Mega Man Legacy Collection (PC, PS4, Xbox One)

27.08.2015 15:54 | Miikka Lehtonen | 1940

Tekijä: Capcom
Julkaisija: Capcom
Testattu: PlayStation 4
Saatavilla: PC, PlayStation 4, Xbox One
Laitevaatimukset: PC, Windows 7 tai uudempi, tuplaydinprosessori, 1 Gt muistia, DirectX 11 -näytönohjain
Pelaajia: 1
Muuta: ladattava peli, hinta 15 euroa (Steam http://store.steampowered.com/app/363440)
Pelin kotisivu: http://megaman.capcom.com/
Arvostelija: Miikka Lehtonen

 

Mega Man on niitä todellisia kasibittisen sukupolven legendoja. Capcomin sininen sankari riemastutti ja ahdisti yhden sukupolven pelaajia siinä määrin, että monia pelejä markkinoidaan yhä Mega Man -viittauksilla.

Mutta harvoinpa ne kopiot ovat ihan samaa tasoa kuin originaalit. Joten miten olisi, jos samassa paketissa saisi ne sarjan kuusi ensimmäistä peliä ja vähän extroja päälle?

Tätä tarjoaa Capcomin tuore Mega Man Legacy Collection. Ensisilmäyksellä paketti vaikuttaa vähän oudolta. Kuusi emuloitua NES-peliä 15 eurolla? Mutta totuus on, että peleille on tehty vähän muutakin kuin lyöty vain emulaattorin läpi ja levylle.

Tarjolla on pikemminkin rakastava kunnianosoitus legendaarisen pelisarjan ensimmäisille peleille.

Kiitti, Atros.

Mega Man – lyhyt oppimäärä

Jos Mega Manit eivät ole tuttuja – ja ehkei voi olettaa, että yli 20 vuotta vanha pelisarja enää on välttämättä kaikille tuttu – niin kerrataanpa perusteet. Kaukaisessa tulevaisuudessa ihmiskunta on antanut kohtalonsa robottien käsiin. Niinpä tuleekin ikävänä yllätyksenä kun pahikset uudelleenohjelmoivat robottiauttajamme kääntymään ihmiskuntaa vastaan. Kaikki näyttää jo menetetyltä, ennen kuin pieni Mega Man –robottipoika varustetaan taisteluun niitä vastaan.

Oli peli mikä tahansa, perusidea on suunnilleen samanlainen. Mega Manin edessä on yhdeksän pahaa robottipomoa, joista jokaisella on omat tietyn teeman ympärille rakennetut kenttänsä. Kuka arvaa esimerkiksi, millainen on Flame Manin kenttä? Jos arvasit, että siellä on paljon tulta ja tulivihollisia, lienet jonkin sortin nero!

Mega Manin tehtävänä on sitten hyppiä ja taistella tiensä näiden tasojen läpi päästäkseen kohtamaan ne robottipomot. Jos – ja se ei ole mitenkään taattua – onnistuu pieksemään pomon, Mega Man pöllii tämän erikoisaseen ja voi jatkossa käyttää sitä muita robotteja vastaan.

Se juttu, jonka suunnilleen kaikki Mega Manista tietävät, on, että pelit ovat aivan järkyttävän vaikeita. Ihan perustason kentissäkin tarvitaan usein pikselintarkkaa hyppelyä, hirvittävän nopeita reaktioita ja kykyä opetella ulkoa kenttien vihollissijoittelua, vihollisten liikeratoja ja sitä, miten niitä vastaan pitää taistella. Muuten kuolee, kuolee ja kuolee vielä vähän lisää. Ja sitten kuolee vielä kerran. Monet pomot tuntuvat täysin mahdottomilta ja peli totaalisen epäreilulta.

 

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

 

Salaisuus piileekin siinä, että Mega Maneissa on usein, ellei jopa aina, se optimaalinen polku, jota seuraamalla haasteesta tulee hallittavampi. Joku pomo, jonka saa tapettua suhteellisen helposti. Sitten voikin yrittää järkeillä, mihin pomoon sen ensimmäisenä kaadetun robotin erikoisase voisi toimia. Tässäkin usein terve järki auttaa: Wood Mania vastaan voi kannattaa esimerkiksi käydä sirkkeli kädessään.

Ei se tarina tietenkään siihen lopu, sillä kun robottipomot on piesty, on aika kohdata aina vielä koko pelin pomo eeppisessä lopputaistelussa. Myöhemmät sarjan osat lisäilivät mukaan jos jonkinlaisia juttuja: kyvyn liukua esteiden alta, kutsua robottikoirakaverin avuksi taistelussa ja niin edelleen. Mutta perusteet pysyvät aina samoina NES-ajan Mega Maneissa.

Heitetään mukaan vielä aikaisekseen todella nättiä pikseligrafiikkaa, erinomaista musiikkia ja tiukat kontrollit, eikä ole ihme, että pelisarjaa muistellaan edelleen niin lämmöllä ja rakkaudella. Ilahduttavasti myös Legacy Collection huokuu tätä lämpöä ja rakkautta.

Mega Man –muistomerkki

Mega Man Legacy Collection sisältää siis ne sarjan kuusi ensimmäistä NES-konsolille julkaistua peliä. Hypepuheiden mukaan kyse ei ole emulaatiosta, vaan siitä, että pelit olisi tehty uudelleen moderneille koneille. Uskokoon kuka haluaa, mutta efekti on silti samanlainen kuin pelaisi Mega Maneja hyvällä emulaattorilla.

