MechAssault 2: Lone Wolf (Xbox)

MechAssault oli Xboxin ensimmäisiä ja pelatuimpia Live-pelejä. Sen yksinkertainen mutta vauhdikas toiminta viihdytti, ja kakkososan myötä luvassa on lisää samaa, mutta enemmän ja paremmin.

Perusidea on edelleen sama. Pelaaja ohjastaa battlemechia, jättimäistä taistelurobottia, ja pistää kaiken mahdollisen vastaan tulevan poikki, pinoon, sepeliksi ja romuttamolle upean ulkoasun ja räjähdysten saattelemana. Toiminnan monipuolisuutta on onnistuttu lisäämään tuomalla peliin mechojen lisäksi myös ohjattavia tankkeja, tykkitorneja, taistelupanssaripukuja ja VTOL-lentoaluksia.

Mechoja ei edelleenkään voi muokata, mutta niiden aseisiin voi entiseen tapaan kerätä lisätehoa kentiltä löytyvistä teholatauksista.

Pelihahmona on pelkkä pilotti, jolla voi vaihtaa ohjattavaa konetta vaikka kesken taistelun. Taistelupanssareilla voi yrittää kaapata vihollismechoja ohjaukseensa, ja VTOL-koneilla voi kuljettaa tykkitorneja, teholatauksia, tankkeja ja muita taistelupanssareita ympäri kenttiä.

Yksinpelikampanja on suoraviivainen ja lyhyt tuhojuhla, jonka tarina on kiinnostavuudeltaan hohhoijaa-luokkaa. Vastaan tulevissa vihollisissa on sentään tarpeeksi vaihtelua. Yksinpeli toimii kuitenkin lähinnä harjoituksena verkkopelaamista varten, johon peli on tarkoitettukin.

Kenestä galaksin herra?

Vasta Livessä peli antaa kunnolla vastinetta rahalle. Kymmenen erilaista pelimuotoa pitää pelaamisen tuoreena, ja kokonaisuuden kruunaa Conquest-pelimuoto. Conquestissa pelaaja liittyy yhteen Battletech-universumin suurista puolueista ja aloittaa taistelun Sisämaailmojen herruudesta tosiaikaisesti. Pelaajan tai pelaajan klaanin tehtävä Conquest-taisteluissa on valloittaa vihollispuolueiden planeettoja ja puolustaa omia toisten hyökkäyksiltä yksi kerrallaan. Conquest-pelitila on selkeästi MechAssault 2:n herkku ja potentiaalisesti loistavin verkkopelimuoto pitkään aikaan.

Mechojen koolla ja pelaajan valitsemalla tuhokoneella on myös paljon merkitystä verkkopelissä. Taistelupanssareilla voi kaapata vihollismechoja myös verkkopelissä, ja VTOL-koneella niitä voi kuljettaa nopeasti kohteeseen. Yhteistyö on siis yhtä tärkeää kuin sokea räiskiminen, jos taistelussa aikoo menestyä.

Muutenkin verkkopeliä on parannettu. Verkkoviivettä esiintyy vähemmän, ja työkalut klaanien tekemiseen ja managerointiin ovat helppokäyttöisiä.

Tuho ja hävitys tuskin olisivat niin kiinnostavia, ellei peli myös näyttäisi upealta. Mechat näyttävät kuin animoiduilta pienoismalleilta, ja erikoistehosteet ja räjähdykset täyttävät ruudun lähes koko ajan. Pelti sulaa, vääntyy, paukkuu ja rypistyy kiitettävällä tavalla. Papa Roachin ja Kornin musiikki tykittää taustalla, mikä tosin ainakin tätä pelaajaa ärsytti suunnattomasti.

MechAssault 2 on raivoisaa räminää ja räiskettä, jota ei kuitenkaan voi täysin varauksetta suositella, jos verkkopelaaminen ei kiinnosta. Halo 2:n tavoin peli antaa kaikkensa vasta Live-pelaamisen kautta.

Miika Huttunen