Medal of Honor: Warfighter (PC, PS3, Xbox 360)

31.10.2012 17:00 | Heikki Takala

Tekijä: Danger Close Games
Julkaisija: Electronic Arts
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: 2 Ghz neliytiminen prosessori, GTS 250 tai vastaava näytönohjain, 4 Gt muistia, Windows Vista/7, 20 Gt kiintolevytilaa
Pelaajia: 1, 2-12 (internetissä).
Pelin kotisivu: www.medalofhonor.com
Arvostelija: Heikki Takala

Sota on oiva pelastaja, kun maa tarvitsee tietämättään demokratiaa. Se auttaa myös taloutta, antaa medialle paljon kirjoitettavaa, ja ituhipeille jotain jota vastustaa. Yksi asia voisi kuitenkin jäädä väliin: geneeristen semi-realististen sotapelien tehtailu.

Dollarinkuvat piipussa

On turvallista sanoa että mitä sotapeleihin tulee, kaikki on jo nähty. Olipa kyseessä ydinpommit, siviilien murhat, vieraat valloittajat, zombit, kolmoispetokset tai mikä tahansa aiheeseen liittyvä, asia on jo käsitelty. Yleensä ampumalla sitä. Medal of Honor: Warfighter pyrkii nyt kertomaan sotilaiden tragediasta, heidän perheistään ja työstä, jota erikoisjoukot tekevät kentällä.

Aihe on kieltämättä mielenkiintoinen. Armeijan erikoisjoukkojen arkipäivästä ei juuri tietoa heru julkisuuteen. Kurkistus verhon taakse paljastuu kuitenkin pintapuoliseksi. Warfighterin tehtävät ja tapahtumat perustuvat löyhästi oikeaan elämään. Kuinka löyhästi, tarina ei kerro. Tehtävien alussa yleensä vain mainitaan asiasta, menemättä sen kummemmin operaation taustoihin. Tämä jättää  liikaa tilaa mielikuvitukselle, jättäen pelaajat vain arvailemaan mikä on totta ja mikä ei. Kuitenkin kuin asiaa alleviivatakseen, kehittäjä on tuupannut mukaan erään lähihistorian kuuluisimmista tarkka-ampuja tehtävistä, joissa laivaston SEAL-sotilaat tiputtavat kolme somalimerirosvoa yhdellä synkronoidulla laukauksella. Tehtävän kesto on noin kaksi minuuttia, ja se vain alleviivaa kuinka hajanainen kokemus Warfighter on.

Mother-, Stump- ja Preacher -nimillä tunnetut päähenkilöt kulkevat läpi lyhyehkön kuusituntisen kampanjan räiskytellen sinne ja tänne kentissä, jotka ovat joko apinoitu suoraan markkinajohtajalta, tai kierrätetty joistakin vähemmän tunnetuista räiskinnöistä. Tehtävien välissä käydään läpi sotilaiden henkilökohtaisia tuntemuksia, mutta tämäkin jää niin pintapuoliseksi ettei hahmoista välitä tuuman vertaa. Ei vaikka ihmiskohtalot ovat ajoittain karmeita. Osansa tekee omituinen visuaalinen anti, joka on malliesimerkki uncanny valley -termistä. En ole hetkeen nähnyt pelissä näin omituisia ihmishahmoja.

Aihevalinta on tietoinen. Kuten on pelin julkaisuaikataulukin. Warfighter työntyy ahtaille markkinoille ilman alkuperäisiä ideoita, ja jossain määrin viimeistelemättömänä vain kaksi viikkoa ennen sitä nimeltämainitsematonta jättiläistä, jota kaikki rakastavat vihata. Pelille olisi tehnyt poikaa vielä vuosi kehityspöydällä. Nyt sen aito merkitys on lähinnä toimia välipalana niille, jotka ovat kalunneet edellisen Call of Dutynsa läpi, eivätkä malta odottaa seuraavan julkaisua.

Tuli Vapaa

Pelin kampanja on lyhyesti ilmaistuna ennalta arvattava. Tarina vie sotilaat maailmankolkasta toiseen juoksemaan ahtaissa putkissa ja todistamaan vahvasti ennalta skriptattuja tapahtumia. Taistelukenttä ei jätä juuri liikkumavaraa suuntaan tai toiseen, ja tiimikaverien tehtävä on lähinnä kosmeettinen. Ne saavat harvoin jos koskaan ammuttuja vihollisia maihin, ja nämä viholliset osaavat ainoastaan kurkkia kulman takaa liikkumatta suuntaan tai toiseen.