Kaikki toimii aika tarkkaan samalla tavalla kuin NES-versioissa, hyvässä ja pahassa. Peli jopa hidastelee samalla tavalla kuin alkuperäiset pelit, kun ruudulla on liikaa toimintaa tai liian suuria spritejä. Onko tämä sitten hyvä vai huono juttu? Se on aika filosofinen kysymys. Joku voisi hyvin kaivata rinnalle mahdollisuutta pelata sujuvampia versioita peleistä, sillä tokihan sellaiset saisi helposti nykyään tehtyä. Mutta emulaation tarkoituksena on toistaa alkuperäinen mahdollisimman uskottavasti, ja toki monet Mega Man –fanit haluavat nimenomaan sen alkuperäisen kokemuksen finneineen päivineen.

Emulaattorista kun on kyse, mukana on kaikenlaisia tuunakkeita. Normaalisti pelit eivät täytä koko ruutua, vaan ovat 4:3-kuvasuhteen mukainen läntti näytön keskellä. Jos on kulttuuriton barbaari, grafiikat voi venyttää myös täyttämään koko ruudun ja täten varmistaa paikkansa helvetissä. Vaihtoehtoisesti ruudun reunat voi täyttää myös peleihin liittyvillä taideteoksilla.

Tarjolla on myös erilaisia filtteriefektejä, joilla pyritään emuloimaan kuvaputkitelevision tai monitorin ilmettä. Modernit LCD-telkkarithan näyttävät aika erilaisilta kuin televisiot Mega Manin päivinä. Efektit ei tietenkään ole pakko käyttää, jos sellaisia ei halua.

 

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteestahttps://www.youtube.com/user/wwweDomenet

 

Kontrollipuolella ainoa uudistus taitaa olla automaattitulitus, jota painamalla Mega Man ampuu niin nopeasti kuin pelimoottori antaa periksi. Tämä toki helpottaa joitain kohtauksia merkittävästi, mutta toisaalta eipä sitä pakko ole käyttää – ja näin vaikeissa peleissä kaikki helpotukset ovat ihan tervetulleita. Mukana on toki myös mahdollisuus tallentaa peli lennosta kun haluaa, mistä myös iso peukku, sillä originaalipelin salasanojen kanssa räpeltäminen on vähän kämäistä puuhaa.

Ilahduttavasti Capcom ei ole tyytynyt vain hyvin emuloituihin Mega Maneihin, vaan niiden ympärille on pultattu kivoja juttuja. Kaikista peleistä löytyy taidekirjat, joissa voi ihailla alkuperäisiä konseptikuvia, maalauksia ja muuta mukavaa. Musiikkisoittimella taas voi popitella pelien soundtrackien tahtiin.

Itse innostuin kuitenkin enemmän Challenge Modesta, jossa on vino pino erilaisia haasteita. Ne taas ovat remixattuja kohtauksia peleistä. Haasteessa voi joutua käymään läpi vaikka kuusi tiukkaa pätkää Mega Man 2:n kaikista eri kentistä tiukan aikarajan puitteissa, kellistämään jonkun haastavan pomon mahdollisimman nopeasti tai tekemään jotain muuta tylyä. Itse kasuaalina Mega Man –pelaajana huomasin, että vaikeutaso nousee nopeasti aikamoiseksi, joten enemmän pelanneet saavat varmasti Challenge Modesta itselleen mukavaa viihdettä.

Joku voisi toki pohtia, että pakettiin olisi ollut kiva saada vaikka niitä SNESin pelejäkin, mutta ehkäpä Capcom on laskeskellut, että Mega Man Legacy Collection 2 voi sitten tarjoilla niitä. On jokaisen oman pohdinnan aihe, tarjoaako 15 euron hintainen paketti vastinetta rahoille, kun se sisältää kuusi vanhaa peliä.

Kokonaisuutena Mega Man Legacy Collection on aikamoinen napakymppi, jos kahdeksanbittinen tasohyppely kiinnostaa. Jos näin on, Mega Man Legacy Collection tarjoilee ne alkuperäisille uskollisesti ja mukavan kattavassa paketissa. Varoitan tosin, että se vaikeustaso voi oikeasti yllättää moderneihin peleihin tottuneen pelurin.

 

 

Lisää aiheesta

Domen toimituksen valinnat 2013, osa 2: Paras pahis, innostavin Kickstarter, iloisin yllätys… 

Huhupartio: Mighty No. 9 siirtymässä ensi vuoteen 

Mega Man elää – mutta ei tullut peliä, tuli anime

PlayStation 3:n ladattavat pelit testissä osa 2 

Xbox Live Arcade -pelit testissä (osa 6) 

 

Keskustelu

2: Testissä oli PS4-versio, jossa emulaatio tuntui laadukkaalta enkä huomannut kontrolleissa viivettä. En osaa PC-versiosta sanoa.

Näitä tuli ala-asteen ensimmäisinä vuosina pelattua. En kyllä olisi vaikeaksi muistojen perusteella sanonut, mutta tunne voisi olla eri jos nyt koittaisi pelata :)

Steamin arvostelut tästä paketista puhuvat vähän karumpaa kieltä kuin mitä arvostelija antaa ymmärtää. Pelit lienevät edelleen hyviä, mutta emulointi on kuulemma kuraa ja kontrolleissakin ikävää viivettä. Tiedä sitten mikä on totuus. Toiset kehuu toiset haukkuu.

Megamanit oli kyllä mahtavia. 1-6 pelattu ja ehkä X, mut siihen ne jäi. Lapsuuden parhaat pelimuistot, yhtä kaikki.

Retro-kasibittisellä ja emulaattorilla on vielä kakkosta ja kolmosta tullut aina silloin tällöin pelattua. Collection wish listillä, saa nähdä saa nähdä..

Muropaketin uusimmat