä. Kykyjärjestelmä antaa hieman paremmat valinnanmahdollisuudet ja nyt niitä aseita ja varusteita voi taas kerätä matkan varrelta. Aseissa myös riittää eroja ja muokattavaa mutta toisin kuin ensimmäisessä Mass Effectissä, inventaario ei räjähdä turhan roinan alla.

Biowaren itsevarmuus myös toiminnan tekijänä on kasvanut sarjan myötä. Jos kakkonen toi perusräiskeen AAA-luokan ammuskeluiden tasolle, uskaltavat tekijät kolmosessa jo kikkailla. Yllätyksiä spoilaamatta voin hyvillä mielin todeta, ettei Mass Effect -sarjan konflikti ja sota ole koskaan tullut näin kouriintuntuvasti iholle.

Toiminnan hiomisen lisäksi hyviä kehityspäätöksiä on tehty muutenkin. Turhien minipelien hylkääminen on onnistunut valinta, sen sijaan sivutehtäviä ei vieläkään olla saatu täysin kohdalleen. Ne laajemmat sivutehtävät avartavat mukavasti tarinaa ja N7-sarjan koitokset taustoittavat moninpeliä, mutta satunnaiset ”etsi tämä tavara”-tyyliset tehtävät jäävät kalkkunoiksi. Aivan erityinen aivopieru on tehtävälogi, joka kommunikoi surkeasti sen, onko tehtävä jo palautusvalmis vai ei.

Mainittu moninpeli on myös yllätys, positiivinen sellainen nimittäin. Jos horde-tyylinen toiminta maistuu, saa areenoille helposti kulumaan tunnin jos toisenkin. Vaihtelua ei toki riitä aivan loputtomiin, mutta hahmonkehitys ja toiminnan sujuvuus luovat viihdyttävän kokonaisuuden, jolle kannattaa antaa mahdollisuus.

Pienistä kauneusvirheistä huolimatta, enkä laske mielipiteitä jakavaa lopetusta itse virheeksi, Mass Effect 3 on suorastaan hämmästyttävän laadukas kokonaisuus. Trilogia iskee scifimiehen suoneen tavalla, johon oikeastaan yksikään pelisarja ei ole aiemmin pystynyt. Lopetusosan jylhän synkkä tunnelma on jotain sellaista, jonka kokemisen voi jo nyt laskea kuuluvaksi jokaisen vakavasti otettavan peliharrastajan yleissivistykseen.

Teron sanoihin onkin helppo yhtyä. Mass Effect -sarja on kokonaisuudessaan laudaturin arvoinen suoritus ja sen päätös koko sarjan hiotuin ja tunnelmallisin osa. Kalenteri käy vasta maaliskuuta, mutta paikka vuoden parhaiden pelien listalla on jo käytännössä varma.

Juho Anttila