Hetken luoteja väisteltyään pelaaja oppii umpityhmän logiikan, joka on pysyä matalana ja odottaa vihollista jokaisen nurkan takaa. Jopa sellaisen, jonka takana ei pitänyt olla mitään. Viholliset syntyvät hetkittäin taistelukentälle täysin tyhjästä, ja ainoastaan tiettynä hetkenä. Kunhan tämä tietty hetki vain tapahtuisi. Warfighter on ajoittain keskeneräinen. Joissakin tapauksissa vilkkuvat viholliset juoksivat pitkin tanteretta viis veisaamatta niihin upotettuihin luoteihin. Ja toisinaan vaeltelin alueella ihmetelleen mitä seuraavaksi pitäisi tehdä – hetken päästä ymmärsin, että peli oli kaatunut. Ja ladataanpa tallennettu tilaus uusiksi. Tämä on harvinaista konsolipelille, ja tätä kirjoittaessani peliin on julkaistu 58 megan päivitys, joka todennäköisesti korjaa suurimmat virheet alta pois.

Valitettavasti Warfighteria on vaikea ylistää sen hyvinäkään hetkinä. Se ei juuri imaise mukaansa, ja on ironista, että räiskinnän parhaat hetket koetaan kahdessa ajotehtävässä ratin takana. Ongelma ei ole niinkään rakenne tai tekniset virheet. Warfighter on yksinkertaisesti liian geneerinen tehdäkseen minkäänlaista vaikutusta. Hahmoista on vaikea välittää, eikä pelin pääpahaan synny minkäänlaista inho-suhdetta, joka johtaa täysin antiklimaattiseen loppuun. Lyhyesti ilmaistuna kyse on hengettömyydestä. Warfighter on ihan mukiinmenevä, mutta yksikään osa-alue ei aiheuta wau-efektiä. Sama pätee moninpeliin.

Hetken viihdettä

Moninpeli ei juuri vakuuta sekään. Luvassa on niin deathmatchia, lipunryöstöä kuin erilaisia pommitus ja puolustus -tehtäviä, joissa pärjääminen avaa luonnollisesti uusia arvoja ja aseita. Kentät ovat tuttuja yksinpelistä pienin viilauksin. Ne ovat pääsääntöisesti hyvin suunniteltuja, ja sisältävät juuri oikean määrän solmukohtia jotta pelaajat tietävät suunnilleen missä toiminta milloinkin tapahtuu.

Haasteita on ympätty mukaan valtava määrä, ja niiden suorittaminen vie varmasti aikansa kokeneeltakin sotilaalta. Kysymys kuuluu kuitenkin miksi. Warfighter ei näet innosta pelaamaan. Se ei sisällä Battlefieldin upeaa kenttäsuunnittelua, eikä Call of Dutyn supersulavaa sekunnin sadasosan reagointinopeutta vaativaa räiskintää, vaan tippuu johonkin niiden väliin. Tämä taas herättää kysymyksen siitä miksi sitä pitäisi ylipäätään pelata, kun parempiakin on tarjolla. Tämä kysymys vaivaa koko peliä.

Warfighterissa haisee raha sekä laskelmoivuus. Julkaisu tapahtuu sopivaan aikaan ja aihepiiri lienee tarpeeksi lähellä kilpailijoita, jotta äidit ja isät raahaavat pikku-Petterille pelin kotiin kauppakassissa. Warfighter ei kuitenkaan tarjoa mitään, mitä viime vuoden huippujulkaisut eivät olisi jo tehneet paremmin. Se on jossain määrin laiskasti suunniteltu, hieman viimeistelemätön eikä tarinaan ole viitsitty oikeasti paneutua. Sanalla sanoen, sen olemassaololle ei ole oikeasti juuri mitään perustetta.

(Ps. toimituksen puolesta anteeksi mitäänsanomattomista kuvista. Tätä se oli taas. -JOK)

 

Lisää aiheesta

Medal of Honor (PC, PS3, Xbox 360)

Medal of Honor Airborne (PC, 360)

Medal of Honor Warfighter – melkein todellisia sotia ja taisteluja

Medal of Honor: European Assault (GC, PS2, Xbox)

Lue myös

Assassin’s Creed III (PC, PS3, Xbox 360)

Bad Piggies (Android, iOS, Mac, PC)

Cypher (Mac, PC)

Dishonored (PC, PS3, Xbox 360)

Hotline Miami (Mac, PC)

XCOM: Enemy Unknown (PC, PS3, Xbox 360)